keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

ihan tyhmää olla surullinen asioista, jotka eivät varsinaisesti liity minuun.. ja potea vielä huonoa omaatuntoa ja tuntea itsensä surkeaksi ja vaivalloiseksi lapseksi. on vain niin .. turha olo. tunnen aiheuttavani perheelleni vain vaivaa.

kiirettä pitänyt

Eilen asu:



tregginssit - H&M
toppi - H&M Garden Collection
huivi - GM& Garden Collection
bleiseri - Mexx

Tuli hankkittua pari elokuvaa toissapäivä :)



New Moonia ei tarvitse varmaan perustella :D Mutta tuo toinen, se on sellainen elokuva, josta olen aina nähnyt vain osan, ja se on aina jäänyt kutkuttamaan mieltäni, joten nyt kun bongasin sen alelaarista Anttilasta, päätin selvittää mistä on kysymys :)

Eilen oli paha olo, ehkä ahdisti se, että välilä tuntuu siltä, että avokki unohtaa osallistua täällä kotihommiin, ja pelkään sen sitten kaatuvan minun harteilleni. Vanhempien luona pitää tavallaan olla koko ajan askeleen edellä, ei saa päästää äitiä huomauttamaan mistään tekemättömistä töistä. Jotenkin muutenkin oli mieli käsittämättömän alhaalla, voi hyvin johtua kuukautiskierrosta, mutta.. keittiötä siivotessani isosta sahareunaisesta veitsestä irtipäästäminen tuntui hetken aikaa vaikealta.

Jotenkin minua harmittaa sellaiset tilanteet, joissa. hmm.. nooh, jos joku on omalla toiminnallaan aiheuttanut itselleen väsymyksen, niin .. miksi siitä pitää valittaa koko ajan. Jos pelaa kahteentoista asti, vaikka tietää että seuraavana päivänä pitää herätä kuudeksi töihin. Sitten seuraavana päivänä kotiin päästyä pelataan lisää, valitetaan väsymystä, niin ettei voi tehdä mitään kotihommia.. ja sitten jossain vaiheessa simahdetaan sängylle, jolloin koirahommelit jäävät toisen kontolle.

ARGHT! Tää on joku tällainen kasvatusjuttu, mutta.. meidän äidiltä ei ole ikinä herunut mitään sympatiaa eikä väsymys ole ollut ikinä mikää syy jättää mitään kotihommia tekemättä, varsinkin jos väsymys johtuu jostain niinkin turhasta kuin rilluttelusta tai vaikka pelaamisesta.

Mutta joo tänään ei enää ärsytä. Olen aivan innoissani, olen menossa parin tunnin päästä ihotyypin mukaiseen kasvohoitoon, sain äidiltäni lahjakortin joululahjaksi.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Messusunnuntai



Luokattoman huonot iPhone kuvat jatkukoon.

kengät - spirit
legginssit - Vila
paita/tunika/joku - Gina
huivi - H&M Garden collection
sormus, korvikset ja rannekoru - Kalevalakoru
takki - Vila



Harmillista, enää en viitsi alkaa kuvailla eikä näemmä Kalevalakorun sivuilta löyty näitä minulla olevia koruja, tuo sormus on muuten oikein, mutta että siinä on kirkas kivi. Korvikset ovat samaa ristisarjaa, ne olen saanut joskus rippi tms lahjaksi. Rannekorun (Kielo) sain jouluna avokilta lahjaksi.

Kävimme tänään kääntymässä messukeskuksessa Sistustus, Oma koti ja Oma piha -messuilla. Vaikka siellä oli ihan kivaa pällistellä kahdestaan, emme saaneet sieltä irti oikein mitään. Olisimme toivoneer jotain vinkkejä esim remontointiin tms, mutta siellä oli niitä tosi vähän. Olihan se kiva sitten käydä moikkaamassa sukulaista ständillä ja haaveilla oma mökki -osaston hulppeita luxus mökkejä.

Vierailu jäi lyhyeksi, sillä sitteno olikin jo kiire sukuloimaan avokin vanhempien luokse.

Asuminen täällä vanhempien luona on sujunut yllättävän kivuttomasti. Enpä muista aikoihin nukkuneeni näin hyvin :) Joka yö nukkunut palttiarallaan kahdeksan tuntia, öisin en ole herännyt mihinkään ääniin, enkä kärsinyt siitä, etteikö unettaisi. Mahtavaa.

Messuilta teki mieli ostaa kaikkea pientä kivaa, mutta onneksi emme olleet tajunneet käydä etukäteen ottomaatilla :D Vasta sitten kun löytyi jotain mikä oli pakko ostaa, kipaistiin automaatilla. Jos vaikka jossain vaiheessa jaksan (nyt en, vaikka kello on vasta yhdeksän) kuvata en :) Viimeistään sitten kun tulee kuvattua uudessa kodissa.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

270310



kengät - spirit
legginssit - H&M
huivi - H&M
Rannekoru - H&M
paita - Vila
Takki - vila

laukku - Zara (ei kuvassa)

Tuon näköisenä tuli sitten sekä eilen että tänään pyörittyä. Eilen kävimme jännittämässä kaverin handisjoukkueen puolesta, ja hienostihan se meni. Pelin alku oli kauheaa katsottavaa, mutta kyllä se sitten pikkuhiljaa kääntyi voiton puolella. Sellainen jännitysnäytelmä. On ihan erilaista katsoa tuollaista ottelua, kun tietää kuinka intohimoisesti kaikki joukkueessa palaavat ja treenaavat.

Nyt on sitten tavarat siirretty ja melkein purettukin tänne vanhempieni luokse.

Parin päivän jälkeen olin jo viittä vaille lähdössä hemmettiin täältä, mutta nyt tilanne tuntuu paremmalta. Ei auta, että viikon päästä lauantaina täytän 27v.. minua kohdellaan täällä kuin ala-asteikäistä.

Ehkä suurin kompastuskivi täällä on se, että äitini kokee sarkastiset huomautukseni vittuiluna ja ilkeilynä, kun minulla taas huumori on selviytysmismekanismi. Täytyy yrittää olla vähemmän sarkastinen, se vain tulee niin selkäytimestä.

Sattumalta huomasin, että nyt viikonloppuna on sisustusmessut, no sinnehän on sitten päästävä :)

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Oivallus

Nyt hiffasin miksi tuo Vilan takki iski niin kovaa. Siinä toistuu ehkä samanlaista herkkyytä tuossa eturöyhelössä kuin mitä on niin kovasti tykkäämässäni Burberryn tämään kevään trencheissä.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Yksi yö armoa

Eksään pystyi luottamaan, lauantaina oli niin hauskaa, ettei tänään vielä pysty pahalta ololta muuttamaan meitä. Tavallaan helpotus, emme raaski vielä lähteä kotiin.

Nyt ollaan sitten velattomia ja asunnottomia, kävin tänään hakemassa loput rahani asuntokaupoista. Kävin aamulla terapiassa, siitä jatkoi tapaamaan erästä yläasteaikaista ystävätärtä. Kävimme hieman pyörimässä kaupoilla, taisin olla niin keksittynyt shoppailuun, ettei kuulumisten vaihtamiseen jäänyt aikaa. Enpä olisi oikein varmaan pystynyt keskittyä mihinkään järkevään keskusteluun, sillä iltapäivän loppukaupat jännitti.

Kaupantekotilanne meni oikein hyvin.

Hennesistä ja Vilasta tarttui mukaan kaikkea kivaa tänään.

Vilasta tarttui uusi ihanan naisellinen takki. Takki on erittäin muotoon ommeltu, röyhelö tuo extra-annoksen naisellisuutta, ja jos alkaa kyllästyä röyhelö, niin sen voi ottaa irti.



Tuli ostettua pari rannekorua, yksi rockimpi ja yksi herkkis, tuo sininen sopii erityisen hyvin uuteen siniseen Vilan paitaani.




Hennesiltä tarttui mukaan Garden Collection herkkä kukkatoppi ja herkkä huivi, sekä kahdet pitkät valkoiset helmet.




Toinenkin huivi tarttui mukaan, hieman uutta ilmettä, pantteriprittihuivi. Jotain mitä en ole voinut kuvitellakaan pitäväni päällä, mutta ehkä tuollainen pieni määrä

Peilejä

Ideoita:

Lamppuja

Uuteen kotiin tulemma tarvitsemaan paljon uusia valaisimia. Nykyisessä yksiössä olemma pärjänneet yhdellä isolla lampulla, keittiö/eteisessä on kattoon upotetut led-lamput. Olohuoneen katossa on roikkunut Ikean Molning kattokruunu. Mietimme avopuolison kanssa sitä, mihin ko lampun uudessa kodissamme laittaisimme.



Ideani on spraymaalata lamppu esimerkiksi valkealla tai mattahopealla, tai villi-idea mikä tuli juuri oli jos lampun saisi jotenkin tuunattua krakleeraustekniikalla. Lamppuun voisi sitten laittaa vaikka kettinkejä tai helmiä. Mutta vähintäänkin uusi väri :) Täytyy vain selvittää, että kuumeneeko lamppu, jolloin sitä ei saa käsitellä uudelleen millä tahansa spraylla tai maalilla.

Eteiseen voisi tulla jokin yksinkertainen plafondi, tyyliin



Ihastuin samantien tuohon kodin 1:n plafongiin, ellen aivan väärin muista, niin hankin entiseen kotiini eteiseen juuri kyseisen lampu. Tarkemmin kun ajattelee, niin tämä plafondi voisi olla sopiva myös keittiöön (ei ruokapöydän ylle) ja työhuoneeseen. Erinomaista. Kyseessä on vielä varsin edullinen lamppu, hinat ovat alkaen pyöreästi 25 €. Uskoisin tuon tyylin sopivan myös erinomaisesti avopuolison makuun. Kyseessä on varsin simppeli kupu, jossa on herkkiä silkkimäisiä haituvia.

Mainitsin siis jo keittiön ruokapöydän yläpuolelle tulevan lampun. Käydessämme avokin kanssa K-raudassa löysimme ihanan kankaisen suorakaiteen muotoisen lampun.. vähän tähän tyyliin



K-Raudan sivuilla on hieman huonosti kuvia heillä myynnissä olevista tuotteista.

Olohuoneen lampuista ei ole vielä oikein visiota, emme vielä oikein tiedä laitammeko kattoon lamppua, vai hoidammeko olohuoneen valaistuksen lattialampuilla, jollain vastaavanlaisella paperilampulla mitä olohuoneessamme on nyt. Nykyinen lamppu alkaa olla jo niin vanha, että sen voisi vaihtaa uudempaan. Lampun alareunakin on jo hieman kärsinyt.

Vanha lamppu



Uusia ideoita



Anttiloissa on varsin kivoja lamppuja. Olisin oikein mielelläni hankkinut meillä uuden "alienmunan" :D Se luo erittäin kivan tunnelman olohuoneeseen.

Muutot

Olen muuttanut elämni 26 vuotena jo moneen otteeseen.

Ollessani kuusitoista muutin viikoksi pois kotoa, tämä johtui siitä, että isäni oli väkivaltaisen puuskansa jälkeen heittänyt minua pois kotoa, itse tosin en suostunut tulla takaisin kotiin ennen kuin isäni myönsi tekonsa, eli tunnusti hyökänneensä minun kimppuuni, eikä toistepäin.

Kahdeksantoista vuotiaana muutin serkkuni alivuokralaiseksi, koska isäni oli heittänyt minut pois kotoa, koska hän ei voinut hyväksyä poikaa kenen kanssa seurustelin.

Kahdeksantoistavuotiaana muutin vielä pariksi päiväksi takaisin vanhempieni luokse.

Kahdeksantoista vuotiaana muutin vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa lähdin vuodeksi Saksaan, jossa vietin vaihto-oppilasvuoden.

Yhdeksäntoistavuotiaana palasin takaisin vanhmpieni luokse, tämä tapahtui heinä/elokuussa.

Suomeen paluuvuotenani marraskuussa muutin jälleen pois kotoa, tällä kertaa syynä oli jälleen isäni. En seurustellut kenenkään kanssa, ketä isäni ei hyväksynyt, mutta isäni käytös enteili jälleen sitä, ettei menisi kauaa, ennen kuin hän heittäisi minut taas pois kotoa. Muutin tällä kertaa Hoasille Helsinkiin. Tällä kertaa viihdyin vuoteen 2005.

Seuraavaksi muutin eksäni luokse, takaisin Vantaalle, jossa asuin heinäkuuhun 2007. Vuonna 2006 asuimme entisen tulevan anoppini luona parisen kuukautta lähtiessämme putkiremonttia karkuun.

Elokuussa 2007 muutin nykyiseen yksiöön, asuttuani välillä 1,5kk vanhempieni luona.

Huomenna muutetaan jälleen, ja reilun kuukauden jälleen vielä kerran. Avokin kanssa juttelimme, että kolmiosta ei ole ihan heti kiire pois, mahdumme olemaan siellä kahdenkin pienen lapsen kanssa :)

Tuntuu surulliselta lähteä tästä kodista, sillä tämä on ensimmäinen paikka, mistä kukaan ei voi minua häätää, niin kauan kuin olen hoitanut työni ja maksanut lainanlyhennykseni.

Vanhempieni luona minun on aina pitänyt esittää olevani jokin, joka en ole. En ole saanut olla oma itseni, en ole saanut näyttää sitä koko tunteitteni kirjoa, jota olen kokenut. Ei ole saanut olla liian iloinen, koska silloin on ollut hysteerinen, ei saa innostua liikaa, sekin on ollut huono, myöskään surullinen tai vihainen ei ole saanut olla. Ei ole saanut sosialisoida ihmisten kanssa, ketä vanhempani eivät ole hyväksyneet. On pitänyt vain olla hiljaa ja elää niin kuin vanhempani haluavat. Sitten kun olen joskus vihdoinkin löytänyt jotain mitä oikeasti haluan, vanhempani ts isäni on hylännyt minut.

Hoasilla asuessa taas joutui lukion jälkeen stressaamaan sitä, että pääseekö heti uuteen opiskelupaikkaan. Paine kodin menettämisestä oli niin suuri, että kertaalleen romahdin emotionaalisesti niin totaalisesti, etten kyennyt toimia. Taisin saada jonkinlaisen hermoromahduksen, vastaavanlaista en ole kokenut sen koommin.

Eksän kanssa asuessa, minun oli sallittava eksäni alkoholinkäyttö mukisematta. Usein jos hänen viinanhimonsa kasvoi suureksi, hän oli valmis laittamaan suhteemme poikki. Totesin aina, että sanokoon sen minulle silloin, kun hänen ei tee mieli lähteä baariin, kun hän on selvinpäin. Tuo toimi aina, en antanut hänen kiukutellen saada tahtoaan läpi, mutta joka kerta se tuntui niin pahalta. Sitten tuli se kerta, olimme menossa ystäväpariskunnan kanssa matkalle, ja minua ahdisti tämä ajatus jo etukäteen. Koin joutuvani paikkaan, jossa en olisi päässyt silloisen avopuolisoni alkoholinkäyttöä karkuun, ja paikkaan jossa tarkoitus oli viettää hauska viikko. Eksäni oli innoissaan matkasta, minä vain toivoin sen olevan ohi. Exäni sanoi siinä vaiheessa messengerkeskutelun aikana, että eiköhän se sitten ollut siinä. Se oli siinä, asiasta ei keskusteltu. Sen kerran kun kerroin perlositani, niin eksäni jätti minut, siihen asti olin sietänyt kaiken.

Vuoden 2007 elokuusta lähtien olen ollut oman itseni herra. Olen asunut ja elänyt niinkuin haluan. Nyt joudun sitten jälleen kerran muuttamaan sellaiseen tilanteeseen, etten ole 100 % tilanteen hallinnassa. Pelottavaa, mutta toisaalta ei. Minulla on avopuolisooni niin totaalinen luottamus <3

Nyt olen niin innoissani muutosta, en malta mennä nukkumaan. Mielini tekee mieli suunnitella uutta asuntoa. Tuntuu taas siltä, että pursuan ideoita. Sain inspiksen alkaa suunnitella uuden asunnon lamppuja.

Hmm.. montakohan muuttua tuossa oli?

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Viimeinen yö

.. ehkä.. olisi jos olisimme ainoat ketkä voivat asiaan vaikuttaa, mutta koska laskemma exäni muuttoavun varaan, niin muutto voi myös siirtyä tiistaille. Tavallaan toivoisin sitä, en haluaisi vielä muuttaa pois.

Tänään olemme taas vieneet pari kuormaa tavaroita vanhempieni luokse.



Tuossa kuvassa näkyy hieman huonosti Mokosta ostetut puiset tikapuut, ne ovat olleet tähän asti minulla parvekkeella kukkatelineenä, mutta niiden odotellessa eteisessä muuttoa vanhempieni kellariin, aloin nähdä niissä potenttiaalia. Ne ovat ihanat, pitää yrittää jotenkin keksi tapa käyttää niitä uudessa asunnossa.

Erilaisia blogeja selatessa näkyy paljon ihania valkoisella kalustettuja asuntoja, melkein tekisi mieli pyörtää mieleni, ja muutta oman asunnon sisustus valkoiseksi, mutta ehkä nyt ei ole se paras hetki. Mulla on kaksi honkkelia .. Mimi ja avokki, ja toivon parin vuoden sisällä saavani lapsen. Ehtiihän sitä vielä sitten joskus :) Makuuhuoneetamme sentään tulee juuri valkoisen ja vaaleanhiekan/beigen ja haalean sinisen sävyinen, ehkä siellä voin sitten toteuttaa tuota herkempää puolta. Olohuoneesta haluan kodikkaan ja lämpimän, punaiset huonekaluat ja tumma puu saa sen aikaiseksi. Häiritsee vain, kun minulla ei tunnu olevan vielä selkeää visiota. Työhuonekin tuntuu jotenkin kaikaiselta. Keittiö ei.. siitäkin on selkeä visio.



Ylläolevassa asussa kävin tänään seuraamassa elämäni toista käsipallopeliä. Kaveri pelaa sm-liigassa (ehkä, en oo nyt ihan varma mitä ihmeen liigoja on), mutta oli kuitenkin play off peli. Oli varsin viihdyttävä peli. Joukkueella on myös ihanan vannoutuneita faneja, melkein pelotti välillä se kiihko, millä kentän laidalta huudeltiin.

päivän asu koostui:

Kengät - Spirit
Legginssit - Vila
paita - Vila
huivi - H&M

koira - Mimi

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Meidät on ryöstetty...

tuntuu siltä ainakin noita tyhjiä astia, ruoka ja vaatekaappeja katsoessa. Rahitkin viety, ja huomenna viedään sitten loputkin sellaiset mitä ei päivään tarvita ja jotka mahtuvat kahteen Puntoon.

Exä on hassu, sain äsken sitten huristella hänet vantaalta vallilaan. Matkateko koostui mm jodlauksesta radion ollessa rikki ja exän naaman korjaamisesta peitepuikolla :D Mä olen kyllä niin iloinen exäni ja minun tämän hetkisestä suhteesta. Eipä olisi voinut kuvitella seurusteluaikoina, että meillä tulisi joskus olemaan näin rehellinen ja välitön suhde. Aivan mahtavaa. Tietenkin on helppo olla hänen kaverinsa kun ei tarvitse murehtia siitä millainen hän on humalassa, eikä muistakaan varjopuolista. Vanhaan ei ole siis mitää hinkua, olen vain niin onnellinen siitä, että hän on yksi parhammista ystävistäni.

Tavallisesti en lähden hänen juoppokuskikseen, mutta koska hän tulee auttamaan meitä maanantaina muutosta ja sitten toukokuussa uudestaan, suostuin ilomielin.

Ai niin, ei tullut meistä vielä lottomiljonäärejä, pitää vain sitten muuttaa tosiaan vanhempieni luokse kuukaudeksi. Olisihan se ollut kiva muuttaa esimerkiksi hotelliin kuukaudeksi :)

Meidä pikkuinen on sohvalla aivan taju kankaalla. Tänään tuli vilkaistua ohimennen erästä koirankoulutusohjelmaa, jossa sanottiin väsyneen koiran olevan onnellinen. Meidän koira on sitten superonnellinen nyt.


(mä oon huono hiipijä, yritin ottaa vaivihkaa kuvan, mutta menin sitten herättämään Mimin.. uusi yritys myöhemmin, siihen asti saa nauttia hereillä olevasta Mimistä)

perjantai 19. maaliskuuta 2010

PANIIKKI!

Siis what what what. meidän pitäisi pakata.. kaikki tämä roina, OMG OMG! Tätä tavaraa on niin hemmetisti, mitä mä oon ajatellut. Jotenkin tää tuntuu niin ylitsepääsemättömältä projektilta. Miten mä selviän?! APUA!!!!

*hengittelee*

Leffa katseltu. Hmm.. miten sitä nyt luonnehtisi. Elokuva oli varsin ihana, koska kyseessä oli Burtonin ohjaama elokuva, olivat odotukset korkeat, vaikka yritti olla niitä asettamatta. Olisi ehkä pitänyt katsoa alkuperäinen piirretty ennen tuon elokuvan katsomista. Elokuvan loppu oli jotenkin laimea, vähän tuli mieleen monen viimeaikojen fantasiaelokuvat, joiden loppujen pahistappelut ovat olleet jotenkin mitäänsanomattomia. Toisaalta, ehkä tällä elokuvalla kohdeyleisö kattaa myös lapset, joten siksi tuo oli varsin ymmärrettävää.

Elokuva visuaalisesti oli niin hulppea mitä odottikin, roolivalinnat nappeja.

Ja .. Johnny Depp.. <3 <3 <3 En voi sille mitään, mutta oli rooli melkein mikä tahansa... *sywä huokaus* Uh, yksi pornouni Johnnylla ensiyönä, kiitos.

Ha, kuvasin kynnet, tai siis lakan. Mä oon kyl nyt ihan ihastunut tähän mahtavan tummaan harmaaseen. Mieletön väri.



Yritän olla ajattelematta sitä ihanaista miestä. Voisin tietenkin hieman kartuttaa Tim Burton / Johnny Depp elokuvakokoelmaani. Harmi kun Johnny Depp ei tee (enää?) mitään romanttisia elokuvia, ihan tyhmää. Hankintalistalle: Cry Baby <3



legginssit - Vila
t-paita - H&M
Neuletakki - Gina
Tuubihuivi - Gina

Hävettävän huonolaatuinen kuva, aluksi en meinannut laittaa asukuvaa lainkaan, mutta sitten päätin leikki Picasan videolla ja napata muutaman kuvan sitä kautta.

Yritys X Oy

Mä oon niin ylpeä itsestäni, olen kohta tehnyt ihan oikean osakeyhtiön tilinpäätöksen ihan itse. Toki tilinpäätökset ovat muutenkin tuttuja, mutta tähän mennessä olen tehnyt vain toiminimien ja kommandiittiyhtiöiden tilinpäätöksiä ja vain avustanut tai tehnyt alustavia kirjauksia osakeyhtiöiden tilinpäätöksissä. Musta on kovaa vauhtia tulossa super pro kirjanpitäjä. *innoissaan*

Töissä on kivaa, ja illallakin tulee olemaan kivaa



Menemme ystäväpariskunnan kanssa katsomaan Liisa Ihmemaassa.. en tiedä mitä odottaa, mutta kun kyseessä on Tim Burtonin elokuva, niin .. voiko se olla huono? Tim Burton on nero.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Täydellisen ruokapöydän metsästys jatkukoon

Tämä päivän asusta ei ole kuvaa, koska vaatteet ovat samat kuin sunnuntaina, ja silloin innostuin dokumentoimaan asuni.

Tänään oli taas kiireinen päivä, aikaisin töihin, töiden jälkeen terapiaan ja terapiasta laitattamaan kynnet. On kyllä virhe laitattaa lakat kynsiin salongissa, nyt ne ovat taas täynnä monttuja, mun hienot tumman harmaat kynnet ovat jo pilalla, ja manikyyristä on pari tuntia aikaa. BL*H!

Kodin ykkösen sivuja selatessa tuli pari ihan potenttiaalista pöytää vastaan



Suomisoffasta mahdolliset



Ideoita kotitoimistoon Askosta:

Vaihtoehtoja

Eilen pyörähdimme kurkkaamassa Iskun valikoimia. Postiluukusta tipahtaneessa kuvastossa oli sellainen huonekalusarja, joka herätti mielenkiintoni ja jota haluaisn lähteä samantien katsastamaan. Valitettavasti en ollut huomannut ko kalustesarjan tulevan myymälöihin kuin vasta huhtikuussa.

Jotta reissu olisi mennyt täysin reisille menimme käymään myös Askossa ja Indiskassa. Indiskassa oli hienoja tuoleja ja pöytiä, mutta jotenkin ehkä haluan kuitenkin sirommaat huonekalut, ja vaikka sieltä löytyisikin jokin kiva pöytä, niin ko kaupan Kaapit eivät ole niitä kaikista käyttäjäystävällisimpiä, laatikot ja kaapit tuntuvat olevan turhan työläitä avattavia.

Askossa törmäsimme ihanaan Metro -sarjaan pöytiä ja saman valmistajan tuoleihin. Tuo alla olevan pöytä on vakavasti harkinnassa. Koska kyseessä on kuitenkin meille iso investointi, haluamme kartoittaa vaihtoehtoja, ennen kuin lyömme mitään lukkoon.

Kuvaa pitää klikata jos haluaa nähdä sen kokonaisuudessaan, suoraan sivuilta linkattua kuvaa en saanut asettumaan tuohon normaalisti.


Ylläoleva pöytä, mutta kuuden istuttavana, värinä pähkinä. Tumman ruskea olisi ollut myös kiva, mutta koska asun honkkelin kanssa, on valittava pinta, joka antaa enemmän anteeksi.

Ikealla puolestaan näytti olevan mustanruskeita varsin kivoja pöytiä, jos niiden pinta ei ole liian kiiltävä, niin silloin nekin antaisivat hyvin naarmut anteeksi.

Ikean sivuilta:

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

170310




kengät - Spirit
legginssit - Ginatricot
paita - H&M
bleiseri - Mexx
koru - kirppis

Eiliset ajatukset tuntuvat nyt aivan omituisen kaukaisilta, ihan kuin sitä ei olisi edes tapahtunut. Eilen kaiken hysterian keskellä olin varma, etten pysty mennä töihin. Molemmat vanhemmat olivat kuin mitään ei olisi oikeastaan tapahtunut, äiti tosi halaili ja pussaili tavallista enemmän.

Remontti ja sisustushaaveilua

Kello käy jo viittä, vieläkää ei nukuta.

Tässä katselen Innon jaksoja www.ruutu.fi:ssä, yritän valita jaksot joissa käsiteltäisiin samankaltaisia muutoakia mitä tulemme tekemään uuteen kotiimme. Meillä on aika pitkä lista huonekaluisata, joita pitää hankkia. Se mitä meillä jo on, on:

- punainen sohva
- kaksi punaista rahia
- kaksi punaisat nojatuolia
- musta puinen pöytä
- sänky
- yksi lattialammpu
- musta kynttelikkömäinrn kattolamppu
- Ikean mustat metalliset
- valkoinen ikea PS Kaappia
- Lasinen pöytä
- pari työpöydän alle piilotettavaa lipasto
- vaalean ruskea matto
- ikkunaverhot olohuoneeseen
- eripari baarijakkarat, ts samaa sarjaa, mutta toinen on korkeampi



Sitten vanhempeni luota anastan vanhat äitini rippikouluikäisenä saamat valkoisen lipaston ja matchaavcan peilipöydän. Edelleen harkitsen näiden huonekalujan tuunausta, mutta toisaalta niiden pitäminen alkuperäisessä kunnossa houkuttelee, olisi sitä ajan patinaa, ja sitten toisaalta ehkä tekisi vaihtaa vetimset.

Mitä me sitten tarvitsemmekaan, ainakin akuuutisti_
-keittiön pöytä ja toulit
- peilejä
- tv-taso olohuoneeseen, valkoinen metallinen on huono, sillä .. nooh, metallin läpi ei oikein kauko-ohjaimet toimi
- sohvasivupöydät
-työpöydät työhuoneeseen, nykyinen lasinen ei kuulema ole avokin amkuun
- keittiön pöydän yläpuolella lamppu
jne jne..

täytyy jatkaa suunnittelua töiden jälkeen. Kello on seitsemän, pitää pian lähteä töihin. Alkuperäinen suunnitelma oli kävellä Mimin kanssa toimistolle, mutta.. hitsi vie, tuolla on -17 astetta pakkasta.

Uusi parempi päivä, toivottavasti

Ei anneta pienen unettomuuden haitata muutem hyvää mielialaa.

Ensimmäistä kertaa odotan malttamattomana kevättä ja kesää. Aina aikaisempina vuosin aolen inhonnut näitä vuodenaikoja, koska silloin ei ole voinut enää verhota itseään talvivaatteisiin, vaan säiden lämmetessä vaatteet vähenevät. En ole ikinä eläissäni ollut niin sujut oman itseni kanssa, kuin mitä nyt olen. En kuvittele omistavani täydellistä vartaloa, mutta suurimman osan ajasta ole tyytyväinen itseeni, erityisesti uudet vaatteet, uusi oma tyyli on tuonut aimo annoksen itseluottamusta.

Aikaisemmin usein inhosin omaa vartaloani niin, että olisin halunnut saksilla leikata osia irti tai veistellä jollain höylällä ylimääräiset pois.

Nyt kun säät alkavat pikkuhiljaa lämmentä, pystyy meidän pikkuisen kanssa tekemään pidempiä lenkkijä. Myöskin omassa ruokailussa on tapahtunut muutos.

Niin tosiaan, tulisipa jo kevät. Kauhea määrä kenkiä, joita voisi käyttää, korkokenkiä ja plumppeja. Tahdon käyttää nahkatekkeja, himoitsen harmaata sekä nudea tekonahkista takkia. Haluan päästä käyttämään jo omistamaani mustaa nahkatakkia sekä ruskeaa Mangon pitkää nahkatakkia.



Kenkäkaapistakin löytyy muutamat kengät, joita en ole päässyt käyttäämään vielä kertaakaan. Himoitsen myös nudeja kenkiä :) Jotain samanlaisia korallin korkokenkienii kaltaisia, mutta nudena.

Himoitsen myös joitain ihania boyfriend-mallisia fakkuja



Kuvat etsittyäni tajusin vaatekaapista löytyvän varsin ihanat unisex malliset Dieselit farkut, ainoa ongelma niissä on rikkinäinen vetoketju, mutta eiköhän se ole korjattavissa. Ko farkut olivat lempifarkkuni niihin aikoihin, kun olin vielä huomattavasti isompi. Ko farkkujen värjäys on täydellinen, sitten sitten niitä voisi vielä vähän tuunata, kuluttaa ehkä hieman.

Ihanaa, kun olen pystynyt ottamaan vanhoja vaatteita uudelleen käyttöön, mm Mexxin bleiserit, en oo vielä täysin varma siitä ovatko ne juuri nykymuodin mukaiset mallin takia, ehkä pituus herättää kysymyksiä. Ko takit voivat melkein olla boyfriendit, sillä ne ovat niin isot, onneksi sentään hartioista sekä raita- että harmaa bleiseri istuvat täydellisesti.

Parit ihana farkkulegginssit olisivat vielä tarpeen. Ensimmäiset hankkimani farkkulegginsit ovat ihanat, mutta ne tuntuvat ratkeavan hieman liikaa, täytyy kaivaa ompelukone vanhempien luona esille ja hieman tehdä niille jotain. Myöskin tänään käyttämiäni wet look -legginssejä tulisi hieman kaventaa... ja haluaisin toiset samantyyppiset. tahtoo tahtoo tahtoo :D

Olen yllättänyt, en ole nyt yöllä tilannut mitään mistään. Viikon päästä maanantaina olen sopinut meneväni ystävättären kanssa kaupoille pyörimään. Minulla sattuu olemaan terapian ja pankkiajan välillä reilut parisen tuntia aiiaa shoppailulle. Tuskin maltan odottaa :) Ihanaa nähdä tätä ystävätärtä.

Olen käsittämättömön iloinen siitä, että viimeaikoina elämääni on tullut paljon uusia ystäviä, niin nais- kuin miespuolisia. Vaikka välillä tunnen joutuvatni pakottaa itseni ottamaan yhteyttä, niin se ei tarkoita sitä, ettenkö oikeati nauttisi ystävieni seurasta.

Avopuolison kautta olen tutustunut isoon liutaan mielettömiä ihmisiä. Ja vanhatkin ystävät ova tärkeitä, vanhat keihin on jatkuvasti tullut pidettyä yhteyttä sekä sellaiset vanhat ystävät, jotka olivat tärkeitä joskus vuosi sitten, ja joihin on löytynyt uusi yhteys viimeisen parin vuoden aikana. Haluan ehdottomasti kutsua ala-asteystävättäreni meillä kylään uuteen asuntoon.

Asunnosta.. ehkä seuraavaksi voisin hieman haaveilla uuden asunnon kalusteista.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

160310

Ugh, on sen verran nuhainen olo, että teki mieli vain vetää päälle jotain isoa lämmintä. Edesmenneeltä kummitädiltäni peritty Marimekon raitamekko oli nyt oikein sopiva. Alle vain paljon lämmintä, asua hieman päivitetty wet loo / nahka legginsseillä ja niittirannekkeella sekä mustalla hihansuistapilkottavalla pitkähihaisella topilla.



kengät - spirit
wet look - /nahkalegginssit - Gina Tricot
toppi - Vila
makko - Marimekko (vuodelta nakki)
kaulahuivi - Pieces
rannekoru - kirppis

maanantai 15. maaliskuuta 2010

olisipa sitä niin laiha, että kaikki näyttäisi hyvältä päällä ...

http://seaofshoes.typepad.com/

150310

Takaisin tavallisessa työarjessa, aamuisin työmatka ei ole enää talonhalki makuuhuoneesta työhuoneeseen. Noh, reilun viikon päästä on taas, kun muutamma avopuolison kanssa tänne vanhempieni jalkoihin pyörimään.



päivän asu:

Kengät - Spirit
Legginssit - Vila
toppi - One Green Elephant
bleiseri - Mexx
koru - kirppari (heh, tää on mulla niin joka päivä päällä)

Kävin terapian jälkeen kaappaamassa Mimin kotoa mukaan tänne toimistolle

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

ihanaa olla aikuinen

saa syödä mitä haluaa iltaruoaksi :)



Vaikka hedelmäsalaattia kermavaahdolla jos haluaa.

140310



legginssit - Gina Tricot
Mekko/tunika/mikälie - Tom Taylor Denim
toppi - Gina Tricot
Koru - pikkusiskon tuliainen jenkeistä

Mun hovikuvaaja haluaisi olla laiska, suostui ottamaan kuvat vain mun iPhonella. Kameran kaivaminen esiin olisi ollut liian työlästä :D

Ihanat laittamattomat hiukset ja muutenkin au naturel olemus.

pelko

Usein huomaan pelkääväni, että tämä onnellisuus on ohimenevää. En ole tottunut tällaiseen olotilaan. En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän, mielettömän avopuolison, ihanan koiran, meidän molempien unelmakodin ja unelmaduunin.

Kohta on mennyt kolme kuukautta ilman aitoa halua lopettaa päiviään, kerran muistan keksineeni, että hei, itsensä voi tappaa johdattamalla autoon pakokaasut ja iskemällä turhat ilmareiät umpeen. Mutta en kuitenkaan nähnyt itseäni tässä fantasiassa.

Mutta joo, nyt on taas niin onnellinen olo, että en tiedä miten päin olisi. Ollaan kotona, ei ole stressiä enää töistä, päästiin eilen avopuolison kanssa yksimielisyyteen uuden asunnon lattiavalinnasta, keksittiin yksi tosi makea yksityiskohta kotiin. Nyt sitten selvitellään pystyykö sitä toteuttaa. Ollaan tänään pakkailtu tavaroita banaanilaatikoihin. Ja seksi, ah .. tällä viikolla sitä herkkua on tullut tavallista enemmän.

Mieletöntä kuinka seksi oikeasti paranee suhteen edetessä, se on niin hyvää, että ei haittaa vaikkei saisi viikkoon, koska sitten kun sitä on, se on niin tajunnanräjäyttävää. Moninkertaisten orgasmien takia on ihana olla nainen :) Joskus suhteen alkuaikoina olin yllättynyt kuinka hyvää seksi voi olla, mutta en voinut kuvitellakaan sen muuttuvan näin paljon lyhyessä ajassa, ja se vain paranee ja paranee. Mahtavaa.

Eilen kävin illalla taas hieman ylikierroksilla, oli kolmas kerta tällä viikolla kun meinasin tulla paniikkikohtaus. Olin unohtanut ottaa aamulla lääkkeen, ja se tuntui. Alkoi ahdistaa se, että pitäisi muuttaa, mutta mitään ei oikein osaa vielä pakata. Tarkoitushan on muuttaa vanhempieni luokse siksi aikaa kunnes meidän uusi kotimme vapautuu ja olemme saaneet sen rempattua. Tekisi mieli pikkuhiljaa roudata tavaroista vanhempieni luokse, mutta ei tiedä mitä muuttaisi. Tuntuisi tyhmältä pakata vähän sitä ja vähän tätä, ei ole järkeä pakata vain puolia astioista, kattiloista tms.

Sopimuksen mukaanhan pääsemme muuttamaan viimeistään huhtikuun viimeinen päivä, mutta myyjän kanssa oli puhetta aikaisemman muuton mahdollisuudesta. Nyt sekin on hieman auki. Turhauttavaa, kun ei myöskään oikein voi suunnitella remonttia kauheasti ei voi lyödä mitään lukkoon, eikä voi tehdä mitään hankintoja, vaan pitää jättää kaikke hoidettavaksi vasta sille ajalle, kun meillä on asunnon avaimet. Olen kauhean malttamaton muuttamaan.

Aluksi suunnittelimme avopuolison kanssa keittöön laitettavan kivi- tai keraamiset laatat, jolloin remontti olisi aika pitkä, saattaisi kestää parikin viikkoa. Eilen onneksi saimme lyötyä lukkoon sen, että laitamme koko asunnon lattian laminaatilla. Todellinen helpotus. Tuolla päätöksellä säästämme monta päivää ja kustannuksissa erityisesti. Laminaaton laittaminen on jotain minkä saamme itsekin tehtyä ilman apua, toisin kuin laattojen asentamisen. Nyt saattaisimme selvitä remontista viikossa, mikä olisi aivan mieletöntä.

Niin siis, eilen ahdisti se, että niin paljon olisi tekemistä, mutta muista johtuvista syistä ei niitä pääse tekemään. Onneksi avopuolison jälleen näki minun alkavan olla ylikierroksilla, ja osasi rauhoitella minut. Hän on niin mahtava.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

lisää asuja 130310



päivän toinen asu

saappaat - spirit
legginssit - vila
pitkä toppi - Gina
Neuletakki - Gina
rannekoru - kirppis
arskat - six (tai joku vastaava)

Sitten.. Hennesiltä tilaamani paita ja Elloksen korkokengät <3 tryyyy löööööv <3



Tutkin vaatekaappia, siellä taitaa olla yksi koralli toppi lisää, jonka ostin vuosi sitten Ginasta.

Sitten vielä nuo Nellystä tilaamani vaatteet. Tuo musta voisi toimia hyvin synttäriasuna, mikäli surultani haluan vanhenemistani juhlia.

130310


(wtf . mä niin kasvatan takaisin pitkät hiukset, näytän niin pojalta, grah!)

farkut - one green elephant
toppi - gina tricot
vyö - Diesel
neuletakki - Only

Vyö oli kirppislöyty viime sunnuntailta



Nyt ulos koiran ja avokin kanssa nauttimaan mahtavasti ilmasta. Ihanaa kun nyt voi iskeä arkskat silmille, silmäleikkauksen hyviä puolia 8)

Hitsi välillä on kyllä ikävä noita piiiiitkiä hiuksia, nooh... jos en nyt leikkeile niitä, niin ehkä sitten on joskus tulevissa omissa häissä kohtuupitkä hiukset :)

Vuonna 2002

perjantai 12. maaliskuuta 2010

120310



farkut - zara
poolo - hot
neuletakki - Gina
Huivi - H&M

oih

Avasin eilen illalla paketit.. ja sieltä löytyi mielettömän ihania juttuja. Vilan harmaa farkku legginssi ovat täydelliset, toiset olivat sittenkin liian kasaria mun makuun, plus ne oli liian pienet.

Vero Modan mekko oli täydellinen. Eipä tarvitse enää miettiä mitä laitan päälleni mikäli päätän juhlia kolmen viikon päästä ikääntymistä. Huih, 27v. Ihan liikaa. Vilan turkoosi (tai tumman turkoosi) paita on kans täydellinen. Mahtavaa.

Hennesin tilauksesta päätellen.. taisin olla aikas väsynyt ja out of it, kun tilasin ne. Ihan liian halvan oloiset pantteritossut, pitsiset leggarit, wtf, ei niin mun juttu. Valkoinen kaulupaita oli ihana .. ja yksi t-paita oli kans sellainen, että näytin siinä ruskettuneelta, vaikka eipä tässä tavalle ole mistään väriä minuun tarttunut.

Selaisin äsken sattumalta bronxin sivuja .. ja sieltä löytyi jotain kivaa



Pikkuinen voi hyvin, eilen se kakki mustaa kakkaa.. ja osa siitä kakasta hajos kädessä kuin tuhka :D Aamuisista jätöksistä päätelleen, nyt on musta mössö poistunut elimistöstä. Hyvä niin.

torstai 11. maaliskuuta 2010

överi

... eilen piti mennä hakemaan kaksi paketti, hennesin ja elloksen. Sitten yhtäkkiä tulinkin kotiin neljän paketin kanssa, Nellyn paita + hame tulivat sekä Bubbleroomin vilan farkku legginssit.

Avokki uhkaili blokkaavansa meidän kotoa moiset nettikaupat.. ehkä siinä olisi jo kohta jotain perää. Näin juuri viimeyönä painajaista, että sain yhtäkkiä reilun kolmen tonnin laskun nettishoppailujeni takia. Huih.

Tekisi mieli mennä jo avaamaan nuo loputkin paketit, elloksen kengät tarkistin aivan heti ensimmäisenä, niistä tulee varmati ihanat kesäkengät <3 Ja ellen väärin muista, niin olisinkohan ostanut jo viimevuonna erään korallin topin ginasta. Vaikea muistaa. Mutta kuitenkin, haluan nautiskellen avata paketit, ja nyt töiden takia on niin stressiä, että saatan siirtää tuon huomiselle, haluan nääs myös tietenkin kuvata hankintani.

Muistaisi vain että mitä ihmettä mä oon tilannut Hennesiltä.

Viimeyönä teki mieli tehdä koirasta lapaset. Yöllä heräsin aivan ihmeelliseen vinkunaan, makuuhuoneessa oli pimeää, kokeilin lattiaa.. siinä oli jotain vallan kummallista. Käskin avokin äkkiä laittaa valot päälle. Avokin koiran, no ei .. meidän koira oli sitten löytänyt äitini kilon tai parin nilkkapainot, repinyt toiseen reiän, josta sitten oli valunut mustaa hiilimäistä jauhetta pitkin asuntoa. Voi luoja. Tarkastin vahingot makuuhuoneessa, luulin koko painon hajonneen siellä... katsoin eteistä.. lisää mustaa jauhetta.. "avokin työhuone"... lisää jauhetta.. ja sitten viimeksi olohuone, vielä enemmän jauhetta ja mustaa puklua. Nice. Oli kiva sitten yöllä neljän jälkeen alkaa imuroida, pakkohan se oli, sillä koirahan olisi voinut lähteä syömään ko juttua vielä lisää.

Onneksi oli sulkenut monien huoneiden ovet, joten vahinko ei ollut sitten enää laajempi. Aamulla koira sitten iloisesti herätti minut oksentamalla mustaa juttua sänkyyn. Tosi nice.

Onneksi Mimi on nyt ihan oma iloinen ja pirteä itsensä, ei siellä sisällä tainnut mitään myrkkyä olla. Mietin, että pitääköhän soittaa eläinlääkärille ja kysyä asiasta. Vaikka voisi luulla, ettei tuollaista iholle laitettavaa painoa täytettäisi millään myrkyllisellä, sillä sehän voisi pidemmällä ajalla siirtyä elimistöön tms.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

The International Day of Awesomeness

Talovahtina olo on kiireistä. Maanantaina ja eilen olen tehnyt töitä aamusta iltamyöhään.

Hirveät paineet tehdä töitä, kun on nämä uudet katso-järjestelmät otettu käyttöön. Virheitä ei saa tehdä, koska meidän kirjanpito-ohjelma ei enää jousta niin paljoa uusien verotiliasetusten myötä. Hommat on mentävä kerralla oikein. Jokainen asiakas on myös se tärkein, asiakas tulee tulee asian kanssa toimistolle, on hommat hoidettava samantien, ei mitään väliä, vaikka siinä olisin liikevaihdoltaan isomman asiakkaan asiat kesken.

Eilen sitten katsoin to do -listaani ja alkoi ahdistaa. Tuntui hetken, että hautaudun työvuoren alle, lamaannuuin ja olin saada paniikkikohtauksen. Onneksi olin ottanut lääkkeet mukaan, joten pienen huilin jälkeen työnteko jatkoi normaalisti. Tuli eilenkin tehtyä lähemmäs 13h töitä, ja nyt asiat ovat paljon paremmalla mallilla.

Täynnä itsevarmuuttaa ja työintoa. Kyl!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Hyvää naistenpäivää tosiaan



Avokki muisti <3

kotona/toimistolla

Ah, ihanaa.. aamulla herää niin on töissä, ei tarvitse vaeltaa kylmässä minnekään.

Vaikka.. tänään piti kyllä jälleen kerran käydä terapiassa, mutta muuten ei mitään kummenpia. Aiheena olivat mm isä ja isovelipuoli. Kerroin terapeutille mm isäni tekemästä "kuinka asutaan omakotitalossa" -listasta :P

Hmm. nyt on kuitenkin työpäivä, ehkä sitä pitää tehdä vähän niitä töitäkin :P

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

40-luvun kasvatti

Teki hyvää tehdä pitkä kävelylenkki perheen kanssa metsässä. Nyt sauna on jo lämpenemässä ja avokki on videovuokraamossa valitsemassa jonkin elokuvan. Täällä vanhempien luona on mukava katsoa elokuvia, sillä isä innostui hankkimaan jouluksi äidille hulppeat stereot ja blu ray -soittimen.

Nyt tämä talovahtina olo on mennyt huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten. Vuosi sitten tähän mennessä oli jo ehtinyt murtaa häntäluuni kylän pulkkamäessä :D Olimme kavereiden kanssa menossa pienenpienessä mäessä.. jotenkin ne möykyt tuntuivat pienenä vähemmän pahoilta. Viimeisen kohdalla sitten rusashti. En meinannut päästä ylös, käveleminen sattui aivan vietävästi. Kaverit väittivät, ettei se ole murtunut jos pystyy kävellä, mutta.. kyllä se vaan oli murtunut.

Torstaina juttelin terapiassa isän kanssa käyneestäni keskustelusta. Tuli sitten käytyä siinä läpi tilanteita läpi lapsuudesta, siitä kuinka usein pelkäsin isän kotiintuloa, jos kotona oli ollut kireää, kuinka karkasin kellarin portaisin, kyyhistyen sikiöasentoon, yrittäen peittää isän huudon äänet .. tai lentävien tuolien paukkeen. Kerroin myös kerroista, jolloin ala-asteikäisenä yritin kuristaa itseni omilla käsilläni tai vyöllä, toivoin jo silloin, että voimat olisivat riittäneet loppuun asti. Kerroin myös siitä kuinka minulla oli tapana lyödä ja piiskata itseäni, lyödä nyrkillä itseäni nenään, niin että neästä alkoi vuotaa verta.

Toissapäivänä mieleeni muistui, että minulla oli myös pienenä joskus tapana juoda jostain konjakkia tai wiskiä (pienellä lapselle muutama yhteen putkeen juotu pikkupullo toi jo helpotusta) jos halusin yrittää päästä karkuun tilanteita.

Kerroin myös siitä kuinka tiukasti meillä isä saneli sen mitä lapset saivat ja eivät saaneet tehdä, en saanut lukea sarjakuvia, vaan niiden piti olla kunnon kirjoja, kavereita ei saanut tuoda kylään pyytämättä lupaa, kavereille ei saanut mennä. Olin usein kotiarestissa. Joskus olisin halunnut aloittaa karaten, mutta isäni mielestä olin jo muutenkin väkivaltainen.

Itse en muista olleeni mitenkään väkivaltainen. Luulisi sen olevan normaalia, että lapset kinastelevat ja ottavat yhteen. Olin pienenä erittäin kateellinen siitä, että pikkuveljelläni oli oma huone. Isäni mielestä poikaa ja tyttöä ei voi laittaa samaan huoneeseen... ei vaikka pikkusiskoni ja -veljeni leikkivät jatkuvasti yhdessä ja olisivat halunneet yhteisen huoneen. Aina välillä vaihdoinmma vanhempien poissaollessa tavaramme huoneesta toiseen, mutta sitten hurjan huudon jälkeen vaihdoimme huonekalut takaisin oikeisiin huoneisiin.

Pikkuveljeni oli myöskin usein hyvin vahingoniloinen.. ja erityisen tietoinen siitä kuinka hänellä oli jotain mitä minä halusin. Meillä oli myöskin kaikkien voimasanojen käyttö kielletty, joten jos joskus sellainen lipesi suusta, pikkuveli tuntui nauttivan siitä, että hän pääsi kantelemaan ja minä saisin rangaistuksen.

Joskus tuli sitten nahisteltua fyysisesti pikkuveljen kanssa (ei koskaa mitään vakavaa, mutta sekin oli näemmä liikaa isälle). Isäni kertoi joskus pelänneen, että minä tappaisin veljeni. WTF! Ei siis karatea minulle.

Kerroin monista muistakin kielloista ja säännöistaä joita meillä oli.Kerroin myös saaneeni useampaan otteeseen kotiarestia, usein juuri tuosta, kun turhautui pikkuveljeen ja sitten teki jotain, kerran raapaisin pikkuveljeä (fyysinen jälki ei ollut iso, mutta tarpeeksi, että pikkuveli meni mairea hymy naamallaan näyttämään jälkeä isälle). Rangaistus raapaisusta oli kuukausi kotiarestia. Olin kertaalleen ollut jo jostain toisesta syystä yhden kuukauden kotiarestissa, joten karkasin. Menimme ystävän kanssa metsään eväiden kanssa. Kun vanhempani löysivät minut, kotiarestia mätkähti kaksi kuukautta.

Nyt ei voi edes muistaa kaikkia juttuja mitä pienenä oli. Terapeutti oli hauska. Hän sanoi, että toivottavasti en ota tätä väärin, mutta tuo on erittäin tyypillinen kasvatus tapa ollut 40-luvulla :D Juu, selittää paljon.

Nyt on siis vaan saatava minut itseni tajuamaan minun kasvattaessani omia lapsiani, että ajat ovat muuttuneet HUOMATTAVASTI siitä kun minua kasvatettiin. Tulee olemaan kovat ajat, minun pitää hyväksyä se, että lapset kokeilevat rajojaan.. kokeilevat vanhempiensa hermoja ja etsivät itseään, toisin kuin mitä minä olen tehnyt silloin kun olisi pitänyt, nyt vasta myöhemmin olen alkanut kyseenalaistaa vanhempieni mielipiteet ja heidän oikeellisuutensa. Hassua. Tuo onkin se yksi asia mikä pelottaa.. ja se, että jos omat lapset eivät suostukaan asettumaan siihen muottiin minkä heille olen hahmottanut, miten suhtaudun. Pystynkö hyväksymään sen, että ajat ovat muuttuneet?

kirppis sunnuntai

Mun kontolle ei pidä jättää minkään varausten tekoa. Ensiksi perjantaina, mentiin elokuviin avokin kanssa, pörrättiin puolisen tuntia Tennispalatsin nurkilla parkkipaikkaa etsien, ei jäänyt hirveästi aikaa enää syömiselle, joten mentiin sitten nopsaa Scan burgeriin / Salaatti baariin tms.. siinä sitten alle vartti ennen elokuvan alkamista tuli aavistus, piti katsoa lippuja. Jahas, olimmekin menossa Kinopalatsiin. Nopsaa vain ruoka loppuun ja juosten kohti Kaisaniemeä :D Hyvä minä. Ei voi muistaa.

Tänään aamulla makoilin kaikessa rauhassa sängyssä, tiesin herätyskellon soittavan puoli seitsemältä... pitkältä tovilta kuluneen ajan kuluttua tajusin, että kello on pian seitsemän.. hetkonen.. niin joo, olin laittanut herätyksen lauantaille. Nopsaa ylös, kahvia keittämään ja kamat autoon.

Ystävättären kanssa saimme haalittua rullakon ja ruodasimme tavarat kohti myyntipaikkaamme huomataksemme sen olevan käytössä. Tarkatettuani mailini tajusin, että olin jotenkin sössinyt varauksen, olin varannut ja maksanut pöydän viimesunnuntaille. Ei näin. Itse oli hätääntyä ja olin häpeissäni. Ystävär onneksi pysyi viileän rauhallisena, ja saimme kuin saimmekin sen ainoa peruutuspöydän. Huh :D Onneksi en ollut laittanut kelloa soittamaan oikealle päivälle, sillä muuten olisin ollut tosi hyvissä ajoin ja vallannut jonkun toisen myyntipöydän :P

Kirpparilla meni erittäin hyvin. Pääsin eroon jättimäisestä jätesäkillisestä vaatteita, melkein kaikki korut menivät kaupaksi ja ja ja virkkaamani kukat menivät myös hyvin kaupaksi. Ihanaa.

Saldo oli reilut 60 € + Dieselin nahkavyö ja ystävättäreltä ostetut haareminousut :) Ei hullummin.

Ai niin.. tarkoitus oli myös ollut hankkia kaksi pyötää, onneksi olin varannut vain yhden :D

Nyt pizzaa naamaan ja sitten pikkuisen ja avokin kanssa pihalle nauttimaan mahtavasti säästä.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

weeeeekend!

Ihanaa, vihdoinkin viikonloppu. Tänään on sitten treffi-ilta, mennään avokin kanssa elokuviin ja mahdollisesti syömään.

Harhauduin selailemaan nettikauppoja, löysin jotain ihanaa..


http://www.net-a-porter.com

Avokki ei oikein vielä ymmärtänyt miksi haluaisi maksaa jostain "verhoista" noin paljon :P

Odotan innolla huomista, pääsemme avokin kanssa tästä pienestä yksiöstä viikoksi vanhempieni 190 m2 á kerros omakotitaloon talovahdeiksi. Mieletöntä. Kaikista parasta no se, että tällöin työmatkani on makuuhuoneesta talon toiselle puolelle toimistoon :D Jos ei tarvitsisi pelätä asiakkaiden yllätysvisittejä, haahauilisin varmaan viikon yöpaidassa.

Nyt leffaan <3 Jei!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Paketillinen pettymyksiä

Kävin hakemassa ärrältä loppuosan H&M -tilauksestani. Kaikki kolme vaatekappaletta olivat pettymyksiä, bleiseri näytti halvalta, vyö muoviselta eikä mekko vastannut lainkaan sitä miltä se näytti kuvassa. Kaikki takaisin.

Girl talk -haaste

Bongasin tällaisen haasteen Char & the City-blogista.

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
Hmm... vartti/kaksikymmentä minuuttia, jos siis jaksan laittautua :) Töissä ei kukaan katsele, eikä sinne asiakkaat ilmottamatta ilmaannu, joten harvemmin on tarvetta laittaa mitään. Hampaidenpesu, rasvaa naamaan, hiukset kiinni ja menoksi.

2. Tyttömäisin tapasi?
Kasvonaamiot varmaan

3. Lempihajuvetesi?
Ei ole yhtä lempparia, vaan neljä: BOSS - Femme, BOSS - Intense, Chrstian Dior - J'adore ja Burberry - Brit sheer .. mutta jos aseella uhkais, niin se olisi tuo Burberry.

4. Monetko kengät omistat?
Kotoota löytyi nyt vain 18 paria.. missäköhän mun loput kengät ovat?.. olen tainnut siirtää loput kengät jo vanhempien luokse, kun kohta sinne tulee muutenkin siirrettyä kaikki tavarat.

5. Käytkö kirpputoreilla?
Enenemissä määrin, vasta nyt viimeaikoina olen tajunnut ihmisten löytävän sieltä oikein kivoja juttuja. Sunnuntaina taas :)

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
En, ihan on itse ostettu.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
En.

8. Päivittäiset kauneusrutiinisi?
Hampaiden pesu, ihon puhdistus, kasvon rasvaaminen.... ja käsiin rasvaa. Iho hyvin kaikki hyvin.. ja päähän voi laittaa pipon jos on bad hair day, mutta hyvä iho on kaiken A ja O.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
Tavallisesti jotain ehkä kerran kuukaudessa, ja jos tulee käytyä ulkomailla, niin silloin usein shoppailu karkaa lapasesta. Viimeaikoina on tullut shoppailtua normaalia enemmän, kun on mennyt oma tyyli ihan uusiksi.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?

Heh, Hesari on ainoa mitä mä en ole tilannut... mutta joo kyllä se Hesari on.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
Ei.

12. Millainen on vaatekaappisi?
Aivan liian pieni :P Alunperin reilu 2 m kaappi oli vain minulle, nyt siellä on sitten kahden ihmisen vaatteet.. siksi onkin tullut käytyä jo pariin otteeseen kirpparilla myymässä vaatteita. Pieni, mutta vaatteet ja kengät ovat siististi pinoissa, olleet jo pidemmän aikaa itseasiassa, uusi ennätys.

13. Entä karkkihyllysi?
En syö karkkia.

14. Panostatko sisustukseen?
Kyllä. Kohta pääsen sisustamaan uuden asunnon, sormet syyhyävät jo.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
Yksi pojista mielummin.

16. Alusvaatemakusi?
Romanttinen.

17. Onko mätsäys tärkeää?
Vaatteiden, huonakalujen...??

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
No ei :)

19. Entä lempiohjelmasi Sinkkuelämää?
Ei.


20. Millainen on ystäväpiirisi?

Laaja, ihmisiä on monilta eri aloilta ja monista eri piireistä, ei ole yhtä tiettyä ydinporukkaa.

21. Vietättekö tyttöjen iltoja?
Kerran/pari vuodesssa.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
Ei mikään.

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin tai menetkö valkoisena kesät talvet?
Pikkujouluaikaan tuli käytyä solariumissa ja käytettyä itseruskettavia, mutta muuten ei jaksa / viitsi. Kärtsääminen ei ole ihan mun juttu, mutta onhan se kiva ruskettua samalla kun touhustaa ulkona.

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
Ei :)

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa?
Ei ole, vaikka se voisi kyllä olla kivaa vaihtelua.

26. Huistuote mitä ilman et pystyisi elämään?
No varmaan shampoo, mutta jos se on liian obvious, niin sitten se on Tigin Small Talk.

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
Harvemmin.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
Näistä kolmesta .. timanttikorvaiset nätit pojat on sit mun juttu.

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
Avokin mielestä liikaa, omasta mielestä liian vähän.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
Kerran kuussa käyn huoltamassa rakennekynnet.

31. Käytätkö koruja?
Kyllä, nytkin on lehmäkoru kaulassa.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
Ei.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
Avopuoliso on paras ystäväni, joten joo.

34. Teetkö heräteostoksia?
Hyvin usein.

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
En.

Jälleen unettomuutta

Olen nykyään niin innoissain kaikesta, olisi niin paljon kaikkea mitä haluaisin tehdä, etten innostukseltani saa unta. Turhauttavaa. Olen niin onnellinen ja innoissani. Odotan malttamattomana pääsyä uuteen kotiin. Olen innoissani suunnttelemassa kaikkea. Olen innostunut bloggaamaan, lukemaan blogeja, olen innoissani kaikesta.

Olen niin ihastunut meidän pikkuiseen, että iltaisin silittelen Mimiä pitkään, enkä senkään takia malttaisi nukkua. En halua menettää hetkeäkään hänen kanssaan. Mimi on myös niin suloinen, jos en saa unta yöllä, niin hän tulee viereeni sohvalle.

Isäni yllätti maanantaina osoittamalla mielenkiintoa terapiaani kohtaan. Hän kysyi, että tunnenko minä, että terapiasta on ollut hyötyä. Juttelin siinä jonkin aikaan, todeten mm terapian auttaneen niin, ettei vakavia itsetuhoisia ajatuksia ole ollut pitkään aikaan,reiluun pariin kuukauteen. Jotain siinä juteltiin, isäni alkoi jälleen miettiä, että miten mm medialla ja nyky-yhteiskunnan hektisellä tahdilla on vaikutua yleisesti lisääntyneeseen masennukseen. Jotenkin tuntuu, että isäni yritti kovasti ymmärtää sitä miksi ole ollut masentunut ja itsetuhoinen. Edelleen ihmettelen vain sitä, miten sokea hän on sille, miten uhkaavana olen hänet kokenut ja miten hänen käytös minua ja perhettä kohtaan on muokannut minua.

Toisaalta taas isällä oli puolustelva asenne. Hän kertoi minulle millainen olin ollut pienenä, hakien sieltä myös syytä. Oli vain omituista, että se millaisena isä on nähnyt minua, ei ole lainkaan se, millainen muistan itse olleeni pienenä. Kyselin sitten vielä äidiltä hänen mielipiteitään noista asioista, siinä oli jo sitten kolmas mielipide, tosi lähempänä omaani, minusta.

Terapiassa juteltiin vauvoista, aikatauluista, masennuslääkkeistä ja siitä miten oloni on kehittynyt viimeaikoina. Terapeutti kyseli, että miten isona apuna koin masennuslääkkeen. Kyllähän se on tietenkin tuonut pienen avun, mutta enemmän vaikutusta on tasapainoisella parisuhteella ja terapialla.

Minä jaksan edelleen joka päivä ihmetellä tätä parantunutta oloa. On aivan mahtavaa, että olen päässyt niin monista ongelmita eroon. En ole viillellyt itseäni kolmeen neljään kuukauteen, en ole pahemmin pelleillyt laksatiiveilla, en ole oksennellut, tai ahminut, pystyn täysin rauhallisin mielin ja hyvällä omalla tunnolla päättää käyvänä salilla esimerkiksi kolme kertaa viikossa. Aikaisemmin oli pakko mennä jokaisena vapaana iltana, muuten tuli huono omatunto.. ihan vain ajatuskin vähemmästä urheilusta ahdisti. Nyt ei ahdista ruoka, liikunta, oma kroppa.. ei oikein mikään.

Tässä yöllä olen aikani kuluksi surffaillut Nelly.comissa, H&M.comisssa, Elloksen, Bubbleroomin ja Asosin sivuilla.

Nämä tuli jo tilattua


Ihanat korallin väriset korkokengät, täytyy toivoa, että ovat hyvät jalassakin. Sekä tosiaan kahdet denim legginssit. Ehdottomasti must have -jutut vaatekaappiin harmaat ja vaaleansiniset, kumpaisiakaan ei minulta löydy, edes tavallisna farkkuina.

Ja nämä tilaan ainakin koetettavaksi, kun kerran Nelly.comissa on nyt ilmainen rahti.



Tuo musta voisi olla hyvä asu minun täyttäessäni vuosia huhtikuussa ja tuo turkoosi tms paita vaan näyttäisi hyvältä minun päälläni. Olisiko ollut KG:ssä hieman juttua minkälaiset värit sopii vaaleilla, punapäille jne.

Alunperinhän minun oli tarkoitus ostaa H&M sivuilta sinipalkoinen paljeteilla raidat koristeltu paita, mutta ne on loppuunmyyt.

Vielä lehdistä. Tuossa alkuyöstä selasin uusinta dekoa. Siellä oli juttua mm seinien maalaamisesta, ja siellä oli juuri se Tikkurilan kuva vaaleasta seinästä johon on sabluunalla tehty vaalean sinisiä kuvioita :) Hulppeeta. Olisiko kerrankin kotona jokin osa sisustuksesta .. ei niin out tms.

Nyt tuntuu siltä (klo 3.44), että saattaisi ehkä saada nukuttua tovin. Hyvää yötä, herätys onkin kolmen tunnin päästä. Huoh.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0