keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulu(kuu) on vihdoinkin täällä



Meillä ei kuulema saanut hankkia ennen joulukuun alkua joulukoristeita, joten tänään sitten suuntasimme Kodin ykköseen. Tuli hankittua vain muutamia juttuja, sillä jollakulla oli verensokeri niin alhainen, että joku vaan vittuili ja kiukutteli, ja haukkui joulun traditioineen alinpaan maanrakoon.

Itsepintaisesti en kuitenkaan moinen bashaus ei vaikuttanut joulukoristehankkijaan totaalisen lamauttavasti, vaan tulihan sitä ostettua kotiin kuitenkin jotain, kuten söpön pikkupukin (toi on niin kitsch, mutta oli pakko).

Keittiön ikkunalla tuo kynttelikkö. Meillä itseasiassa on jo jossain tuollainen, mutta muuton jäljiltä sitä ei ole näkynyt.



Tämä kaitaliina saa nyt tilapäisesti muistuttaa joulusta. Tämä liina tullaan korvaamaan punaisella Marimekon Ananas-kuvioisella joululiinalla. On tässä viidenteen päivään asti aikaa käydä ostamassa se Marimekon myymälästä, viidenteen päivään asti on nimittäin voimassa tarjous, että kankaan ostaja saa pöytäliinan ompelun kaupan päälle ostaessa normaalihintaista pöytäliinakangasta.



Tuli myös ostettua uusia joulukuusenkoristeita. Katsotaan käytetäänkö yksinomaan noita uusia koristeita, vai pääsevätkö vanhat punaiset joulupallot koristamaan kuusta. Punaiset pallot muistuttavat "pahemmista" ajoista, joten ehkäpä uusi koti .. uudet pallot.. ja uusi aito kuusi olis nyt se juttu. Katsotaan.



Joku onneksensa tajusi pyytää aivan idioottimaista käytöstään anteeksi. Syytäkin saatana.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0