ja sitten odotellaan

Sitä olisi koti jo siinä määrin valmis, että pikkuinen voisi tulla. Sain ommeltua itse parit lakanat bebelle ja aviomies on siivonnut kotia kuntoon. Viimeviikonloppuna olin jo hetken varma, ettei päästä edes viikolla 39. Pari päivää tuntui, että bebe olisi alkanut tehdä tuloaa rivakammin, mutta olot meni ohi. Nyt sitten taas odotellaan.

Olen ottanut poppakonstit käyttöön. Äitini oli jostain syystä kerännyt vadelmanlehtiä pakastimeen. Nyt voin sitten keitellä siitä itselleni teetä. 

Vadelmanlehtiteestä.

Onneksi ei tarvitse vain olla kotona ja odotella pikkuisen tulevan. Tuli osallistuttua erään ohjelmistotarjoajan tapahtumaan tiistaina messukeskuksella, sain ajatusta irti odottamisesta ja pääsin oppimaan vielä uutta työjuttuihin liittyen.

Myöskin vuosipäivän viettäminen aviomiehen kanssa vei mukavasti ajatukset muualle. Kävimme syömässä meidän häidenviettopaikkaan perustetussa a la carte ravintolassa Soihdussa ja hempeilimme uudestaan hääjuhliemme miljöössä.

Välillä tulee hajoiltua Mimin chillatessa.

Tänään ohjelmassa oli shoppailua äidin ja siskon kanssa Sellossa. Minun piti alunperin vain lähteä lounaalle kauppakeskukseen...

Jotenkin sitä tuli sitten kuitenkin shoppailtua vähän. Eteneminen oli aika hidasta, tuli varmaan testattua jokainen tuoli mitä matkan varrelta löytyi, sen verta tiheään vatsa veti kovaksi, (pääasiallisesti kuitenkin edelleen on koko ajan niitä kivuttomia). Nyt on ainakin ihana maksimekko ja mukavat kesäkengät odottamassa sairaalasta kotiutumista. Housut taitaa olla aika nou nou heti sen jälkeen, kun on pusertanut pienokaisen ulos.

kengät Aleksi13, mekko Vila

Joka ilta nukkumaan mennessä miettii, että josko jo tänä yönä. Yhdessä vaiheessa tuntui, että venytin nukkumaan menoa, kaipa minua jännitti ajatus siitä, että yöllä alkaisi taas tulla kivuliaita supistuksia. Hereillä pysyttelemällähän sitä välttyy kivuliailta supistuksilta ja synnytykseltä, joo-o.  Nyt pari iltaa on tullut mentyä jo aikaisemmin, koska .. "tulisi jo". 

Selvisi tässä pari viikkoa sitten, ettei tuo aviomies ole syntyessään ollut mitenkään erityisen pieni (4300g ja 52cm), mutta en minäkään mikään mini ollut (3820g ja 51cm). Itse en ollut yliaikainen, eikä tainnut tuo mieskään olla. Neuvolassakin tänään todettiin, ettei tuo oma treenivastus ole mitenkään pieni :D Apuva! Täytyy toivoa, ettei ihan vallan kauheasti mene yliajalle, jotta bebe mahtuu luonnollista tietä ulos.

Ehkä voisi jo mennä nukkumaan.. jos vaikka jo ensiyönä..

21 2015

Pitkällehän sit pystyi urheilla kohtuu normaalistin raskaanakin. Viimeviikon torstain uinnit jäivät näillä näkymin viimeisiksi ennen poksahtamista. 

Uidessa tuli niin outoja tuntemuksia, että meinasin jättää leikin kesken jo 600m:n jälkeen. Nyt sitten kotona touhustaessa on tullut paljon supistuksia, öisin ja iltaisin kivuliaita, joten olkoon nyt vain parempi levätä ja kerätä voimia h-hetkeä varten.

kolme vuotta sitten

blub blub

Hitsi, upea ilma, kiva päivä, kävin kääntymässä toimistolla, tuli naurettua paljon, oli hauskaa pomon ja äitiystuuraajani kanssa.

Parin edellisen päivän urheilut taisi vähän iltapäivästä väsyttää, sänky kutsui houkuttelevasti. En kuitenkaan keksinyt mitään hyvää syytä olla urheilematta, joten suuntasin uimahallille höydyntämään ilmaisuintini.

Olen nyt käynyt suurinpiirtein kerran viikossa pulikoimassa. Joskus aikoinaan tuli uitua enemmänkin. Kävin äitini kanssa 2-3 krt viikossa klo kuusi aamulla uimassa, yleensä matkaa taittui vähintään pari kilometria. Muutamia vuosia takaperin onnistuin myös murtamaan häntäluuni talvella pulkkamäessä, silloin uinti oli ainoa urheilu mitä pystyi tehdä, mutta tällöinkin modifioidusti. Häntäluun parantuessa tuli hiottua kroolia aika tehokkaasti, pullerin vain jalkojan väliin ja kädet kävi sen ajan mitä tavallisesti uin.

Uinti on viimeaikoina tuntunut tavallista mielekkäämmältä, siinä voisi ehkä olla laji, joka sopisi muuten raihnaiselle kropalleni (yliliikkuvuus ja polvi- sekä selkävammat).. siihen kun saisi vielä ympättyä pyöräilyn JA juoksemisen, niin voisi treenailla jotain hupitriatlonia varten. Valitettavasti vain näillä polvilla ja selällä ei enää juosta (viimeviikonloppuna elin sitten yhden ystävättären kautta, olin kovasti hengessä mukana hänen juostessa hcr:n).

Aina välillä olen haaveillut uudestaan uintitekniikkakurssin käymistä, olenhan joskus osannut mm tehdä käännöksen päädyissä jne. Jos kuitenkin ekaksi kesällä keskityn tulevaan uuteen pyörään ja jos vaikka talvella aikaa riittänee perhe ja työvelvotteilta, niin voisin ilmottautua tekniikkakurssillekin.

Mutta niin tänään.. hyvin taas jaksoi uida. Tänään tuli otettua viimemaanantaita rauhallisemmin, tänään uin "vain" 1100m puolessa tunnissa. Alussa innostuin revittelemään, kunnes tuli kauhea repivä olo vatsalihaksiin, jouduin levätä tovin. Hetken luulin jo, että uinnit jäisi alle varttiin, mutta vaihdettuani tahdin rauhallisempaan sain uitua koko puoli tuntia. Viimeviikon riehuminen altaassa oli toki nannaa itseluottamukselle, mutta 20 min kuolema pukkarissa uinnin jälkeen ei ollut tässä tilassa kauhean järkevää.

Aika tosin näyttää, josko omat suunnitelmat ja toiveet jaksamisen suhteen ovat hieman epärealistiset, sitä ei koskaan tiedä millainen kiljukaula vatsasta tulee. Ainakin poju on erittäin aktiivinen ja liikkuvainen.

Treffi-ilta

Treffi-iltoja on tullut viimeaikoina tavallista enemmän, silllä tiedostamme sen, että pian ei niin vain lähdetä extempore elokuviin tai minnekään, ainakaan aviomiehen kanssa kahdelleen. Eilen kävimme syömässä ja elokuvissa. Pizzat Classic Pizzassa ja päälle pari tuntia rymistelyä valkokankaalla. Aviomies halusi ehdottomasti lähteä katsomaan Mad Maxin, itselle elokuvat olivat oudompia, osasin vain odottaa visuaalisesti hienoa elokuvaa.

Tuli tuossa tehtyä sellainen pieni oivallus, että ihan kuten me aikuiset, niin tarvitsee uusi tulokaskin varmasti enemmän kuin yhdet lakanat. Olin asennoitunut, että pitää lähteä joku päivä erikseen kangaskauppaan, en muistanutkaan Eurokankaan olevan Sellossa. Valitsimme parit söpöt kankaat aviomiehen kanssa.

Nyt pitää vain kaivaa ompelukone kaapista. Ties vaikka sitä innostuisi ompelemaan enemmänkin lapsen tultua. Neulominen on kuulema ainakin kova juttu imettäessä, kaapeissa onkin paljon erilaisia käsityöprojekteja odottamassa valmistumista.

Äitiysloma on lopulta ajateltuna kohtalaisen lyhyt aika. Uskoisin pikkuisen pitävän kohtuu kiireisenä alussa, kaipa se on pelkää imettämistä ja nukuttamista, että ehkä ei kannata suunnitella ehtivänsä tehdä mitään vallan mahdottomia. Vanhempainvapaalla sitten onkin meillä kotona jo eri tahti.

Olemme jo ennen raskautumista keskustelleet aviomiehen kanssa siitä, miten haluamme vanhempainvapaamme järjestää, kumpi meistä jää kotiin lapsen kanssa vai haluammeko kenties jakaa tuon ajan. Olen niin uskomattoman iloinen siitä, että aviomieheni haluaa myös olla kotona, luoda suhdetta lapseemme. Jaamme siis vanhempainvapaa, olemme molemmat noin syyskuun alusta osittaisella vanhempainvapaalla. Osittaisen vanhempainvapaan hyviä puolia on, että meille molemmille syntyy selkeä käsitystä siitä, miten raskasta voi olla kotivanhemmuus ja kun me molemmat pysymme työelämässä kiinni, niin ei synnyt myöskään mahdollisesta katkeruutta siitä, että toinen pääsee päivittäin viettämään aikaa toisten aikuisten kanssa tai että joutuu luopumaan urastaan tms. 

Vauvan syömisistä tuona aikana (osittainen vanhempainvapaa) ei kannata vielä kauheasti stressata. Meillä on kyllä alustavia suunnitelma siitä, miten tulemme toimimaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä miten kaikki tulee sujumaan. Muilla tuntuu toisinaan olevan varsinkin vahvat mielipiteet siitä, miten meidän pitäisi toimia, mutta tässä asiassa tulemme toimimaan niin, kuin meistä itsestä parhaimmalta tuntuu. En koe olevani huono äiti tai jättäväni lapseni pulaan, vaikka palaankin työelämään hyvinkin pian ja jos maito (oli se sitten pumpattu tai purkista) nautitaan pullosta.

valmis?

Äitiyslomalla on ollut tavoitteena saattaa kotia ja itseä valmiiksi pikkuisen kesämiehen tuloon. Pitkin kevättä on tullut tehtyä erinäköisiä hankintoja, jotka on laitettu syrjään odottamaan pesua, kasaamista jne. 

Olin päättänyt itse rakentaa meille sopivan hoitotason pesuhuoneen pyykkikoneen päälle. Aviomiehellä ja minulla oli hieman näkemyseroja tason toteutuksesta, mutta aikeena oli itse rakentaa se, jolloin myös koin, että saan itse päättää toteutuksesta. Lopultahan kävin niin, että isäni rakensi tuon tason, tuossa vähän aikaa sitten oli sen verta paljon supistuksia yöllä, että kaipa hän ajatteli, etten itse ehtisi kasata tasoa. Parempi muutenkin, että isä rakensi tuon, varmasti jälki oli huomattavasti siistimpää kuin minun tekemäni.

Kasasimme aviomiehen kanssa makuuhuoneeseen pinnasängyn. Tarkoituksena on, ettei vauva nuku välissämme sängyssä. Arvostan sitä tilaa liikaa, minkä aviomies minulle sängyssä jättää, joten en ole valmis muutenkin vähästä tilasta antamaan pois. Pinnasängystä on tarkoituksella yksi reuna irti, jotta vauvan imettäminen yöllä onnistuisi parhaimmassa tapauksessa, niin ettei minun tarvitse varsinaisesti nousta ylös sängystä, vaan vauvan voi kätevästi siirtää omasta sängystä minun viereeni syömään.

Vauvan tavaroille on tehty tilaa, rattaat on haettu vanhempieni kellarista säilytyksestä, vaatteet on pesty ja viikattu, korviketta on hankittu hätätilanteita varten ja vaippoja on varmasti ainakin viikon tarpeiksi. Vaatteita pestessä alkoi ymmärtää kuinka pikkuinen tyyppi on tulossa maailmaan, hurjaa.

Sairaalalaukku on pikkuhiljaa pakattuna ja Mimille on tehtynä eväät vanhempien pakkaseen siksi ajaksi, kun toivottavasti saamme olla perhehuoneessa.

Tuli tänään hiffattua, että pikkuinen tarvitsee varmasti vain enemmänkin kuin yhdet lakanat, täytynee lähipäivinä käydä Eurokankaassa materiaaliostoksilla (vaikka myydäänhän kaikkea kaupoissa myös lasketun ajan jälkeenkin). Tuntuu myös, että haluan vielä hankkiutua hieman turhasta tavarasta eroon. Pikkuisen myötä varmasti tulee kerääntymään vielä lisää roinaa ja rompetta, joten on varmasti hyvä varautua tähänkin hieman etukäteen.

Kaikkea materiaa on, mutta eipä se auta silti siihen, että pikkuisen tulo jännittää kauheasti. Aikaisemmin sitä pelkäsi synnytystä ja kipuja. Perhevalmennukset ja sairaalaan tutustuminen rauhoittivat mieltä niin, ettei enää jännitä sairaalassa oloa ja tapahtumia niin paljoa. On tullut mietittyä kivunlievityksiä ja synnytysasentoja, ja olen muuttanut ehkä hieman mieltäni siitä, mikä olisi sopiva kivunlievitys ja millaisessa asennossa voisi yrittää alkaa punnertaa pikkuista maailmaan. Jänniä juttuja.

Nyt ehkä enemmän hirvittää se, että sairaalasta lähtiessä pitää ottaa bebe mukaan kotiin. Mitäs sille sitten tehdään? Ihanaa, että aviomies haluaa aivan ehdottomasti pitää kaiken mahdollisen isyysvapaan heti pikkuisen syntymän jälkeen, pääsemme yhdessä sitten harjoittelemaan tulokkaan kanssa oloa.

19 & 20 2015

Kuten heiaheia-kuvasta huomaa, on välillä näitä vähän vähemmän aktiivisia viikkoja. 

Vähän kaikkia lajeja tuli harrastettua, ihan kiva, uintia, spinua ja salia. Kuten aikaisemmin kirjoittelin, on urheilu tuntunut erittäin raskaalta, välillä on jopa joutunut pakottamaan itsensä urheilemaan. Spinussa tuli sellainen olo, että nyt oli viimeinen kerta ennen posahtamista. Jaksoin kyllä polkea, eikä häntäluusärky ollut niin kauhea, mutta vatsa vaan auttamattomasti oli koko ajan reisien tiellä. 

  

Perjantaina oli muuten hyvä draivi lähteä köysittelemään, mutta sain hämmentävää kommenttia liittyen kiipeilyyn raskauden aikana. Yritin olla välittämättä kommentista, mutta kyllä se vaan latisti mieltä.

Minulle tultiin hieman pätemään "faktoilla" siitä, kuinka kiipeilemällä riskeeraan raskauden. Kommentoija oli itsekin raskaana ollessa kiivennyt, useampaan otteeseen sanottiin, että kiivetessä istukka voisi irrota, ja kuinka sitten ei olisi mitään tehtävissä, etten ehtisi millään kiipeilyhallista lääkäriin. Istukan irrotessa lapsi on saatava heti ulos, "mitä sä teet, jos se istukka irtoaa?".

NOH! Vaikkakin tiedän, etten rauhallisesti itsevarmistavilla kiivetessä voi mitenkään vahingoittaa bebeä, annoin sanojen vaikuttaa tekemisiini tuona päivänä.

Sunnuntaina kävin tekemässä käsi- ja rintatreenin. Tunsin, että tuona päivänä treenissä oli jotain uutta, voimaa ja energiaa riitti. Toistojen määrä nousi normaaliin ja painojenkaan kanssa ei tarvinnut himmata. Treeni sujui ja jaksoin myös kaikki liikkeet. Jotain oli tapahtunut.

Viimeviikko alkoi mukavasti. Maanantaina hiffasin syyn yllättävään energianlisäykseen. Neuvolassa huomasimme vatsan laskeutuneen. Olinkin tunnustellut, että vatsan supistaessa kohtu tuntui olevan alempana, neuvolassa terveydenhoitaja huomasi saman.

Viimeviikko oli kaiken kaikkiaan voimatasojen ja jaksamisen suhteen ihan mahtava. Toviin nautin urheilusta ja sain jopa haastettua itseäni. 

Maanantaina jaksoin polskia 1,3km puolessa tunnissa. Tähän mennessä oli uinut vain rintaa, mutta nyt kokeilin kroolin sujumista pallon kanssa, ja hyvinhän se sujui. Vedin vain itseni ihan piippuun tuolla sykkimisellä, keräilin itseäni 20 min pukuhuoneessa uinnin jälkeen. Hupsista!

Tiistainakin köysitellessä jaksoin paremmin. Viimeaikoina tahti on ollut nousu & lepo jne, nyt jaksoin tehdä useamman nousun peräkkäin. Tuntui mahtavalta.

Torstain punttiksen jälkeen oli peppu ja reidet hapoilla. La kävin taasen tekemässä kohtuu hyvän punttitreenin. Vähän alkaa tuo kaksijakoinen saliohjelma tökkiä, tahtoisin pystyä haastamaan itsensä paremmin.. eihän tässä enää kauaa...ehkä.

Sunnuntaina kävimme vielä korkkaamassa pyöräilykauden kotimaassa.

Aviomies kävi ostamassa itselleen uuden polkupyörän, joten totta kait sitten piti lähteä mukaan testiajolle. Oma pyöräily oli kaukana nautinnollisesta, 4km vähän alle puoleen tuntiin oli aika tuskan takana, liian iso masu, liian etukeno asento jne. Aviomies kuitenkin nautti pyöräilystä. Ihanaa, kun hän päätyi nyt hybridin sijaan cyclocrossiin, sillä itsellä on ollut nyt jo tovin toiveena hankkia cyclo. Kuhan pääsen istumaan pyörän päälle oikeassa asennossa, aion hankkia itselleni myös vastaavan menopelin. Pitää vielä sitten miettiä jokin peräkärry ainakin toiselle pikkuiselle.

Maltan tuskin odottaa.

wapusta

Wappu oli ja meni, mutta ajattelin silti jakaa muutaman kivan reseptin.

Vuosi sitten vappuna noudatin vähän tiukempaa ruokavaliota, joten munkit jäi silloin väliin. Tänä vuonna oli sitten aika kokeilla tehdä gluteenittomia munkkeja.

Löysin hyvältä kuulostavan ja näyttävän munkkireseptin. Lainaan sen suoraan Gluteenitonta leivontaa -blogista

Gluteeniton munkkitaikina:

3 dl maitoa/vettä

½ palaa hiivaa

2 tl psylliumia

1 tl suolaa

 1 dl sokeria

1 kananmuna

½ rkl kaardemummaa

6½ dl Semperin hienoa jauhoseosta

½ tl ksantaania

50 g pehmeää voita/margariinia

Paistamiseen: öljyä tai muuta uppopaistamiseen tarkoitettua rasvaa

Lämmitä neste ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella vielä noin 3-5 minuuttia voimakkaasti. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti munkkeja. Hieromisen jälkeen laita munkit joko leivinliinan tai leivinpaperin päälle pellille ja laita pelti n. 40 asteiseen uuniin. Laita uunin pohjalle kattila, jossa on kiehuvan kuumaa vettä ja sulje uunin luukku. Anna munkkien kohota "höyryuunissa" 30 minuuttia. Kuumenna paistorasva kuumaksi, rasvan kuumuuden voi testata pienellä nokareella taikinaa: kun rasva on riittävän kuumaa, taikina nousee heti pintaan ja alkaa kiehua. Nostele kohonneet munkit reikäkauhaa tai lastaa apuna käyttäen kuumaan öljyyn ja paista molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi. Kun rasva on sopivan kuumaa, kypsyy munkki muutamassa minuutissa. Nostele paistetut munkit talouspaperin päälle ja sokeroi lämpimänä

Munkeista: gluteenittomilla leivonnaisilla on ikävä taipumus kuivua tavallisia vehnäleivonnaisia nopeammin. Munkit ovat erittäin herkullisia kyllä, mutta jos aamulla tekee, niin illalla ne saattavat jo muistuttaa koostumukseltaa muutama päivää sitten tehtyjä.

Toisen vappuherkun piti olla salmiakkisuklaaste tehdyt riisimuroneliöt. Tajusin vain kaupassa, etteivät tavalliset riisimurot ole gluteenittomia, enkä kyllä löytänyt Fazerin salmiakkisuklaatakaan mistään.

Päätin sitten soveltaa. Ostin Pirkan valmiita gluteenittomia riisisuklaapaloja pari pakettia ja koristelin ne sulatetulla hopeatoffeella. Pussi toffeeta sulateltiin kattilassa lorauksessa kermaa (käytin ruokakermaa, kun vispikermaa en tajunnut ostaa) ja sitten se vaan kaadettin riisisuklaan päälle. Aika killeri combo. Voin suositella.

Halusin tehdä myös jotain raikasta ja kevyttä vapuksi, ja siihen sitten valitsin Kinuskikissan smoothie-kakun.

Smoothie-kakku

Pohja:
150 g digestivekeksejä (gluteenittomia tietenkin)
1 prk (125 g) vauvojen hedelmäsosetta

Smoothie-täyte:
8 liivatelehteä
750 g mansikoita
3 banaania
1 prk (165 ml) kookoskermaa
¾ dl SteviaSokeria (käytin hunajaa, sillä stevia ei sovi minulle ja keinotekoisiamakeutusaineita olen raskauden aikana yrittänyt välttää)
1 tl kardemummaa
½ dl sitruunamehua

Pinnalle:
2 kiiviä
200 g mansikoita
viipaloituja persikoita
sitruunamelissaa


Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm:n kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sivele reunoille öljyä – näin kakku irtoaa siistimmin.

Hienonna digestivet tehosekoittimella. Sekoita keksimurskan joukkoon hedelmäsose. Painele seos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Jos käytät pakastemansikoita, anna mansikoiden sulaa, valuttaa ei tarvitse. Soseuta mansikat ja banaanit blenderillä tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kookoskerma, SteviaSokeri ja kardemumma.

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Pyöräytä liivatemehu sekaisin muiden ainesten kanssa.

Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.

Oma havainto: kannattaa jättää kardemumma pois, kakusta tulee varmasti ihanampi ja raikkaampi ilman sitä.

18 2015

Viimeviikolla raskaus alkoi tuntua erittäin voimakkaasti. 

ma: uintia 1,6km
ti: lepo
ke: salitreeni, alunperin piti suunnata illalla sisäpyöräilytunnille, mutta iltatreeni vaihtui aamusaliksi kun halusin ehdottomasti ehtiä näkemään ystäväpariskuntaa kaikessa rauhassa niin kauan kuin olen vielä yhdessä kasassa
to: lepo
pe: lepo (kovasti olin menossa köysittelemään kallioille ystävien kanssa, nyt ei loppunut kunton kesken. En uskaltanut nousta tämän masun kanssa Solvallan positiivisia reittejä, liikaa kulmia mihin olisi voinut vatsan lyödä ja useassa kohtaa reittejä katsoin olevan niin isoja mooveja edessä, ettei vatsan olisi tykännyt niin venyttävistä liikkeistä)
la: jalkatreeni
su: käsi- ja rinta ja 500 m aamupulikointi

Viimeisen viikon aikana tosiaan on alkanut huomata erittäin rajua väsymystä niin kotona kuin salillakin. Salitreeni ei enää houkuta niin paljoa, usein salille saapuminen on saanut viimeistään treeni-innon syttymään, mutta nyt tuntuu koko treenin ajan vain odottavan sitä, että treeni olisi ohi. Painoja on joutunut tiputtamaan, sarjoissa toistot ovat tippuneet ja liikkeiden määrää on joutunut vähentämään. Varmaan ihan normaalia kun viimeistä raskauskuukautta viedään :)

Hemmotteluviikonloppu, Långvik ja vauvakutsut

Olipas ihana viikonloppu takana. Lauantaina aviomies vei minut viettämään syntymäpäivääni vähän jälkikäteen Långviikkiin.

Aviomies halusi ehdottomasi minun ottavan jonkin hoidon kylpylässä, joten heti sisäänkirjautumisen jälkeen painelin New Life & New Mum -hoitoon. Oli ihana vain maata tunnin verran rentoutua ja olla hierottavana ja puunattavana.

Illan muuhun ohjelmaan kuului kauheasti hempeilyä, istumista porealtaassa, upea ateria Långvikin Bistrossa, iltatepsuttelulla ja drinkein kylpylän baarissa.

Bistron ruoka oli juuri niin upeaa, mitä muistelimme. Tuolla voi ottaa mitä tahansa listalta, eikä tarvitse pettyä. Aviomieskin söi sellaista ruokaa, mitä en saisi häntä ikinä syömään kotona.

Sunnuntaina tuli herätty erittäin hyvissä ajoin, olisi pitänyt odotella melkein pari tuntia ennen punttiksen virallista aukeamista, mutta onneksi henkilökunta päästi minut salille treenaamaan kolme varttia etuajassa.

Salitreenin ja puolen kilometrin uinnin jälkeen maistui aamiainen. Aviomies oli odottanut jo edellisestä illasta upeaa aamiaista.

Ikean ja pienen huviajelun (meillä on höpsö tapa ajella ympäriinsä ja unelmoida hienoista omakotitaloista) jälkeen suuntasimme kotiin. Puin kauheat pieruverkkarit ja lökövaatteet ja aloin touhustella. Sohvalla maatessa ovikello soi ja samantien joku tuli omille avaimilla sisälle. Kävin kurkkaamassa ovella, tajusin äidin ja ystävieni olevan ovella, päästin sqviik -äänen samalla kun ryntäsin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.

Samalla kun vaihdoin vaatteita yllätyskomitea laittoi pöydän koreaksi. Kaikki maistui niin hyvältä, söin itseni aivan palloksi vaikka hotelliaamiaisen jälkeen olin vannonut vetäväni salaattia pari päivää.

Minua lahjottiin tai tarkemmin meitä.

Kotia koristeltiin teemaan sopivasti.

Kesämies sai ensimmäiset kiipeilykenkänsä. Taitaa mennä vielä muutama vuosi siihen, että nämä otetaan käyttöön, mutta ihanaa että tällaiset ovat odottamassa.

Lahjojen joukossa oli myös vaippakakku.

Ihania lahjoja kaikki. Olin niin otettu juhlista, en ollut osannut odottaa niitä lainkaan. Oli ihana saada ystävät meille, syödä hyvin ja kuunnella arvuutteluja vauvan syntymäpäivästä, nimestä jne. Ehkä tässä jo kuukauden päästä voisi pikkuhiljaa selvitä kuka osui lähimmäksi ajan, painon ja pituuden suhteen.

Ihan mahtava viikonloppu.