Tämä viikko on ollut kerrassaan aktiivista valmistautumista heinäkun laskettuun aikaan. On tullut käytyä neuvolassa, synnytystapa-arviokäynnillä ja pelkopolilla. Neuvola kertoja on myös lisätty vähän JA viikolla 36 on sitten tuo kunnollinen synnytystapa-arvio, pikkukaveri on varmasti sitten lähempänä viimeistä asentoon kohdussa, niin on fiksumpaa sitten suunnitella synnytystä.
Minulle suositeltiin jo ensimmäisten neuvolakäyntien aika pelkopolia jo pelkästään sen takia, että synnytykseni ensimmäisellä kerralla vaihtui ponnisteluvaiheesta sektioon. Esikoisen synnytyshän oli kaikenkaikkiaan kiva kokemus, kivut olivat odotettuja lievemmät (tai sitten itsellä on kokemusta sen verta kovista kivuista, ettei nuo suhteessa olleet lainkaan niin pahoja), kätilö oli ihana ja meillä oli miehen kanssa vallan hauskaa synnytyssalissa.
Se miksi sitten kuitenkin päädyin pelkopolikäyntiin, johtui parhaan ystäväni menehtymisestä synnytyksessä. Vaikka järki sanoo, että tuo on niin harvinaista, niin näemmä siitä oli kuitenkin jäänyt pelkoja. On ollut vaikea ajatella vauvaa yksilönä, kun pelkään jääväni synnytyspöydälle. Jokin aikaa sitten alkoi olla unettomia öitä pyöritellessäni mielessäni sitä, että mitä jos saan jonkun pelkokohtauksen synnyttäessä ja yksinkertaisesti kieltäytyisin ponnistamasta.
Tänään puhuimme pelkopolilla asioita läpi, suuri helpotus tuli jo silloin, kun minulle kerrottiin että pelkoni kirjataan ja se nähtävissä tiedoissani heti kirjautuessani sisälle synnyttämään. Tänään rauhallinen jutteleminen kätilön kanssa rauhoitteli entisestään mieltä, ja nyt jo odotan synnyttämään pääsyä. Kätilö vain totesi, että naisen kantoaika oli ns sisäänkirjoitettu juttu, että esikoisen pitkä viihtyminen vatsassa voisi ennakoida sitä, ettei toistakaan tyyppiä tarvitsisi odotella ulos vielä kauheasti ennen laskettua aikaa. Minullehan sopii, että pikkukaveri kasvaa pidemään mahassa, että kolmisen kuukautta vielä sopisi hyvin pysyä kaveri mahassa.
Osittain pelkoni on aiheuttanut sen, etten ole oikein millään tavoin kokenut yhteyttä vauvaan tai visualisoinut tätä persoonana. Eilinen konsultaatiokäynti sisälsi mukanaan ultrauksen, en ollut osannut varautua näkeväni pikkuisen kasvoja. Siellä pikkutyyppi haukotteli kovasti ja näytti yrittävän syödä nyrkkiään.
En ole edes esikoisen ultrissa liikuttunut, mutta eilen silmät kostuivat.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti