Huh, vähän alkaa olla ajatus hidasta. Jos vaikka ensiyönä saisi nukuttua.
Tänään on ollut kiva päivä, avokki heräsi aikaisin katsomaan Suomen jääkiekkopeliä, joten en joutunut olemaan niin kauhean kauaa yksin hereillä. Samanaikaisesti matsia katsellessa siivosi kaikki korut ja vanhat kosmetiikat kaapeista. Ajattelin vieväni osa koruista kirppikselle ensikuussa (ei niitä kukaan varmaan osta, mutta saahan sitä kokeilla). Kaapeista irtosi yksi jätesäkillinen kaikkea vanhaa, miten musta on tullut tällainen hamsteri?
Löytyi kaikkia ihania koruja, kuten lehmäkaulakoru. Minulla pitäisi olla samanlainen lehmä vielä korviksenakin.. nykyään voisi "kehdata" pitää vain yhtä korvista, joskus se olisi ollut noloa. Hassua.
Matsia seurasi eilen katsomatta jääneen elokuvan District9:n. Elokuva olikin minunkin mieleen, vaikka takakannen perusteella niin ei olisi välttämättä voinut uskoa. Eilen väijytty UP oli erittäin ihana ja piristävä elokuva, vaikka siinä välillä käsiteltiinkin välillä hurjankin vaikeita aiheuta. Ei ollut vain lapsille tuo elokuva, sopi myös tällaiselle lapsenmieliselle.
Puoliltapäivin tiputin mimin naapuriin trimmattavaksi, ja itse nappasin trimmaajan koiran mukaan kävelylenkille. Pentti the man on ihana :)
Selkävaivojen kannalta ei ollut ehkä fiksuinta lähteä taluttamaan noin hurjan kokoista koiraa, joka olisi voinut pienellä väärällä liikkeellä saada minut liikuntakyvyttömäksi. Onneksi nyt kuitenkin kaikki meni niin hienosti, Pentti ei kuulema tavallisesti lähde helposti vieraiden mukaan, mutta ei meillä ollut mitään ongelmia.
Tuollainen pikkuinen sitten sieltä tuli vaihdossa takaisin. Mimi näyttää taas pudottaneen kiloja. Nyt selässä näkyy jo selkeämmin karkeampi aikuisten karva :) Mimille on alettu myös syöttää aikuisten länkkärien muonaa.
Intoiltiin iltapäivällä sitten taas meidän uudesta kodista, haettiin eräältä käsittämättömän ystävälliseltä nettituttavuudelta punton takaosa ja -kontti täyteen banaanilaatikoita,m pyörähdimme K-raudassa hakemassa ideoita, saimme päätettyä mm lattialaminaatin mallin. Jeh, vihdoinkin :) Huomenna on suunnitelmissa remontin budjetin laatiminen, ja eriäisten aikataulujen ja juttujen hahmottelu. Ihanaa. Eihän tässä ole enää montaa viikkoa, niin .. omg.. enää kaksi viikkoa ja sitten alamme muuttaa pikkuhiljaa tavaroitamme pois täältä. Kauheaa. Mä joudun jättämään mun kodin.
*snif*
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti