Lääkärin määräämät kaksi viikkoa on levätty. Kiikut kokonaisuudessaan oli varsin varovaista ja rauhallista menoa, mikä on vamman / venähtämisen jälkeen ihan paikallaan. Kuten arvelinkin, niin kiivetessä ei mitään kipuja tule, mutta juuri varmistaminen (ripeä) tuntui. Myös käden vieminen selän taakse (jääruuvi valjaisiin / hakkuut roikkumaan taakse) tuntui .. lievää kipua... liike on sama, kuin jos laittaisi paidan housuihin selän takana.
Hyvin on nyt optimistinen asenne, ensiviikolla uskaltaa lähteä toistamiseenkin jäille. Sisäkiipeilyt on vielä vähän kysymysmerkki, ehkä jäätä nyt näin alkuunsa. Kun tiedostaa sen seikan, että äkkiliikkeet ja liian isot liikeradat voi sattua, tulee kiivettyä tarkemmin, ja myöskin jään naputtelu muuttui ehkä jo paremmaksi. Enää käsi ei käy niin kaukana, vaan jään hakkaaminen on muuttunut enemmän nakutteluksi. Ei varmaan huono asia tämäkään (se hopeakehys).
Ihan hyvä, etten sitten pari viikkoa sitten vammasta harmistuneena iskenyt jääkamojani samantien myyntiin. Uudet kenkäni, rautani ja hmm.. mitkä ihmeen nilkkasuojat noi nyt olikaan :P Jäähakut puolestaa on terotettu pari viikkoa sitten, joten nekin olivat kuin uudet. Joko tänään keskityin aidosti kiipeilyssä jalkoihin TAI sitten jääraudoissa on eroja. Terät jäi siihen mihin ne ensimmäisella kerralla asetin/potkasin, eikä tarvinnyt kertaakaan kyseenalaistaa niitä. Myöskin kun teriin alkoi luottaa, alkoi jalat lyötää paremman asennon kiivetessä, kantapäät alkoivat laskeutua alemmas, jolloin kiipeily muuttui kevyemmäksi jaloillekin.
Fantsuu.. ensiviikolla uudestaan, taidanpa saada miehenkin lähtemään mukaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti