maanantai 5. joulukuuta 2011

vammanen

Huomasin viimeviikolla jo omituista tunnetta sormissa, nivelissä erityisesti. Pikkujutut kuten esim wc:n huuhtominen ( napin painaminen alas) tuntui inhottavasti sormissa. Onneksi kiipeillessä muutaman nousun jälkeen torstainakin sormet alkoivat tuntua taas omilta.

Eilen illalla havahduin siihen, että sormet alkavat taas tuntua jäykiltä, ne eivät mene nyrkkiin samalla tavalla kuin esimerkiksi avopuolisolla, ihan kuin sormien alle olisi laitettu joku pieni este.

Ensiapuna ajattelin ottaa muutaman päivän buranakuurin ja kaikenkaikkiaan tulee lepuutettua sormia kolmisen vuorokautta. Toivotaan tilanteen helpottuvan näillä konsteilla. Jos tämä ei auta, niin pitää googletella ja kysellä viisaammilta ja kokeneemmilta kiipeilijöiltä lisää kikkoja. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Koska tänään tassuja lepuutellaan, aion koeajaa uudet lenkkarit ja otsalampun, suuntaan joko porrastreeniä tekemään tai sitten vain juoksen lähimaastossa hiekkateitä. Kokeillaan miten lonkka kestää juoksun, tarkoitus olisi treenata läpi talven, jotta pystyisin osallistua taas hcr:ään keväällä. HCR on 2012 hyvissä ajoin ennen häitä, joten siltä kannalta ei ole estettä.



0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0