Ennen esikoista oli autuaan tiemätön mistään imetykseen liittyvistä ongelmista. Imetystaival oli helppo, maitoa tuli hyvin, esikoinen viihtyi rinnalla, tiheän imun kaudet olivat hyvin siedettävät, imetys onnistui paikassa kuin paikassa.
Tottahan toki alussa imetys sattui aivan kauheasti, iho ei ollut tottunut moiseen rasitukseen ja maidon nouseminen sattui aivan kauheasti. Iho oli alussa niin hellänä, että ensimmäisen viikon ajan mieleni teki vain huutaa esikoisen ollessa rinnalla, oloani yritin helpottaa käyttämällä rintakumia. Imetys oli asteen verran hankalaa sektiosta toipuessa, asentoa ei pystynyt vaihtamaan. Onneksi sektiosta toipuminen oli odottamaani nopeampaa, omalla kohdalla uskon nopean liikkelle lähdön olleen merkittävä tekijä toipumisessa.
Sairaalassa esikoisen painoa seurattiin, teimme pari vuorokautta syöttöpunnituksia ja maitoa/korviketta annettiin ruiskulla imetyksen lisäksi. Kotiuduttua ohjeena oli herättää vauva öisin rinnalle kolmen tunnin välein, 45min imetyssessiot ja omat ongelmani nukahtamisen kanssa tekivät alusta hankalan. Onneksi pian esikoisen paino alkoi nousta erinomaisesti, niin syötöt kellon kanssa sai unohtaa. Alku oli kuitenkin hyvin stressaavan, kun ei ollut pienentäkään tietoa siitä, miten kauan kellon kanssa tultaisiin imettämään.
Ainoat ongelmat esikoisen imettämisessä alun jälkeen olivat ns positiiviset ongelmat, maitoa tuli välillä liiankin hyvin. Esikoinen sai rintamaitoa myös minun palatessani töihin, töissä pumppasin maidot pojalle, jotka mies sitten syötti pullosta pojalle.
Imetystaivalta meillä kesti vuoden ja seitsemän kuukautta. Lopetus taisi olla minulle vaikeampi paikka kuin esikoiselle, hän sopeutui erittäin nopeasti (kuten hän on sopeutunut kaikkeen muuhunkin tähän asti).
Toisen lapsen kanssa imetys alkoi helpommin. Odotin imetyksen olevan kivuliasta, maidonnousun sattuvan ja kauhulla odotin öisin 3h välein tapahtuvaa imettämistä.
Alku olikin helppo, maidonnousu ei sattunut, imetys ei sattunut millään tavoin, maitoa alkoi tulla heti alusta hyvin. Paino nousi alusta alkaen hyvin ja tasaisesti.
Yllätyksenä tuli se, että nuorempi lapsi ei ole samanlainen tissimonsteri kuin isoveljensä. Esikoinen saattoi viihtyä pitkiäkin aikoja rinnalla, hän tankkasi aina vain kun hänelle annettiin rinta suun eteen. Kuopus ei tankkaile, vaan hän syö suurinpiirtein kellon kanssa. Tämä on alkuunsa aiheuttanut hieman ihmetystä, mutta tähän tottuu. Toinen haaste oli rintaraivarit, jotka tulivat joskus ennen kolmea ikäkuukautta. Kuopus ei vain suostunut syödä, huusi rinnalle, piti laulaa, puhallella kasvoja, antaa aluksi maitoa lusikalla, jotta pikkuinen tajuaa haluavansa syödä, tilan piti olla rauhallinen. Koska imetyksen piti tapahtua rauhallisessa paikassa, tämä aiheutti tilapäisesti sen, etten pystynyt olemaan esikoisella samalla tavalla läsnä. Tämäkin onneksi meni kuitenkin kohtuu nopeasti ohi, mutta tämäkin aiheutti hieman harmaita hiuiksia, koska ennen reissuja kun ei voinut tankata, niin kaikki piti aikatauluttaa syömisten mukaan.
Esikoisen kanssa imetys oli ihanan harmoninen kokemus, se on meidän aikaa, siinä nautiskeltiin yhdessä olosta. Kuopuksen kanssa imettäminen ei ole samanlainen hetki. Olen alusta alkaen valmistautunut henkisesti siihen, että koska nuo lapset ovat niin erilaiset muutenkin imetyksen suhteen, niin on hyvin mahdollista kuopuksen vierottautuvan rinnasta itsekseen ja aikaisemmin. Jokainen päivä mitä saan imettää kuopusta on siunas, ja vaikka nyt on taas sellainen vaihe, etten saa poikaa kunnolla imetettyä kuin makuuasennossa ja rauhallisessa tilassa (onneksi minua ei haittaa pötkötellä imettämässä poikaa paikassa kuin paikassa), toivon silti tämä jatkuvan vielä pitkään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti