maanantai 4. toukokuuta 2015

Hemmotteluviikonloppu, Långvik ja vauvakutsut

Olipas ihana viikonloppu takana. Lauantaina aviomies vei minut viettämään syntymäpäivääni vähän jälkikäteen Långviikkiin.

Aviomies halusi ehdottomasi minun ottavan jonkin hoidon kylpylässä, joten heti sisäänkirjautumisen jälkeen painelin New Life & New Mum -hoitoon. Oli ihana vain maata tunnin verran rentoutua ja olla hierottavana ja puunattavana.



Illan muuhun ohjelmaan kuului kauheasti hempeilyä, istumista porealtaassa, upea ateria Långvikin Bistrossa, iltatepsuttelulla ja drinkein kylpylän baarissa.

Bistron ruoka oli juuri niin upeaa, mitä muistelimme. Tuolla voi ottaa mitä tahansa listalta, eikä tarvitse pettyä. Aviomieskin söi sellaista ruokaa, mitä en saisi häntä ikinä syömään kotona.




Sunnuntaina tuli herätty erittäin hyvissä ajoin, olisi pitänyt odotella melkein pari tuntia ennen punttiksen virallista aukeamista, mutta onneksi henkilökunta päästi minut salille treenaamaan kolme varttia etuajassa.


Salitreenin ja puolen kilometrin uinnin jälkeen maistui aamiainen. Aviomies oli odottanut jo edellisestä illasta upeaa aamiaista.


Ikean ja pienen huviajelun (meillä on höpsö tapa ajella ympäriinsä ja unelmoida hienoista omakotitaloista) jälkeen suuntasimme kotiin. Puin kauheat pieruverkkarit ja lökövaatteet ja aloin touhustella. Sohvalla maatessa ovikello soi ja samantien joku tuli omille avaimilla sisälle. Kävin kurkkaamassa ovella, tajusin äidin ja ystävieni olevan ovella, päästin sqviik -äänen samalla kun ryntäsin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.

Samalla kun vaihdoin vaatteita yllätyskomitea laittoi pöydän koreaksi. Kaikki maistui niin hyvältä, söin itseni aivan palloksi vaikka hotelliaamiaisen jälkeen olin vannonut vetäväni salaattia pari päivää.


Minua lahjottiin tai tarkemmin meitä.


Kotia koristeltiin teemaan sopivasti.



Kesämies sai ensimmäiset kiipeilykenkänsä. Taitaa mennä vielä muutama vuosi siihen, että nämä otetaan käyttöön, mutta ihanaa että tällaiset ovat odottamassa.


Lahjojen joukossa oli myös vaippakakku.


Ihania lahjoja kaikki. Olin niin otettu juhlista, en ollut osannut odottaa niitä lainkaan. Oli ihana saada ystävät meille, syödä hyvin ja kuunnella arvuutteluja vauvan syntymäpäivästä, nimestä jne. Ehkä tässä jo kuukauden päästä voisi pikkuhiljaa selvitä kuka osui lähimmäksi ajan, painon ja pituuden suhteen.

Ihan mahtava viikonloppu.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0