sunnuntai 12. helmikuuta 2012

hääintoilua vol .. ?

Sunnuntai on kulunut yllättävän mukavasti ja rentouttavasti, vaikka liikkeelle on lähdetty jo ennen aamukymmentä ja kotiuduin yhdeksän jälkeen. Väliin mahtuu brunssi perheen kanssa, leikkimistä kummipojan kanssa, oloilua vanhempien luona.. sekä häiden suunnittelua äidin ja pikkusiskon kanssa. ja kiipeilyä.

Katselimme yhdessä häiden muistilista, hommat ovat niin hyvällä mallilla. Saimme suunniteltua juhlapaikan koristelut, musiikin suhteen tuli erinomaisia ideoita, karkkibuffetti on suunniteltu ja luonnostelimme hääsivujen sisällön ja ulkoasun. Mieletöntä. Tänään on myös varmistettu, että valokuvaaja on tosiaan saatavilla toukokuussa ja avopuoliso hoiti meille häävalssia varten kitaraduon. Ihanaa.

Avopuolison kanssa pitää sitten joku ilta (vaikka viikon päästä lauantaina) ryhtyä luoviksi ja tehdä häiden kotisivut, hyvin suunniteltu on onneksi jo puoliksi tehty.

Illalla päätin vielä extempore lähteä kiipeilemään, kun avopuolisokin viettää illan töissä. Puolentoista tunnin aikana tahkosin itsevarmistavilla, kolmekymmentä kertaa (vähintäänkin) lähdin tekemään nousuja, yrityksistä varmoja oli 26.. neljä jäi kesken. Yksi 6c ei vain suostunut mennä ylös.

Juttelin kiipeilyareenalla yhden (Suomen mestari menneiltä vuosilta) kiipeilijän kanssa. Ihailtiin siinä pienikokoisen tytön kiipeämistä kisaseinän kattoreitillä. Mietittiin vähän, että miten saisi omaa kestävyyttä kattoreiteillä kehitettyä.. -10kg olisi ainakin suuri apu. Salitreenin tuomat lihakset ovat vain hieman (en sano, että koko 10kg on lihasta.. en..) epäsopivat kiipeilijälle. Nyt on liikaa kannatettavaa painoa... ja vaikka kuinka yrittäisin keskittyä tekemään pitkiä sarjoja, niin se silti kasvattaa lihaksia kiipeilylle epäedullisiksi... inhottavaa.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0