Comeback salille nro 8564

Kohta on kaksi kuukautta takana pt:n kanssa. Mä jouluna myönsin itselleni, etten nyt pärjää itsekseni. Salilla ei ollut puhtia, ajatukset karkaili mm. lapsien pärjäämiseen lapsiparkissa, en vain löytänyt hommaan draivia mikä joskus mulla oli ollut, syömiset oli myös aivan retuperällä. 

Tammikuussa otin yhteyttä, pidin ruokapäiväkirjaa tovin ja sitten meillä alkoihin yhteiset treenit ja mä sain ruokavalion itselleni. 

Minulla on aikaisemminkin kokemusta personal trainerin kanssa treenaamisesta, siellä on periaatteessa ihan hyviä, mutta myös vähän pliisuja kokemuksia. Kiipeilyssä on tullut kokeiltua paria oikein hyvällä menestyksellä, salitreenissä on sitten ollut pettymyksiäkin. Nyt vihdoinkin tuntuu löytyneen sellainen pt, joka saa musta tosi paljon irti, joka opettaa mulle uutta treenatessa, mutta mua myös "hoidetaan" kokonaisvaltaisena pakettina. 

Tavoitteena ei ole suunnata kisalavoille tms, tavoitteena oli löytää liikkumisen ja salitreenaamisen ilo uudestaan (ja se on onnistunut) ja treenaamaan ns kovaa turvallisesti näitä mun kropan kremppojan kunnioittaen. Jokaisen yhteisen treenin jälkeen olen malttamattomana odottanut seuraavaa salitreeniä, jotta pääsen toistamaan oppimaani. 

Minulla oli tuossa ennen pian synnytyksen jälkeen paljon ongelmia selän kanssa, saattoi olla hormonaalista, nyt oli jotain muuta kuin välilevyissä ongelmaa. Hoidatin selkää myös kymmenisen kertaa kiropraktikolla, mutta nyt vasta uuden treenaamisen jälkeen selkäkivut ovat kaikonneet. Välillä teki mieli lähteä vain salilta ovet paukkuen, kun jokin liike vihloi selkään niin, että painot oli tippua käsistä tai jalat meinasi lähteä alta. Selkäkivut vaikutti myös uniin, aina asentoa vaihtaessa heräsin kipuun.

Alussa lähdimme hyvin varovaisesti liikkeelle pt:n kanssa, liikkeet olivat aika maltillisia, teimme kaksijakoisen saliohjelman, koska olin ajatellut ehtiväni vain kahdesti viikossa salille. Yllättäen nyt kuitenkin salitreenaamiselle on löytynyt aikaa, kohta saatan miettiä jopa neljännen treenin päivän lisäämistä. Hieman minua hirvitti kyykyt polven ja selän takia, mutta pt:n valvovan silmän alla olen saanut kyykättyä, viimeviikolla harjoiteltiin mavea (trapbarilla) ja tänään tutustuin räkkivetoon. 

Saliaika on ollut ihana tapa päästä hetkeksi eroon kotihommien ajattelusta, siellä keskittyy vain ja ainoastaan treeniin, selviämiseen ja siihen, ettei yritä näyttää siltä, että välillä hirvittää se, että ei usko selviävänsä kunnialla treeneistä. "ei tää jumalauta nouse" Jostain sitten kuitenkin aina löytyy joku extra vaihe treenin aikana. 

Aina ei jaksa käyttäytyä

.. tuo minun vanhempi. Tämä viikko on ollut varsinainen koettelemus esikoisen kanssa. Joko uhmassa on joku uusi vaihe tai sitten viimepäivien järjettömän aikaiset herätykset vaativat veronsa. Esikoinen ei ole ikinä ollut pitkään nukkuvaa sorttia. Meillä on ollut pitkiä rupeamia ennen kuopuksen syntymää, että jäsenK heräili pitkään puoli viideltä, tuolloin onneksi hönet sai vielä jatkamaan usein uniaan. Saimme jossain vaiheessa neuvoksi aikaistaa nukkumaanmenoa, ja unet alkoivatkin sitten pidentyä, ja pitkään sitten unet jatkuivat "jopa" 5:30-6:00 asti.

Viimeaikoina heräämiset ovat aikaistuneet ja nyt taas olemme takaisin 4:30 aamuissa. Itse pärjään kyllä, vaikka poika esikoinen herääkin aikaisemmin, mutta on ollut valitettavaa huomata miten aikaiset heräämiset vaikuttavat pojan keskittymiseen ja käytökseen. Aikaiset herätykset ovat myös siinä mielessä hankalat, että myös sitten nuorempi alkaa heräillä aikaisin leikkimisen ääniin. Esikoista ei kuitenkaan halua hiljentää aamuisin piirretyillä.

Lasten huoneessa on pimennysverhot, yritämme saada pojan syömään hyvin ennen nukkumanamenoa, juomaan vähän, käytämme hänet vielä yöllä vessassa, jotta tämä ei häräisi vessahädän takia aikaisin.. tuntuu vaan, ettei tuohon ole oikein ratkaisua. Aamuisin hänen kanssaan on pötkötelty, hänet on jätetty myös itsekseen nukahtamaan, hänelle on tarjottu pientä huikopalaa ja maitoa janoon, on silitelty jne, mutta mikään ei tunnu auttavan. Huone ei ole liian kylmä eikä liian kuuma.

Tällä viikolla olemme pariin otteeseen yrittäneet pojan kanssa (seurassa ja kahdelleen) touhustaa pääsiäisjuttuja. Tänään vasta illalla tuntui, että sain enemmän kontaktia poikaan. Meillä oli oikein hauska ilta, sain kuopuksen hyvissä ajoin unten maille. Toki voi olla, että esikoisen käytös on myös ollut ihan huomionhakua, tämä ilta oli kuitenkin ihanan harmoninen ja hän jaksoi keskittyä touhustamiseen kanssani. Saimme koristelua pääsiäisvitsoja ja hän ilmaisi myös halunsa tehdä kortteja "tyttöystävilleen" sekä ukille ja mummille.

Onneksi kohta siirretään kelloja kesäaikaan, tämä tuonee helpotusta meidän arkeemme ainakin toviksi, mutta siihen asti, en voi kuin sopeutua ja mennä itse myös aikaisin nukkumaan.

browniesseja pikkuisille

Halusin tänään tehdä jotain spessua mun pojille, jotain suklaista herkkua, mutta myös jotain vähän energiarikkaampaan nuoremmalle, mieleeni tuli joskus soppa365:stä bongaamani resepti, jota sitten vähän tuunasin

Pikkuvärien suklaapalat

3 ruskeatäbläbanaania

2 kananmunaa

1,5 dl karahiutaleita

1dl maapähkinävoita

0,5dl kaakaojauhetta

Sekoita sauvasekoittimella kaikki aineet sekaisin, laita voideltuu vuokaan TAI leivinpaperilla vuorattuun vuokaa. Kaada taikinaa 20 min 200 asteessa.

Mokkapalojen päälle tein vielä banaaniavokadosuklaamousseja , johon tuli 2,5 pienehkö avokadoa, täbläbansku, 2 rkl hunajaa ja 0,75dl raakakaakaojauhetta. Kaikki ainekset vedetään sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Tätä voi herkutella sellaisenaan tai laittaa vaikka kaakaonibseja tai jotain ihania kuivattuja supermarjoja päälle. Tuolle nuoremmalle tuo ei vielä sovellut hunajan takia, mutta esikoinen voi surutta syödä tätä. Hän tykkäsin myös iltapalalla dipata banaaneja mousseen.

Lapset harrastaa

Esikoisen kanssa tuli aikoinaan harrastettua vähän tämän vauva-aikana. Me kävimme jäsen K:n kanssa kerran viikossa vauvajumpassa meidän salilla, kävimme myös uimassa ja isänpäivälahjaksi ilmoitin miehen ja pojan vauvasirkukseen.

Nyt nuoremman pojan kanssa olemme harrastaneet myös paljon. Me käymme perheenä yhdessä sisaruinnissa sekä muskarissa.

Meillä sisarharrastukset eivät ole sujuneet niin harmonisesti, kuin olisin toivonut. Muskari oli alunperin tarkoituksena olla sellainen hetki, että minä harrastan lasten kanssa ja sillä aikaa mies saisi ns omaa aika, voisi käydä omissa harrastuksissa. Muutamien kertojan jälkeen minun oli myönnettävä, että 2kk ja päälle 2v lapsen kanssa hoimma vaan vaatii kaksi vanhempaa paikalle. Nuorempi vaati jatkuvaa sylissä pitämistä ja esikoinen vaati huomiota. Suurin osa ajasta meni siinä, että yritin hillitä esikoista juoksemasta pitkin musiikkiluokkaa. Miehen tultua mukaan harrastaminen muuttui helpommaksi, mies on mukana ihan mielellään, olisin vain halunnut mahdollistaa hänelle myös aikaa omia harrastuksia varten. Ehkä sitten joskus myöhemmin.

Muskarissa aloitimme tosiaan syyskuun alussa ja nyt vasta maalikuussa tuntuu siltä, että esikoinen alkaa lämmetä enemmän touhulle. Hän on pitänyt kyllä rummuttamisesta (hakkaamisesta ) jo tovin, mutta nyt kahdella kerralla hän on vihdoinkin alkanut laulaa mukana ja läpsytellä /taputtaa neuvotusti laulujen mukana. Pariin otteeseen olen miettinyt koko harratuksen mielekkyyttä, onneksi sinnikkäästi olemme silti vieneet poikiamme muskariin. Esikoinen on kyllä pitkään jo osoittanut kiinnostusta laulamista kohtaan, meillä lauletaan paljon yhdessä, muskariin tämä lauluinnostus on vain siirtynyt viiveellä.

Perheuinti on myös toinen, mikä on vaatinut molemmilta lapsilta hieman pidempään lämpenemistä. Esikoisen kanssa kävimme uimassa pitkään, tietyssä vaiheessa vain jokainen uintikerta oli sellainen, ettei poika halunnut oikeastaan kuin olla sylissä, sukeltaminen ei ollut mieleen eikä mikään ohjattu tekeminen. Vedessä touhuaminen oli kyllä hänelle mieleen, mutta lastenaltaassa. Kävimmekin pojan kanssa uimassa vielä pitkälle toisen raskauteni aikana, ja hän nautti kovasti uimisestä ja käsipohjan harjoittelusta jne.

Sisaruinnin alkoi hieman tahmesti molemmilla lapsilla, pari ensimmäistä kertaa miniK:lla meni hienosti, mutta sitten alkoi itkut uinnissa. Uiminen ei ollut pelottavaa, mutta ehkä kyse oli enemmän ihmismäärästä ja kaikuvasta hallista. Uinti aloitettiin hänen ollessaan 3kk vanha, pidempään itkettiin aina vähän, mutta nyt sekin on jo historiaa. Esikoinen viihtyy kyllä altaassa, mutta kovapäinen kun on, niin edelleen on rajallista millaisia harjotteita hänen kanssaan tehdään tai mitä uintivälineitä hän suostuu käyttämään.

Esikoinen käy uinnin- ja muskarin lisäksi vielä käsipalloleikkikoulussa. Kuten kahdessa muussakin harratuksessa, sielläkin kesti alkuunsa lämmetä, toisiaan on kertoja että esikoinen jaksaa keskittyä hienosti koko tunnin, mutta välillä handistreenien kohokohta on eväät pukuhuoneessa.. eikä sekään väärin ole.

Lasten kanssa harrastaessa pitää unohtaa sitä, miten asioiden pitäisi sujua, lasten pitäisi käyttätyä, jaksaa keskittyä, suorittaa jne, pitää vain nauttia tekemisestä ja olemisesta lasten kanssa.

unetonna

Minua aina välillä pelotta tosi paljon tulevaisuus. En ole ikinä kokenut olevani mitenkään erityisen älykäs tai fiksu. Koulussa olin ala- ja yläasteella hyvä, lukiossa vielä petrasin entisestään, koeviikot "asuin" Töölön kirjastossa lukemassa. Kirjastossa eka kirjastossa vika.

AMK-aikoina sitten opiskelu muuttui yhtäkkiä hankalaksi, omaksuttava tieto muuttui radikaalisti, sitä tuli enemmän ja nopeammin. Samaan aikaan piti myös elättää itseä ja elin parisuhteessa, joka näin jälkikäteen ajateltuna oli yksi huonoimpia ajanjaksoja elämässäni. En kokenut oppineeni koko amk-aikoina yhtään mitään uutta, aikasemmin kiitettäviä arvosanoja saaneena tuo hädintuskin kurssien läpäiseminen on erittäin raskasta muutos. Koin itseni  yllättäen tyhmäksi, enkä ymmärtänyt mistä tämä kauhea muutos johtui.

Pitkään tämä amk-aikoina ilmennyt ongelma sitten painoi minua, muokkasi sit miten näin itseni. Olin epäonnistunut ja tyhmä, en tule ikinä pärjäämänä elämässä. En voi valehdella, töissä oli toisinaan myös haasteita, ja olin ahdistuneempi kuin koskaan.

Vaikka ongelmien syyt on nyt selvillä ja olen tehnyt töitä niiden selättämiseksi, pieni ääni silti usein saattaaa alkaa päässäni kuulua siitä, etten tule selviämään töistä, tuleva yrittäjyys tulee olemaan massiivinen epäonnistuminen. Välillä haluaisin luovuttaa jo ennen kuin edes pääsen edes kokemaan yrittäjyyttä. 

En ole koskaan pystynyt tekemään asioita vain "vähän" tai mennä sieltä mistä aita on matalin, oli sitten kyse kodista tai harrastuksista, olen aina halunnut tehdä enemmän kuin parhaani. Bare minimun - ei ole ollut minun juttuni. 

Lasten tultua kuvioihin, haluaisin olla lapsilleni paras äiti ikinä. Haluan pystyä tarjota heille kaiken mitä he tarvitsevät kasvaakseeni kunnollisiksi ja tunnollisiksi nuoriksi aikuisiksi, haluan heidän tuntevan oman arvonsa ja tuntevansa olonsa rakastetuiksi. Haluan olla heille läsnä aina kun tarvitsevat apua, en halua heidän tuntevan olevansa tuetta tai yksin ongelmiensa kanssa. Miten tämän sitten ynnää siihen, että haluan olla tulevana yrittäjä myös mahdollisimman hyvä, haluan pystyä jatkamaan äitiniä viitoittamaa tietä rautaisena ammattilaisena.  

Pienemmästkin pohdinnasta välillä menettä yöunensa. Viimeyönä taas tosiaan nämä asiat pitivät minua hereillä. Selvästi tuleva yrittäjyys jännittää minua. Nyt toki vallitseva tilanne on sellainen, että työasiat on syrjässä useampana päivänä viikossa minun ollessa lasten kansa kotona, yöunet jäävät usein katkonaisiksi. Täytyy tosiaan vain taas luotta siihen, että asioilla on tapana järjestyä, ja minä OLEN fiksu ja ahkera. Välillä oman oppimisen eteen tehtävä extratyö pelottaa minua raskaudellaan.

Etsin yöllä noita memejä tms, ja minun mielestä nuo molemmat mietelauseet ovat varsin hyviä, ne myöskin rauhoittavat. Minun tulee vain oppia mahdollista vanhoista virheitä, analysoida niitä ja lähteä niistä oppineenä eteenpäin. Ehkä näitä asioita pohtineena ensiyönä uni tulee helpommin.

Ihana kamala imetys

Ennen esikoista oli autuaan tiemätön mistään imetykseen liittyvistä ongelmista. Imetystaival oli helppo, maitoa tuli hyvin, esikoinen viihtyi rinnalla, tiheän imun kaudet olivat hyvin siedettävät, imetys onnistui paikassa kuin paikassa.

Tottahan toki alussa imetys sattui aivan kauheasti, iho ei ollut tottunut moiseen rasitukseen ja maidon nouseminen sattui aivan kauheasti. Iho oli alussa niin hellänä, että ensimmäisen viikon ajan mieleni teki vain huutaa esikoisen ollessa rinnalla, oloani yritin helpottaa käyttämällä rintakumia. Imetys oli asteen verran hankalaa sektiosta toipuessa, asentoa ei pystynyt vaihtamaan. Onneksi sektiosta toipuminen oli odottamaani nopeampaa, omalla kohdalla uskon nopean liikkelle lähdön olleen merkittävä tekijä toipumisessa.

Sairaalassa esikoisen painoa seurattiin, teimme pari vuorokautta syöttöpunnituksia ja maitoa/korviketta annettiin ruiskulla imetyksen lisäksi. Kotiuduttua ohjeena oli herättää vauva öisin rinnalle kolmen tunnin välein, 45min imetyssessiot ja omat ongelmani nukahtamisen kanssa tekivät alusta hankalan. Onneksi pian esikoisen paino alkoi nousta erinomaisesti, niin syötöt kellon kanssa sai unohtaa. Alku oli kuitenkin hyvin stressaavan, kun ei ollut pienentäkään tietoa siitä, miten kauan kellon kanssa tultaisiin imettämään.

Ainoat ongelmat esikoisen imettämisessä alun jälkeen olivat ns positiiviset ongelmat, maitoa tuli välillä liiankin hyvin. Esikoinen sai rintamaitoa myös minun palatessani töihin, töissä pumppasin maidot pojalle, jotka mies sitten syötti pullosta pojalle.

Imetystaivalta meillä kesti vuoden ja seitsemän kuukautta. Lopetus taisi olla minulle vaikeampi paikka kuin esikoiselle, hän sopeutui erittäin nopeasti (kuten hän on sopeutunut kaikkeen muuhunkin tähän asti).

Toisen lapsen kanssa imetys alkoi helpommin. Odotin imetyksen olevan kivuliasta, maidonnousun sattuvan ja kauhulla odotin öisin 3h välein tapahtuvaa imettämistä.

Alku olikin helppo, maidonnousu ei sattunut, imetys ei sattunut millään tavoin, maitoa alkoi tulla heti alusta hyvin. Paino nousi alusta alkaen hyvin ja tasaisesti.

Yllätyksenä tuli se, että nuorempi lapsi ei ole samanlainen tissimonsteri kuin isoveljensä. Esikoinen saattoi viihtyä pitkiäkin aikoja rinnalla, hän tankkasi aina vain kun hänelle annettiin rinta suun eteen. Kuopus ei tankkaile, vaan hän syö suurinpiirtein kellon kanssa. Tämä on alkuunsa aiheuttanut hieman ihmetystä, mutta tähän tottuu. Toinen haaste oli rintaraivarit, jotka tulivat joskus ennen kolmea ikäkuukautta. Kuopus ei vain suostunut syödä, huusi rinnalle, piti laulaa, puhallella kasvoja, antaa aluksi maitoa lusikalla, jotta pikkuinen tajuaa haluavansa syödä, tilan piti olla rauhallinen. Koska imetyksen piti tapahtua rauhallisessa paikassa, tämä aiheutti tilapäisesti sen, etten pystynyt olemaan esikoisella samalla tavalla läsnä. Tämäkin onneksi meni kuitenkin kohtuu nopeasti ohi, mutta tämäkin aiheutti hieman harmaita hiuiksia, koska ennen reissuja kun ei voinut tankata, niin kaikki piti aikatauluttaa syömisten mukaan.

Esikoisen kanssa imetys oli ihanan harmoninen kokemus, se on meidän aikaa, siinä nautiskeltiin yhdessä olosta. Kuopuksen kanssa imettäminen ei ole samanlainen hetki. Olen alusta alkaen valmistautunut henkisesti siihen, että koska nuo lapset ovat niin erilaiset muutenkin imetyksen suhteen, niin on hyvin mahdollista kuopuksen vierottautuvan rinnasta itsekseen ja aikaisemmin. Jokainen päivä mitä saan imettää kuopusta on siunas, ja vaikka nyt on taas sellainen vaihe, etten saa poikaa kunnolla imetettyä kuin makuuasennossa ja rauhallisessa tilassa (onneksi minua ei haittaa pötkötellä imettämässä poikaa paikassa kuin paikassa), toivon silti tämä jatkuvan vielä pitkään.

Luopumisen tuskaa

Olen aina ollut sellainen, joka haluaisi tallentaa kaikki ihanat hetket purkkiin pystyäkseni jälkikäteen muistella kaikkea. Lasten synnyttyä haluan entistä enemmän painaa kaikki pienetkin hetket muistiin ja dokumentoida kaiken. Haluaisin pystyä nauttia ihanat hetket uudelleen ja uudelleen. Tästä johtuen on ollut vaikea välillä hyväksyä sitä, että aika ei riitä enää päiväkirjan (blogin) kirjoittamiseen samassa suhteessa, kuin mitä aikaisemmin pystyin. 

Näillä näkymin meille ei ole tulossa enenmpää lapsia. Ennen esikoista sitä hankkia vaatteita, tunsi pientä jännitystä, fiilisteli pieniä housuja ja paitoja, sitä valmistautui tulevaan elämänmuutokseen. Toista lasta odottaessa kaivoin vaatteet esille, syystä X en oikeastaan pystynyt iloita raskaudesta, raskaus ja synnytys pelotti, en kokenut olevani raskaana enkä millään tavoin nähnyt perheemme kasvavan uudelle jäsenellä. Toisen kohdalla vaatteiden läpikäymisellä yritin päästä tietyistä peloista yli ja visualisoida elämään tulevan vauvan kanssa. 

Nyt olen käynyt vaatteita läpi kolmatta kertaa. Tällä kertaa tulee työstettyä niitä ajatuksia, että meneillään oleva vauva-aika ei tule enää toistumaan (haluaisin kyllä, mutta elämäntilanne ei salli enää enempää, ellen sitten tule täysin luopumaan urasuunnitelmista, jotka minulla on ollut aina). Haluaisin säästää suurinpiirtein jokaisen vaatteet, niihin kaikkii liittyy jotain ihania muistoja.

Onneksi kuitenkin nuo kaksi lasta ovat niin ihania, heidän kanssa jokainen päivä on siunas, esikoinen jatkuvasti saa minut halkeamaan ylpeydestä ja pikkuisempi on ihana aurinkoinen pallero. Ei pidä jäädä märehtimään "vain" kahta lasta, vaan nauttia jokaisesta tulevasta päivästä ja uusista muistoista. 

vuoden ekat pyöräilyt

Pääsi tuo pyöräilytauko vähän venähtämään. Ennen joulua tuli viimeksi pyöräilyä, iski saamattomuus viedä pyörä huoltoon (keskiö heilui) ja sitten on ollut ties mitä syitä olla pyöräilemättä. Toisinaan meillä on viimeaikoina ollut sellaisia aamuöitä, että viimeiset pari tuntia muistuttavat jotain kiinalaista kidusta. Lapsi pyörii ja hyörii ja metelöi, ja ainoa tapa saada miniK pysymään unessa on pitää hänet kainalossa. Tällöin on saattanut priorisoida pienen levon aikaisen herätyksen ja pyöräilyn edelle.

Ihanainen mieheni kävi huolatuttamassa pyöräni pari viikkoa takaperin ja tänään sitten sain vihdoinkin aikaiseksi testata huolletun pyörän sekä nastat ensimmäistä kertaa tosi tilanteessa.

Pyöräilin reilu 7km. Piti alunperin pyöräillä Oittaalle, mutta siellähän oli latuja tiellä. Tässä sitten tuli ilmi, että meidän kodin ohi pääsisi sinne latuja pitkin. Pitääköhän tässä vielä suunnata suksikaupoille? Olen kovasti kuullut kehuttavan jotain karva (?)pohjaisia suksia.

Etukäteen miettimistä aiheutti se, että miten tuollaiseen keliin pitää pukeutua. Kaksi vuotta sitten GoExposta tuli hankittua kylmemmille keleille soveltuva pyöräilyhaalari. Haalarin päälle tuli puettua softshell-housut, Haglöfsin mikrofleesepaita, softshelltakki, kaulaan buffi ja kypärän alle buffi. Jalkaan tuli merinovillasukat ja pyäräilykenkiä päälle aikaisemmin mainitsemani kenkiensuojat. Vaatetus oli tosiaan tuohon -7 keliin mitä mainioin, ainoa heikko lenkki minulla on korvat, ne on oltava ehdottomasti suojattuna.

Uudet renkaat piti hienosti, paikoittain oli hiekottamattomia ja erittäin liukkaan näköisiä kohtia, eikä niissä tuntunut mitään sutimista. Osittain pyörätiet olivat perunapeltoa, joten käsiin kohdistuva tärinä oli aikamoista, mutta eiköhän siihenkin totu. 

Nyt on tosiaan renkaat testattu ja niillä uskaltaa varmasti lähteä pyöräilemään töihinkin. Harmi vain kun tuo alkava viikko on taas poikkeuksellinen. Esikoisella on lomaviikko hoidosta, joten allekirjoittanut taitaa pitää sitten etäpäiviä pari, jolloin ei sitten kuitenkaan tule pyöräiltyä töihin. VAIKKA mikäs estää minua pyöräilemässä ihan muuten vain ennen työpäivien aloittamista.

Parin viikon päästä onkin sitten taas GoExpo. Täytynee vähän kirjoitella ostoslistaa ja laatia budjetti, tuolla sekoaa ihan liian helposti. Olen tässä muutaman vuoden .. tai seitsemän aikana oppinut sen, että kyllä ne lajispesifit vaatteet/kengät yms kamahifistely on vaan ihan validia touhua. Kaikki liikkuminen on kivaa säästä huolimatta, kuhan on vain oikeat varusteet.

Punaiset posket takuu

HA! Nyt ei puhuta Hoplopista eikä Huimalasta. Pitkän aikaa olen vältellyt lähtemästä kauppaan tai mihinkään kahden lapsen kanssa, kaipa olen kuvitellut näiden reissujen olevan hermoja raastavia. Meni useita kuukausia, ennen kuin lähdin ensimmäistä kertaa edes ruokakauppaan noiden kahden kanssa. Toissaviikolla uskalsimme ytävättären ja meidän neljän lapsemme kanssa Hoploppiinkin.

Viimeperjantaina ryhmis oli kiinni, lakko vaikutti siihen, ettei ruokatoimituksia tehtyä pieneen yksikköön. Ainoa hoitovaihtoehto olisi ollut viedä lapsi päiväkotiin. Edellenkään en viitsi viedä esikoista uuteen paikkaan hoitoon, ellei ole aivan pakko. Pidin siis jäsen K:n kotona minun ja kuopuksen kanssa.

Tottakai päivä alkaa puoli kuudelta, aamusta leikittiin, luettiin kirjoja, syötiin aamiaista, aloitimme ystävänpäiväkorttien askartelun, lähdimme pihalle leikkimään, rakensimme lumilinnan, kävimme kävelyllä ja tulimme kotiin syömään.

Viimekuukausina on pojan nukuttaminen kotona ollut mahdotonta, poika ei vain nukahda kotona. Ryhmiksessä ei nukahtamisen suhteen ole mitään ongelmaa, siellä on varmasti nukkumaan mentäessä ryhmäpaine, muutkin nukkuvat.

Kortteja askarrellessa punainen maali loppui, mietin että jos sitten vaikka piipahtaisimme tosi nopeasti Ikeassa lasten kanssa maaleja ostamassa. Hermostutti paljon, olin varma reissun olevan täysi katastrofi.

Olin NIIN väärässä. Vaikka päiväuniaika oli käsillä, esikoinen kulki nätisti kaupassa. Annoin hänen kyllä käydä ihmettelemässä huonekaluja, tutustuttiin mallihuoneisiin ja koeistuttiin tuoleja. Koko ajan jostain kuului vain "oo, ihanaa, ihanan pehmeää".

Yritin useampaan otteeseen kysellä pojalta, josko hänellä on kuuma, ei kuulema ollut. Myös lasten pelipisteet käytiin perusteellisesti läpi. Visiitti, jonka ajattelin kestävän vain puolisen tuntia venyi kahden tunnin ihmettely ja leikkisessioksi. Verho-osastolla tuli leikittyä jopa vähän piilosta.

Ei toki, tarkoitus ei ole opettaa lasta leikkimään kaupoissa, mutta .. kyllähän minä itsekin pelleilen noissa kaupoissa. Ja kun aika oli mennä eteenpäin kaupassa, siirryttiin pääasiallisesti yhteisin tuumin. Jos muuten ei poika halunnut välttämättä kulkea nätisti vierellä, niin sitten pyydettiin kantoapuun jne. Varmaan kaikille lapsille on erittäin tärkeää saada autta, eikä oma poika ole poikkeus. Hän on hyvin ylpeä saadessaan kantaa isoja tavaroita ja ollessaan avuksi äidille.

Koska reissu meni NIIN hienosti, sai pieni hikipää (pojan posket olivat punaisemmat kuin minkään Hoplop-kerran jälkeen ja hiukset pipon alla olivat aivan läpimärät) annoksen pehmistä ja hodarin.  Jäätelö suurimmilta osin jäi syömättä ja suli kippoon. 

Kuopuksenkin osalta reissu meni mainiosti, ihanaa kun hänen viihtymisensä reissuissa ei ole enää itselle stressin aihe. Jäikin muutama juttu vielä ostamatta tuolla reissulla, pitäisköhän mennä pikimmiten uudestaan?

Kotimatkalla ei tarvinnut kauaa odotella unen tuloa. 

my day

Tässä on takana pari sellaista päivää, jotka tavallaan inspiroisivat jäämään neljän seinän sisälle siihen asti, kunnes koittaa lämpimämmät keli, jolloin lapset voi heittää sisävaatteissa turvakaukaloon/autoon/pihalle.

klo 0:30 vauva itkee, imetys

klo 5:00 herätys, vauvan imetys ja yritys nukuttaa vielä unille, onnistuu jotenkuten piiitkän taistelun jälkeen

klo 6:00 esikoinen herää, vessakäynnit, pukemiset, leikit,

klo 7:25 lapsille puetaan ulkovaatteet päälle, nuorempi itkee vaunuissa, vanhempi itkee, ettei halua lähteä ja riisuu hanskoja samaa tahtia kuin mitä ehdin pukea

klo 7:40 500m:n matka ryhmistä kohti alkaa, pihassa jo sanotaan, ettei haluta hoitoon, juostaa karkuun väärään suuntaan, suostuttelua, "äiti tahtoon syliin", välillä sorrun kantamaan esikoista ja samaan aikaan vedän rattaita lumikinoksissa lumen sataessa vaakatasossa vasten kasvoja, hoitopaikan pihassa karataan kolmesti, lopulta kannetaan rimpuileva poika olalla ryhmiksen ovesta sisälle, rauha maassa hoidossa on kivaa, ja sinne jäädään mielellään .. JES!

klo 8:15 matka kotia kohti alkaa

klo 8:25 kuopus herää (se siitä rauhallisesta kahvihetkestä vauvan nukkuessa), leikkimistä, imettämista ja sormiruokailua

klo 10:15 yritys nukuttaa kuopus

klo 10:41 lapsi nukahtaa vihdoin, paniikkipakkaus, kuopukselle eväät & tarvikkeet hoitoon menoa varten, itselle salikamat, pyyhket ja kosmetiikat mukaan, erikseen vielä pitää miettiä illan leikkitreffejä varten vaatteet itselle ja esikoiselle, lounaan valmistaminen itselle

klo 11:31 vaatteet vauvalle päälle, rattaiden kantaminen nietoksien läpi autolle, auton putsaaminen, liukastelu pojan kummitädin luokse autolla (aikataulu pissi, piti olla kummitädillä jo 11:30)

klo 11:57 jää jumiin auton kanssa kummitädin pihaan, roudaa kaikki kamat ja pura vauva rattaista, hylkää lapsi ja suuntaa itse salille

klo 12:25 lyhyt mutta tehokas treeni salilla ( ei raaski tehdä pidempään, jotta ehtii myös vaihtaa kuulumisia pojan kummitädin luona, mutta salille oli silti PAKKO mennä)

klo 13:25 kahvittelua ja leikkimistä

n. klo 14:45 pue lapselle päälle, pakkaa kaikki kamat, roudaan kaikki autoon ja aja hakemaan esikoinen ryhmiksestä, puetaan päälle

klo 15:15 mietin hetken pakkaatko ja puratko lapset autoon ja takaisin siksi aikaa, että vaihdat vaatteet ja meikkaat illan Hoplop-reissua varten

klo 15:25 hetki "omaa aikaa", aja lapsien kanssa kaikki mahdolliset kiertotiet ja nautit siitä, että ei tarvitse tehdä hetkeen mitään

klo 16:00 saavu Hoploppin, pura esikoinen haalarista ja vapauta pieni monsteri leikkimään kaverin kanssa Hoplopissa, pyöri ympäriinsä rattaiden kanssa, vihdoinkin kuopus nukkuu pidemmät unet. Playdate koostuu kahdesta aikuisesta, kahdesta noin 2,5 vuotiaasta ja kahdesta 6-8kk:n ikäisistä lapsista, joista vanhempi on jo keksinyt miten kontataan

klo 17:10 tilaa ruoat ja odota nälkäisten lapsien kanssa ruokapöydässä pikaruoan saapumista 25min, onneksi Hoplopissa on syöttötuolit mihin voi käyttää kaikki neljä (lasta kiinni)

klo 18:00 lapset leikkivät vielä reilun tunnin, kuin seinään loppuu energia ja tulee väsykiukku, oma esikoinen näytti siltä, että olisi alkanut töpiä vieraita lapsia, meidän merkki lähteä vaatekaappien kautta kotiin

klo 19:30 esikoinen juostiin viidesti kiinni Viisarin aulasta saatuani hänelle ulkovaatteet päälle, ja kerran jostain synttäritilasta samaan aikaan kun puin kuopukselle vaatteita. Tälläkään kertaa kuopus ei tykännyt pukemisesta eikä turvakaukaloon kiinnittämisestä

klo 19:45 kotona, pura lapset autosta, vaatteista, leikitään tovi

klo 20:10 vaihda kuopukselle yövaatteet, imetä, ja laita poika nukkumaan (mies pistää esikoisen unille )

noin klo 21:00 molemmat lapset nukkuvat, kuopus herää kerran, rauhoittuu tutilla, mies keittää minttukaakaot

klo 22:21 unta palloon

Ympäri vuoden

Kahden pienen lapsen äitinä ja useampaa urheilulajia rakastavana, on ollut hyvin vaikea löytää aikaa enää pyöräilylle. Lokakuun viimeisellä viikolla äitiysloma vaihtuessa vanhempainvapaaksi, meillä alkoi miehan kanssa sama järjestely, mikä meillä oli käytössä jo esikoisen vanhempainvapaalla. Minä palasin osa-aikaisesti töihin, ja mieheni työ muuttui samalla osa-aikaiseksi, jaamme siis vanhempainvapaan suhteessa 40-60.

Näin alkaneen työrupeaman hienona mahdollisuutena siirtyä tekemään työmatkat pyörällä. Moni ihmettelikin, että on varsin omituinen aika korkata pyöräilykausi alkuun. Onneksi viimevuosina on oppinut, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonot varusteet.

Alussa minua hieman hirvitytti, olin ollut tähän asti vain hyvillä keleillä polkevaa sorttia. Sateella pyörällä sotkeminen ei missään nimessä ollut ikinä kuulotanut kivalta.

Kerran kävin pimenevillä keleillä töissä ilman lamppua, työmatka pelotti niin paljon, että tämän jälkeen heti seuraavana päivänä suuntasin Varuste.nettiin ostoksille, matkaan tarttui kunnon etulamppu sekä takalamppu, sadesuoja repulle sekä huomioliivit, jotta varmasti näyn.

Kelien kylmetessä sekä muuttuessa vielä märemmiksi, hankintoihin kuului suojat kengille, kylmenevillä keleillä suojat estävät varpaita paleltumasta ja sateisilla keleillä jalat eivät kastu. Ensimmäisten pakkasten jälkeen hankin myös nastarenkaat pyörään.

Pyöräily on oikeastaan aivan mahtavaa. Usein valitsen sen pidemmän reitin töihin, ihan vain saadakseni nauttia hetken omaa aikaa lapsiaamun ja työpäivän välillä. Näin pienten lasten kanssa oma aika on aika harvinaista herkkua. Ei toki pidä ymmärtää väärin, minä nautin suunnattomasti myös siitä äiti-ajasta lasteni kanssa.

Joskus tuntuu, että valmistauminen työsiirtymiin on aika pitkä prosessi.

Päälle tulee urheilutoppi, pyöräilyhaalari (sellainen lämpimämpi), sukat, pitkähihainen paita (paksuus vaihtelee lämpötilan mukaan, usein on päällä myös sadeasu  (takki ja housut), pyöräilykengät, kenkien suojakengät, buffi kaulaan ja toinen buffi päähän, korvatulpat, ettei korviin satu viima, pyöräilykypärä, ajohanskat ja sormikkaat päälle. Tulee hiki ihan ajatellessa sitä kaikkea kamamäärä mikä pitää pukea päälle. Sitten vielä reppu selkään ja reppuun sadesuoja.. ihan varmuuden ja näkyvyyden vuoksi.

Nyt vain on joutunut joulupyhien JA sairasteluiden takia pitämään kohta kuukauden tauon työmatkapyöräilystä, myös nuo muutamat lumimyräkät tuossa joulualla oli sellaiset, ettei tohtinut lähteä pyörällä. Ihan väkisin mä en kelillä kuin kelillä aja, lumi ei ole estä, mutta auraamattomat pyörätie kyllä.

Täytyykin käyttää pyörä huollossa, niin sitten taas saa pyöräily jatkua. Nyt talvella onkin hyvä sitten hankkia sitä kuntoa pyöräillessä nastarenkaille, kesällä jaksaa sitten vetää molempia muksuja pyörällä Croozerissa.

Puuteria

Tällä viikolla ihana puuterilumikerros laskeutui maahan. Olen pitkään uhonnut vieväni perheeni Lappiin, jotta koko perhe pääsisi nauttimaan edes kerran talvessa lumesta. Viimeviikolla oli aivan mahtava onni, että torstaina muskari oli peruttu. Sain töissä idean, että mies voisi lasten kanssa tulla työpäiväni päätyttä vanhempieni luokse. Viedään lapset pulkkamäkeen, sillä aikaa vanhempani laittavat takkaan tulen ja saunan lämpiämään. Pulkkailun jälkeen äitini ja minun on tarkoitus käväistä saunasta suoraan lumikylpemässä ja tämän jälkeen ohjelmassa on makkaran paistamista takassa.

Lasten kanssa aina alku lähteä pitämään hauskaa tuntuu yhtä palkitsevalta. Pukeminen tapahtuu aina sellaiseen hetkeen, että jokin homma jää kesken ja tulee kauhea kiukku. Vaatteet saa parhaimmillaan pukea rimpuilevan pienen ihmisen päälle. Onneksi tietää, että kuitenkin kuhan perille päästään, on aina hurjan hauskaa. Onneksi nyt poika alkaa hiffata, että lumityöt ja pulkkamäki ovat kivoja juttuja, pukemisessa alkaa olla vähän yhteistyökykyä.

Itseäni hieman jännitti, edellisen kerran ko mäestä laskiessani mursin häntäluuni. Nyt sentään ei ollut kova alusta eikä kauheita hyppyreitä, kuten edellisellä kerralla.

Ehdin kahdesti laskea esikoisen kanssa, ennen kuin kuopus ilmoitti huutavasti nälästä. Tämä toinen pikkutyyppi on silleen veikeä tapaus, että hän ei suostu tankata etukäteen, sitten syödään kun on nälkä, eikä yhtään aikaisemmin.

Imetys on vaan niin kätevää. Onneksi ei ole vielä kauheita paukkupakkasia, niin tarkenee hyvin olla tissit pitkänä ulkona.

Aviomiehen ja kuopuksen luovutettua ja lähdettyä takaisin sisälle, me jäimme vielä esikoisen kanssa laskemaan pulkkemäkeä (autotielle.. saa jäädä ekaksi ja vikaksi kerraksi)

Tänä viikonloppuna ovat vielä kaikki lasten harrastukset peruttuna, eilen ei ollut käsipalloa ja ystäväperhe perui kuumepotilaan takia sovitut kiipeilytreffit. Tänään vielä on uimahallimme terapia-allas huollossa, niin voimme käyttää kaiken tämän ihanan valoisan ajan lasten kanssa ulkoiluun. Eilen piti aamusta mennä salille treenaamaan, mutta sen sijaan suuntasin nopeasti Tokmannille, josta mukaan tarttui liukureita, toinen pulkka, pari pientä lumilapiota ja lasten lumikola. Salille lähdin vasta lasten päiväuniaikaan.

Eilen ennen lounasta suuntasimme läheiseen puistoon pulkkailemaan ja iltapäivällä leikimme esikoisen kanssa pihalla ja pidimme eväsretken vastapaistettujen pullien kera.

Tänään kuhan nyt saan tämä tietokoneen kiinni, suuntaamme toiseen puistoon liukurien ja pulkan kanssa. On niin onni, että saamme nauttia nyt näin ihanasta kelistä.

Samasta padasta

MiniK täytti viikko sitten 6kk, mikä on suosituksena sormiruokailun alkamiseen sekä syöttötuoliin istuttamiseen (edellyttäen siis, että asento pysyy hyvänä, eikä lapsi vaan retkota suuntaa tai toiseen). Meillä otettiin muutaman päivän varaslähtö touhuun, poika on osoittanut mielenkiintoa toisten syömää ruokaa kohtaan. Ensimmäisiä ruokia olivat naksut, kurkun keskusta ja suolaton pasta.

Jotta joskus edes syödään perheen kanssa samaa ruokaa, tulee ruoan olla suolatonta, maidontonta ja gluteenitonta.

Koko perheen makaronilaatikko

500g jauhelihaa
2 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
loraus öljyä paistamiseen

500g pastaa (pirkan gluteeniton penne)

8dl kauramaitoa
3 munaa
2 tl suolatonta pizzamaustetta
1 tl suolatonta paprikajauhetta
2 maustemittaa mustapippuria

Raasta porkkana ja sipulit. Kuullosta sipuleita öljyssä, lisää porkkana ja jauheliha. Paista liha valmiiksi. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan. Sekoita munamaito.

Laita pasta ja jauheliha isoon vuokaan, käätele liha ja pasta hyvin sekaisin ja kaada munamaito päälle. Paista 50min 200 asteessa.

Sormiruokailijan vohvelit, 9 kpl

4,5dl kauramaitoa
3 munaa
2,25dl kaurahiutaleita
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,75 dl tattarijauhoa
2 tl leivinjauhetta
4,5 rkl öljyä

Sekoita kaikki ainakset ja annan taikinan tekeytyä tovin.

Vauvan vohvelien paistamiseen käytin raudassa vielä extra-annoksen öljyä, jotta vohvelit eivät tummu.

Banaani-mustikka-muffinssit, 6 kpl

1 banaani

2 kananmunaa

mustikoita (tai vaikka vadelmia, tuoreet eivät ole niin vetisiä kuin pakasteesta otetut)

(kaurahiutaleita tai mitä tahansa hiutaleita koostumusta jämäköittämään)

Sekoita ja soseuta banaani ja muna (ja hiutaleet) sauvasekoittimella, Kaada seos silikoniseen muffinssivuokaan. Tiputtele mustikat taikinan sekaan. Paista 10 min 200 asteessa.

diy: susi- ja kettuhuivit

Muutama kuukaisi takaperin bongasin yhdellä pienellä pojalla ihanan kettukaulaliinan. Ajattelin, että tuollainen on saatava omalle pojalle, ja siitä se ajatut sitten lähti. Ennen joulua tuli tehtailua useampi kettu- ja susikaulaliina ystävien lapsille joulupukin säkkiin.

Google toi hakusanalla "kettukaulahuivi" varsin simppelin ohjeet tuohon. Jatan tapaan: Lapsen kettukaulaliina. Olipa kiva syys nököttää useampi ilta sohvalla televisiota katsellen, "pitää tehdä joululahjoja" .. tämä on myös hyvä tapa pitää kädet kiireisinä ja ettei jalat vie koko ajan jääkaapille tekemisen puutteessa.

Jostain kumman syystä tein kettuhuivit isommille lapsille ja susihuivit pienemmille. 

Kettuhuivi sopii erinomaisesti kuopuksen metsäaiheeseen Lindexin asuunkin, kiva sattuma.

Haimme tänään Mimin kotiin.