On jäänyt kotona koneella istuminen vähän vähemmälle, ei ettäkö olisin ollut niin kiireinen, ettenkö olisi ehtinyt, vaan en vain ole oikein pystynyt istua koneen ääressä paljoakaan sen enempää, kuin sen mitä on töiden takia joudun.
Alan olla vakuuttunut siitä, etteivät omat kivut selity enää vain yliliikkuvuudella, tässä on liikaa muitakin vaivoja, ja noita kun ynnäilee tulee pari vaihtoehtoa mieleen. Pitää pian jälleen kerran alkaa taistella esim julkisella saadakseen hoitoa, päivystykseen on turha mennä, koska siellä on moneen otteeseen vain sanottu, ettei ole aikaa hoitaa minun vaivoja, enkä myöskään halua vain buranaa ja sairaslomaa, vaan haluan tietää mikä oikeasti vaivaa. Vielä pitää odottaa puolitoistakuukautta päästäkseen lääkärin luokse julkisella, kenellä on aikaa minulle, rahallahan pääsee vaikka samana päivänä ja saa hoitoa.
Yliliikkuvana sekä muutenkin maanantaikappaleena olisin fysioterapian tarpeessa, hieman jotain opastusta ja neuvomista siihen, millaisilla harjotteilla voisin pitää itseni työkykyisenä. Urheilen paljon, syön hyvin ja monipuolisesti, olen myös ottanut lepopäivät käyttöön sekä kun olen huomannut kropan prakaavan olen osannut höllötä. Nämä eivät vain riitä. Edellisen kerran lääkärillä käydessä pyysin saada lähetteen julkiselle fysioterapiaan. Minulle sanottiin, ettei lähetettä kirjoiteta, sillä jonot ovat liian pitkät, sen sijaan kehotettiin käyttämään työterveyden hoitoa. HUOH! Työnantajan vastuulla ei ole ennaltaehkäisevä terveydenhoito. Tottakait jotkin työnantajat voivat päättää mahdollistaa erittäin monipuolisetkin työterveyspalvelut työntekijöilleen, mutta se, että kunta sysään vastuun työnantajalle, on erittäin omituista.
NOH! Tänään .. jälleen kerran oli erittäin huono selkäpäivä, töissä meni pari tuntia itkua vääntäen.. kunnes kokeilin kippilaitteen ja voltarenin yhteisvaikutusta selkään. Elämä alkoi vähän helpottaa, kivuttomuus oli tosi vielä kaukana.
Urheilu on sellainen henkireikä tässä, kotiaskareet välillä ovat kivuliaita, mutta pienen lämmittelyn jälkeen tänään sain yllättävänkin hyvän punttitreenin tehtyä, kivusta ei ollut tietoakaan.
7 min crosserilla
kapea kyykky & pystypunnerrus tangolla 3 x 12
reiden ojentaja 3 x 12 25kg
pohkeet istuen 3 x 12 30kg
prässi kapea 3 x 12 61kg
alatalja rusetti ote (vain veto.. suppea liike) 3 x 12 45kg
hauiskääntö taljassa 3 x 12 30kg
Kiipeilyt ovat sujuneet myös erinomaisesti. Eilen oli huikean hieno köysipäivä, vaikka syystä X olin jo herännyt aamuyöstä kolmelta. Liidaten ei tullut sankaritekoja tehtyä, mutta kakkostellen tarvitsin vain kaksi kertaa kiivetäkseni uuden 6c:n puhtaasti ylös. Huikeaa! Väänsin myös yhtä aikaisemmin yliksessä työstämääni 7a:ta niin viimeiseen asti, että jalat ja kädet eivät enää totelleet tiputtuani, olin aivan poikki.
Ja kuten sanottu, liikkuessa olo helpottuu.. on tullut oltua aktiivinen menneillä viikoilla. Viikolla 43 tuli levättyä ihan useampanakin päivänä, la oli aktiivinen hyötyliikunnan suhteen, oli ystävän synttärit ja sunnuntaina oli chilax, koska la tuli nautittua alkoholia.
1 viikko sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti