Vähän on vierähtänyt aika edellisestä heiaheia-yhteenvedosta. Olen kyllä urheillut, vaikken nyt olekaan muistanut liikuntojani tänne raportoida.
Muutama puntti, pari viikko treeniä ja Fitfarmin ohjeilla toi köysikiipeily menis muka aerobisesta. Ystäväkin kyseli fitfarmin forumilla miten tuo kiipeily tulisi luokitella, sillä suoritukset vaatii sekä kestävyyttä sekä voimakestävyyttä ja usein myös räjähtävää voimaa, esim tänään 3h kiipeily = 45 min kävelyä :D
Hyvä vitsi, mutta eihän se haittaa tehdä vähän extraa. Aion ensiviikolla taas tepsutella kuitenkin aamulenkit, kaipaan tuota aamuista omaa aikaani kun voin käyvä kävelyllä musiikin soidessa korvissa.
Tänään oli erinomaiset kiikut Salmisaaressa, omien laskelmieni mukaan tein kahden nousua 5b-7a (7a kakkostelu meni tänään kehnommin elikä useammassa erässä kuin viimeksi, mutta meni silti). Olimme aviomiehen ja muutaman muun (mm. Noran) kanssa yhdessä, Kerrankin tuli otettua vähän videokuvaakin. Noilta helpommilta reiteiltä on omat videot.. katsotaan jos tuolla puskisin jotain vähän vaikeampaakin ylös ja samalla saisi sen ikuistettua.
Heidi, Valkoinen 6a from Anssi T on Vimeo.
Nyt tuossa on lämppärireitti kuvattuna. Se nälkä mistä aikaisemmin kirjoitin on tämän päivän jälkeen vain kasvanut, ihan mahtavat kiikut. Nyt vihdoinkin homma pelittää. Aviomieskin oli tulessa tänään. On hyvä fiilis tästä.
5 kommenttia:
"Lähetäänkö kolmen vartin kävelylenkille?" :D
On hyvä joskus nähdä videolta miten kiipee, on helpompi analysoida omaa kiipeilyä. Sulla näyttää olevan välillä vähän samaa vikaa kun mulla, siis että klippaa käsi koukussa, se vie voimia. Mun pitäis aktiivisemmin opetella tosta tavasta pois.
Mä en edes tajunnut kiinnittää huomiota tuohon koukkukäteen, hyvä pointti. Oma tekniikka proggikseni on yrittää välttää kurottelua klipatessa, sekin kun vie turhaa energiaa. Isoin harjoitettava on kuitenkin se pää, pitäisi pystyä lähteä 6c-7a reittejä liidaamaan, vaikka tietää että se tulee olemaan sitä köydessä roikkumistakin.
Jee, hyvä Didi!
Oli kivaa ja kuvaa, siis videokuvaa, olis kyllä hyvä saada useamminkin. Siis seuraavia kiikkutreffejä suunnittelemaan. :)
Ja tosiaan 45 min kävelylenkillähän kuluu tosiaan se tonni kaloreita...
Mulla auttoi pään harjoittaminen just tohon klippaamiseen: tulee klipattua paremmista paikoista, kun ei jännitä niin paljon. Toki sitä edelleen tulee liian paljon hölmöjä klippauksia, välillä kurkotuksia ja koukkukädellä roikkumista. Mut se on jo eteenpäin, että tiedostaa asian.
No eihän se kiipeily paljoo eroo kävelystä, siinä kiikkuessa tulee vaan välillä sillai lempeästi kätösellä vähän puristettua.
Yritin eilen keskittyi tuohon käteen, aika hyvin sen sai sit suoraksi klipatessa.. jee mä! Ensikerralla varmasti unohtuu ihan iloisesti.
Lähetä kommentti