Tänään se sitten oli, Espoon rantamaratoni.. tai siis se puolikas. Heräsin viimeyönä aivan kaameaa oloon, oli sellainen tutina koko kropassa, että nyt oon tulossa kipeäksi. Panadol hotilla parantelin oloa, sain nukuttua hieman ja aamun aloitin myös flunssalääkkeellä.
Olo oli erinomainen, ei lainkaan kipeä tämän jälkeen, joten suuntasimme avopuolison kanssa kohti Otaniemeä. Avopuolisolle en siis ollut mainnnut puoltasanaa öisistä lääkitsemisistä, muuten olisi auto jäänyt kotipihalle parkkiin ja minut olisi pakotettu lepäämään.
Tällä kertaa ei jännittänyt. Hcr:ssä lähtölaukauksen aikana syke pomppi jo 140:ssä, nyt ei sykkeessä tapahtunut mitään. Juoksu oli kevyttä, mihinkään ei sattunut, selkä on kunnossa.. ja on nytkin, polvet oli kunnossa jne. Ainoa astaan vain eilinen tankkaus tuntui kropassa. Kaikki se pasta ja leipä eilen oli edelleen systeemissä, vatsa kun ei tuosta ravinnosta johtuen toiminut ihan normaalisti.
Juostessa alkoi sitten toimia :D Jokaisella tankkauspisteellä mietin joskos nyt olisi jo aika käydä vessassa. Toka vikan juomapaikan ohi juostessa päätin, että jos olo on edelleen sama vikalla juomapisteellä, niin pysähdyn sitten siellä. Siellä ei sitten vain bongannut enää bajamajoja. Eipä se sitten loppujen lopuksi haitannut.
Muutamaan otteseen matkalla tuli mietittyä, että miksiköhän sitä altistaa itseään tällaisia kauheille itsensärääkkäyssessioilla, mutta.. sitten kun tulee maaliin niin ehtii unohtaa tyystin kaiken sen hirveyden. Tuolla rantapuolikkaalla oli sitäpaitsi paljon fiksummin juomapisteet kuin Hcr:ssä, tuolla oli viisi vesipistettä matkalla, se a) auttoi rytmittämään juoksua ja b) sai juotua hyvin.. ja jos alusta alkaen.
Matkalla bongasin isäni reitin varrelta, kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän oli noin neljän kilometrin kohdalla kameran kanssa ja 14 km jälkeen hän otti videokuvaa. Tosi kiva saada muistoja urheilusuorituksista. Vanhemmilta löytyy matskua myös mun ekalta puolikkaalta.
2-3 km ennen maalia aloitin hurjan juoksun, kiihdytin vauhtia, syke pomppi yli 190:ssä. Ohitin hurjan määrän muita juoksijoita ja pääsin maalin, askel oli yllättävän kevyt ja pitkä. Maalisuoralla sain vielä jostain lisävaihteen päälle.
Maalissa en tajunnut ihan heti sammuttaa Endomondoa enkä sykemittaria, mutta sillä hetkellä kun sen sammutin, niin kellon näyttä 2h12mi2 sek.. eli .. tuosta ottaa melkein pari minsaa pois, niin saadaan mun nettoaika. Olen niin ylpeä itsestäni. Keväällä vielä hcr.. ja tavoitteena alittaa 2h.
Nyt sitten olo on kuin katujyrän alle olisi jäänyt, ei sen takia, ettäkö kroppaan sattuisin itse juoksu, vaan tuo viimeyönä itsestään ilmoitellut flunssa tuntee puskevan kovaa päälle. Olo on tosi heikko, päätä särkeää, silmiä särkee, on paha olo jne.
Pitää yrittää joko a) parantua tai b) keksiä joku hirveä lääkecoctail torstaille, silloin olisi leadauskurssi, jonka olen jo maksanut. Onneksi varmasti ovat ymmärtäväisiä, jos tulee kipeäksi.. ja saan joko rahat takaisin tai osallistun kurssille joku toinen kerta.
Ihmeellistä on tosiaan se, ettei mikään kohta kropasta ole kipeä, olisi odottanut vähintään polvien rutisevan juoksun seurauksena. Jaksoin vielä iltaisella kokata vanhemmillemme erinomaisen päivällisen, ja kokeilin tehdä uutta vallan herkullista kanakastiketta, jonka reseptin voisin laittaa kokkiblogiini.
Mutta tosiaana... sydänlihastulehdusta odotellessa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti