perjantai 28. lokakuuta 2011

zzzz

Tulipa tänään herättyä aikaisin, ystävätär haastoi lähtemään aamulla kuudeksi salille. Herätyskello soitti puoli kuudelta. Jotenkin ihan muutaman päivän salitreenitauosta tulee jo sellainen olo, että on suorastaa himo päästä kolistemaan painoja.

Tänään oli jalka-pohje-rinta -vatsa -treeni. Ohjelma koostui Smith-kyykyistä (tää oli toinen kerta tätä liikettä), parista erilaisesta jalkaprässisarjasta, reiden ojentajitsa, läpivedoista alatajassa, penkkipunnerruksista, rintalihasliikkeitä, pystysouduista käsipainoilla (tää on mun niskaa varten), parista erilaisesta pohjeliikkeestä ja vatsalihasharjoituksista.

Yleensä treeniin kuuluu 20-30 min palauttava aerobinen osuus, tänään sen hoidin kävelemällä koiran kanssa töihin.


Hassua, että olen niin innoissani myös huomisesta käsipäivästä. Suuntamme äidin kanssa salille kukon laulun aikaan. Eilen olin puolestani nukkumaanmentäessä niin innoissa kiipeilystä, etten meinannut saada lainkaan unta :D Mietin vain kaikki uusia reittejä, ja miten voisin vielä yrittää kehittää tekniikkaani. En malttaisi olla seiniltäkään poissa kauhean kauaa.

Heräsin siihen tosiasiaan, että juoksu on jäänyt nyt hävettävän vähälle. Pitää tosisaan investoida niihin märemmän kelin juoksukenkiin, en viitsi lähteä pilaamaan asicsiani mutaan ja sateeseen.. tai no .. ehkä mä voin. Kynnystä on myös nostanut se, että illat on jo niin pimeitä. Pitää vain totutella pimeässä juoksemiseen.. that's it.. eikä saa välittää vähän märästä. Loppuu tää nössöily!! (kaiken rehellisyyden nimissä koulutyöt ovat kyllä hieman verottaneet aikaa juoksulta)

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Menet äitisi kanssa salille? nice
Mä yritän myös aloittaa juoksemisen taas, ja juosta läpi talven ulkonakin! että ne goretex kengät pitää munkin hankkia.

-didi- kirjoitti...

Joo, mähän sain äidin aloittamaan meidän salille keväällä.. sitä kauttahan sitä tuli innostuttua juoksemisestakin, kun äiti halusi lämmitellä ensimmäillä kerralla (ikinä salilla) juoksumatolla :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0