Meidän imetystaipaleemme päättyi edellisellä viikolla.
Pitkin imetystaivaltamme olin "pelännyt" että, joko pulloon totuttelu, minun paluuni töihin, polvileikkauksen aiheuttama imetystauko tai yritys saada kuukautiskierto alkamaan vaikuttaisi imetykseen negatiivisesti. Nyt tapahtui se mitä toivoin, mutta mihin tuntuu etten olisi tavallaan ollut vielä valmis, olen silti hyvin onnellinen siitä, että päätös oli pojan oma. Parina iltana oli jo nähtävissä merkit, sitten kerran vaan ei maltettu enää jäädä rinnalle iltamaidolle.
Imetyksen alku ei ollut helpoin. Oli oikeastaan ihan hyvä, etten ollut sen pahemmin perehtynyt asiaan, en tiennyt mikä kaikki voi mennä pieleen. Olin vain saanut ystävättäreltäni ohjeen luottaa rintoihini sekä pari varoitusta tiheän imun kausista, neuvona pesiytyä ja nauttia imettämisestä.
En ollut osannut odottaa imetyksen sattuvan niin paljon, mitä se alussa sattui. Olin kyllä valmistautunut henkisesti siihen, että maidon nousu sattuisi, sitähän tapahtui pienissä määrin jo vähän ennen lapsen syntymää. Imetystaipaleen alussa teki mieli itkeä ja huutaa, imettäminen sattui vaikka käytössä oli ilmakylvyt ja nännivoiteet, rintakumin avulla pystyi imettää, ja sitä meillä käytettiinkin melkein parisen viikkoa apuna. Sektion takia alussa asennotkin, missä imettää, olivat rajalliset.
Kaikista peloista huolimatta imetys sujui suurimman osa ajasta erinomaisesti. Tottahan toki sinne väliin mahtui intensiiviset tiheän imun kaudet, puremiset hampaiden puhjetessa, suihkutissiongelmat sekä imetyksen muuttuessa äärimmäisen tuskalliseksi ekan kerran keltarauhashormonikuurin takia ja toisen kerran ollessani alussa raskautta. Kun imetyksen jälkeen rintoja särki ja kipinöi joka kerta pari tuntia imetyksen jälkeen sekä suurimman osan imetysajasta, teki mieli lopettaa koko touhu siihen paikkaan.
Raskauden aikana en tainnut asettaa itselleni sen kummempia tavotteita imetyksen kestoon, se kun vaan koko ajan sujui niin kivasti, niin mentiin vain pojan kanssa virran mukana.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti