tiistai 4. lokakuuta 2011

työhuonesuunnittelua

Meillä oli jo ennen muuttoa tarkka visio siitä, mitä sisustamme olohuoneen, keittiön ja makuuhuoneen. Työhuone on aivan vain ollut vielä täysin auki. Työhuoneessamme ei ole mitään yhtenäistä tyyliä, siellä on vain mun kohta kymmenen vuotta vanha Ikean lasinen (mun mielestä ihana) työpöytä, avopuolisolla on käytössä tamminen lainapöytä pikkusiskolta sekä ikean valkoinen kirjahylly. Ikkunaverhot ovat mitä sattuu kamaa Anttilasta ostettuja verhoja, huoneessa ei ole mattoja, eikä mitään kuvia / tauluja seinälle. Oven vieressä olevat vaatekaapit on rakennettu tuohon, niitä ei lähdetä irrottelemaan. Huoneen keskellä on hirveästi tyhjää tilaa, kaapin edessä on hukkatilaa.. ja kirjahyllystä näkyy kaikki kirjat/laatikot inhottavasti.


Ongelmana on ollut se, että avopuoliso olisi halunnut meille samanlaiset työpisteet, mä taas en näe kahden uuden pöydän hankkimista järkevänä, sillä a) mulla on jo pöytä mihin olen erittäin tyytyväinen b) miksi investoida kauheasti sellaiseen huonekaluihin, jotka tulevat jossain vaiheessa vain olemaan tiellä huoneessa. Meillä on aikaisemmin työhuoneeseen liittyvät suunnitelmat pohjautuneet siihen, että molemmilla on pöytäkoneen ja omat työpöydät.

Onnistuimme meidän molempien yllätykseksi pääsemään jonkinsortin yhteisymmärrykseen siitä, että esimmäiseksi on järkevää ihan tulevaisuutta ajatellen olla läppärit, sillä voi olla, etten tuo huone aina ole aina vain meidän käytössämme. Läppärien hankkimisesta seuraava askel oli se, että emme myöskään tarvitse molemmat omia pöytiä, vaan hankimme työpisteen, jota saa käyttää se, kenellä on jotain tärkeitä töitä tehtävänä. Minä toivon, että tuo piste voisi toimia mm työpisteenäni, jos /kun joskus pääsen urallani siihen pisteeseen, että saan viedä töitä kotio.

Yllä olevassa kuvassa lainapöytä on annettu pois, mun lasipöytä on siirtynyt toiselle seinälle, ja tuohon missä aikaisemmin oli pöytäni, on laitettu nyt alla olevan kuvan tyylinen kirjahyllyratkaisu, hyllyjä voisi ehkä laittaa vielä yhden rivin lisää, seinätilan hyödytämisen maksimoimiseksi. Kuva on Lundian sivuilta. Mielessäni jo myös kuva siitä, millaisia mattoja / tekstiileitä huoneseen tullaan hankkimaan.




Sitten kun on se aika, että meillä olisi mahdollisesti joku kolmas tuolla, kenellä olisi tarvetta omalle huoneelle, niin lasinen ikean pöytä viedään huoneesta pois, ja punaisella rajatulle alueelle voi sitten saada mahtumaan pinnasänkyä, imetystuolia ja/tai lipaston vauvan vaatteille.

Seuraava askel on lähteä selvittelemään hintoja, paljon pitää säästää jotta saisimme tuollaisen ihanan kokonaisuuden. Lundia on ymmärtääkseni hurjan kallista, mutta sen pitäisi myös kestää. Ainakin vanhempieni kotona Lundian huonekaluilla on jo kovasti ikää. Tottakait kelpuutamme muualtakin tuollaisen kokonaisuuden, jos vain jostain joku vastaava löytyy.

ps. mun piti tänään illalla luututa lattiat ja pyyhkiä pölyt pöydiltä, sen sijaan olen tehnyt ruokaa ja kirjoittanut neljä postausta, kaksi tähän blogiin ja kaksi ruokablogiini. Vielä on tunti aikaa ennen kuin avopuoliso kotiutuu.. aika raittaa hösseliksi.

pss. maitorahka oli hyvää, ainakaan ensimmäisen testierän jälkeen minua ei oltu laittamasa parvekkeelle nukkumaa

psss. tänään pääsee myös eilen ostetut moisture kick -tuotteet testiin.

1 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Onhan toi kaunis kirjahylly-pöytä asetelma!

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0