sunnuntai 16. heinäkuuta 2017
miniK on täällä
klo 22.16 0 kommenttia
lauantai 8. heinäkuuta 2017
oma piha ja kesä
Tänään pojalle oli extrahieno päivä, oli vihdoinkin sen verta lämmintä (ja meillä oli nyt tuo uusi allaskin ostettuna), että korkkasimme altaan pakkauksesta ja täytimme sen vedellä. Sitä ei tosiaan tarvitse enää paljoa itse tehdä, poika innoissaan täytti altaan vedellä, me miehen kanssa vain vahdimme vierestä.
En tiedä miten sitä saisi kaikki päivät kulumaan, jos olisimme tuossa reilu vuosi sitten vahingossa saaneet ensimmäisen tekemämme tarjouksen toisesta asunnosta läpi, siinä olisi ollut takapihaa vähemmän kuin mitä meillä on nyt terassia, tuota omaa pihaa taitaa kuitenkin olla lähemmäs 400 neliötä. Kaipa sitä sitten tulisi istuttua taloyhtiön hiekkalaatikon reunalla facea seletan pojan leikkiessä ja juostua enemmän muissakin puistoissa.
Malttamattomina odotamme, että jäsen K saa miniK:sta seuraa pihaleikkeihin, jos yhden lapsen touhuamisen seuraaaminen on näin palkitsevaa, niin mitä se onkaan sitten kun veljekset touhustavat (tappelevat) pihalla keskenään.
klo 12.11 0 kommenttia
keskiviikko 5. heinäkuuta 2017
ja odotellaan
Kalenteri on aivan tyhjänä, mikä on kerrassaan uutta, tätä ei ole tapahtunut aikoihin. Viikonloppuna OLISI ihanan uuden kummipojan nimiäiset, mutta eihän tässä ole enää uskaltanut ilmottautua mihinkään. Esikoista odottaessa synnytys käynnistyi juuri niin, että ystäväni häät jäivät viimemetreillä väliin.
Eilen olin vielä lounastreffeillä ystävän kanssa, näitä kahdenkeskisiä hetkiä ei kohta ole toviin, joten oli oikein ihana käydä syömässä ja kahvittelemassa. Iltaa en malttanut vain istua kotona ja odotella, joten kävimme pojan kanssa lapsiparkissa ja salilla.
Yllättävän hyvät treenit saa vedettyä vielä lasketun ajan jälkeen :D Ei voi kuin ihmetellä. Eilen ei kukaan tullut kysymään sitä, että tulinko salille synnyttämään. Tällä kertaa olisin vastannut jo, että nyt se olisi ihan suotavaa. Viimeksihän asiaa minulta tiedusteltiin 3kk sitten treenien yhteydessä.
Tänään on aika Jorviin. Käydään kurkkimassa (taas) mitä pikkuiselle kuuluu, varmaan puhutaan käynnistämisesta jos vain pikkutyyppi ei ole kasvanut niin paljoa, ettei lääkäri uskalla enää antaa pojan syntyä alakautta. Alatiesynnytys on toiveeni, mutta nyt tosiaan pitää miettiä omaa ja lapsen terveyttä. Esikoisen synnytystähän päätyi lopulta sektioksi, ja nyt sen takia olen jo pariin otteeseen käynyt synnytystapa-arviossa ja tänään arvioidaan lisää. Toivoisin minulle tehtävän hieman ronskimpi sisätutkimus, jos sitten vaikka tälläkin kertaa se käynnistäisi synnytyksen. Nähtäväksi jää mitä tulee.
edit: varasin lapsiparkin illalle salille.
klo 6.39 0 kommenttia
Tunnisteet: raskaus
lauantai 1. heinäkuuta 2017
leijonaa mä metsästän
Viimeisiä hetkiä viedään, ylipuhui miehen luottamaan siihen, että pärjään kyllä vielä näin päivää ennen laskettua aikaa reissun Korkeasaaressa. Minähän olisin ollut niin jääräpää, että vaikka olisinkin ollut tuskissani, niin enhän sitä olisi voinut myöntää. Nyt on syytä nauttia näistä yhteisitä päivistä kolmistaan, sitä ei tiedä miten kauan synnytyksestä toipuu, tulee miniK sitten alateitse tai sektiolla.
klo 14.16 0 kommenttia
Tunnisteet: taapero