sunnuntai 2. lokakuuta 2011

sunnuntaita

On ollut kaikenkaikkiaan ihanan rentouttava viikonloppu. 


Perjantaina kävin nauttimassa epärealistisen lämpimässä syysilmassa. Tuntui hullulta juosta lyhyissä juoksuhouissa ja topissa puiden ollessa täydessä ruskassa ja auringon paistaessa alhaalta. Perjantaina tuli pyörähdettyä myös lähiostoskeskusessa ystävättären kanssa.

Lauantaina pyörähdin kaupoilla äidin, sisko ja kummipojan kera, kävin salilla ja vietin loppupäivän avopuolison kanssa. Hempeiltiin ja saunottiin, aika täydellinen ilta.

Alkuperäinen suunnitelma tällä päivälle oli, mennä brunssille kaveripariskunna kanssa, mutta aina välillä käy niin, että suunnitelmat muuttui, niin tämä sitten siirtyi tulevaisuuteen. Brunssin sijaan kävimme aamiaisella vanhempieni luona jossa serkkuni oli perheensä kanssa kylässä.

Otimme Mimin mukaan, koska tiesimme serkun tyttöjen pitävän pikkuisestamme hurjasti. Tytöt jaksoivat myös leikkiä koko ajan pikkuisen kanssa, joten kerrankin pääsi itse helpolla :D


Olemme avopuolison kanssa niin iloisia siitä, miten mahtavan hyvin Mimi tulee nykyään pikkuihmisten kanssa toimeen. Mimi ei tuntunut olevan lainkaan mustasukkainen siitä, vaikka tytöt tulivat lähellä.

Mimi tuntui kuuluvan heidän joukkoon.

Puoleltapäivin olin taas sopinut kiipeilytreffit. Ystävä oli kovasti sitä mieltä, että minun on lähdettävä mahdollisiman pian lead-kurssin jälkeen seinille, joten sinnehän sitten tänään suuntasimme. Ei se se nyt huonosti mennyt, mutta ihan ihan kauhean hyvinkään. Se tippuminen vaan pelottaa. Kertaalleen jäädyin seinällä, tuntui etten millään voi päästä reittiä hyvin ylös (sinänsä ironista, koska olen ko reitin kiivennyt muulloinkin tippumatta yläköydessä), joten menin muutaman otteen alemmas josta sitten laskettiin alas nöyrä wannabe kiipeilijä. Seuraava leadaus meni jo paremmin, pääsin ylös asti, mutta käytin kahden reitin otteita :D

Tiistaina suuntamme uudelleen seinille, toivottavasti tällä kertaa en käyttäydy kuin pahainen pelkuri :) Pitää kyllä harjoitella ihan sitä tiputtautumista, sekä minun että ystävättären, se on meille molemmille tarpeen.

Tällä hetkellä hieman mietittää se, että miksen ole innostunut suunnittelemaan häitä sen kummemmin. Ei toki, että olisi muuttanut mieltä naimisiinmenon suhteen. Mä kaipaan jotain inspistä teemaan jne. Mä en halua stressata päätäni puhki, mutta en myöskään tehdä mitään vähän sinne päin. Ehkä se teema / kortit jne tulee vaan sitten jossain vaiheessa unessa tms :D

Huomenna on poikkeuksellinen arkipäivä, mulla on vapaata :) Tosin.. ei se niin vapaalta tunnu kun on pakollisena keskellä päivää terapia. Aamupäivän yritän pyhittää eräällä opintokokonaisuudelle.

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Joo..harjoitellaan tippumista joku päivä..ei ehkä vielä huomenna, en taida olla psyykkisesti siihen valmis vielä. haha Tai eihän sitä koskaan tiedä jos mä kesken liidin päätän tipahtaa, siis ole valmis!! ;)

Mä taas niin haluan suunnitella ja miettiä häitä. Saada niin kuin konkreettisiä suunnitelmia häitä kohti valmiiksi. En kyllä ole se nippeli nappeli tyyppi, mutta JOTAIN pitää suunnitella ja ajatella.

-didi- kirjoitti...

Sunnuntaina voisi harjoitella, toivotaan silloin olevan mahdollisimman vähän yleisöä :)

Mäkin haluaisin suunnitella, mutta.. mä tartten sen inspiksen nyt.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0