Pääsin juuri eilen kirjoittelemasta siitä, että aina keksii jonkin tavan urheilla, vaikka olisikin jotain vammaa tms. Eilen kävi pieni haaveri käsitreeniä tehdessä. Pustypunnerruksessa ensimmäisen painon kanssa käsi lähti liian takaa ylös, jolloin se se sitten petti / muljahti ja romahti alas. Käteen ei varsinaisesti sattunut, mutta onhan tuo muljahdus varsin oudon tuntuinen. Tiputin sitten puolitoista kiloa painoista ja tein pystypunnerrussarjan loppuun.
Eilen töissä olkapää alkoi kipuili ja ajaessa autolla siihen tuntui merkittävästi. Jotkin liikkeet jopa sattui.
Tällä päivälle oli alun perin mietittynä köysittelyä, mutta pakko oli nöyrtyä ja muuttaa suunnitelmia. Mitäs sitten tehdä kun köysittely on poissa kysymyksestä, sisäpyöräilytunti olisi iltapäivällä, mutta omiin aikatauluihin se ei oikein sovi. Reipas lenkkeily ei tule kysymykseen eikä uintikaan tällä olkapäällä varmasti ole hyvä idea.
Yksi tärkeä tekijä siihen, että tuollaisen ajan viitsi tepsutella matolla, on oikeanlainen musiikki. Tein ennen salille lähtemistä uuden soittolistan Spotifyihin.
Kuhan musiikki on tarpeeksi mukaansatempaavaa, ei tuollainen pidempi rupeama tunnu niin pahalta. Vatsaan tepsuttelu ei sattunut, mutta kolmen tunnin GoExpossa tepsuttely tuohon päälle aiheutti hurjat liitoskivut. Ensikerralla lepoa, eikä minnekään vaeltelemaan.
Sain tänäkin vuonna GoExpoon bloggaajapassin. Viimevuonna oli kovat odotukset löytää fitnesstuotteita, mutta ne oli täysin väärät messut siihen. Tänä vuonna odotukset liittyivät messujen polkupyöräosastoon. Olen kovasti innostunut spinningin myötä ajatuksesta hankkia kunnon pyörä, mietin fitness pyörän ja cyclocrossin väliltä. Aviomiehen kanssa ihmeteltiin eri vaihtoehtoja, mutta eipä siellä paljoa voinut tämän vatsan kanssa koeistua pyöriä. Pitää odottaa kesään sitä, että käyn koeajamassa erilaiset pyörät.
Nyt on hieman hahmottanut sitä mitä halutaan ja paljon tuleva pyörä mahdollisesti kustantaisi. Ties vaikka tulisi kuitenkin odotettua ensivuoden messuille ja messutarjouksiin.
Tuli kiinnitettyä huomiota, että tällä kertaa oli enemmän tarjolla merkittävästi enemmän kaikkia itseäkin kiinnostavia tahoja. Jos vain ei olisi raskaana ja olisi tekemässä juoksuun /pyöräilyyn liittyviä hankintoja, niin nämä messut tuntuvat olevan täydelliset siihen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti