maanantai 22. helmikuuta 2010

Onni on

saada viettää sunnuntai-iltaa perheen kanssa, leikittää meidän koiraa, silitellä sitä ja tuntea suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meidän pikkuinen täydentää perhettämme niin mahtavalla tavalla. Tällaisina hetkinä tunnen rakastuvani avopuolisooni entistä enemmän.



Olen pakahtua. Ihampia hetkiä päivässä on herätä, ja löytää molemmat rakkaani sängystä. Ihanaa on, jos herään yöllä, niin Mimi tulee pitämään seuraa. Ihanaa on, kun Mimi kapuaa masun päälle, ja mahdollisesti heittäytyy vielä sylissä selällee. Ihanaa on katsoa kuinka avokki leikittää Mimiä. Ihanaa on kun me kaikki olemme sylikkäin sohvalla. Ihanaa on, kun työpäivän jälkeen kotona odottaa Mimi. Ihanaa on, kun Mimi hyökkää sänkyyn heti kun päiväpeitto on rullattu pois ja olemme menossa nukkumaan. Mimi katsoo minua nytkin sängystä kun kirjoitan blogia.



Ensiviikko tulee olemaan rankkaa, sillä avokilla on iltavuoro. Näemme ehkä, jos satun joku ilta olemaan vielä puoli yhdeltä yöllä hereillä, tai jos avokki vahingossa herää aamulla minun lähtiessä töihin. Nämä tällaiset työviikot ovat pahimpia, varsinkin kun minun on niin vaikea mennä nukkumaan, jos avopuoliso ei ole kotona. Onneksi nyt on Mimi.. ehkä se on nytten sitten helpompaa.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0