... eilen piti mennä hakemaan kaksi paketti, hennesin ja elloksen. Sitten yhtäkkiä tulinkin kotiin neljän paketin kanssa, Nellyn paita + hame tulivat sekä Bubbleroomin vilan farkku legginssit.
Avokki uhkaili blokkaavansa meidän kotoa moiset nettikaupat.. ehkä siinä olisi jo kohta jotain perää. Näin juuri viimeyönä painajaista, että sain yhtäkkiä reilun kolmen tonnin laskun nettishoppailujeni takia. Huih.
Tekisi mieli mennä jo avaamaan nuo loputkin paketit, elloksen kengät tarkistin aivan heti ensimmäisenä, niistä tulee varmati ihanat kesäkengät <3 Ja ellen väärin muista, niin olisinkohan ostanut jo viimevuonna erään korallin topin ginasta. Vaikea muistaa. Mutta kuitenkin, haluan nautiskellen avata paketit, ja nyt töiden takia on niin stressiä, että saatan siirtää tuon huomiselle, haluan nääs myös tietenkin kuvata hankintani.
Muistaisi vain että mitä ihmettä mä oon tilannut Hennesiltä.
Viimeyönä teki mieli tehdä koirasta lapaset. Yöllä heräsin aivan ihmeelliseen vinkunaan, makuuhuoneessa oli pimeää, kokeilin lattiaa.. siinä oli jotain vallan kummallista. Käskin avokin äkkiä laittaa valot päälle. Avokin koiran, no ei .. meidän koira oli sitten löytänyt äitini kilon tai parin nilkkapainot, repinyt toiseen reiän, josta sitten oli valunut mustaa hiilimäistä jauhetta pitkin asuntoa. Voi luoja. Tarkastin vahingot makuuhuoneessa, luulin koko painon hajonneen siellä... katsoin eteistä.. lisää mustaa jauhetta.. "avokin työhuone"... lisää jauhetta.. ja sitten viimeksi olohuone, vielä enemmän jauhetta ja mustaa puklua. Nice. Oli kiva sitten yöllä neljän jälkeen alkaa imuroida, pakkohan se oli, sillä koirahan olisi voinut lähteä syömään ko juttua vielä lisää.
Onneksi oli sulkenut monien huoneiden ovet, joten vahinko ei ollut sitten enää laajempi. Aamulla koira sitten iloisesti herätti minut oksentamalla mustaa juttua sänkyyn. Tosi nice.
Onneksi Mimi on nyt ihan oma iloinen ja pirteä itsensä, ei siellä sisällä tainnut mitään myrkkyä olla. Mietin, että pitääköhän soittaa eläinlääkärille ja kysyä asiasta. Vaikka voisi luulla, ettei tuollaista iholle laitettavaa painoa täytettäisi millään myrkyllisellä, sillä sehän voisi pidemmällä ajalla siirtyä elimistöön tms.
1 viikko sitten
2 kommenttia:
Mulla on kans paha tapa selailla nettikauppoja kun on tylsää tai jotenkin ahdistaa. Sieltä on vähän turhan helppo sitten klikkailla kaikkea kivaa "piristykseksi" itselle. Onneksi Suomen sisällä on hyvät kuluttajasuojat palautuksille. :D
:D Juh.. mä taisin tilata noi henkkamaukan jutut sinä yhtenä yönä kun en saanut unta.. hassua vaan, että noi muut ostokset mä muistan kyllä. Jännitys kasvaa, mä en ole vieläkään avannut noita paketteja :)
Lähetä kommentti