sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

pelko

Usein huomaan pelkääväni, että tämä onnellisuus on ohimenevää. En ole tottunut tällaiseen olotilaan. En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni kaiken tämän, mielettömän avopuolison, ihanan koiran, meidän molempien unelmakodin ja unelmaduunin.

Kohta on mennyt kolme kuukautta ilman aitoa halua lopettaa päiviään, kerran muistan keksineeni, että hei, itsensä voi tappaa johdattamalla autoon pakokaasut ja iskemällä turhat ilmareiät umpeen. Mutta en kuitenkaan nähnyt itseäni tässä fantasiassa.

Mutta joo, nyt on taas niin onnellinen olo, että en tiedä miten päin olisi. Ollaan kotona, ei ole stressiä enää töistä, päästiin eilen avopuolison kanssa yksimielisyyteen uuden asunnon lattiavalinnasta, keksittiin yksi tosi makea yksityiskohta kotiin. Nyt sitten selvitellään pystyykö sitä toteuttaa. Ollaan tänään pakkailtu tavaroita banaanilaatikoihin. Ja seksi, ah .. tällä viikolla sitä herkkua on tullut tavallista enemmän.

Mieletöntä kuinka seksi oikeasti paranee suhteen edetessä, se on niin hyvää, että ei haittaa vaikkei saisi viikkoon, koska sitten kun sitä on, se on niin tajunnanräjäyttävää. Moninkertaisten orgasmien takia on ihana olla nainen :) Joskus suhteen alkuaikoina olin yllättynyt kuinka hyvää seksi voi olla, mutta en voinut kuvitellakaan sen muuttuvan näin paljon lyhyessä ajassa, ja se vain paranee ja paranee. Mahtavaa.

Eilen kävin illalla taas hieman ylikierroksilla, oli kolmas kerta tällä viikolla kun meinasin tulla paniikkikohtaus. Olin unohtanut ottaa aamulla lääkkeen, ja se tuntui. Alkoi ahdistaa se, että pitäisi muuttaa, mutta mitään ei oikein osaa vielä pakata. Tarkoitushan on muuttaa vanhempieni luokse siksi aikaa kunnes meidän uusi kotimme vapautuu ja olemme saaneet sen rempattua. Tekisi mieli pikkuhiljaa roudata tavaroista vanhempieni luokse, mutta ei tiedä mitä muuttaisi. Tuntuisi tyhmältä pakata vähän sitä ja vähän tätä, ei ole järkeä pakata vain puolia astioista, kattiloista tms.

Sopimuksen mukaanhan pääsemme muuttamaan viimeistään huhtikuun viimeinen päivä, mutta myyjän kanssa oli puhetta aikaisemman muuton mahdollisuudesta. Nyt sekin on hieman auki. Turhauttavaa, kun ei myöskään oikein voi suunnitella remonttia kauheasti ei voi lyödä mitään lukkoon, eikä voi tehdä mitään hankintoja, vaan pitää jättää kaikke hoidettavaksi vasta sille ajalle, kun meillä on asunnon avaimet. Olen kauhean malttamaton muuttamaan.

Aluksi suunnittelimme avopuolison kanssa keittöön laitettavan kivi- tai keraamiset laatat, jolloin remontti olisi aika pitkä, saattaisi kestää parikin viikkoa. Eilen onneksi saimme lyötyä lukkoon sen, että laitamme koko asunnon lattian laminaatilla. Todellinen helpotus. Tuolla päätöksellä säästämme monta päivää ja kustannuksissa erityisesti. Laminaaton laittaminen on jotain minkä saamme itsekin tehtyä ilman apua, toisin kuin laattojen asentamisen. Nyt saattaisimme selvitä remontista viikossa, mikä olisi aivan mieletöntä.

Niin siis, eilen ahdisti se, että niin paljon olisi tekemistä, mutta muista johtuvista syistä ei niitä pääse tekemään. Onneksi avopuolison jälleen näki minun alkavan olla ylikierroksilla, ja osasi rauhoitella minut. Hän on niin mahtava.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0