Nonni, nyt se on takana mun ensimmäien evör houstaama jouluateria mun ja avopuolison perheille. Meitä oli täällä yhdeksen henkeä syömässä, tein ensimmäistä kertaa kaikki laatikot, riisipiirakoita tein toista kertaa, tietenkin tuli väännettyä ne perinteiset, rosollit ja kotijuustot, kinkku ja kalkkuna. Tai no, en ollut aikaisemmin paistanut kinkkua, mutta eihän se nyt vaikeaa ole, iskee vain paistomittarit lihaan.
Erinäisten illanistujaisten emännöinti on vaan kivaa, en tiedä mikä siinä on.
Ensivuonna tiedän sitten tehdä pari asiaa erilailla, ekaksi .. kinkku paistetaan sit yöllä, eikä jätetä sille päivälle, kun on tarkoitus kokata laatikot, mulla meni eilen koko ruolaitto ihan plörinäksi, kun kinkun paistuminen kesti ja kesti. Avopuolison piti siis paistaa sen aattoiltana, mutta sitten muka aikapula, vaikka todellisuudessa me valvottii pitkälle sen jälkeen, kun mitä olisi kinkulla kestänyt.
Sitten myöskin sellainen juttu, että noi laatikot on hyvä tehdä niihin 2 L: laaikoihin, eikä niihin ,85 L:n laatikoihin, olisi saanut laatikot kerralla uuniin, eikä olisi joutunut odottamaan ikuisuutta paistaessa noita erissä. Avopuolison mielestä 2 L:n alumiinirasiat oli liioittelua. Jospa seuraavalla kerralla mä teen noin silleen, mikä ihan parhaalta tuntuu, enkä anna noissa periksi. Muuten tosi jeesch. Myöskin noi porkkana ja lanttulaatikot voi tehdä pakkaseen, ihan niinkuin voi tehdä tuon imelletyn perunalaatikon. Ei tarvitse käyttää sitten puolta päivää jouluna niiden väsäämiseen, voi vaan ottaa ne sulamaan ja paistaa ne.
Mutta muuten meni tosi mukavasti, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Hyvin mahtui yhdeksän ihmistä kuudenhengen pöytää, kun oli sitten noutopöytä erikseen. Oli porukalla leppoisaa jutustelua, hyvä pössis :) Ensivuonna uudestaan. Nyt maistuu uni, jännitti tämä ateria.
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti