Kun aamu- ja iltapäivä menee aivoja treenatessa..
..niin illalla pitää sitten treenata selkää ja vähän reiskaa. Selällä alkaa olla kauhiasti leveyttä, onneksi mä en tuolleen pullistele normaalisti :D
Alkuperäinen suunnitelma oli suunnata salille ennen koulupäivää, mutta ystävän synttäreillä meni eilen sen verta suunniteltua myöhempää (oli vaan niin kivaa, ettei malttanut lähteä, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja käytiin pulikoimassa meressä). Eipä puntin siirtäminen onneksi aiheuttanut mitään ongelmia, päinvastoin, sain kerrankin nukkua seitsemään.
Hyvä treeni vaatii hyvän ruoan. Hetkellisesti on tullut kyllästyminen lihaa, ja on tullut korvattua päivän broilerit/jauhelihat/kalat kevyellä juustoraasteella.
Annos: riisinuudeleita, Juustoinen tomaattikastike (vettä, kirsikkatomaatteja, tomaattipyrettä, yrttejä, valkosipulia, 5% polaria raasteena ja suolaa) sekä itse kasvatettuja herneenversoja. Taivaallista! Kohta lampeen, saunaan ja taloyhtiön uima-altaaseen. Treenin jälkeen on niin raukea olo, tuli treenattua itsensä väsyksiin, kesti tovin ennen kuin jaksoin kävelle autolle ajaakseni kotiin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti