Jee! Sain tänään kiipeilykenkäni suutarilta. Miurat meni jalkaan ongelmitta, pystyy varmaan niillä jo kiivetäkin ihan ok.. ei turhia kipuja. Fivetenit jäävät odottamaan vähän pidempään uutta käyttöönottoa.
Popot kävivät M.Karttusella kylässä. Molemmissa on uudet pohjat. |
Tänään oli ihan syystä lepopäivä seiniltä, alunperin syynä oli se, että kenkien piti olla vasta huomenna noudettavissa, enkä halunnut enää kolmatta kertaa käyttää vuokrapopoja. Mutta sitten sellainenkin seikka, että iho on ollut kovin kovilla parina päivänä, sormet eivät olisi varmaankaan kestäneet.
Tänään sain hyvän idean kävellä salille ja takaisin, salilal ohjelmassa oli hapottaa keskivartalon ja pakaroita. Tuli vedettyä oikein hyvä setti, vähän samanlainen kuin 4.huhtikuuta, sillä erotuksella että "Jane fondat" ja crunchit jäi välistä ja tein lisänä reiden ojentajia 10kg painolla
Noilla reidennosto + lantionostoissa alkoi maksimitoistojen hakeminen maistua vähän puulta.. joten tehtyäni ties kuinka monta toistoa ekassa sarjassa, päätin toisessa sarjassa hakea vähän haastavuutta. Jalat erillään.. ja vielä laskin jalkojen ollessa suorassa kahteen.. ja myös lantiota nostaessa pidin lantion kohotettuna tavallista pidempään (suomeksi, hidasti liikette huomattavasti). Hyvän poltteen sain aikaan.
Kyljissä otin 20kg:n levypainon käyttöön.
Kaikenkaikkiaan salilla tuli tosi hyvä pössisä, kävely etenkin piristi mieltä. 6km:n kävely oli vasemmalle jalalla aika kova juttu, meinasi pariin otteeseen iskeä epätoivo, että pystynkö kävellä edes tuota 3 km:n menomatkaa loppuun asti. Kotimatka sitten sujuikin paljon paremmin, kivuttomammin.. ei tarvinnut edes soittaa avokkia hakemaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti