Välillä tuntuu, että läheisille minun ruokavalio on kauhea ongelma, tai he luulevat, että minulla olisi jotenkin hankaluuksia sen kanssa. Perhe ja avokki ihmettelevät, että saanko mä oikeasti syödä mitään. He myöskin pelkäävät, etten saa tarpeeksi kaikkia tarvittavia vitamiineja ja hivenaineita.
Kovasti edelleen jaksavat sanoa jos olemme menossa kylään, että voithan sä nyt syödä tämän palan kakkua, ei se sun diettiä tapa. No joo, en maagisesti samantien saa karistettuja grammoja lantioon, mutta.. olisi kiva, jos läheiset ymmärtäisivät tukea minua, eikä niinkään pilkota tai yrittää horjuttaa minua pois kuuriltani.
Viikonloppuna juhlittiin isänpäivää, äiti heti kyseli, että "no, voitko sä syödä mitään". Mä sanoin, että lihaa ja kasviksia tottakait, reajuustoa löytyy myöskin aina jääkaapista. Mun vanhemmilla on muutenkin aina kalaa tai kanaa ruokana, ja salaattiakin tehdää aina kun tullaan syömään. Ainoa mikä on oikeasti erilailla mun ruokavaliossa on se, että mä en syö perunaa, pastaa tai riisiä. Nämä on helppo korvata esim pakastevihannespussilla, kukkaakaalilla tai vaikka parsalla. Muiden syödessä kakkua, mä pilkoin luxus -proteiinipatukan lautaselle. No biggy. Mä en ymmärrä, että jos mua itseäni ei haittaa se, että en syö kakkua, niin miksi se on ongelma muille?
Avokin kanssa meinasi tosi tulla riita, kun oli puhetta hänen vanhempiensa luokse menemisestä. Mähän olen karpannut vuoden 2008 tammikuusta lähtien, ja mä olen useaan otteseen selittänyt mitä en syö. Olin ennen karppaamista Vichy-dieteillä ja sen jälkeen päätin etsiä itselleni sellaisen ruokavalion, jolla ei tule tarvetta turvautua mihinkään älyttömiin itsensärääkkäyskuureihin eikä myöskään laksatiiveihin tai mihinkään muuhunkaan tyhmään.
Voisi luulla, että tässä kohta kolmessa vuodessa mitä mä olen "pelleillyt ruoan kanssa", olisi iskostunut heille, etten syö tiettyjä ruoka-aineita. Noin kuukausi takaperin menimme heidän luokseen syömään, tarjolla oli pizzaa ja salaattia. Otin vain salaattia, meidän ei ollut tarkoitus edes mennä syömään, mutta tottakait tämä oli mennyt ohi korvien. Mä sitten jälleen kerran sanoin, että kiitos, mutta ei kiitos en vieläkään syö jauhoja. Mä tunnen itseni jotenkin kauhean ilkeäksi ihmiseksi, mutta.. oikeasti.. mä en ihan ymmärrä, että miten tuo ei mene jakeluun. Jos mä olisi kasvissyöjä, niin tarjoiltaisiinkohan siellä mulle edelleen lihaa melkein kolmen vegeilyn vuoden jälkeeen?
Ok, oli virhe sanoa avopuolisolle, että voisin ottaa eväät mukaan. Siitähän vasta riita syntyi... mutta.. en mä halua, että siellä pohditaan sitä, että mitä sille tytölle nyt tarjottaisiin.... mutta mä en myöskään halua a) joka kerta tuntea itseäni ihan hirviöksi kun kieltäydyin tai b) syödä jotain sellaista, mikä ei kuulu jokapäiväiseen ruokavaliooni. Juhlapäivät ovat erikseen, mä en 100 % karppaa, on ne herkuttelupäivät. Tietenkin myös jos menemmä jonnekin, jossa käymme harvoin, niin en sano ruokavaliostani mitään, en ota kaikkia sortteja, ja syön kohtuudella. Ei voi olettaa, että joku sukulaistäti ketä näkee kerran vuodessa ymmärtäisi vähähiilihydraattisen ruokavalion perään.
Mutta mitä sitten kun ihmiset, jotka ovat toivottavast jossain vaiheessa perhettä? Onko oikein nirsoilla heidän luonaa? Onko se oikeasti niin vaikea muistaa?
Avokki sanoi, että no joo, jos sä otat omat eväät, niin ehkä hän ottaa sitten aina omat eväät minun vanhempieni luokse. Eihän se ole sama asia. Mun vanhemmat ovat täysin tietoisia siitä mitä avokki syö ja mitä ei, siellä on aina sille omat vaihtoehtonsa, eikä kukaa oo ikinä tuputtamassa sitä jälkkärikakkua, kun avokki ei (muka) ole niin makean perään (mä en tiedä ikinä, että milloin se on ja milloin ei). Ne ei oo siitä moksiskaan. Ne tietää, ettei se syö kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sieniä ja ties mitä muita kasviksia.
Myöskin, jos joku tulee meille kylään, vaikkei kävisi edes usein, niin mä kyllä selvitän allergiat ja ruokarajoitukset. Jos mä tiedän, että joku on dietillä, niin mä tarjoan sen mukaista ruokaa. Huoh!
Ehkä mä olen hieman neurottinen, mutta.. tässä on vielä se seikka takana, että minulla on syömishäiriöitä takana. Karppauksen myötä ja nyt vielä enemmän tämän fit farmi-touhuilun ansiosta olen löytänyt sen tasapainon mitä olen niin pitkään kaivannut. Mulla itselläni säilyy tietty mielenrauha, kun mä saan syödä silleen kuin mä itse haluan, mä voin myös herkutella, mutta mä haluan etukäteen päättää ne, jotta osaan valmistautua henkisesti sihen, että "otan kohtuudella".
