Niin sitä kuvittelee olevansa kiireinen, ettei ehdi edes kahden yön reissusta Hampuriin kirjoitella. Reissun Hampuriin tuli tarpeeseen, kaipasin pientä irtiottoa kotimaan stressistä, pientä "pakollista" taukoa urheilusta, kodin velvoitteista ja jatkuvasti takaraivossa nakuttavasta "sun pitää opiskella" äänestä. Tuntuu välillä siltä, etten anna itseni nauttia mistään niin kauan kuin opiskelujutut on takana, pääni kaipaa urheilua ja kroppa kaipaa urheilua, töissä kuitenkin tulee pingotettua jatkuvalla syötöllä. Alkoi välillä asiat mennä siihen pisteeseen, että mitä tahansa teki, niin tuli huono omatunto siitä, etten ollut nenä kiinni kirjassa, alkoi mennä ilo urheilusta, tulla hirveitä depiksiä urheilun jälkeen. Tauko oli siis paikallaan.
Hampuriin on kiva mennä, olen sinne aina tervetullut ja saan useimmiten vanhan huoneen käyttööni visiittini ajaksi. On ihanaa, että vaikka vaihtariperheeni kaikki lapset ovat jo aikuisia, niin vanhemmat eivät ole muuttaneet lasten huoneista vierashuoneita/toimistoja/punttiksia, vaan perheen aikuisilla lapsilla on aika paikka mihin tulla. Tuntuu itsekin, että aika menee 10 vuotta taaksepäin tuolla. Se on todella rentouttavaa. En mene täysihoitoon, totta kait osallistun kodin juttuihin perheen muiden lasten tavoin.
Siskon kanssa tuli vietettyä aikaa opiskellen. Mikäs sen rentouttavampi tapa viettää lomaa kuin verolakien opiskelu.
Lupasin itselleni (ja pt:lle), että nyt otetaan iisisti. Kuten lupasin, jäivät sali- ja kiipeilykamat kotiin, mukaan tuli vain lenkkaria ja lenkkeilyasu.
Opiskeluhetki siskon kanssa.
Kävelylenkkien ja satunnaisen pyöräilyn lisäksi tuli käytä melomassa. Supersiistiä vuokra kanootti ja lähteä seikkailemaan kanavia pitkin, taisin meloa eniten porukasta. Suomesta tulleena ymmärtää sen, miten toimia veneillessä, sain sitten toimia perämiehenä (oikea termi).
Meikätypy Hampurissa, hyvä tukkapäivä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti