sunnuntai 22. toukokuuta 2011

wakawaka!

Tänään koin helpotuksen, olen saanut purettua työsumaa erinomaisesti, minulle jäi jopa tunti ylimääräistä aikaa, joten kaivoin esiin tämän.



TADAA!

Tää on just näitä, joita myydään kauppakeskusissa, tää tarttui mukaan jo vuonna 2008, vanha kapine. Nyt sitten hieman syletyttää katsella kuinka edullisesti kaikkia vastaavia saa jopa kylkiäisenä.

Ko brändillä on jokin kiharrustikku myynnissä. Kerran myyjä sai minut ja ystävättären puhuttua ympäri istumaan tuoliin. Markkinoi tätä kiharrustikkua erinomaisena tapana tehdä helpot kampaukset jne. Kysyin, että eikös toi teidän myös myymä rauta, jonka olin siis ostanut muutama vuosi sitten, markkinoitu juuri samoilla fraaseilla. Vähän kiukututti, että ekaksi myydää rautaan ja sitten vähän ajan päästä pyörretään myyntipuheet.

Tietenkin enemmän kiukuttaa se, että ylipäätänsä osti moisen ylihintaisen metalipalan. Onhan ko rautaa tullut käytettyä, mutta 99 % tapauksista hiusten suoristamiseen.. koska..

Tämä on lopputulos :P



Oli tuolla jossain seassa pari onnistunutta kiharaakin, muuten toi pehko näytti hupsulta.

Jotenkin kampaajaystävättärien käsissä tuolla tulee ihan erilaista jälkeä. Minun ei varmaan kannata lopettaa päivätyötäni.

ilta ystävien kanssa

Oli oikein ihana syntymäpäiväpäivällinen. Juhlia varten meillä oli varattu pöytä Memphisistä, joissa 11 henkisessä seurueessa sitten juhlimme ystävätärtämme.



Luonnollisesti ennen lähtöä koin taas megalomaanisen vaatekriisin. Erehdyin myös kysymään avopuolisolta hänen mielipidettään parista asusta, mikä ei helpottanut pukeutumista lainkaan. Loppujen lopuksi sitten löysin vahingossa yhdessä matkaan pakatusta pussukasta mekon, johon oli tyytyväinen, ja avopuoliso tajusi myös olla tyytyväinen, kun bussin lähtemiseen oli enää minuutteja :D Fiksu mies.

mekko - Zara (pitää ottaa tästä vielä parempi kuva joskus, eikä vaan yöllä iphonella :D )
nahkatakki - Gerry Weber (äidin)
kengät - Bronx
laukku - Guess

Nahkatakista, äitini oli mennyt ostamaan siis malliltaan hyvin samankaltaisen takia, kuin mitä minulla on tekonahtatakki H&M:stä. Oon käynyt hiplaamassa tuota äidin kaapilla useampaan otteeseen, ihanan pehmeä takki :sydän: Takki oli minulla lainassa äidin ehdotuksesta.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Neitsytmatka

Mun uusille kengille siis :D



Toteutin suunnitelmani ja lähdin tänään aamulle ennen töitä kävelylenkille, hieman jänskätti jalkojan jaksaminen, mutta hyvinhän se meni. Samanlainen voitontunne oli eilen salilla, kun pystyin crossata 30 min ilman kipuja. Aamukävely kestä 1h4min ja matkaa kertyi 10,4 km. Jotenkin haaskausta lähteä hyvissä juoksuvetimissä kävelemään, mutta itseaiheutettua, joten enpä marmata enempää.



Onnistuneen lenkin lisäksi on muitakin iloisia juttuja tälle päivälle, ystävätär täytti 25 ja tänään olisi tarkoitus juhlistaa häntä (nää juhlat on tosi paljon ko päivän jälkeen), eli tänään tulee nähtyä ystäviä ja on hyvä syy laittautua :) Jipi!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Ihan liian vähän

liikuntaa. Kroppa ja pää huutaa lisää liikuntaa. Mietin melkein vakavissani lenkkeilyä, ehkä maltan kuitenkin vielä odottaa tovin. Jos hyvä tuuri käy, pääsemme ensiviikolla omaan kotiin. Omasta kodista no helpompi lähteä juoksemaan hiekkateitä pitkin, täällä vanhempieni luona on vain asfalttiteitä.

Tekisi mieli lähteä uimaan, kiipeilemään, salille tai vaikka boulderoimaan. Jos ei muuten, niin voisi lähteä vaikka kävelylle... Hmm.. huomenna voisin laittaa musaa korviin ja lähteä reilun 10 km:n kävelylle. Uudet lenkkarit testaukseen.

parveketuunailua: sälekaihtimet

Perheyrityksen hyvä puoli, vapaapäivät on sovitettavissa yhteen kolmivuorotyötä tekevän avoupuolison vapaapäiviin. Vapaapäivät (ke &to) meni mukavasti kiipeillessä ja laittaessa omaa kotia vähän siistimmäksi.

Eilen kävin aamusta hierotuttamassa pohkeita ja sääriä. Ainakin nyt koivet tuntuu hyvältä, mä odoti homman olevan kivuliaampaa :)

Muu aamu- ja vähän iltapäivää meni siihen, että pyörittiin rautakaupoilla etsien alumiinista tankoa, jonka halkaisija olisi noin sentin.



Yllättävän vaikeaa.. sitä ei löytynyt, päädyimme sitten ostamaan U-kiskoa, joka loppujenlopuksi oli huomattavasti pyöreää putkea parempi ratkaisu.

Illalla sitten kävimme kiinnittämässä nippusitellä kiskon kiinni katossa oleviin koukkuihin. Ostimme 2 kpl 250 cm pituista ja yhden 200 cm pituisia kiskoja. Lyhyin leikattiin sopimaan kahden pidemmän väliin. Ylijäävä hukkapätkä laitettiin sitten limittäin varsinaisten palojen väliin, jotta saimme luotua yhtenevän tangon.



Nippusiteitä käytimme myös sälekaihtimien kiinnittämiseen kiskoon.



Kaikki on kiinnitetty



Testing, testing, toimii!



Täysin ongelmatonhan tämä proggis ei ollut. Eipä oltu niin fiksuja, että olisimme osanneet ottaa huomioon sälaihtimia ostessa sellaista pientä seikkaa kuin parvekelasien avaamismekanismia. Olimme ostaneet kaihtimet koko leveydelle, mutta nythän meillä on molemmissa päädyissä 65 cm kaitale ilman kaihdinta. Hätä ei ole onneksi tämännäköinen.

Oli onni, että päädyimme U-kiskoon jossa on valmiina koukut verhoja varten :) Ompelen molempiin päätyin valkoiset verhot :)

Oli muuten ollut kova ikävä tätä maisemaa



ps. oi ilo! Sain puhelun, ovat vihdoinkin löytäneet meidän kylppärikalusteet, toimitusajan piti olla 2 viikkoa, nyt tilauksesta on 3,5 viikkoa. Meidän takaisinmuuttohan on aikalailla ollut vain tästä kiinni, koska ennen kuin kylppärikalusteet on asennettu, ei voida tilata putkimiestä asentamaan allasta ja wc-pönttöä, ja näitä ilman asuminen on hieman epämielyttävää.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Mukavaa maanantaita

Uusi viikko aloitettu salilla, olkoon nyt turha löysäily ohi ja takaisin urheilun pariin :) Aamulla suunnattii äidin kanssa jo ennen seitsemää salille. On tosi ihanaa, että äitini on innostunut käymään salilla, eipä olisi tullut yksin lähdettyä tänään urheilemaan heti aamusta.

Hyvä treeni, alkulämpöä kuntopyörällä, vähän muutin treeniä sellaiseksi, etten nyt kauheasti rasita jalkoja tai polvitaipeita, mavet ja jalkaprässi jäi tekemättä. Vastapainoksi lisäsin juupas-eipäs -liikkeen, lisää kylkiä ja vatsoja.



Penikoista, eilen laitoin avopuolison sekä äidin hieromaan sääriäni. Avopuoliso oli hurjan hellä, hieroi hyvin, mutta ei niin että olisi tuntunut pahalta.

Äitini sitten antoi palaa (ties vaikka olisi purkanut jotain patoutuneita agressioista o_O). Mä kiemurtelin ja huusin kurkku suorana sohvalla. Ai että sattui.. ja nyt tuntuu edelleen hassulta sääressä.

Monesta paikasta ole kuullut kehuttava Voltaren geeliä, joten kävin sitä tänään ostamassa. Kyselin farmaseutilta vinkkejä, samat litanniat tuli kuin mitä eilen googletin. Farmaseutti suosittelin hierontaa, ja tänään itseasiassa varasinkin jo ajan ystävättären runnottavaksi.



Suunnitellusti suuntasin tänään terapian jälkeen suoraan Kampin keskukseen ja 4 runners kauppaan. Olihan mulla joku budjetti sinne mentäessä, mutta jotenkin nää kengät vaan sitten vaan tuntui parhailta. Myyjä käskytti mua tekemään parit kyykyt kaupassa, siellä selvisi minun jalkojen kääntyvän lievästi sisäänpäin, ylipronaatio tms.

Asics Gel Kayano 17, Women




Asicsin tukevin klassikkomalli. Tuettu sekä hyvin vaimennettu. Vaimennuksesta huolehtii TwistGel kannassa ja päkiässä. Tukevuuden takaa Duomax-pronaatiotuki sekä Spacetrusstic-välipohja. Ulkopohjassa kulutusta kestävä Ahar+ -kantaosa. Soveltuu juoksijalle, joka haluaa kengältään tukea sekä todella hyvää iskunvaimennusta. Myös raskastekoisille juoksijoille.
http://www.megasport.net/asics-gel-kayano-women-p-807.html

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

lainattua: penikkatauti

http://www.time-to-run.com/suomi/vammat/top5/penikkatauti.htm

Määritelmä: Sääriluun lihaskiinnitysten ja -kudosten tulehdus.

Oireita:
- Kipua tai arkuutta säären sisäosan puolella, yleensä puolivälissä. Kipu saattaaulottua polveen asti
- Kipua säärtä kosketettaessa tai painettaessa
- Kipu on pahimmillaan juoksun alussa, mutta voi hävitä myöhemmin
- Kipua kun paino asetetaan jalalle (käveleminen tai portaiden nouseminen)

Syitä:
- Kireät pohjelihakset ja akillesjänteet, jotka aiheuttavat ylimääräistä rasitusta lihaskiinnityksille
- Ylipronaatio
- Liiallinen juokseminen kovilla alustoilla kuten asfaltilla
- Vääränlaiset tai kuluneet kengät
- Liika harjoittelu tai liian nopea harjoitusmäärän tai harjoitustehon lisäys
- Aloittelevat juoksijat kärsivät tästä vaivasta eniten, koska heidän jalkansa eivät ole vielä tottunneet juoksemiseen


Hoito-ohjeet
Omahoito:

Lopeta juokseminen. Jos kipu on lievää, vähennä harjoittelun määrää ja tehoa, vältä alamäkijuoksua ja juoksua kaltevilla pinnoilla.

Ota 5-7 päivän kuuri tulehduskipulääkettä. Mikä tahansa apteekin tulehduskipulääke kelpaa. Ibuprofeenia voi esimerkiksi ottaa kolmesti päivässä 400 milligrammaa. Lue kuitenkin lääkkeen ohjeet ennen annostelua.

Jäädyttele jalkaa 10 minuuttia kerrallaan kahden tunnin välein vähentääksesi tulehdusta.
Hiero säären sisäosaa tulehdusta lievittävällä geelillä (esim. mobilat).

Venyttele pohjelihaksia huolellisesti. Säilytä venytys 30 sekuntia ja toista 2-3 kertaa päivässä.
Muista venytellä huolellisesti ennen juoksemista.

Palaa juoksemiseen hitaasti. Täysi toipuminen kestää neljästä kuuteen viikkoa.

Lääketieteellinen hoito:Jos vamma ei vastaa omahoitoon 2-3 viikossa, ota yhteys lääkäriin tai fysioterapeuttiin. Ratkaisu saattaa löytyä tukipohjallisista, joilla hillitään mahdollista ylipronaatiota. Jos fysioterapinen hoito ei auta, voidaan jalkaa tutkia ultraääneellä, röngtenillä tai magneettikuvauksella. On tärkeää varmistaa, ettei kyseessä ole rasitusmurtuma.

Mahdolliset korvaavat harjoittelumuodot:
- Uinti
- Vesijuoksu
- Pyöräily (matalilla vastuksilla/vaihteilla)

Vältä kaikkea liikuntaa, jossa kipeä jalka voi rasittua.

Ennaltaehkäisevät toimenpiteet:
Huolellinen pohkeiden venyttely. Säilytä venytys aina 30 sekuntia ja toista venytyksiä 2-3 kertaa päivässä. Muista venytellä huolellisesti ennen juoksemista .

Vahvistamisliikkeitä:1) Kiinnitä paino jalkaterään ja nosta jalkaa ylös nilkasta. Voit myös pyytää toista henkilöä vastukseksi käsin puristamalla jalkaa, kun teet liikettä.
2) Kiinnitä voimistelunauhaa tai polkupyörän sisuskumi johonkin painavaan esineeseen (esim. sohvan jalkaan). Laita jalkateräsi silmukan toiseen päähän ja liikuta nilkkaa ylös alas ja sivulta toiselle harjoittaaksesi eri lihasryhmiä.

Oikeanlaiset kengät tai tukipohjalliset ovat myös erittäin tärkeät kuten aina, erityisesti jos kärsit ylipronaatiosta. Jäädyttele jalkoja juoksemisen jälkeen ja juokse pehmeillä alustoilla. Kehitä harjoitteluasi hitaasti ja nousujohteisesti. Vältä yliaskeltamista, joka asettaa säärille tavallista enemmän rasitusta. Muista levätä tarpeeksi.

Toivon, että tämä oma nettidiagnoosi olisi osunut oikeaan. Ainakin yhtä lukuunottamatta kaikki syyt täsmää, myöskin se, että olen laiminlyönyt venyttelyä varmasti on vaikuttanut asiaan.

Hoito-ohjeet simppelit. Kumma vain, että en ymmärtänyt tuota ajoissa. Särky kun heijastui polveen, niin automaattisesti oletin polvissa olevan vikaa, koska siinä on vikaa ollut aikaisemminkin.

Mä oon niin oppikirjaesimerkki siitä, miten ei pidä aloittaa juoksuharrastusta :D

Uintia sitten vain :) ja pyöräilyä :) Kyllä minusta vielä ehjä tulee. Uskaltaisikohan sitä jo ilmottautua seuraavalle puolikkaalle?

lauantai 14. toukokuuta 2011

hoitaja mimi



Mimi heittäytyi syliin, kun tuossa sohvalle kieriskeli itsesäälissä.. Vielä tyhmemmäksi tunsin itseni, kun tuossa juuri tajuttiin, että osasyy mun säärisärkyyn on ihan oma tyhmyys (toki sekin, että viidessä viikossa luulee saavansa kropansa siihen kuntoon, että se kestäisi moisen koitoksen, on aika hölmöä). Mä olen juossut aivan hävettävän vanhoilla lenkkareilla. Mun valkku sanoi, että nyt en saa juosta metriäkään noilla vanhoilla kengillä. Maanantaina voisin suunnata terapian jälkeen Kamppiin ja kenkäostoksille.

Mimistä vielä.. se on NIIN suloinen. Se on nyt niin hellyydenkipeä, kun sillä on juoksut. Iltaisin se heittäytyy äksäksi meidän väliin, se tulee jatkuvasti syliin ja kulkee jaloissa.

hmpf!!!!

Yritin tänään kevyttä aamulenkkiä, nyt jännitin taas polvea, mutta syyttä. Mä vasta nyt tajusin (pitkät piuhat)... että .. se kipu mitä mä olin kovasti pelännyt, ei ollut polvi vaan sääri, ja oikean säären yläosa.. vähän sisäpuolella.

Käydessäni viikon ennen hcr:ään juoksemassa 11,5 kilometrin lenkin, mulla vihlas kovasti säärestä, myöskin hcr:ssä .. se oli sääri mikä sattui ensimmäiset 7 km. Tänään tuo kipu vihdoinki muuttui pistäväksi. Mun oma googlediagnoosi on penikkatauti, ainakin oireet ja syy tuntuu täsmäävään useisiin netistä bongaamiini. Eli lepoa, buranaa ja kylmää .. vissiin. Jotain venyttelyä.

Pitää maanantaina soittaa terveyskeskukseen ja koittaa saada aika, pitää voivotella kovaan ääneen ja toivoa, että jos sinne mahtuis johonkin väliin. Ehkä pikkusisko tulevana hoitsunakin osaisi vähän neuvoa mulle, että voisi yrittää parannella sääriä.

Mun herkkä psyyke ei kestä tällaista urheilemattomuutta. Tällä viikolla oon kerran käynyt salilla ja kerran "juoksemassa", tein lenkin päälle kunnon lihaskuntoliikkeitä vielä kotosalla. Luulisi huomenna lihaksien olevan kipeät :)

Tietenkin aina tällaisissa on se hyvä puoli.. kohta päästään laittamaan kotia muuttokuntoon, kävimme ostamassa Ikeasta aikaisemmin mainitsemani sälekaihtimet, kävimme kotona katsomassa meidän remontoitua kylpyhuonetta. Meillä kävi pieni sekaannus laattojen kanssa, aluksi kuviteltiin sen olevan totaalinen katastrofi, mutta nyt huomasimme saavamme paljon paremmi kylppäri, kuin mitä olimme kuvitelleet. Meillä on myös ollut uskomattoman ihanaa täällä mun vanhempien luona.

Eilenkin opetettiin mun vanhempien huonoille tavoille, ostettiin hieman siideriä ja sipsiä ja katsottiin mun vanhempien kanssa superjännä Suomi-Venäjä -lätkämatsi.

Tänään taasen olin äidin avecina meidän kolleegan 50v synttäreillä :)

Sainpa otettua päivän asusta kuvankin



tekonahkatakki - H&M
neulapaita - VeroModa
hame - Zara
kengät - Bronx

Eli supertavallinen asu.. enpä ole mitenkään mainittavasti ostanut uusia vaatteita viimeaikoina, on ollut vähän muita prioriteetteja. Pitäisi mm säästää uusiin juoksukenkiin.. mainitsemattakaan ehkä jotkut isot juhlat.. jossain vaiheessa :P remontti .. ja matka Hampuriin tai jonnekin.

Nyt kylmäkääreet säärille ja pitkäksi sohvalle.. jos huomenna sääri olisi siinä kunnossa, että voisin käydä vaikka uimassa tai pitkällä kävelyllä.

torstai 12. toukokuuta 2011

au!!

Juoksijan varpaat ...



Uskalsin tänään vihdoinkin salille, tein ylä- ja keskikropan tehotreeni, sekä kokeilin crossaamista. Hieman tuo polvi on edelleen turvoksissa, onneksi se ei sentään ole kivulias.




Tämän päivän asu ei kauheasti eronnut eilisestä. Onlyn haaremihousut ja joku sporttitoppi tänään.. eilen H&M:n harmaa t-paita.

Pikkusisko meinasi avata sanaisen arkkunsa nähdessään noi mun farkut. Ennen kuin se ehti sanoa, että mä en usko, että se keksii mitää sellaista, mitä avopuoliso ei olisi jo keksinyt :D

Valoa tunnelissa

Alkaa tuntua, että meidän remonttimme kotona alkaisi olla voiton puolella. Huomenna voisi mahdollisesti mennä jo hieman siivoilemaan asuntoa, sitä ennen pitää kyllä käydä ostamassa uusi imuri (edellinen ei tykännyt betonipölystä, nössö).

Meillä on jo laatat seinissä, kylppäri on siis kalusteita vaille valmis ja wc:stä puuttuu pönttö. Pölyhommat ovat tehtynä, se on pääasia, joten kodin siivoaminen alkaa vaikuttaa jo mielekkäältä.

Melkeinpä ensimmäisiä asioita, joita meidän on kotona laitettava kuntoon, on sälekaihtimet parvekkeelle. Onneksi on Ikea :)



Näitä olisi tarkoitus laittaa parvekkeelle, kaksi kapeaa sivuille ja keskelle kaksi vähän leveämpää.

Parvekkkeelle on tarkoitus myös tarkoitus ommella välimerentyylinen kattoverho tms, idea saatiin itse asiassa ollessamme Infected Mushroomin keikalle The Ciruksessa, jossa oli yläkerrassa kivaa loossit, jotka oli eroteltu toisistaan kivoilla kangasratkaisuilla.



Allan mun superhieno luonnostelma parvekkeen sisustuksesta, toisella puolella on tosiaan futoni ikeasta ja toisella puolella, ps kaappi ja parveketuolit ja pöytä.

Aika surkean väsynyt luonnos oikeastaan :D

tiistai 10. toukokuuta 2011

normipäivä

Noni, elämää on hcr:n jälkeenkin :) Kuhan tästä vaan tuo polven turvotus laskee, niin uskaltaa varmaan lähteä juoksemaankin.

Täällä meillä on ollut ihanasti hulinaa jo viikon ajan. Pikkusisko on ollut useampaan otteeseen poikansa kanssa täällä. Minäkin olen ehtinyt leikkiä kummipoikani kanssa.



Toi leikki taisi olla pikkuisen mielestä vähän kivempaa kuin minun :P No ei sentään, ei tuo pikkuinen niin kovaa vedä. Kynnet vaan on välillä aika terävät.



Marttakerhon jälkeen vietin myös laatuaikaa oman pikkuiseni Mimin kanssa. Käveltiin täällä kylällä iltalenkki nro 1. Tein hyvästä juustosta sopivankokoisia herkkupaloja, joilla sitten houkuttelin Mimin tottelemaan tuolla. Mukana oli fleksi ja valjaat, mutta näitä ei yllättävä kyllä tarvittu kertaakaan. Haukkuana kuitenkin katselin, että tuleeko ihmisiä, autoja tai koiria/eläimiä mistään. Hyvää aikaan oltiin liikkeellä, eipä näkynyt muita koiria kaduilla.

Hienosti pikkuinen totteli koko matkan, ja sai mennä vapaasti. Toissapäivänä Mimi ei ollutkaan niin tottelevainen, aluksi se karkasi naapuriin kottikärryjä ihmettelemään.. ja siitä vielä sitten toiseen naapuriin toista westietä ihmettelemään. Ei ollut mitään vaaratilanteita, toinen koira oli jo tuttu, samoin oli omistaja.

btw.. ihanat rönttöset päällä, saksantuliainen tuo toppi (Pimpkie), neule GT, farkut Diesel (nää alkaa olla jo ihan liian isot) ja kengät Bronxx (ne mistä en raaski millään luopua).

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivää

Äitienpäiväaamuun kuuluu lipun nostaminen salkoon, valkovuokkokimppu ja aamiainen äidille :)



Tai siis kuului silloin kun olin pieni, nyt on kiva, että ollaan sattumalta täällä, niin päästiin palauttelemaan vanhoja traditioita. Nykyään perinteenä on ollut tulla syömään äitienpäivän päivällinen ja käydä äidin kanssa metsässä kävelyllä. Taitaa tänä vuonna jäädä metsäkävely väliin, sen verran kankeasti jalat toimii eilisen juoksun jäljiltä.

Tänään toivottavasti meidän seuraan liittyy pikkuveljeni sekä pikkusiskoni perheensä kanssa. Isähän on perinteisesti äitienpäivänä bongaamassa lintuja. On kuulema rauhallista äitienpäiväsunnuntaina.. ihmettelen, että miksi.



Minäkin sain kukan :) "Mimin äidille"

lauantai 7. toukokuuta 2011

On niin voimat pois, silti pakko laittaa pari riviä.

Sillä hetkellä kun lähtölaukaus kävi, niin mun syke oli 140, en liioittele.



Viimeinen kilometri oli varmaan maailman pisin, se ei meinannut loppua sitten millään.



Nyt olen kotona ja onnellinen, sain juostua matkan, alle 2:25 (se netto tms) ja ja ja .. polvi ei oo kakkana. Mieletöntä.

Oli hienoa päivä kyllä, ennen juoksua tuli vietettyä aikaa toisen juoksijan kanssa :) Auttoi unohtamaan turhan hermoilun. Ja viidessä kohtaa mulla oli kannustusjoukot matkan varrella. Ihanaa <3

perjantai 6. toukokuuta 2011

jepulis

Tässä poseeraa hermostunut tuleva hcr-keskeyttäjä.



Että osaakin jännittää :D Pitää varmaan hamsteroida kaikki kamat jo tänään valmiiksi, jos se vaikka vähän auttaisi tässä jännittämisessä. Edelleen isoin syy jännittää on toi polvi, ihan vähän testasin kyllä jalkaa.. ja tukevalta se tuntui, ei mitään särkyjäkään ole ollut.

Mulla tulee ihanan isot kannustusjoukko huomenna, avopuoliso ja mun "valmentaja" tyttöystävänsä kanssa sekä mun vanhemmat.

O M G!!

Se on HUOMENNA!!

torstai 5. toukokuuta 2011

050511



neule - GT
valkoinen aluspaita - GT
farkut - Crocker

Käytiin eilen avopuolison kanssa pyörähtämässä kaupoilla, mukaan tarttui Ginatricotista kuvassa olleet paidat. Stadiumista ostin sitten vielä toisenkinkin Rehbandin polvituen.

Jos mä selviän tuosta hcr:stä ilman, että jalat katkeaa polvien kohdasta, niin mä lupaan, etten enää ikinä juokse ilman polvitukia.

maanantai 2. toukokuuta 2011

hcr lähestyy, masu muljuu

Mä alan olla kauhusta kankeana johtuen lauantain puolimaratonista, mihin mä oon ryhtynyt. Aivan hirveän lyhyt aika valmistautua, katsoa kestääkö jäsenet ylipäätänsä tuollaista koitosta.

Juoksureitin katsominen ja hcr-lehden ottaminen käteen aiheuttaa jo masun kääntymisen ylösalaisin. Voi kauhea.

Oma kunto ei kuitenkaan ole se mitä tässä epäilisin, alunperinhän jännäsin oman selän kestämistä, mutta nyt huomio on kääntynyt mun polveen. Tiistain treenin jälkeen onnistuin saamaan jalan siihen kuntoon, että jalkaan särki koko ajan, nyt sitten lauantain 11,5km:n juoksu on aiheuttanut aivan uudenlaiset kolotukset polveen.

Mietin nanosekunnin leikin jättämistä kesken. Selailtuani keskustelupalstoja huomasin, etten ole ainoa, kenellä kaikki osat eivät kestä, mutta moni pystyy juosta mm polvituen avulla.

Punainen on mun jo pitkään kaapissa levännyt patellajännetuki, tuo tuntuu kävellessä ihan ok:lta polvessa, mutta en tiedä miten juostessa. Kävin otsamasssa Stadiumista tuon toisen (myös) Rehnbandin polvituen. Täytyy kevyesti testailla sitä kumpi on paremi.

Mullahan hajosi polvi alunperin vuonna -98 yleisurheilutreeneissä, vasta 2001 pääsin leikkaukseen. Pitkän aikaa elin siinä uskossa, ettei polvella tee enää mitään, mutta crossauksen myötä olen saanut polvea siihen kuntoon, että vasta nyt viimeviikkoina on vasta ollut mitään kipuja. Täytyy toivoa, että tää on vaan joku alkukauhistus, mikä mun polvella on.. ja että tästä päästään yli.



Heräteostoksena Stadiumista tarttui mukaan tuo vesipullovyö ja hikinauhat ranteisiin. Olen pitänyt noita vesipullovöitä ihan turhuuksina, mutta juostuani parisen viikkoa sitten kahden tunnin lenkin, en todellakaan enää naureskele noille.



Joo tosiaan, enää tällä viikolla ei treenata kovaa, ehkä vähän uskallan juosta .. testata tukia, mutta muuten säästelen polvea. Hullua touhua. Täytyy toivoa, että saan treenattua polven parempaan kuntoon seuraavaan puolimaratoniin, jonka ajattelin juosta.

Olkoon hcr mun "juoksu-uran" lähtölaukaus. Voi kauhea .)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vapputouhustelua

Piti trimmata Mimi jo pääsiäisenä, mutta muutosta johtuen trimmaus siirtyi vähän eteenpäin

Alla olevassa kuvassa Mimi hmm... pitkältä perjantailta(auton hattuhyllyllä), ja alla tänään trimmauksen jälkeen



Trimmaus onnistui tavallista helpommin ja olen tyytyväinen tulokseen, aikaakaan ei mennyt kuin vähän reilu tunti. En vain oikein tiedä mitä tuolle pikkuisen naamalle tekisi, se jäi vähän kesken. Pitää napsia pari karvaa tuosta silmien edestä.

Tavallisesti kun olen trimmanut pikkuisen, ei näytä siltä, että olisin tehnyt tuolle mitään, nyt ero on selvästi havaittavissa, mielestäni se muistuttaa jo etäisesti sitä lopputulosta, millaiseksi pikkuinen trimmautettiin reilu vuosi sitten paljon kokeneemmalla trimmaajalla :)



Mimi ei näytä olevan kauhean traumatisoitunut, vähän ehkä väsytti trimmaamisen jälkeen, mutta hyvin näytti ketun "tappaminen" taas sujuvan.

Nyt se näyttää taas ihan pennulta <3

Teillä on oikeus ... JUHLIA!

tADAAA!! Eli joo, eilen mä viiletin kaupungilla ja baarissa poliisittarena :)



Meidän ilta kaveriporukan kanssa ei ollut pisin mahdollinen, avoupolisolle oli taas napsahtanut yövuoro.. blööööh! Mutta se mitä oltiin ystävien kanssa juhlistamassa vappua, oli superihauskaa.

Vietimme iltaa Kaisaniemessa Jone's karaokebaarissa. Juhlapaikan selvittyä minulle, olin varma siitä, että saan viettää vappua ystävien kanssa ilman mun avopuolisoa. Tää taitaa olla kuitenkin sitä Tosi Rakkautta, kun se lähti mukaan. Olisin kuvitellut, että varpaankynsien irtirepiminen olisi ollut tuon mielesteä kivempaa kuin toi, mutta urheasti se oli mukana. Näytti jopa nauttivan seurasta ja ohjelmasta :) Tuolla porukalla ei ole ollut yhtään epäonnistunutta juhlaa, ja eilenkin kaksi tonttua... Tonttu-Tomera ja Tonttu-Hutera ja yksi Melody (tukiaisimitaatio) takas onnistuneen illan.



Mä yriti hämätä ystäviä sillä, että selailin kauhean intensiivisesti sitä laululistaa. Jossain vaiheessa ystävättereni sanoi, että älä huoli Hupsis (sen lempinimi mulle), mä ilmoitin sut jo. Enhän mä sitä tosissani ottanut, kunnes mut sitten kuulutettiin laulamaan ABBAn Waterloo :D Mä olin kuolla häpeästä. Se esitys meni kuulema ihan ok, meni kuulema nuotilleen.. niiltä osin mitä sitä laulua kuuli :D Se yksi niistä harvoista ABBAn biiseistä mitä en oo laulanut. Mikä todennäköisyys on valita just se biisi mulle?!



Ikä on tuonut varmaan sen mukanaa, että oon oppinut juomaan kohtuudella tai jotain, tai ehkä se on vaan se, että eilen piti lähteä mun vanhempien luokse .. niin ei tullut juotua .. eikä nyt tukka ole kipeänä.

Tuli maistettua maailman ihaninta shottia, Ufo-shottia. Mä niin teen niitä meidän seuraabiin bileisiin :) Ja pitää varmaan ostaa jossain vaiheessa itselle jokin Sing Star -peli.

Niin joo toi asu..
poliisi-asu, sis vyö ja hattu - Punanaamio
pamppu - Punanaamio
poliisimerkki - Punanaamio
käsiraudat - Aikuisten lelukauppa
kengät - Bronx

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Tuli GUUMA! :)



Tämä viikko meni hieman harakoille liikunnan suhteen. Aluksi alkuviikosta juoksu oli aivan kauheaa puuroa, lauantain lähes 17 kilometrin lenkin takia. Toiseksi, onnistuin keskiviikkona tekemään niin kovan treenin, että polvi ei muutamaan päivään toiminut kunnolla. Vielä eilen oli hurjat säryt salilla. Onneksi buranan avulla kipu lähti pois, ja kipu ei ole sellaista, että se sattuisi juostessa, vain kävellessä ja tietyllä tavalla liikkuessa.



Onko fiksu lähteä juoksemaan puolimaraton kun polveen sattuu? ei. Onko fiksua olla antamatta polven levätä? Ei. Välitänkö näistä sekoista? En... Mä oon niin puupää. Katsellaan sit, kuinka keskeytä hcr:n tämän polven takia. No ei, toivon ettei tarvitse keskeyttää.

Siis oikeastihan tein vain tavallista pidemmän mave-sarjan, joka sitten tuntui polvitaipeen lihaksissa, ettei tuolla siis mitään muuten rikki varmasti ole. Nyt otetaan sit vaan iisisti viikon verrran. Ei mitään pitkiä lenkkejä, muutamia kilsoja ehkä.

Teki hyvää psyykeellekin tuo juokseminen, oli tänään taas sellainen sykettä nostattava hetki. Meillähän on hieman kommunikaatiovaikeuksia isännöitsijäfirman puoleen, tiistaina kuvittelin selvittäneeni kaikki asiat, jotta saisimme näillä meidän tekemillämme valinnoilla projektin sujumaan mahdollisimman sujuvasti. Sain ohjeet tekniseltä isännöitsijältä... NOH! Ei se sitten ollutkaan sanonut kaikkea mitä piti hoitaa. Tosi kiva saada vapun aaton aattona yötä vasten maili, että pitää olla mahd pian hankittuna kaikki todistukset meidän omalta remppamieheltä. Toki mä pieraisen ne yhtäkkiä.

Onneksi oli kyllä muutenkin jo tiedustellut niitä, kun muita asioita tuli kyseltyä. MUTTA jos olisi alkuviikosta ko mies pyytänyt niitä, niin olisimme nekin osanneet jo toimittaa. Miksei kaikkea voi kertoa /pyytää kerralla?

Onneksi tuo asia tuli selvitettyä, nyt voi keskittyä vappuun :) Taidan laittaa saunan päälle, rentoutua ja valmistautua iltaa varten.. pitää ehkä jopa vähän pienentää tuota asua, jos vain jaksan/viitsin.

torstai 28. huhtikuuta 2011

olisipa jo vappu

Olen niin innoissani, kävin tänään ostamassa itselleni naamiaisasun vappua varten. Viimevuonna olin pukeutunut hoitsuksi. Piti sitten keksiä jotain uutta tänävuonna :) Kotona ainakin tykättiin asusta, katsellaan miten muut reagoi sitten vappuna.

IIIH!

Olisipa jo lauantai :)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

mustalaiselämää

Aika niin kultaa muistot. Eilen äidiltä tuli tekstiviestiä, että pitää tuoda tänään mämmiä ja kermaa.



Tänään sitten jälkiruoan jälkeen pitkä hiljaisuuden jälkeen äiti totesi " ei tämä nyt niin hyvää oikeastaan ole" .. joo ei .. olimme kaikki samaa mieltä :D Jos vaikka ensivuonna kehittelis jonkin uuden herkullisen jälkiruoan :)

Onko muita tämän saman havannoin tekijöitä?

Tänään sitten TAAS muutettiin. Hienoa tämä evakossa oleminen. Kovasti toivoisin, että ei tarvitsisi enää muuttaa kertaakaan ennen meidän remonttimme valmistumista, tässä on muutenkin niin miljoona asiaa mietittävänä ja hoidettavana, etten haluaisi kertaakaan miettiä muuttamista. On myöskin sellainen olo, että ihan kaipaan äitini läsnäoloa.

Tämän remontin hoitaminen ei ole lainkaan niin helppoa, on niin ongelmia sekä pääurakoitsijan, että sähköpostirajoitteisen isännöitsijän ja vielä myyjän kanssa, joka JÄLLEEN KERRAN rikkoo asuntokauppalakia, eikä suostu ymmärtämään järkeä.

Välillä olen niin vihainen .. välillä taas mieli laskee, kun on niin voimaton olo, kun ei ole tarvittavaa ammattitaitoa tai tietämystä miten asiat tulisi hoitaa... ja ennenkaikkea, kun ihmiset eivät suostu noudattamaan. Vituttaa, että oltiin kilttejä mm silloin kun asunnon myyjä ei ensimmäisellä kerralla noudattanut meidän tekemäämme sopimusta.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

mun kivi

Avopuoliso on kyllä mun kivi, kallio .. tai joku sellainen stabiili juttu, joka pysyy aina paikallaan.



Jokapäiväisiä pikkujuttuja, tänäänkin kun tein täällä kotona kuolemaan juoksulenkin jälkeen, se teki pyytämättä mulle palkkaria.

Kyllä me ollaan usein eri mieltä, mutta onneksi osataan kyllä pyytää anteeksi jos sanotaan pahasti. Tässä on molempien hermoja koeteltu, kylppäriremontin organisointi ei ole helppoa.

Evakossa oleminenkin voisi olla aivan kauheaa, mutta kyllä tämän kestää, kun ollaan yhdessä.



Mutta siis jotta ei mene liian siirappiseksi, niin kirjoitetaan MINUSTA JA URHEILUSTA!!

Uskaltauduin tänään urheilemaan muutaman päivän flunssa jäljiltä, katsotaan oliko ihan maailman kakoin idea lähteä tänään sekä seinille että juoksemaan.

Kiipesimme tänään pääosin negatiivisia reittejä, kädet hapotti niin hyvin parilla reitillä, että piti ihan sadatella itsensä sinne ylös. Kyllä päästiin ylös. Ensimmäisen totaalihapotusreitin jälkeen istun maassa, kädet tärisi niin kovasti,e tten ollut saada köyden solmuja auki.
Toisella kerralla iski jumi ja uupumus iski jalkoihinkin, jalat tärisi niin, että niillä olisi voinut vatkata vaikka kermavaahtoa :D

Kiipeilyn jälkeen päätin mennä juoksemaan, alkuperäinen suunnitelma oli juosta se 8,9km minkä juoksin joskus parisen viikkoa sitten, sitten taas päätin juosta vähän lisää, ja vähän lisää, sitten yhtäkkiä olinkin oikean kodin lähellä, kiersin ja kiersin. 15 km:n kohdalla iski järkky kipu polviin, pariin otteeseen piti nopeasti venytellä. Kämpillä sain sitten repiä käsin itseni kolmanteen kerrokseen. Toinen mikä haittaisi juoksua oli jano, jotenkin pitää ratkaista tuo jano-ongelma juostessa. Ehkä pitää hankkia vaan sellainen hupsunnäköinen vyö, missä roikkuu niitä vesipulloja.

Edelleen on heikko olo, avokin tekemä protskusekoitus kyllä auttaa. Ehkä kohta pystyisi syödä jo oikeaa ruokaa. Oli muuten iso VIRHE juoda vettä heti kun pääsin asunnon ovesta sisään. Hengästyneenä megakulaus aiheuttaa pirunmoisen kivun vatsaan.

Nyt sohvalle relax.

linssilude

Mun naamalle tapahtuu jotain selittämätöntä heti kun kamera (oli se sitten jonkun kädessä tai kiinni mun läppärissä) lähestyy mua



Tää tyylinäyte on lokakuulta 2008 :D

Infected Mushroom @ The Circus

Torstaina oli kiva laittautua ja lähteä ulos. Olimmehan me maanantainakin, mutta silloin seuraavana päivänä oli työpäivä, joten otimme erittäin rauhallisesti. Tietty nytkin tapamme mukaan juhlittiin kohtuudella, mutta ei sentään tarvinnut heti pääesiintyjän jälkeen kiirehtiä kotiin.




Mekko - Zara
nilkkurit - Bronx

On kivaa löytää vaatekaapista "uusia" vaatteita. Tuokin mekko on ollut kerran aikaisemmin päällä. Taisin ostaa sen ystävättäreni järjestämiin bileisiin, enkä sitä sen koommin ole laittanut päälleni. Enpä olisi nytkään laittanut, jos olisin noudattanut avopuolison mielipidettä :P Ei sitten kuulema näyttänyt niin pahalta, kun laitoin mustat sukkahousut.



Oltiin hyvissä ajoin liikenteessä, odoteltiin melkein pari tuntia bändin aloittamista. Tämä oli meille molemmille ensimäinen kerta The Circuksessa, en myöskään ollut täysin ymmärtänyt millaiset bileet tuolla oli. Jos olisi halunnut nauttia tanssimisesta hyvän musiikin tahdissa ennen ja jälkeen pääesiintyjän (yöllä esiintyi vielä Orkidea ja Proteus).



Illan pääesiintyjä .. INFECTED MUSHROOM!!!!

torstai 21. huhtikuuta 2011

TGIT (kun on vasta torstai...)

Rentoa torstaita!



t-paita - Zara
farkut - One Green Elephant
vyö - Diesel
huppari- Esprit
arskat - Pieces
koiran - westie
tossut - Diesel



Tää on niin mun ehdoton lemppari t-paita. Ikää tällä alkaa olla ihan liikaa, se on jo liian iso .. ja nyt näemmä myös ryppyinen :D Mutta silti mä vaan käytä tätä edelleen




Kengistä, mä oon ostanut noi joskus lukioaikoina, eli miljoona vuotta sitten... omg.. 10 vuotta sitten. Mä oon sellainen, etten tosiaankaan raaski heittää vanhoja juttuja pois. Asiaan saattaa ehkä vaikuttaa se, että Göran Porvalli myi mulle noi :D

No ei.. mulla on kasa tällaisia aarteita, joista en vaan suostu luopua. Mä pelkään, että mulle tehdään kohta jokun interventio, että heitän mm nää kengät pois. Mä kuulun niin johonkin make over- ohjelmaan, jossa sitten leikataan mun hiukset ja poltetaan kaikki vanhat vaatteet :D

Illalla voisi yrittää panostaa sekä naamaan, hiuksiin että vaatteisiin. Mennään toistamiseen keikalle tällä viikolla :)

ruokavaliosta taas



Kuten kuvasta näkyy, niin ruisleipä löytyy nykyään mun ruokavaliosta. Kokeilin tuota erittäin vähähiilihydraattista ruokavaliota parisen viikkoa. Olo oli hyvä, jaksoin kyllä urheilla, mutta suoritusten taso ei ollut lainkaan sitä itselle tyypillistä. Painot alkoi muuttua kevyemmiksi, salilla liikkeet alkoivat tuntua aivan liian väkisin väännetyiltä.

Viimeinen tikki oli se, että kiipeillessä en jaksanut enää nousta edes kahta reittiä vaivatta. Kädet tärisi eikä voimat meinanneet riittää.

Nyt olen sitten lisännyt hiilihydraattien määrää ruokavaliossa. Päivään kuuluu pari palaa ruisleipää, kaurapuuro aamiaisella sekä pavut /linssit ruoassa tai vaihtoehtoisesti hedelmä.

Suoritusten taso on noussut, jaksaminen on huipussaan. Mahtavaa. Ah, ja Fastin Dietmixin olen vaihtanut itsetekemään 1/3 hiilaria + 2/3 protskua omaan sekoitukseen.

Tämä on vähän sellainen samanlainen asia, että hei se sattuu, jos koskee kuumaan levyyn.. mutta silti se on pakko kokeilla tms. Eli mä olen hyvin tietoinen siitä, että hiilarit on tärkeä, mutta oli kuitenkin pakko kokeilla niukkahiilihydraattista ja urheilua. Sitten jos joskus liikunnan määrä jostain syystä tai toisesta vähentyisi radikaalisti, niin sitten nää hommat voi miettiä uudestaan.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Guano Apes @ Tavastia



Avopuoliso halusi viedä meidät kuuntelemaan Guano Apesia. Mulle bändi on tuttu jo kymmenen vuoden ajan, tähän liittyy paljon hyviä muistoja.

Keikka oli hyvä, bändi viihtyi lavalla, hauskuutti yleisöä ja Sandran ääni on vaan mieletön, klaari esiintymisen flunssasta huolimatta.

Täytyy varmasti käydä ostamassa sekä vanhat että toi uusin levy jossain vaiheessa, jos saadaa aikaiseksi varata matka Hampuriin, niin sieltä voisin kurkkia levyt.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0