keskiviikko 29. helmikuuta 2012

söpöä

didi: mä lähden nyt, yritän tulla aikaisemmin kotiin
avokki: joo, tuu takaisin, että ehdin nähdä sinut ennen kuin lähden töihin
didi: kulta, sullahan on koko loppuelämä aikaa katsella mua
avokki: mutta, ei se riitä

awwww <3  <3 <3

ostin avopuolisolle kukkia

Minulla on hurjan huono omatunto.. olen viimeaikoina ollut kauhean itsekäs. Tuntuu, että koko ajan kalenteri on täynnä kaikenlaisia menoja, illat venyy välillä kymmeneenkin asti, että pääsen harrastuksista kotiin jne. Avopuolison harteille on jäänyt kodinhoito jopa turhankin isolta osin.. tarkoitushan olisi kuitenkin hoitaa hommat puoliksi.

Avopuoliso on kauhean kärsivällinen, mutta.. kuinka kauan, sitä en halua edes yrittää ottaa selville. Tämän tytön on rauhoituttava ja opittava välillä sanomaan ei menoille.

Onneksi ei varmaan olen kuin kuukausi, että avopuolison kanssa päästään yhdessä harrastamaan kiipeilyä, sitten tuota laatuaikaa tulee väkisinkin :) 

tiistai 28. helmikuuta 2012

masu täynnä thaikkuruokaa

Marttailu on kivaa ja avartavaa, tänään yksi martoista kertoi matkastaan Thaimaahan ja poikansa häistä. Hän oli valmistanut myös erittäin hyvää paistettua keräkaalia. Ommom. Teen tuota mahd pian kotona.

Tavallisesti marttailloissa hörpitää kahvia ja syödään jotain vastaleivottua, thai-ruoka oli mukava vaihtelua.. etenkin kun siirryin suoraan salilta paikan päälle, sai kätevästi kuvun täyteen ruokaa, eikä tarvinnut enää kotona alkaa odotella ruokaa.

Salitreeni oli tänään aika lyhyt, ihan aikapulan vuoksi, töissä oli venynyt vähän .. ja oli kiire ehtiä marttoihin.

Vedin crosserilla 37 minuuttia ja vähän ala- ja ylätaljaa sekä haiuskääntöjä tangolla.

Ylätaljassa rusetilla sarja näytti tältä
1 x 12 50 kg
1 x 10 55 kg
1 x 10 60 kg
1 x 8 65 kg
1 x 4/5 70 kg
(kahdessa vikassa sarjassa piti jo vähän nähdä vaivaa, että pääsi alas asti penkkiin :P )

Alatalja rusetilla oli
3 x 10 50 kg

ja haiskäännöt tein 3 x 10 20 kg.

Innoistuin taas vähän testailemaan omaa jaksamista ja vaahtomuovipaloja. On ihan superia tehdä ylätaljaakin tuollaisella painolla, kun metallit eivät satu käteen. Ties mihin sitä pystyy vielä. Tänään uskalsi vähän "revitelläkin" kun huomenna vielä mennään kaveripojan kanssa ulos hakkaamaan jäätä.. ei haittaa vaikka kädet olisivatkin tänään vähän hapoilla, ei tarvitse jaksaa puristaa henkensä edestä.

Olin kauhean iloinen, että näin salilla miekkosen keneltä olin vaahtomuovipalat saanut. Menin treenin päätteeksi hänen luokseen, kiitin häntä paloista ja sanoin hänen pelastaneen salitreenini.

vaaka = vihulainen

Nonni, punnitsin itseni aamulla, iso virhe. Vaa-alla on aivan liian iso rooli siinä miten näen itseni. Kyse ei ole kuin parin kilo noususta, mikä on varmasti normaalia, kun iso osa syömisistä eilen ajoittuin iltaa/alkuyöhön kotiuduttuani jäiltä vasta kymmeneltä... mutta silti. (ah, ehkä mä kokeilen huomenna aamulla uudestaan ilman mässyfestiä juuri ennen nukkumaanmenoa). Ruokavalion hiilihydraattien vaikutus on toki myös merkittävä.

Mutta kuitenkin, kaikki itseluottamus ja -varmuus katosi sillä silmänräpäyksellä, kun vaaka pamautti lukemat. Miksi näin? Koska saisi sitä itseluottamus niin paljon, ettei tuollainen vaikuttaisi? Ennen vaa-alle menoa olo oli kuitenkin itsevarma.. siksi mä sinne ylipäätänsä uskalsin.

Pääasia on, ettei paino lähde nousemaan holtittomasti (onhan se nyt kohta vuoden pari ollut aika stabiili kuitenkin.. 65-68 kg). Kuukautta ennen häitä vedän kyllä enivei (päätös tehty jo aikoja sitten) tehodietin, jotta on mahdollisimman itsevarma olo omissa häissä.. ja näytän hyvältä vielä häämatkakuvissa :P


Ajattelin, että kehonkoostumusmittaus voisi olla paikallaan, se on yleensä auttanut minua hahmottamaan paremmin kropassa tapahtuneen kehityksen. Farkkutestihän olis kans hyvä, ei oo tullut vain ahtauduttua tiukkoihin farkkuihin, kun näillä keleillä pitää saada pitkiksiä mahtumaan alle.

Alkaa kriisi jo helpottaa, kun puran ajatuksia tänne. Hyvä!

Ah niin . grillikausi avattu. Eilen Pirunkallioilla päästiin yhden työporukan siivellä avaamaan grillauskausi. Neljän tunnin kiipeilyn jälkeen kuuma grillimakkara maistui taivaalliselta. Alkaisi tuo jääliidaus muuten houkuttaa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

viikon kolmas pk-treeni

Ei jäänyt pelkäksi puheeksi omien pelkojen kohtaaminen. Mahtavat fiilikset jälleen kerran kiipeilyn jäjiltä. Ystävättären kanssa vedetiin 2 x 30 min setit. Ensimmäinen 30 min aikana tein 11 ylös- ja alaskiipeämistä. Alaskiipeäminen ei ollut tänään enää pelottavaa, vaan se sujui oikein mukavasti ja sulavasti.

Toisella rupeamalla käytin ystävän jatkoja ja liidasin helppoja reittejä ylös, kiipesin alas, kiipesin ylökäyttä ja purin reitit. Yksi suunnitelmani liidauspelon kohtaamiseen oli tuo helppojen reittien liidaaminen, mutta.. mä friikkasin jo 5b:ssä, ja lainasin vähän rinnakkaisen reitin otteita. Olin varma, että olisin tippunut..  vasta kotiuduttua tajusin, että olisi vaan pitänyt mennä ja rämäyttää seinään.

Nyt selässä tuntuu todenteolla eiliset ja tämän päivän kiipeilyt, ei tällaisia rupeamia ole hetkeen ollut. Huomenna sitten pitäisi taas jaksaa hakata jäätä :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

kestävyystreeniä ja kartinkia

Tämän päivän kiipeilystä sai taas kiksit. Kaveripojan kanssa tahkottiin 5b:n reittejä, mulla nousuja taisi tulla 30 minuutissa seitsemän. Hyvä pössis, hyvät reitit. Juuri sopivan haastavat, mutta ei liian vaikeat. Toisella kestävyysosiolla sitten liidasin. Aluksi T asetti tavoitteeksi minulle yhden liidin ja kaksi yläköydellä, mutta ekan liidin mentyä tuli ehdotus vetää toinenkin nousu liidillä.. ja toka jälkeen vielä kolmas liidaten, tuli tehtyä vielä neljäskinnousu samaan syssyyn, mutta se meni jo yläköydessä.

Tulihan sitä ennen lähtöä liidattua vielä yksi reitti. Tänään ei pelottavanut (edes niin paljoa), vaikka pystysuoraa tulikin liidattua. Hyvä minä!


Kiipeilystä lähdin tukka putkella kaveripoika J:tä ja yhtä tuttua treffamaan. Kävin sitten kokeilemassa elämäni ensimmäisen kerran kartinkia. Se meni ihan päin pyllyä, olin surkeista surkein.. kaikkein hitain. Ajoin parasta kuskia 7 kierrosta vähemmän :D Pitää käydä harjoittelemassa.. ja sitten joku päivä pyytää noi pojat uudestaan ajamaan. Suunta on onneksi vain ylöspäin.

ommom

Minulle suotiin tällä viikolla suuri kunniatehtävä, huolehdin ystäväpoika J:n kissoissa reilun vuorokauden. Hommassa on se juju, että.. mä oon aina inhonnut ja pelännyt kissoja, ja kaikenlisäksi olen niille allerginen.. ajattelin kuitenkin, että autan nyt.

Kävin tiistaina tutustumassa kissoihin.. ja nehä oli vallan ihania. Ei ne ollut sellaisia jokapaikkaan säntääviä sähiseviä paholaisen kätyreitä ja raapijoita, jotka tekee yllätysloikkiä ja hyppää niskaan ties mistä paikasta.

Sain J:tä ihanan palkkion kissanvahtimisesta, Lindtin Marc de Champagne tryffeleitä.. ommom..


Nuo kaksi kissaa olivat NIIN ihania, että mun jopa vähän aikaa alkoi tehdä mieli hankkia oma kissa :D Olen aivan seonnut.. mutta ei oo tulossa, ollaan kummatkin kissoille allergisia. Onneksi pääsen pari kk:n päästä uudelleen kissavahdiksi.

perjantai 24. helmikuuta 2012

kevyt perjantai-illan punttis

Alunperin tämän päivän piti olla lepopäivä urheilusta, mutta koska kenkäostokset siirtyi toiselle päivälle (Nina's sulki tänään jo viideltä, snif!) niin pääsin ajoissa kotio. Lähdin salille lähinnä avopuolison "tueksi". Olihan siellä taas kiva heilutella painoja.


Ruokailut ovat menneet varsin mukavasti, pääsääntöisesti suunitelmien mukaan. Liikuntaa on tullut harrastetta monipuolisesti ja riittävästi, joten ei ole tarvinnut pelätä lihoavansa. Jokin pieni vinksahtnut ääni välillä päässä yrittää huudella, että vähentäisi ruokamääriä, vähentäisin kaloreita, jättäisi leivät ja pastat syömättä jne.. Jos punnitsen itseni, niin sen jälkeen äänet päässä alkavat huudella enemmän. MUTTA kuten aina muillekin sanon, vaaka ei ole se mittarit, pitää katsella miltä vaatteet näyttävät päällä

Mulle peili ei aina vaan kerro aina sitä "totuutta", välillä mua sieltä katselee se 80kg tyttö, joka olisi halunnut suurinpiirtein vuolla itsestään ylimääräiset laardit pois. Pitäisi varmaan käydä taas jossain välissä kehonkoostumusmittauksessa, edellinen taisi olla joskus lokakuussa. Jos ne mittaukset saisivat sen pläskin mun sisällä pitämään suunsa kiinni.

Onneksi näitä hetkiä on nykyään vähemmän, suurimman osan ajasta alan olla jo tyytyväinen itseeni ja omaan vartalooni.


Tänään olisi kovasti salin jälkeen tehnyt mieli vetää eilen leivottuja rouhesämpylöitä kaksin käsin, mutta onneksi maltoin mieleni. Nyt edessäni on jättimäinen annos höyrytettyjä kasviksia, nuudeleita, kanaa ja kananmunanvalkuaisia. JOS tämän jälkeen vielä on nälkä niin mä vedän maitorahkan. On vain pakotettava itsensä syömään kaikki noi fiksut ja suunnitellut ateriat; ei etteikö muuten saisi tarpeeksi energiaa.. vaan koska muuten tulee sitten nälissään vedettyä kaikkea ei niin fiksua ja paljon.

Hyvästä ruokailusta.. mun pikkuiseen. Mimihän on välillä ollut hurjan ronkeli syömään, saattaa useita päivä vain närppiä ruokaansa ja välillä on jättänyt ruoan kokonaan koskematta. Aina välillä ollaan luultu, että olemme keksineet jonkin jutun millä saamme Mimin syömään ruokansa. Nappulat + jokin juttu.. tonnikala, kurkku, tomaatti, raejuusto.. oltermanniraaste, mutta jokainen noista on parin päivän jälkeen menettäny tehonsa.  Nyt ehkä ollaan vihdoinkin löydetty se millä saadaan tuo syömään, vastaraastettu parmesan. Onneksi toi on vaan tuollainen pikkuinen, eikä esim rotikka mille ei varmaan pieni määrä raastetta riittäisi.

Avokki sanoi, että meissä on jotain vikaa, kun ruokalistalla lukee "parmesania Mimille".. sehän on koira :D Pääasia että toi nyt syö.

torstai 23. helmikuuta 2012

peruskestävyyttä

Ystävättären kanssa teimme tänään peruskestävyystreeniä kiipeilyllä, 1 x 30 min nousuja ja 1 x 20 min nousuja. Aika sairaan kivaa :) Hiki tuli, iho kesti yllättävän hyvin. Lauantaille ja sunnuntaille on myös kestävyystreeniä tiedossa, superia.


Kokeilin ensimmäistä kertaa seinällä kiipeämästiä alaspäin, ja se osottautuikin odotettua hankalammaksi. Ei lainkaan huonoa treeniä, mm boulderoinnissa yksi syy miksi pelkään kiivetä ylös asti, on se, että sieltä on sitten myös kiivettävä alas :D .. tai no joo.. saahan sieltä hypätä, mutta mielummin kiipeäisin.

Btw Saimme eilen sisko-kaason kanssa tehtyä hääkutsut. Kutsuista tuli hienommat ja herkemmät, kuin mitä osasin edes kuvitella. Vanhempani saivat jo omansa, lauantaina viemme anoppilaan kutsun henk koht. Huomenna menen äidin ja ystävättären kanssa sovittamaan hääpukua.. ja sovituksen jälkeen käymmän ystävättären kanssa katsomassa hääkenkiä. Louboutinit olis kivat.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

rakkautta ensikokeilulla

Kuten lupasin, testasin tänään salilla edellisellä kerralla ystävälliseltä mieheltä saamani vaahtomuovit (?) taljoissa yms liikkeissä. Salihanskat ja vetoremmit kalpenee tuon pienen vaahtomuovipalan rinnalla. Liikkeet sai vietyä kunnolla läpi, ote piti ja helposti olisi voinut kuvitella tekevänsä pidemmät sarjat.. tai ainakin lisäävän painoa liikkeisiin.

Käytin noita paloja ylä- ja alataljassa, pystysoudussa ja hauiskäännöissä <3 Rakkauta ensikokeilulla.

Hyvä treeni takana, vaikka olikin vähän nuhaa. Tuntuu, kuin olisin saanut sen pelästytettyä pois. Missään vaiheessa ei ole ollut lämpöä tai yskää.

7 min alkulämpö crosserilla

reisikoukistus 3 x 10 40 kg
SJMV kp 3 x 12 á 15 kg
prässi kapea jalka-asento 3 x 10 120 kg
ylätalja leveä ote eteen 3 x 12 45 kg
alatalja rusetti 3 x 12 50 kg
hauiskääntö seisten, 2 x 15 17,5 kg, 2 x 10 20 kg
pystysoutu kp 2 x 10 á 9 kg
reisi- ja lantionostot 3 x ?? niin kauan kun viitsi
hoover 3 x 30s
pohkeet seisten omalla painolla 3 x max

Edelleen välillä tulee mietittyä sitä, että mitä tuolta salitreeniltä haluaa. Miksi sitä tulee tehtyä jotain tuollaista, mikä ei varsinaisesti tue kiipeilyharrastusta, eikait se sentään mitenkään sabotoi sitä myöskään. Toisaalta, punttista olen harrastanut jo vuosia, kiipeilyhän oikeastaan häiritsee mun salitreeniä :P

Moni kiipeilijä sanoo, että salitreeni on tissiposkille... no joo.. onhan se totta. Salitreeni on helppoa sinänsä, ettei siinä tarvitse haastaa itseään emotionaalisesti. Riittää kun tekee toistoja ja jaksaa käydä salilla. Ei tarvitse kohdata omia pelkojaan, ei tule samanlaista mieletöntä endorfiiniryöppyä, kuin jos seinällä kohtaa pelkonsa ja ylittää itsensä. Pidempään jaksan fiilistellä hyvästä kiipeilysuorituksesta kuin uudesta painoenkasta esim jalkaprässissä. Kiipeilyä ajatellessa ja käydessä mielessään jotain kiipeilyreittiä, miettii otteita ja mooveja, alkaa kädet hiota.. samanlaista reaktiota ei itselle tule salitreenistä.

Tuntuu, että olen alkanut viimeaikoina innostua salitreenistä entistä enemmän (en kuitenkaan kiipeilystä yhtään vähempää, päin vastoin).. ehkä se on helppo pakotie siitä, että kiipeillessä välillä pelottaa liikaa. Kiipeillessä myöskin kehitys on tällähetkellä salitreenin kehitystä hitaampaan, ehkä tuo salitreeni on se quick fix.

Voi olla, että mä vaan kaipaan kiipeilyssä kunnon itsensähaastamista, ja sitä että kohtaan pelkoni.. mitä sitten jos liidaan ja tipun.. ja mitä sitten jos tipun helpolla reitillä liidatessa. *tarttuu itseään niskasta kiinni*

edit: ehkei mun tarvitse perustella salitreeniäni kenellekään, mä tykkään siitä

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

stocka = iso virhe

Olipas kivat treffit. Fransmannin ruoka oli hyvää ja Mission: Impossible: Ghost Protocol oli myös hyvä. Treffeillä kävimme maistelemassa häämatkaa silmällä pitäen ranskalaista ruokaa ja ranskalaista viiniä.

annokseni: Fransmannin broileri

avopuolison annos: Provencen broileri
Innolla odottelen ruokaa Pariisissa, sen on pakko olla huikeaa, jos tuo suomalainen versio siitä oli jo noin hyvää. 

Ennen treffien virallista osaa dumppasin avopuolison kaupungille ja huitelin Sokoksen kautta Stockalle. Sokokselta ei löytynyt itse etsittynä yhtään hääalusvaatetta muistuttavaa. Tärkeää nyt hääalusvaatteita ostaessa on, että rintaliiveistä saa olkaimet pois. Sokoksella myöskään yksikään myyjä ei tuntunut huomioidan minua. 

Stockalla pyörin tovin eksyneenä, kunnes ihana myyjä tuli avukseni. Aluksi hän oli skeptinen että löytyykö heiltä vaatimuksiani täyttäviä alusvaatteita, mutta sitten alkoi löytyä. Tuli myös ensimmäisen kerran ikinä mitattua minun rinnanympärykseni ja nyt minulla on elämäni ensimmäiset oikeankokoiset rintaliivit (70C .. ja mä oon käyttänyt 85B:tä.. niin hakoteillä oon ollut). 

Elikä löysin itsellen ne alusvaatteet, yllättävän kivuton operaatio, vaikka olin toviksi jo menettää toivon. Ajattelin, etten yritä edes ottaa liian montaa vaihtoehtoa, jotta valinta muodostuisi liian vaikeaksi. Vähän sama asia kuin hääpuvussa, pitää tyytyä siihen mikä tuntuu hyvältä, eikä jäädä arpomaan ajamalla itsensä lopulta hulluksi.

Ainoa huono puoli noissa alusvaatteissa oli se hinta :D Minulla ei ole ikinä ollut, enkä tiedä tuleeko olemaankaan yhtä kalliita alusvaatteita. Noiden on kestettävä mooooonta vuotta.. TAI sitten vanhojen hajotessa kuljen kommandona muutaman vuoden.

when bad clothes happen to good people

Ulkona odotteli tänään sen verran tehokkaan näköinen lumimyräkkä, että olin erittäin tyytyväinen, että minulle oli löydetty toppa-asu vanhempien kellarista.

Tästä kirjoittelinkin aikaisemmin, ei nää housut yksinään.. 


Mutta tää yläosa siihen :D


Ei pelkästään toi väri, vaan toi koko malli. Käsissä on vaikka kuinka paljon ylimääräistä, toi on käsittämättömän leveä ja sitten tuo ihana kiristysnauha vyötäröllä. Oliskohan toi vielä jostain lastenosastolta hankittu, kun koko on merkattu 170 cm :D Ei kukaan täyspäinen mene tuollaisessa kokonaisuudessa aamulla. Ihmettelen, ettei avopuoliso uhannut olla lähtemättä kanssani ulos :D

Koiran ulkoilutus tuossa kelissä oli ihan tarpeeksi liikuntaa tälle päivälle, saa juoksu jäädä. Sitäpaitsi Suvin postauksesta inspiroituneena ajattelin suoda itselleni kiireettömän aamun. Pyöräytin aamulla pari pellillistä rouheisia sämpylöitä, jotka sitten syötiin avopuolison kanssa yhdessä kiireettä.


roheinen sämpylä, valkosipuliyrtti-levitettä, goudaa, avokadoa  ja vähän mustapippuria
Kohta voisin alkaa valmistautua hääalusvaateshoppailua ja treffi-iltaa varten. Toivottavasti julkiset kulkee tuossa myräkässä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Intialais- ja laskiaispullaähky

On kiva järjestää koko perhe yhteen, tänään perhe oli koolla vanhempieni luona. Olin päättänyt tehdä jotain erilaista perheelle, joten valitsin intialaisen menuun.

 

Naanleipää
Basmatiriisiä
Broileripata (käytin light kookosmaidon sijaan ihan kunnon tavaraa)

Ruoanlaitto on niin helppoa, kun osaa lukea reseptit, käyttää esipaistettua leipää, pussissa keitettävää riisiä, valmiita maustesekoituskia ja delegoi vähän töitä vaihtarisiskolle ja avopuolisolle.

Äitini halusi päästä kokeilemaan löytämäänsä laskiaispullareseptiä. Onhan tuo kätevää, tehdää yksi pellillinen pullaa, halkaistaa ja täytetään. Jokainen voi leikata haluamansakokoisen palan.. tai no..


Äiti leikkasi minulle överi-ison palan... mumb mumbs 


Olin huomiselle suunnitellut juoksulenkkiä, MUTTA eilinen jalkaprässi alkaa painaa jaloissa. Alkoi tuntua iltapäivällä vanhempien tykönä. Noh, jos ei jaksa huomenna juosta.. niin sitten käytän sen ajan huomisille treffeille valmistautumiseen. 

Menemme huomenna avopuolison kanssa kaupungille syömään ja elokuviin, mutta sitä ennen ajattelin käydä kaupoilla katsomassa hääalusvaatteita.

4 x 29 > awesome

Tänään toteutimme kaveripojan kanssa keskiviikon suunnitelmat kiipeilyn kestävyystreenistä. Alkulämmön jälkeen kiivettiin molemmat 20 min niin monta nousua kuin ehdittiin 29 m:n 5b/5c-reittiä. Kovat sykkeet tuli ja hiki! Aivan mieletön olo. 

Hyvin tuosta graagista näkee kuinka ensimmäisen nousun aikaa syke nousee hurjiin lukeminiin ennen edes varsinaista suoritusta. Mua oikeasti välillä pelottaa liidaus, kolme ekaa klippiä on ne maagiset. Eka liidi oli sitäpaitsi vain 5a, ihan hyvin se silti meni... vähän hiipimistä reitti.

Rocktopialla en lähtenyt liidaamaan, sillä mullahan olisi mennyt se 20 min siinä :D

Kaveripoika otti projektin kestävyysrupeaman jälkeen, joten sain hyvin palautus 20min puristuksesta.

Jotenkin omituista, että mua pelottaa 5a: enemmän kuin sitten paussin jälkeen 6b+ kisaseinällä :D Mitä ihmettä! Olen tosi ylpeä kuinka pitkälle .. ja ennenkaikkia ihan sulavasti pääsin tuosta liidiä. Luovuin katto-osiolla, tarkoitus oli antaa kaveripojan liidata reitti ja mun kakkostella sitten loppuun asti. Kakkostellen mä en päässyt yhtä pitkälle kuin liidaamalla, klippailun on helpompaa mennessä kuin purkaessa. 

Tuli kulutettua ihoa tehokkaasti vielä yhdessä 6b+/6c:ssä, mutta sitä en päässyt ylös. "Loppuhidas" oli supervama 5a.

Mahtava fiilis kaikenkaikkiaan. Sormet kesti hyvin, kun ne teippasi, ei sattunut missään vaiheessa. Edes jalkoihin ei sattunut eiliset prässit.

edit: niin joo.. edellisellä kerralla kaveripojan kanssa kiipeillessä tuli liidattua erittäin osissa yksi reiti, mitä pidin 5a:na.. tänään sit tsekkasin gredin, sehän oli 6a :D No ei ihme, että tuntui vähän vaikealta ja pelottavalta. Olin nimittäin häpeissäni siitä, kun kuvittelin, 5a:n menevän noin päin honkia :D

perjantai 17. helmikuuta 2012

Buzzador: Dove Nourishing Oil Care tehohoitoaine

Sain mahdollisuuden Buzzadorilta päästä mukaan kampanjaan kokeilemaan Doven tehohoitoainetta Nourishing Oil Care. 


Dove Nourishig Oil Care hoitaa hiusta kolmella tavalla:

  1. Kookos- ja manteliöljyn rasvahapot tunkeutuvat hiukseen antaen sille näin enemmän ravinteita kuin tavalliset kosteuttavat hoitoaineet
  2. Oil Care jättää hiuksen pintaan hyvin ohuen suojakalvon. Se ei latista hiusta ja ehkäisee hoitavan kosteuden haihtumisen hiuksista.
  3. Tuote sisältää myös paljon Omega 9-rasvahappoa joka ravitsee syvältä ja ehkäisee hiusrakennetta kuivumiselta ja vähentää pörröisyyttä



Käyttökokemukset tuotteesta olivat erittäin positiiviset, heti pesun jälkeen hiukset olivat hyvin kammattavat, hiukset tuntuivat kuivian pesun jälkeen kosteutetuilta ja terveiltä. Kosteutettu tunne ei kadonnut päivän  mittaan, pakkasesta, vaatteiden, kaulaliinoja ja pipon riisumiesta ja pukemisesta huolimatta. Hiukset säilyivät pörrövapaina ja silkkisen pehmeinä. Tuote on ennenkaikkean hienostuneen tuoksuinen, edullinen ja soveltuu jokapäiväseen käyttöön.


Buzzadorina saa tuotteite kotiin testattavaksi ja jaettavaksi testattavaksi esimerkiksi ystäville. Jos buzzaus kiinnostaa, niin kannattaa mennä Buzzadorin kotivuille.

supertreeni

Awww... olin tänään salilla NIIN otettu. Pitäessäni taukoa jalkaprässissä, eräs mies tuli luokseni. Nökötin kuulokkeet korvilla, ajattelin sieltä tulevan jotain treenivinkkejä tai huomautus tekniikasta. Mies oli hurjan ihana, hän sanoi että oli tiistaina pistänyt merkillä, että ylätaljan jälkeen piteni sormista kiinni ja minuun sattui. Hän oli hakenut laukustaan pari palaa jotain .. hän ajattelin, että nuo auttaisi siinä, ettei talja satu käsiini.. awwww..


En ole niin fiksu, että tietäisin mitä tuo on, mutta tuo laitetaan kämmen ja tangon väliin. Mies kehotti minua leikkaamaan palat käteni kokoisiksi, nuo olivat tuollaisenaan hieman turhan isot pieniin käsiini. Tänään ei treeniin kuulunut taljat, joten testaan nuo ensikerralla. (avopuoliso kommentti tuon jälkeen oli, että mun pitää pikimiten käydä suurennutamassa kihlasormusta, harvase kerta joku tulee juttelemaan salilla)

Tänään oli erittäin hyväntuntuinen salitreeni.

130 kg
15 min alkulämpö crosserilla (tätä pitää lyhentää, jäi tasapenkki ja pystysoutu tekemättä)

Pressi leveä, 3 x 10 120 kg, 1 x 10 130 kg, 1 x 8 140 kg
Reisiojennus 3 x 15 30 kg
Askelkävely 2 x  20 askelta (10 per jalka) + 14 kg käsipainoilla (á 7 kg)
Push Down 3 x 10 40kg
Dipit 3 x 15
Pystypunnerrus käsipainoilla 3 x 10 a´11 kg
Vipunostot 3 x 10 á 4 kg

Jalan+lantionnosto 30-15-15
hooverit 3 x 30s
Kyljet, 3 x 12 15khg painolla


Alkulämmössä oli hyvä semitasainen syke, jalkaprässissä päästiin vähn korkeammalle.. reisiojennus ei ongelmaa, mutta sitten askelkävely. Tavallisesti askelkävely onnistuu kevyesti, 15-20 askelta per jalka, mutta tänään jalkaprässin jälkeen ei onnistunut kuin kaksi sarjaa, syke kävi tuolla 164:ssä!! Tuntui kuin olisi puuskuttanut kuin viimeistä päivää, eikä jalat toimineet lainkaan,jotta kolmannesta sarjasta olisi tullut jotain. 

Sain inspiksen kokeilla viimekertaa huomattavasti isompia painoja juteltuani kaveripojan kanssa jalkaprässistä keskiviikon jääkiipeilyn jälkeen. Joskus voisi kokeilla paljonko tosissaan pystyy prässissä liikuttamaan :)

Täytyy toivoa, etten vetänyt mitää lihaksia liian sököksi, jotta huominen köysittely sujuu ongelmitta.

torstai 16. helmikuuta 2012

hyvää huomenta

Urheilu aamulla on itselle paras tapa aloittaa päivä. Pinkaisin tänään aika tehokkaan aamulenkin, pituus jäi vähän köykäisksi, mutta askel oli tänään raskas. Tiistain jalkatreeni tuntui myös vielä reisissä.

Hyvin näkee graafista, missä vaiheessa lähdin kiihdyttämään tahtia :)


Nyt suihkuun, vitskut, omegat ja puuro naamaan ja töihin.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

kaikella on tarkoituksensa..

.. kuten esimerkiksi sillä, että jäin tänään ilman jääkiipeilykamoja.


Kuten eilen postauksessa vähän valittelin sormia, niin .. taisi tulla lepo juuri hyvään saumaan. Kaveri googletti, että tuossa on sormen rengasside tai pulley mikä on vähän rasittunut, 5 vrk buranakuuri ja muutama päivä lepoa sormille. sormen puristaminen sattuu jo huomattavasti eilistä vähemmän. 

Jos olisin saanut kamat tänään, en olisi malttanut olla kiipeämättä, eikä sormet varmasti olisi lauantaina kunnossa ultimate köysittelytreeniä varten.

Kaveripoika sai sitten tehtyä kunnon jääkiipeilytreenin ja mä varmistelin :) Huomenna otan "vahingon" takaisin, ja taidan aloittaa päivä juoksulenkillä. Illalla sitten suuntaamme mahdollisesti anoppilaan syömään, niin ei ehdi illalla varmaan enää hölkkäilemään.

tiistai 14. helmikuuta 2012

pre-ystis

Meidän preystis .. tai ystävänpäivä light on mennyt mukavasti. Kotona odotti ihana siivottu koti, avopuolison on todella ahkeroinut. Ihana mies.


Kävimme yhdessä salilla. Alunperin piti (jälleen kerran) ottaa vain rauhallisesti ja crossata. Eilinen jääkiipeily tuntuu käsissä, ihan kuin nimettömien yli olisi ajettu, ne olivat kosketusarat (nyt alkaa jo mennä ohi). Vedin 15 min crosserilla, mutta en sitten malttanut pysyä poissa laitteilta ja painoilta. Tuli tehtyä tavallista lyhyemmät sarjat käyttäen muutamissa sarjoissa isompia painoja.


Treeni: 
15 min alkulämpö crosserilla
reiden koukistaja 3 x 12  40 kg 
SJMV käsipainoilla  3 x 15  á 17,5kg 
prässi kapea jalka-asento 3 x 15 100 kg (ensikerralla vois kokeilla vielä + 5/10kg lisää)

alatalja rusetti 3 x 10 50 kg
ylätalja rusetti 3x 15  45 kg

hauiskääntö seisten tangolla 3 x 10 17,5 kg (tässä pitää miettiä tekniikkaa vielä ja jos laittaisi lisää painoja)
pystysoutu 2 x 10 á 8 kg
jalan- ja lantionnosto 20-15-15


Sitten loppuikin aika kesken, koska piti vielä ehtiä alkoon ja ruokakauppaan, sekä tehdä ruoka ajoissa, jotta avopuoliso ehti yövuoroon.


Hyvät sykkeet sai noilla sarjoilla, paljon korkeampi ka syke ja suurempi kalorikulutus (tuli huomattua kun vertailin edellisen treenin graafiin).


Olin suunnitellut tekeväni avopuolisolle risottoa, eikä mitään mistä löytyy jauhelihaa ja hernemaissipaprikaa, vaan kunnon italialaista risottoa. Ja näistä se tehtiin. Alkuperäisessä reseptissä ei käytetty kanaa, vaan paljon sieniä, mutta avopuolison ruokamieltymyksiä mukaillen jätin ne suurimmilta osin pois.


Kanaa, parmasania, valkoviiniä, voita, sipulia, risottoriisiä, tuoretta timjamia, oliiviöljyä, kasvislientä 1 L, suolaa, pippuria ja vähän äidin kesällä keräämiä sieniä, jotka oli kuivattu. Laitan ruokablogiini tarkemman reseptin jossain vaiheessa.


Nautittiin loppu pienestä valkoviinistä ruoan kanssa. Ihana, kun ei tarvitse ostaa sitä 75cl:n lekaa kerralla, vaan alkosta löytyy myös pikkupulloja. Meillä kun tuppaa mennä paljon hyvää viiniä hukkaan vain sen takia, ettei tule juotua  koko pulloa kerralla eikä monena iltana peräkkäin lasillisia. (tulipa tässä sitten mieleen, että viinit voisi pakastaa ruoanlaittoa varten).

Jälkiruoaksi oli molemmilla pienet annokset lauantaille ostettua jäätelöä, joka kuitenkin tuolloin jäi vielä korkkaamatta.


Jäden kanssa oltiin tarkkoja, molemmat sai 100g.. mä punnitsin. Ei hötkyillä arkena liikaa :)

iik!

Nyt meni pasmat sekaisin.. keskittyminen katosi. Soittivat liikkestä josta ostin hääpukuni, olisi tarkoitus ensiviikolla mennä sovittamaan hääpukua kavennusta varten. Pitäisi olla hääalusvaatteet ja kengät kohta katsottuna. Onneksi parin ystävän avulla sain itseni kasaan, nyt on pari erittäin vahvaa ehdokasta hääkengiksi, ensiviikolla viimeistään kaupoille. Jotain ylellistä ja ihanaa.

iih!

Hyvää Ystävänpäivää

Hyvää ystävänpäivää kaikille, samalla toivotan kaikki uudet lukijani tervetulleiksi.


Meillä vietetään ystävänpäivän light versio tänään, esiystis niinsanotusti :) Avopuoliso tekee suursiivouksen kun on hänen vapaapäivänsä, käymme yhdessä salilla ja kokkaan illalla gourmeeruokaa rakkaalleni.

Sunnuntaina meillä on meidän oma ystävänpäivä <3, menemme ulos syömään ja elokuviin <3 <3 Ihanaa. Pitäisi päättää minkä leffan vain haluamme nähdä.

"pakkohankinta"

Aika nopsaa meni tänään taas reilusti yli 4h ulkona kaveripojan kanssa jääkiipeillessä. Kaipa se on vaan hankittava kausari tuonne, jos edes pari kertaa kuukaudessa kävisi, niin se kausikortti on äkkiä maksettu.


Tänään alku oli hieman takkuinen.. ekaksi odoteltiin tovi mun vuokrakamojen saapumista, sitten taistelin yksien jäärautojen kanssa joita en saanut asennettua kenkiin (niissä raudoissa oli jäätä joten mekanismit eivät toimineet), toiset jääraudat saatiin laitettua mun kenkään, mutta sitten pari potkua jääseinään, niin ne hajos.. kolmansilla sitten mentiin jo hienosti.

Tänään en tippunut kertaakaan köyteen ja etenin rauhallisesti. Ainoa "haaveri" oli kun potkasin polven jäähän :P Ettei varsinaisesti ihan kiipeilyvamma, honkkeliäksidenttiä enemmän (hakkaanhan mä sisälläkin polvia otteisiin).

Mutta kyllä, jos kerran viikkoon kävisin kiipeämässä, niin se olisi hyvä. Raitista ilmaa ja liikuntaa, mikä olisi parempi?

Nyt vielä tarkenee tuolla ulkona. Tarkoituksenahan oli käydä ostamassa itselle toppa-asu ulkoilua varten, mutta onneksi avasin suuni vanhempieni luona. Heidän kellaristaan löytyi parikin toppa-asua, joista molemamt sain ottaa mukaani. Toinen on minun vanha ja toinen kuului pikkuveljelle. Omani oli joskus vielä niin tiukka, ettei jalka noussut, mutta nyt hoikempana tuo asuhan meni hienosti päälle ja siinä on niin paljon liikumatilaa, ettei kiipeillessä ole mitään ongelmia. Superia

Löysin myös superfantsut hanskani.


Nää jos mitkä ovat ysäriä, oon niin trendikäs nyt!

maanantai 13. helmikuuta 2012

something new

Nyt ei puhuta häistä vaan haasteista ja itsensä haastamisesta.

On kovasti ollut sellainen "menojalan kutitus", eikä nyt puhuta baareilusta. On sellainen fiilis, että haluan kokeilla uusia asioita, haastaa itseni ja viedä itseni oman uskallukset ja mukavuusaluen ulkopuolelle.

Seuraavana kokeilussa on karting kahden pojan kanssa. Pitää lähteä sinne voittamaan itsensä, en mä noita autointoilijakundeja voita :D


Sitä ennen tulee kokeilua squashia ystävättären kanssa ensiviikolla. Ystättärelle laji ei ole uusi, joten ehkä hän osaa vähän kertoa mistaä siinä on kyse.

Haastan lukijani kokeilemaan jotain uutta lajia :) Mitä uutta sinä haluaisit lähteä tai olet jo menossa kokeilemaan?

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

hääintoilua vol .. ?

Sunnuntai on kulunut yllättävän mukavasti ja rentouttavasti, vaikka liikkeelle on lähdetty jo ennen aamukymmentä ja kotiuduin yhdeksän jälkeen. Väliin mahtuu brunssi perheen kanssa, leikkimistä kummipojan kanssa, oloilua vanhempien luona.. sekä häiden suunnittelua äidin ja pikkusiskon kanssa. ja kiipeilyä.

Katselimme yhdessä häiden muistilista, hommat ovat niin hyvällä mallilla. Saimme suunniteltua juhlapaikan koristelut, musiikin suhteen tuli erinomaisia ideoita, karkkibuffetti on suunniteltu ja luonnostelimme hääsivujen sisällön ja ulkoasun. Mieletöntä. Tänään on myös varmistettu, että valokuvaaja on tosiaan saatavilla toukokuussa ja avopuoliso hoiti meille häävalssia varten kitaraduon. Ihanaa.

Avopuolison kanssa pitää sitten joku ilta (vaikka viikon päästä lauantaina) ryhtyä luoviksi ja tehdä häiden kotisivut, hyvin suunniteltu on onneksi jo puoliksi tehty.

Illalla päätin vielä extempore lähteä kiipeilemään, kun avopuolisokin viettää illan töissä. Puolentoista tunnin aikana tahkosin itsevarmistavilla, kolmekymmentä kertaa (vähintäänkin) lähdin tekemään nousuja, yrityksistä varmoja oli 26.. neljä jäi kesken. Yksi 6c ei vain suostunut mennä ylös.

Juttelin kiipeilyareenalla yhden (Suomen mestari menneiltä vuosilta) kiipeilijän kanssa. Ihailtiin siinä pienikokoisen tytön kiipeämistä kisaseinän kattoreitillä. Mietittiin vähän, että miten saisi omaa kestävyyttä kattoreiteillä kehitettyä.. -10kg olisi ainakin suuri apu. Salitreenin tuomat lihakset ovat vain hieman (en sano, että koko 10kg on lihasta.. en..) epäsopivat kiipeilijälle. Nyt on liikaa kannatettavaa painoa... ja vaikka kuinka yrittäisin keskittyä tekemään pitkiä sarjoja, niin se silti kasvattaa lihaksia kiipeilylle epäedullisiksi... inhottavaa.

BEEEEF!

Mikä sanoo paremmin miehelle, rakastan sinua, kuin 270g sisäfilepihvi, erinomainen punaviini ja raikassalaatti, alaston kokki ja purkki ben&jerry's jäätelöä?


Eilen ilta oli pääosin kiva. Vietimme hauskan illan avopuolison työporukan kanssa, syöden hyvää ruokaa, erinomaisia Mojitoja ja katsoen taikaesityksen ja Miss Divetin shown. Tuo oli ensimmäinen näkemäni drag show. En ollut oikein osannut edes kuvitella, mitä tuollainen show pitäisi sisällään, erittäin osuvaa imitointia ja mielettömät sääret. AH! 


Se miksi ilta ei ollut osin mieleinen oli, että .. jostain syystä ei vain viimeaikoina ole kiinnostunut tutustua ihmisiin ravintoiloissa jne. Kännisten kanssa keskustelu ei vaan innosta, tuntuu turhalta käyttää aikaa ihmisiin, jotka eivät todennäköisesti muista edes kaikkea käydyistä keskusteluista. Muutenkin, baarissa musiikin yli puhuminen on vähän hankalaa. Tanssiminen olisi ollut kivaa, mutta .. en tuntenut seurueesta kuin avopuolison, eikä kukaa muu seurueessa tuntunut olevan innustuneita tanssimisesta.

Tottakait haluan tutustua avopuolison työkavereihin, mutta tuo tilanne ei ehkä ollut otollisin. Oli siellä pari erittäin mukavaa, ja tuli sovittua, että treffataan paremmalla ajalla ja hiljaisemmassa ympäristössä. Sanoin pariskunnan kauniimmalle osapuolen, etten ole tavallisesti näin hiljainen, toisessa tilanteessa mua ei saisi varmaan edes olemaan hiljaa :P

Illan bileissä oli se kiva seikka, että sain hyvän syyn käydä vaateostoksilla aamun kiipeilyn jälkeen, tosin aika pian hermostuin kaupoilla. Shoppailu oli yllättävän vaikeaa, kaupat oli täynnä ihan ihme ysärivaatteita :D Neon-värejä, hassuja farkkuja, bändi- t-paitoja jne. Haluaisin jonkin simppelin mekon iltaa varten, ei mitään turhan fancya, koska.. useimmiten kun yrittää laittautua iltaa varten, kokee vain mielettömän pettymyksen. Hiukset luonnollisesti, kevyt meikki ja simppeli mekko.

Räpsin kuvat pukkarissa, jotta avokki sai kertoa mielipiteensä mekosta ennen ostoa.


Ekaksi tuomio oli kivan malli.. mutta väri on vähän mummo. Parin Mojiton jälkeen mekko alkoi näyttä hyvältä avopuolison silmissä.

perjantai 10. helmikuuta 2012

hää- ja treeni-intoilua

On monta syytä olla innoissaan tänään. Kävimme kaason kanssa Sinellissä häätapahtumassa, nyt on ostettuna kauhea kasa askartelutarvikkeita, ja kädet syyhyävät päästä askartelemaan. Hyvin onnistuin pidättäytymään budjetissa, pääsin jopa satasen suunniteltua halvemmalla, vaikka päädyin loppujen lopulta hieman tyyriimpiin materiaaleihin.

Pitäisi malttaa odottaa puolitoistaviikkoa, kunnes pikkusisko tulee tänne tekemään kutsut yms jutut. Lupasin tehdä pikkusiskolle mitä herkkuja vain hän tuolloin halajaa, tyttöjen aikaa :) Herkuttelua isosti, jotain tavallisesta poikkeavaa gourmeeta.

Päädyimme erittäin yksinkertaisiin ratkaisuihin kaikissa askarteluissa. En mitään pikkutarkkaan näpertämistä, yksinkertaista. Hieman vielä värimaailma vaihtui, onneksi avopuoliso sanoi luottavansa minuun 100% tässä asiassa. Tekisi mieli ottaa kuvat kaikista tarvikkeista, mutta maltan vielä mieleni. Ostin mm lämpipuhaltimen, jolla voi tehdä koholeimoja.

Toiseksi.. salitreeni, se meni superkivasti.

Hyvät sarjat, alkaa tuntua siltä, että painoja voisi alkaa erinäisissä liikkeissä nostella, tosin se sitten tarkoittaisi toistojen palavan pienemmiksi.


Kaikista ihanin ja positiivisin yllätys oli tuo jalkaprässi. Mä en tajua miten en ole aikaisemmin ymmärtänyt kuinka ihana tuo "oikea" prässi on. Se on näyttänyt liian vaikealta ja miehiseltä (ja montakos vuotta mä olen käynyt salilla.. 10?) :D Olen aina aikaisemmin tehnyt niissä, missä painot ovat valmiiksi laitettuina. Mietin tovin onko 70 kg liikaa, mutta sehän meni ihan naurettavan kevyesti, ei mitään poltetta missään vaiheessa. Ensikerralla ainakin 10kg enemmän.


Muuten kehitystä, hmm.. ranskalaisessa punnerruksessa tein sarjat 17,5kg:lla 15kg:n sijaan, push down köydellä vaatii ehdottomasti lisää painoja, siirryn 35kg:stä 40kg:hen. Pystypunnerruksen 2 x15 sarja meni 11 kg:lla ja tasapenkki käsipainoilla 12,5kg per käsi.. nyt toistoja tuli tehtyä vain 2x8... mutta olen tyytyväinen. Aikamoista puuskuttamista, mutta hemmetin hyvä alku tuo oli.


Hyvä treeni, parempi mieli. Jaksan olla innoissani senkin takia, että aamun vatsakivut ovat hetkellisesti ainakin ohi. Aamulla jalkojen nostaminen pukemista varten teki tiukkaa, ja silti illalla pystyi käydä salilla. Ihanaa. 

Nyt herkkuruoat lautasella ja sohvalle katsomaan avopuolison kanssa viimeisimmät jaksot meidän lempparisarjoista, HIMYM ja The Big Bang Theory <3

torstai 9. helmikuuta 2012

muistakaa


Löysin fb:stä ryhmästä "Laugh it's free" tämän mietelauseen, joka on mielestäni aika hyvä ja sellainen, joka kannattaa pitää mielessä, jos joskus tuntuu joutuvansa yritetyksi lannistaa tai vähätellyksi. 

Oma elämänohjeeni (en tiedä olenko aikaisemmin kirjoittanut tästä) on kohdella ihmisiä niinkuin toivoisin itse tulevani kohdelluksi. Autan ihmisiä, ja haluan olla ystävieni tukena, auttaa ja antaa omistani, jos vain pystyn, usein jopa oma jaksaminen on koetuksella, kun en osaa sanoa ei. 

Jos joku kohtelee minua väärin, niin en kuitenkana lähde kostamaan, siihenkään en usko. Missään suhteissa kosto ei kannata, kostosta seuraa aina kierre, jos alunperin loukkaavasti käyttäytyvä henkilö ei ymmärrä omaa vastuutaan, ja asiat lähtevät vain rullautumaan. Jos joku loukkaa minua, kysyn syyn miksi toinen on toiminut loukkaavalla tavalla, mitä sillä halutaan saavuttaa. Usein kykenemöttömyys vastata yksinkertaiseen kysymykseen on ollut toimivampi "rangaistus" toiselle kuin kosto.

Mielestäni kultaisella käskyllä pääsee hienosti eteenpäin. Välillä maailma on tuntunut lohduttomalta paikalta. Vaikka toimisi kuinka hyväntahtoisesti, niin ympäröivä maailma ei tunnu pelaavan samojen sääntöjen mukaisesti. Tuntuu onneksi siltä, että viimeaikoina elämä on alkanut antaa todella paljon takaisin sitä, mitä olen itse antanut läheisillä, ystävilleni ja perheelleni. Tuntuu, että oma elämä on rikastunut paljon vilpittömästi minusta välittävistä ihmisistä, joista olen suunnattoman kiitollinen. 

Pupu kiittää ja kuittaa. Rauhaa ja rakkautta kaikille <3

voi turhautuminen

Olin NIIN intona lähdössä boulderoimaan ystäväpojan J:n kanssa, ja ihan innoissani oli paikan päällekin. En tiedä sitten mikä vaikuttaa nyt vatsaan, aivan kauheat pörinät menossa, ainoastaan sikiöasennossa pystyy olla kivutta, kiipeillessä siis oli lievästi inhottava olo. Otettuna on sekä eilen lääkärin määräämä lääkekuurilääke sekä aikaisemmin vatsakipuihin määrätty lääkitys, mikään ei auta nyt.

Valitettavasti vatsakipuja ei voi syyttää tänään kesken jääneistä 6a:n nousuista. On se kumma, köydessä ei olisi mitään ongelmaa mennä noita liikkeitä ja topata, liikkeet ovat tuttuja, taidot riittäis, mutta kun ei uskalla nousta ylös asti. Tippuminen pelottaa vaan liikaa.

Samalla tavalla perjantaina mietitytti J:n kanssa  6a:n ja 6a+:n nousut, mutta niin ne vaan nousi. Samanlaisia nousuja nyt olisi ollut, eikä ne ollut edes pituudeltaan kuin osa köysireiteistä. Raivostuttavaa.

Tuli kiipeiltyä iho sellaiseen kuntoon, ettei lopulta pystynyt edes nelosen reittiä nousta :D

Nappasin kuvat päivä safkoista. Hyvin on tämän viikon jo pitänyt tämä valio, ei mitään ongelmia, kun annokset ovat noin jättimäisiä. Innolla odottelen viikonlopun tankkausta.


Superkivaa, huomenna menen kaason / pikkusiskon kanssa ostamaan tarvikkeet hääkutsuihin, paikkakortteihin ja muihin tarvittaviin. Jipi. Parin viikon päästä sitten askartelemme kortit ja laitamme kutsut postiin. IIK! Alkaa iskeä paniikki, kohtahan on 3,5kk enää jäljellä.

Nyt pitää vaan kohta taas mennä makaamaan ja pyytää avopuoliso hieromaan vatsaa. Studio Julmahuvi piristää mieltä hieronnan lisäksi.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

jipi!

Vihdoinkin tiedetään mitkä mua vaivaa, ei joudu leikkauksiin eikä ole pahanlaatuisiakasvaimia tms, hyvänlaatuisia löytyi kyllä tässä matkalla.. Diagnoosi on refluksitauti, jotain tulehdusta oli, mutta mitään, mitä ei lääkityksellä voi hoitaa. Tosi iso helpotus. Yksi hyvä juttu mikä selvisi tässä samalla oli tosiaan sisäelinten ympärillä olevan rasvan vähyys.. ei sitä rasvaa tuossa muutenkaan kuulema paljoa ole.


Tähystysletkun nieleminen oli ehkä yksi epämielyttävimmistä jutuista, mitä minulle on tehty toviin. Rauhoittava lääke oli paikallaan. Onneksi operaatio oli nopea, Ei inhottava tai kivulias, mutta epämiellyttävä.

Nyt sitten vain lääkekuuri, ja .. kahvi.. sen juontia ja mausteisia ruokia on vähennettävä, stressi voi kait vaikuttaa tähän myös. Mitään ei ole täysin kielletty, mutta pitää nyt keskittyä siihen, että pysyn kohtuudessa.

Että tämmöistä, onpa hyvä mieli. Nyt ei tarvitse stressata tämän vaivan uusiutumista juuri häiden tai häämatkan aikoihin, kun on tiedossa mikä vaivaa ja miten sitä hoitaa. 

tiistai 7. helmikuuta 2012

totaaliväsy

3h29min tuli leikittyä tänään seinillä. Vaikka nousuja tuli tehtyä huomattavasti vähemmän kuin aikoihin, tuntui treeni enemmän kuin viikkoihin. Yläköydessä tuli kiivettyä vain "illan vika hidas", muuten tuli liidattua (laadusta ei nyt kehtaa edes mainita) tai kakkostelin. Alkaa nuo 6b:t mennä jo.. sujuvammin kakkostellen.. ja vähän tuli valkoista 6c:tä hiplattua.

Nyt pitäisi syödä vaan niin tuhottomasti. En tajunnut syödä tarpeeksi ennen kiipeilyä, ja tuolla kaloreita paloi vähän päälle 1150.

Olin niin poikki, että kotiuduttua vaan sammuin sohvalle avopuolison syliin. Tuli kyllä kauhean morkkis tuosta venyneestä keikasta, toinen on ollut koko illan yksin kotona :( Onneksi pian avopuoliso pääsee liittymään seuraamma (aina on saanut tulla mukaan, eri asia on, onko kokenut tätä mielekkääksi).

Huominen vatsalaukun tähystys jännittää, ei saa syödä tunteihin ennen operaatiota ja sitten joutuu vielä niellä jotain paksua letkua. Onneksi avopuoliso lähtee mukaani tueksi.

maanantai 6. helmikuuta 2012

auauau

Tänään sattui kaikki salilla NIIN paljon. Jääkiipeilyn jäljiltä kroppa oli puolilta eritavoin hellänä. Vatsalihakset ihan kipeänä, huomasin tehdessäni kylkiä, reiden koukistajat sattui joka toistolla, sääret ja reidet olivat kosketusarat, koska ne oli niin mustelmilla tai siis .. ruhjeilla, oikeasti turvoksissa osittain noi sääret. Sai hammasta purra kun asettui makaamaan reidenkoukistajalaitteeseen.

Don't get me wrong, en mä valita, tiedänpä liikkuneeni. Kipu on kivaa.

Ihan hyvä oikeastaan, että tämän päivän kiipeily vaihtui salitreeniin, vaikka onhan se harmillista että ystävä on kipeänä ja jäi vielä vaille torttua.


Tänään tuli tehtyä tosi hyvä treeni, vähän edelleen painot hakusessa, kuten on myös se tempo millä teen liikkeet. En tiedä kuinka rauhallisesti esimerkiksi jalkaprässit tulisi tehdä, mikä on ideaali. Pitää välillä yrittää miettiä tuota salitreeniä kiipeilyn kannalta, millainen treenaus tukisi kiipeilyä. Ihan hirveällä voimalla en tee mitään, vaan enemmänkin kestävyys olis se juttu, vaikka toisinaan se räjähtävä voimakin tulee tarpeseen (dynotessa). Pitää kysyä pt:ltä.

SJMV:ssä lähdin tänään ihan vain tangolla + 10 kg:llä liikkeelle, seuraavalla kerralla painoa ainakin 10kg lisää.. kuvittelisin. Jalkaprässiä oon tehnyt tähän mennessä 61kg:lla tuota 2 x 20 sarjaa, mutta tänään nostin painot 69kiloon :) Hyvi jaksoi tehdä sekä nopeatempoisesti että h-i-t-a-i-l-l-a toistoilla. Muuten ei mitään radikaalia, ylätaljaa tein vauvakiloilla, 45kg:lla. Mä testasin yksi päivä, niin ihan hyvin toi 65kg:n lähtee, pienillä sarjoilla tosin. Ei vaan oo mielekästä vetää käsiä supersippiin, kun huomenna on tarkoitus riehua kaveripojan kanssa köysissä.

Hyvät fiilikset jäi treenistä, mukavia ja yllättävän avuliaita kanssatreenaajia. Avokki sai salin jälkeen autossa juottaa mulle palkkarin, kun kädet oli spaghettia, mutta hyvin nää on nyt jo palautunut.

Oli itseasiassa kiva viettää avopuolison kanssa laatuaikaa salilla <3 Vielä puolitoista kuukautta, ja pääsemme yhdessä kiipeämään, jipiii!

ruokavaliohahmotelma

Tänään oon "maistellut" omaa ruokavaliotani, ekaksi voisin vähän luonnostella sitä tähän, sitten katsellaan kalorilaskurissa miten tästä saan tarvittavat hiilarit, prodet, rasvat ja vitskut.

Aamiainen
45g kaurahiutaleita
100g raejuustoa
50g marjoja
1,5 dl mehukeittoa
10 g soijalesitiiniä
omegat

Lounas
300g kasviksia
100g lihaa/kalaa/kanaa
2 valkuaista tai 50g raejuustoa
10 g oliiviöljyä
(tähänkin mahd 50g pastaa/riisiä  tai pari palaa leipää jos kalorit sallii)

Välipala
250g maitorahkaa
100 g marjoja
TAI pro fx -patukka

Päivällinen 
300g kasviksia
50g pastaa
100g kanaa/kalaa/lihaa
10 g oliiviöljyä
2 valkuaista /50g raejuustoa
hedelmä

Iltapala
250 g maitorahkaa
10 vehnälesettä
5 g soijalesitiiniä
1 dl mehukeittoa
hedelmä

Liha- ja kasvisvalinnoilla tietenkin on sitten suuri merkitys paljonko päivittäin tulee kaloreita, mutta tein alustavan laskelman käyttäen broileria ja kruunuvihanneksia ja hedelmänä omenaa, niin päivittäiseksi kalorinsaanniksi tuli vain karvan alle 1700 kcal. Lisäämällä lounaalle riisin/pasta tulisi kaloreita vähän alle 200 lisää, siihen voi ottaa vaikka pari ruisleipääkin.

Jotain lisää tuonne olisi saatava, ellei siten osan kasviksista korvaa esimerkiksi linsseillä ja pavuilla. Ehdotuksia? Annokset ovat jo isoja, ettei niihin tarvitse kait kauheasti enää sörkkiä.


Kyllä tuon nyt pitäisi olla ihan toimiva, saa korjata jos oon tekemässä ihan päin honkia jotain.

Terapeutin kanssa ollaan tosiaan edelleen puhuttu siitä, kuinka tärkeää mulle on tuo ruokailun suunnitteleminen etukäteen, ja ..jos pienellä vaivannäöllä pysyy vanhat möröt pois ja pystyy silloin tällöin herkutella ilman huonoa omaatuntoa, niin tää oon enemmän kuin fine mulle :)

Elikä, pääsääntöisesti tuolla ruokavaliolla, mutta jos tankkauspäivän lisäksi joskus tulee joku toinenkin meno / illallinen kylässä tms, niin en ota paineita siitä. Silti 5 päivää seitsemästä tuolla ja liikunnat päälle. Eikait nyt tää ihan reisille voi mennä?

tunnustettavaa

Äsken tipahti mailiboksiin kiitoskirje fitfarmilta. *köh*... eihän se nyt ihan puhtaasti mennyt :D Motivaatio ylläpitäminen oli vaikeaa eikä ollut niin kovaa tahtoa kieltäytyä muutamaan otteeseen herkuista, kun .. sitä pudotettavaa ei nyt ollut niin kovasti. Tavoitteenahan oli tiputtaa joulun aikana tulleet muutama kilo, ja sen tavotteen saavutinkin. 3 viikossa paino tippui 3 kiloa, onhan se tosi hyvin.

Joskus kun oli kovasti tyytymätön itseensä oli helpompi pitää noista dieteistä kiinni, myös silloinkin maksoin Litestä sen 89 € oli motivaatio ihan eri.

Se että GFG on ohi, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että siirtyin herkuttelemaan poskettomasti, vaan pääsääntöisesti noudatan Fitfarmin ruokarytmejä, annoskokoja ja ruokavaliota. En näe mitää syytä miksen noudattaisi noita ohjeita, kasviksia voisin syödä enemmän, ja iltaruokien pasta-/riisimääriä voisi korottaa.. ehkä. Ylläpitoa nyt siis, ei laihduttamista. edit: ja hedelmät tulevat takaisin, niin on ollut ikävä

Kerran viikkoon voi pitää kunnon herkuttelupäivän / tankkauspäivän, ihan vain koska sitä pitää sallia itselleen herkkuja, jottei elämä muutu tylsäksi. Ah, ja joo.. ennen kovia kiipeilyurakoita teen kans erikseen tankkauksen jollain hiilaripitoisella juomalla tai ruoalla, ihan jotta ei tuu sellainen olo, ettei siitä nyt ole se kiipeily kiinni.

lounas
 Fitfarmin näissä proggiksissa toimivan ruokavalion lisäksi superia on se, että saa aina valmiit treeniohjelmat.

Fitfarmillahan alkaisi Lite.. ja ylläpitäjät, uskoisin sen olevan samantyylinen mitä olen tässä itselleni muutenkin kaavaillut ruokavaliota.

Ihan ilma muuten, käytin molemmat kahvitunnit kerralla ja kävin pikkuisen kanssa ulkona



Ei ihan välity se kirkas aurinkoinen ilma tuosta kuvasta :P

Miltä kuulostaa?

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

ice ice baby

Ehkä kolmanneksi kivointa mitä voi tehdä pöksyt jalassa: jääkiipeily

Eilen oli kaikenkaikkiaan oikein kiva päivä... onpas mulla usein muuten kivaa (paitsi tänään aamulla tovin).

Kymmeneltä kävin ystävän kanssa Töölön Gymillä leikkimässä personaltraineria. Käytiin GFG:n ja vanhan Liten treeniohjelmia yhdessä läpi. Olin yrittänyt opiskella netistä liikkeiden oikeasta suoritustyylistä etukäteen hieman.. ja onneksi punttikselta löytyi pari erittäin avuliasta punttipoikaa, jotka sitten neuvoi, kun apua tarvittiin.

Nyt on sitten sekä ystävällä että allekirjoittaneella tekniikka paremmin hanskassa. Mun pitää vain hyväksyä se, että lähdetään tietyissä liikkeissä pienemmillä painoille liikkeelle.

Töölön Gymi oli kiva paikka, ihana old school -punttis.

Mutta sitten *rumpujen pärinää* se jääkiipeily, se oli aivan mahtavaa. Urheilulaji missä pärjätään hakkaamalla, potkimalla ja voimalla, ilman kuitenkaan, että satutetaan ketään toista. NIin mun juttu. Oujee!

The Reitti .. tai yksi niistä


Mäiskimisvehkeet (hakkuut?)


Päivän viimeinen nousu. Nousuja tehtiin kaikenkaikkiaan kuusi.


Hopsan, itse laskin itseni alas, yleensähän varmistaja laskee kiipeiljän alas. Jännittävää touhua, etenkin kun köysi oli jotenkin maagisesti onnistunut mennä solmuun. Hermot olivat onneksi kuin sää, jäänviileät.



Hymyy!

Kauhean kiva, että kaveripoika hiffas ottaa kuvia tuosta keikasta, en olisi kehdannut itse pyytää :) Kauhean huomaavaista.

Kaikenkaikkiaan mahtavaa. Ensimmäinen nousu oli hieman kuumottava, metrin nousun jälkeen olin kiittämässä jo seuraa mahtavasta kokemuksesta ja lähtemässä kotio, mutta sitten se rytmi löytyi ja hommat muuttui aivan superiksi. Kertaakaan ei tullut mieleen pelätä tippumista, miksipä oikeastaan olisin, enhän mä sitä yläköydessä enää muutenkaan pelkää.

Onnistuin pariin otteeseen mätkähtämään jäätä vasten, pari kertaa jalka petti tai sitten hakku ei ollut kiinnittynyt tarpeeksi hyvin, kertaalleen jalan ote hajos. Polvi otti hyvin osumaa, kypärä oli enemmän kuin tarpeen ja kerran jäin miettimään, että murtukohan jotain. Kovasti eilen sattui rintaan ja kotiin ajaessa ei meinannut saada rattia käännettyä, mutta se oli varmasti vain sitten tärähdys.

Oli myös supersiistiä. En tiedä mikä petti, mutta tipuin ja kuin elokuvissa konsanaan: viimehetkellä iskin hakun jäähän ja jäin siihen killumaan. Kysyin kaverilta, että tulinko köyteen, en kuulema ollut edes tullut. Oon aika rambo.

Kuhan sitten eilen alkoi rauhottua kotona, alkoi pikkuhiljaa tuntea noita vammoja paremmin. Polvi ei taipunut kunnolla ja reiteen sattui joka askeleella, eipä ihme. Alla kuvat vielä heikosti näkyvistä mustelmista.. eiköhän noi tuosta vielä tule paremmin esille. Tuo reidenkin mustelma on tyyliin 15 cm.


Pakko päästä vielä uudestaan. Sitten otetaan eväät mukaan, ja fiksummat lämpimämmät vaatteet, jottei nyt sen takia tarvitse jättää leikkiä kesken.

täältä aiheesta lisää adventurepartners ja pirunkallio

ps. Punto toimii :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0