torstai 28. elokuuta 2014

Vuoroin vieraissa

Tällä viikolla salitreenit ovat tuntuneet sujuvan hyvin, viimeviikkoinen ponnistuspäänsärky on vain paha muisto. 

Tiistaina kävin toisella salilla vetämässä kaverin kanssa selkä- ja hauistreenin. Oli sitten vähän rankempi setti mihin olin itse tottunut. Alkuunsa höpöttelin huonoja vitsejä ja olin hahahauska, loppua kohden minulta hyytyi hymy. Höpötys loppui kuin seinään, treenit piti tehdä loppuun, kesken ei kehdannut lopettaa, saatikka sitten myöntää, että olin aivan poikki.

Ei tullut sankaritekoja, mutta suorin jaloin maastavedossa onnistuin yllättämään itseni. Tarkemmin sanottuna, omaan ohjelmaan kuului suorin jaloin maasta veto yhdellä jalalla smithissä (koska mätä kroppa). Tuolla smithissä tanko ilman mitään painoja painoi jo yksinään 35kg. Lisäsin molempiin päihin kympit sen enempää ajattelematta. Ei ollut mitään muistikuvaa millaisilla painoilla olin aikaisemmin liikettä tehnyt. Hyvin sain sarjat tehtyä. Huomasin sitten treenivihkoni historiaa selatessa, että tuo olisi aikaisemmin normipaino sjmv molemmin jaloin tehdessä. On tainnut tulla voimaa lisää jalkoihin ja selkään, kiva niin.

Pitää myös muistaa ensikerralla ottaa vetoremmit mukaan salille, forkut oli liikkeissä kovilla, kun niin montaa eri liikettä tuli tehtyä. Ihokin koki kovia, sitä lähti paloina irti.

Kovasti sattui eilen takareisistä koko matkan ylös yläselkään asti, treenit meni perille. Yritin rullata eilen takareisiä auki, mutta huuto olisi ollut liian kova, joten päätin vain antaa lihasten palautua pelkällä levolla.

Eilen tuli otettua kevyemmin kiipeilyn parissa. Tänään taas oli salitreenin vuoro.


Sain aviomiehenkin mukaan salille, nyt on myös vähän kuvamatskua mun punttitreenistä.. etten vain puhua siitä :D


Ihan ok setti, mutta jotenkin sellainen fiilis, että jotain jäi uupumaan.

Päivän setti koostui 

alkulämpö crosserilla
pystypunerrus käsipainoilla
gigasetistä tangolla: pystysoutu, vipari eteen & pystypunnerrus
takaolkapäät
viparit sivulle kp pyramidi 3kg->7kg ja 5kg->2kg takas 10 toistot
plus päälle kolme eri settiä vatsoja, saksireidenojennuslantionosto, kyljet levypainolla ja cruncheja


Treenin jälkeen kävimme hakemassa matkalaukun lainaan ja aloimme pakata viikonloppua varten. 

Olin ihan unohtanut, että Bryssellissä hotellissamme on kuntosali ja uima-allas, tämän muistettuani pakkasin myös urheiluvaatteet mukaan. Suunnitelma on, että huomenna kävisin sisään kirjautumisen jälkeen treenaamassa salilla ja lauantaina aamulla ennen aamiaista kävisimme aviomiehen kanssa uimassa. Lasken sen varaan huomiselle, että aviomies on niin väsynyt aikaisesta herätyksestä ja useamman tunnin kaupungilla pyörimisestä, että pääsen kuin varkain vähän treenaamaan. Pidätän oikein muutoksiin, jos olen aidosti liian väsynyt treenatakseni. Meillä kuitenkin on huomenna aamulla herätys jo viideltä.

Odotan kovasti lauantain häitä, ihan mahtavaa päästä viettämään"pikkusiskoni" häitä.  Kauhean vaikea uskoa, että hänkin on jo niin vanha, että menee jo naimisiin. Ihanaa.

34/2014

Maanantain päänsärkykohtaus pisti viimeviikolla vähän uusiksi treenit. Tuli keskityttyä hartioiden hoitoon ja lepoon. Olinhan tosiaan maanantaina salilla, mutta jostain syystä se jäi merkkaamatta, sain setin tehtyä penkki, vähän rintaa taljassa ja laitteessa, mutta siinä se sitten oli. 


Köysittely tuntui tekevän hyvää hartioille, torstaina kävin aviomiehen kanssa tahkomassa helppoja yliksellä ja sunnuntaina jo liidasin Salmisaaren 3D:llä. Polvessa ei ole kiputuntemuksia kiivetessä, mutta edelleen vältän reittejä, joissa moovi vaatii kaiken painon nostamista vain toisella jalalla ja vielä ilman mitään käsiotteita. Käsillä onneksi saa kevennettyä hyvin, ettei ihan koko kropan paino jää oikealle jalalla.

Kävelystä, se onnistuu nyt tosi hyvin tasaisella maastolla polvituen kanssa. Polvituki tuo sellaisen paineen, että se häivyttää kaiken heikkouden ja tukkoisuuden tunteen polvesta. Sille karulle rutinalle, joka on ollut kohta 2,5v, ei voi valitettavasti tehdä mitään. Polven kondromalasia on sellainen, jota lääkärit eivät pelkästään lähde operoimaan, aika turhauttavaa. Rutinan kanssa voin elää, tulisi varmaan vaan tutkia olisiko omassa askelluksessa jotain sellaista, minkä korjaamalla voisi olla pahentamatta polvea.

Vedin kohtalaisen herneen nenään pari päivää sitten. Olen nyt yrittänyt hoitaa polviasioita julkisella, viimein sain lääkäriltä vihreää valoa siihen, että konsultaatiolähete ortopedille olisi tarpeen ja hän sanoi laittavansa sen. Muissa asioissa minuun ollessa yhteydessä terveyskeskuksesta, kävi vain ilmi, että lääkäri ei ole syystä tai toisesta vielä laittanut asiaani eteenpäin. Ymmärrän julkisella olevan jonoa jne, ja että konsultaatiossakin saattaa mennä pitkään, mutta se että tää koko prosessi kusee jo siinä, että lääkäri jättää lähetteen laittamatta.

Viimeviikolla oli sellainen fiilis, että tää kroppa on vaan joku farssi, ajottain tekisi mieli vaan luovuttaa urheilun suhteen, kun tuntuu ettei mitään pysty tehdä sellaisella intensiteetillä mikä tuotta tyydytystä. Tuli syötyä suruun kaikkea kökköä, onneksi tuo ajatukset jäi viimeviikkoon.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

kivaa kurpitsasta

Olen tällainen matkiapina, nähtyäni toisen toistaan herkullisemman näköisiä leipomuksia GetFitFood -blogissa, kävin hakemassa itsellenikin kurpitsan kotiin. Nyt lomaillessa on ollut hyvin aikaa toteuttaa itseään keittiössä.


Fit Foodin Omena-kurpitsakakku



Fit Foodin mantelinen persikka-kurpitsa -piirakka.


Tein hieman omanlaisen leipomuksen hakien tukea kahdesta aikaisemmasta leipomuksesta. Eikös matkiminen ole imartelun korkein muoto :)


Raitapiirakka, 8 annosta

Pohja (mantelisen persikkakurpitsapiirakasta)

30g profiberia
20 g mantelijauhoa
20g kookosjauhoa
1 tl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta 
2 hyppysellistä kalaharin suolaa (oma lisäys reseptiin)
250g vettä

Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja esipaista pohjaa 180 asteessa vartin verran. Laita syrjän jäähtymään ja valmista päällykset.

Rahkakerros

250g maitorahkaa
½ sitruunan mehu
makeutusta maun mukaan valitsemallasi makeutusaineella
3 rkl vettä
2 tl gelatiinijauhetta

Sekoita maitorahka, sitruunamehu ja makeutus. Valmista gelatiini ohjeen mukaan ja lisää seos maitorahkaan, sekoita hyvin.

Kurpitsaomenakerros
300g kurpitsaa
150g omenaa
½ sitruunan mehu
makeutus maun mukaan
4 rkl vettä
3-4 tl gelatiinijauhetta

Keitä kurpitsa- ja omenakuutiot pehmeiksi. Kaada vesi pois, soseuta ja makeuta. Valmista gelatiini ohjeen mukaan ja lisää se soseen sekaan.

Kaada maitorahkakerros jäähtyneen pohjan päälle, levitä sen tasaiseksi ja laita jääkaappiin jäähtymään. Anna kurpisa-omena -päällysteen jäähtyä. Kaada jäähtynyt massa maitorahkakerroksen päälle. Annoin kakun hyytyä yön yli jääkaapissa.

Koko kakussa on n.570kcal, eli yhdessä palassa on 72kcal.


Sateisen iltapäivän kurpitsakeitto, 6 annosta 

1 rkl kookosöljy
1 sipuli kuutioituna
4 valkosipulinkynttä murskattuna ja hienonnettuna
3 pientä porkkanaa (n.200g) raastettuna
1 punainen chili suikaloituna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1000 g kurpitsakuutioita
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
½ sitruunan mehu
pari hyppysellistä kalaharin suolaa
165g kevyttä kookosmaitoa (blue dragon tms)

Kuullota sipulit, lisää porkkanaraaste, chili ja inkivääri, annan porkkanoiden vähän pehmentyä. Lisää vesi (kannatta käyttää kuumaa vettä), kasviliemikuutio ja kurpitsakuutiot.  Anna kiehua noin 30 min.

Lisää sitruunamehu, suola ja kookosmaito. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Nauti :)

Koko keitossa on 373 kcal, noin 300g annoksessa on noin 60kcal. Keitto on mitä parhain ruoka nyt kun kelit alkavat viiletä, keiton inkivääri ja chili lämmittävät mukavasti.

maanantai 25. elokuuta 2014

kun koppaan ei voi luottaa

Meidän pikkuinen innostuu aina, kun hänen autokoppansa nostetaan esille. Hän menee sinne välittömästi varmistaakseen, ettei varmasti unohdu matkasta.

Tänään sama juttu, koppa eteiseen, koira seurasi häntä heiluen. Tässä vaiheessa jo tunsi piston sydämessä.

Mimi vietiin ensimmäistä kertaa hammaslääkäriin, ihan ennaltaehkäisevää hammashoitoa, jotain mitä eläinlääkäri viimeksi rokotusten yhteydessä suositteli.  Eihän tuossa muuten mitään erityistä ole, pikkuinen vain joka kerta vauhkoontuu eläinlääkäriin mentäessä. Kaikki uudet paikat pitää nuuskia, mutta eläinlääkärin vastaanotolla ei tietenkään ehdi koiran tutustua kaikkiin tuoksuihin, vaan sinne mennään, hoidetaan asiat ja lähdetään.

Menin mukaan lääkäriin, juteltiin rokotusasiat, hammasasiat ja sen että olin havainnut jotain pientä hilseilyä pikkuisen hännässä. Pikkuinen tuttuun tapaansa pelkäsi, tärisi ja oli tutkimuspöydällä häntä jalkojen välissä. Yritti jopa syliini pakoon. Onneksi tuo on kerran about kerran vuodessa juttu, lääkärissä käynti.

Jotenkin minua jännitti ja hermostutti Mimin nukuttaminen. Eläinlääkäri pisti vaikuttavan aineen koiran takajalkaan ja jätti meidän odottamaan aineen vaikuttamista.

Reagoin ihan ennalta arvaamattomasti, aloin itkeä. Koirasta näki, että olotila on oli uusi ja pelottava. Pikkuhiljaa se  väsyi, se haki koko ajan minun luokse turvaan, jos voisin tehdä omituiselle ololle jotain. Sitten se lysähti maahan ja vaan makasi silmät auki. Tiedän, ettei koiralla ole mitään hätää, mutta totta kai pienen eläimen hätä oli kauheaa. Tavallisesti niin aktiivinen koira on yhtäkkiä huumattuna ja hiljaa.

Vähän hävetti itkeä, sanoin hoitajalle, ettei kyse ole epäluottamuksesta, jotenkin sitä vain asettui liikaa koiran asemaan ja mietti, josko toisella on hätä tai sitä pelotti oudot tuntemukset.

Silmät kosteina menin tappamaan aikaa salille siksi aikaa. Olin miettinyt tällä viikolla penkkimaksimin yrkkääamista, mutta koska luulin olevani ilman seuraa salilla tänään (ja huomenna on kaverin kanssa selkä- ja hauistreeni), niin olin haudannut ajatuksen.

Kuinkas ollakaan isäni oli vielä salilla treenaamassa minun saapuessa paikalle, hänellä oli jopa oma treenit jo tehtynä. Nakitin isäni spottamaan etten jää tangon ja penkin väliin.

Kevyt alkulämppä, käsipainoilla vähän kiertäjäkalvosinliikkeitä ja tangolla kevyt lämmittely maksimeja edeltäväksi.

50kg:lla lähti niin kevyesti, että lisäsin saman tien 10kg lisää. 60kg:lla sitten ei voinutkaan samalla tavalla reippaasti tehdä liikettä, vaan ekan yrkän vauhti hiipui ja jouduin pyytämään apua. Isän korjausehdotus liikkeeseen, ja seuraavalla 60kg nousi kevesti. Nälkä kasvoi ja ajattelin, että nostetaan vielä 65kg:hen. Sekin meni vielä niin kevyesti, että nostin vielä kertaalleen 67,5kg:n. Oma paras parani 5kg:lla.

isikin pääsin mun blogiin, hei isi!
Oli fiilis, että olisi varmasti noussut vielä enemmänkin, mutta mielessä oli pt:n sanat maksimiyyrkkien määrästä. Onpahan sitten jotain mitä odottaa. Näyttäisi siltä, että oma paino tulee vielä nostettua penkistä, eikä siihen mene edes kauaa aikaa. Huikeaa. Onhan se kiva, että on joku tavoite mihin treenata. Pitääkin kysellä kaverilta treenistä, jolla tuohon tavoitteeseen pääsisi.

Salilla ehdin unohtaa hetkeksi tokkuraisen pikkuiseni, tein vähän vinopenkkiä, rintoja ristitalja (mikä se kehikko oikein on), superina ranskalaista ja ojentajapunnerrusta sekä vähän push downeja tangolla.

Pikkuinen on nyt kanssani kotona, vähän askel hakee. Häntä kun vielä heiluisi, niin ehkä omatuntoni lakkaisin soimaamasta. Taitaa Mimillä mennä tämä ilta nukkuessa.


Luottaakohan se enää ikinä siihen, että kopan nostaminen eteiseen tarkoittaa sitä, että hän pääsee jonnekin kivaan paikkaan meidän mukaamme?

Jo joo, jos joskus toistamiseen pikkuinen viedään hammaslääkäriin tms, niin sitten kyllä sovitaan sellainen aika, etten ole viemässä Mimiä yksin. Mun sydän oli särkyä.

lauantai 23. elokuuta 2014

yhtä hymyä

Aamulenkki onnistui tänään ilman polvikipuja, päänsärky hellitti kävelyn aikana eikä omituinen ihokutina tullut tänään enää. Viimeksi sain käveltyä 35 min lenkin hammasta purren, polvi tuntui tukkoiselta ja ensimmäiset kävelylenkki kylmällä ilmalla aktivoi omituisen kutinan (alkoi polvitaipeista leviten lopulta koko kroppaan ja lenkin jälkeen tuli omituista lihasnykimistä). Tänään ei ollut mitään ongelmia, pistin jopa tanssien lenkillä kun soittolistalta tuli  LMFAO:n Party Rock Anthem. Onneksi ei ollut muita ihmisiä näkemässä
.

Kevennetty viikko on sujunut erinomaisesti, olen pysytellyt poissa salilta, olen keskittynyt kehonhuoltoon. Töissä lanseerasin jokapäisen klo 11.15 hartiajumppahetken. Puhelimessa on hälytys joka päivälle, ja äänimerkin tullessa kynät tippuu kädet ja teemme kevyen hartiajumpan ja venyttelyjä.

Nyt voisin laittautua ja alkaa sunnata keskustaan brunssille.

lisäys, niin joo.. meillähän alkoi eilen LOMA 

torstai 21. elokuuta 2014

reseptivarkaissa: Get Fit Foodin mustikkapiirakka omalla twistillä

Tämä seuraava leipomus on viimeviikolla tuonut suunnattomasti iloa elämääni. Mainitsinkin toissakerralla kirjoitellessani tekeväni Get Fit Food -blogin reseptilla mustikkapiirakkaa.

Noh, hieman sävelsin, tässä on oma versioni piirakasta (halusin nimittäin rahkaisen mustikkapiiraan)

Ryövätty mustikkapiirakka, 8 annosta

Pohja:
40g kookosjauhoa
45g profiber
10g riisijauhoa
400g vettä
5g psylliumia
1,5tl leivinjauhetta
makeutusta, ohjeessa luki 50g erytritolia aka karppisokeria, mutta minä käytin Canderrellia noin 5-6g
2 hyppysellistä (oma "hyppysellinen on se mitä tarttuu mahtuu keskisormen ja peukalon väliin) kalaharin suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä kuuma vesi (itse käytin juuri kiehunutta). Painele taikina irtopohjallisen leivinpaperilla vuoraton kakkuvuoan pohjalle, jätä vähän taikinaa yli, jotta saat muotoiltua 1,5-2cm korkuiset reunat piiraalle. Esipaista pohjaa 15min 175 asteessa.

Rahkapäällys:
250g maitorahkaa
1 kananmunanvalkuainen
½ sitruunan mehu
1 sitruunan kuoret
2 tl maissitärkkelystä (vähän sakeuttamaan settiä)
makeutusta oman maun mukaan (yritin punnita, mutta juuri sillä hetkellä sitten vaaka ei reagoinut makeutusaineen painoon.. kohtuu makeaa saa olla, sillä maku "katoaa" mustikoiden ja paistamisen myötä)

Sekoita kaikki ainekset keskenään, tadaa!

Mustikoita laitoin piirakkaan 300g (tämän kesän itse kerättyjä ommom) päälle. Sulatin marjojan hieman ja lisäsin teelusikallisen vaniljasokeria ja vähän vielä makeutusjauhetta päälle.

Kaada rahkapäällys esipaistetun pohjan päälle. Lopuksi lisää mustikat.

Paista 175 asteessa 45min.


Kalorilaskuri antoi koko piirakan kaloreiksi noin 570kcal (ensimmäisessa versiossa en käyttänyt maissitärkkelystä, silloin kalorit jäi 540). Sadassa grammassa (märkäpaino) on 50kcal, yhdessä palassa vähän päälle 71 kcal. Tavalliseen pullapohjaiseen verrattuna tuossa on neljäsosa kaloreista, murotaikinapohjaisessa kaloreita on vielä enemmän (tottakait se aito tavara on parempaa, mutta kevytversioksi tämä on erinomainen).

tiistai 19. elokuuta 2014

Vähän erilainen maanantai

Olen ollut niin onnekas, että olen kesällä saanut kahdesta kaverista seuraa punttikselle (kun salilla oli treenaa kaverin kanssa viisi kertaa -kampanja). Nyt kampanja on ohi, ja pääti vuorostani lähteä tutustumaan kaverin punttiksella.

Olen katsellut salista kuvia netistä jo tovin, ja olin intoa täynnä menossa koko maanantain salille. Ko sali on pienempi, ahtaampi, matalampi ja se on täytetty Krafwerkin laitteilla JA isoilla raavailla miehillä, ei tarvitsisi olla enää ainoa joka puhisee ja puuskuttaa sarjoja tehdessä. Välillä on tullut sellainen olo, että olen turhan "ronski" tai punainen /puuskuttava omalle salille, on kauhean epänaisellinen olo kun väännän sarjoja naama punaisena. Täähän on siis vaan mun päässä, eihän ketään oikeasti kiinnostaa mun touhut.

Tutustuimme saliin, pyörähdettiin siellä, tsekattiin laitteet ja alettiin hommiin. Oli tarkoituksena treenata rintaa ja ojentajia. Pari penkkisarjaa sain tehtyä, sitten vähän rintalihaksia kehikkohässäkässä. Päässä tuntui painetta jo penkin jälkeen, mutta vinopenkkiä tehdessä koneessa tuntui kuin pää olisi räjähtänyt, tuli ennenkokematon päänsärky, joka humahti yli tuoden jalat alta -tunteen ja välittömän pahanolon. Tuli siinä vähän itkeskeltyä kipua. Koska tuo kauhea tunne tuli treenin yhteydessä, päätin etten ota turhia riskejä, vaan painelin saman tien työterveyslääkäriin, joka laittoi lähetteen neurologian ensiapuun.

vielä pari tuntia kotiutumiseen
Tuli vietettyä sairaalassa 6-7h, otettiin kaikenmaailman sydänfilmit, verikokeet, aivoskannaukset yms testit. Helpotus oli suuri kun ei löytynyt mitään vammoja, ymmärtääkseni homman tarkoitus oli sulkea pois aivoverenvuoto. Diagnoosiksi jäi sitten ponnistuspäänsärky.

Nyt pitää ottaa entistä rennommin tämä viikko, mielummin nyt kuin seuraava. Tällä viikolla on hyvä lepäillä vielä, muutenkin mietin jo eilen ennen kohtausta sitä, että voisi vetää salilla 50% treeniä, jotta sitten ensiviikolla voisi vähän kokeilla maksimeja. Nyt pitää vain rullailla selkää ja laittaa aviomies hieromaan epäkkäitä, ne tuntuvat olevan jumissa.

Mietin vähän tätä seuraavaa, kirjoitanko vai enkö. Sattui tosi outo.. tapaus. En ole aikaisemmin kokenut tulleeni etukäteen tuomituksi, mutta nyt oli vähän outoa menoa. Koska säntäsin suoraan salilla lääkäriin, menin samoilla vaatteilla sieltä luonnollisesti sairaalaankin. Minulta kyseltiin pituudet ja painot. Mietin hetken aikaa mitä oma paino voisi olla. Edellisen kerran olin ollut puntarilla juhannuksena inbodymittauksessa, ajattelin että siihen nyt varmaan kilo tai pari on kohtuu realistinen. Ihmeteltiin vähän, että miten mä nyt en ihan tarkkaan tiedä painoa, että mä näytän siltä että juoksen aamuna ensimmäisena vaa-alle (varmaan oon jollain dietilläkin ja varmaan kisoihin menossa). Aijaha, mistä se johtuu, niistä treenihousuista vai? Kerroin urheilevani ihan treenaamisen ilosta ja että viimeaikoina on tullut keskityttyä enemmän punttitreenin boulderoinnin jäätyä pakosta pois.

Siinä sitten muita testejä odotellessa, kyseltiin lapsista ja kerrottiin sitten, että tulen näyttämään samalta kuin hoitava henkilö, kuhan saan lapsia, "tältä ne käsivarret sit näyttää penkin ja lapsien jälkeen" .. aijaha. Muutenkin tuntui että ko henkilö kuvitteli nokittelevansa penkkituloksillaan, ja joka toisessa välissä toisteltiin, että tältä sä tulet sit näyttämään. Siis mitä ihmettä?! Pidin suuni kiinni siitä, että varmaan ruokavaliollakin pystyisi vaikuttaa omaan ulkonäköön lapsen saannin jälkeen, jos ei urheilla jaksa (ajattelin kuitenkin olla hiljaa, oli vähän sekava olo päänsärkykohtauksen jäljiltä).

Jäin miettimään, että olisiko nuo samat avautumiset tulleet, jos olisin saapunut better bodiessien housujen sijaan verkkareissa/kollegeissa. Onko se, että olen investoinut pitkän harkinnan jälkeen erittäin mielyttäviin teknisiin vaatteisiin merkki siitä, että olen pinnallinen ja heti ensimmäisenä alan toisessa tarkkailla sen painoa, ja sitä kautta pitää "hyökätä" tyylillä että mun kunto on katoavaista jne?  HUH!?

Minulle on aidosti ihan sama miten muut treenaavat, paljon nostaa penkistä tai miltä näyttävät. En edes kiinnittänyt huomiota ko naisen omasta mielestä ilmeisen epämielyttävään vartaloon, enemmin jäin katsomaan kauniita kasvoja. Ja omasta painosta, mä olen onnistunut ihanasti irtautumaan siitä vaa-an luvun tuijottelusta, pyrin määrittämään sen oman arvon mun tekemisten kautta eikä siitä mitä vaaka minäkin päivänä näyttää. Tätäkin - omituista kyllä - jouduin perustella eräälle tuttavalle. Miksi mun pitäisi punnita itseni päivittäin? Mulla sitä paitsi tällä hetkellä paljon muitakin asioita murehdittavana kuin se, että painonko 100g vai 500g enemmän kuin edellisenä päivänä.

Voisi kuvitella, että tuollainen suhtautuminen itseensä ja sitä kautta hyökkääminen kaikkia itseään "uhkaavaksi" tai paremmaksi (?) kokemien kohtaan olisi kuluttavaa, miksi pitää lähteä tuollaisten negaatioiden kautta käsittelemään asioita. Tuntuu että ihmiset käyttävät aivan liikaa aikaa sen miettimiseen, mitä muut heistä ajattelevat. Se on ihan sama hei, mitä joku toinen miettii minusta /sinusta, itse sitä tietää omat taustansa ja tilanteensa. Jos oma elämäntilanne on se, että juuri nyt ei oo aikaa urheilla yhtä paljon kuin toinen tai ruokailut syystä tai toisesta ei ole onnistuneet, niin ei sen takia pidä kokea itseään huonommaksi. Elämässä tulee hetkiä, jolloin pitää priorisoida asiat uudella tavalla.

Tuo oli vaan NIIN outoa, en ole aikaisemmin joutunut vastaavaan tilanteeseen.

Mutta voi aviomiesparkaa, kun sillä on näin mäsä vaimo. Mies taisi olla aika huolissaan kotona, edellisen kerran helmikuussa vietin yötä sairaalassa selkäkipujen takia, nyt sitten tämä keissi. Pitää pitää parempaa huolta itsestäni, ettei tarvitse miehen olla noin huolissaan. Ihanainen haki minut keskellä yötä sairaalasta. (Täytyy toivoa kans, että mun kaveri uskaltaa vielä lähteä eilisen jälkeen mun kanssa treenaamaan, niin voisin ostaa sarjalippu tuonne toisella salille :D )

33/2014


Hyvä punttiviikko, vähän tepsuttelua, köysittelyä ja tuli uituakin pitkästä aikaa.

Kuusi kertaa urheilua, yhteensä 6h 25min. Ihan hyvin kun kuitenkin oli vielä lepoviikko.

Lauantaina tuli punttiksella keskityttyä olkapäihin ja coreen, pystypunnerruksia ja vipareita pyramidisarjalla. Sunnuntaina oli kohtuu nöyrää uida, olkapäät salli juuri ja juuri muutamat vapaauintivedot päästä päähän, muuten oli edellisenä päivänä pumpatuilla olkapäillä uitava rintaa.

torstai 14. elokuuta 2014

Hiilarit naisen salilla pitää

Ha, ihan eri meininki tänään salilla viimekertaa verrattuna, ei kiukuttelua nälän eikä jatkuvasti tiellä olevien kuulokkeiden kera, nyt myös energiat riitti viimeistä toistoa myöten. Kannatti lisätä hiilareita lounaalle ja ottaa "vyölaukku" kännykälle, piti vaan ottaa kunnon liehupaita, jotta sain tuon rahavyön piilotettua. Ehkä minä vielä joku päivä investoin niihin langattomiin kuulokkeisiin.

Alkulämpö crosserilla

  • leuat omat paino 3 x max, 7-5-4
  • superina ylätalja lapio-ote 50kg & alatalja rusettiote 40kg 3 x 12
  • superina "push down" tyyppinen liike mutta kädet suorina (selkäliike) 40kg & takaolkapäät laitteella 30kg
  • hammerit  á 3 x 12 kp 9kg
  • superina pystysoutu & -punnerrus tanko 17,5kg 3 x 12
  • haiuskäännöt taljassa 3 x 12 30kg ja loppuu tiputusarja alkaen 35kg ja 10 toistoa 22,5kg asti
  • kyljet levypainon kanssa seisten
  • erittäin luova vatsaliike saksiliikkeellä, reisin nostolla ja lantionnostolla
  • yksi setti "kiipeilyvatsoja"

Loppulämpö crosserilla

Hyvä pössis taas JA taas kerran oli aviomies kotona odottamassa kera lämpimän ruoan. Itse valmistin liha, mutta mies oli sitten kattanut pöydän jne. Luksusta.

Kuvassa myös jokin epätoivoinen yritys tehdä toispuolenen käänteinen ranskanletti niskanutturalla, harjoittelu jatkukoon. Nyt voisi leipoa mustikkapiirakkaa. EDIT: siitä tulikin mukaelta tuosta piirakasta, pohja kuitenkin  about em blogin reseptillä.

Nyt kun tsekkaa oman treenin, ihan vähän siellä on vielä jaottelut hakusessa, ehkä olkapäille voisi pyhittää oman päivänsä, ts rinta&ojentajat, selkä ja käsivarret ja sitten olkapäät ja enemmä painotusta keskivartalolle? Kohtahan sitä pitäisi päästä jo treenaamaan koipakin. Aamuaerobisisia voisi alkaa jo sentään tekemään odotellessa.

tiistai 12. elokuuta 2014

25-32/2014

Italian jälkeen jäi merkkaamiset näemmä pidemmäksi aikaa, tai jo .. ennen Italiaa.

Hyvin on tullut liikuttua, kuten väreistä näkee ja kuvakkeista, niin myös on ollut monipuolista. Kesään mahtui yksi flunssaviikkokin JA olen malttanut pitää lepopäiviä urheilusta. Vielä enemmän voisin keskittyä kehonhuoltoon, venyttelyyn, rullailuun jne. Eilen kävi hieroja kotona möyhimässä selkää ja pohkeita.

Ainoa mihin en ole niin tyytyväinen on kiipeilyn määrä JA laatu viimeisen 2-3 viikon aikana, mutta sitä on turha murehtia sen enempää, keskitytään hetkeen.





penkkipäivä ja bataattimantelikeksejä

No olipa raflaava otsikko.

Alkaa olla pahat vieroitusoireet kiipeilystä ja aerobisesta, onneksi salilla saa treenattua jalkoja säästellen

alkulämpö crosserilla

  • penkki tanko, 12x 40kg, 12 x 42,5kg, 8 x 45kg, 10 x 45kg, 8 x 42,5kg ja 12 x 40kg
  • vinopenkki käsipainoilla 3 x 12 á 16kg
  • superina: ranskalainen punnerrus & kapea ojentajapunerrus molemmmat tanko + 12,5kg, ts 2,5kg lisäys viimekertaan 4 x 12
  • superina: viparit kp á 6kg ja rintalihasliike penkillä maaten kp á 10kg 3 x 12 
  • push down tangolla 3 x 12 45kg
  • tiputussarja 35-30-25-22,5-20-17,5 kunnes ei enää liikkunut


Yritys tehdä jalkoja trx:ssä, sattui polveen tuli kiukku ja lähdin melkein ovet paukkuen kotio. Saattoi ehkä olla jo alhainen verensokeri ja siksi tuli kevyt ylireagointi. Enemmän ruokaa ennen treeniä ja enemmän hiilaria treeniveteen.

Vähän ehkä jäi syömään sarjoissa se, että en uskaltanut lähteä puskemaan kaikkia sarjoja loppuun asti, voi olla että voimat olisi riittänyt kaikissa sarjoissa 12 toistoon, mutta yksin penkatessa en vain uskalla.

Kotona onneksi odotti aviomies valmiin ruoan kanssa JA ruokailun jälkeen leivoin toistamiseen Fit foodin ohjeilla herkkuja, tällä kertaa bataatti/mantelikeksejä.

Maku: tosi jeesh
Koostumus: ei niin rapsakka, koska omat ainekset olivat melkein sinne päin, jos käyttää jauhoa eikä jauhetta ja kookoshiutaleita jauheen sijasta, niin se tekstuuri jäi aika kosteaksi, ehkä sitten tässä tapauksessa vähän voi tuota liikaa kosteutta hävittää lisäämällä profiberia. Omat muottini taisivat myös olla pienemmän kuin reseptin laatijalla, joten keksit jäivät tarkoitusta paksummiksi. Monen asian summa, ensikerralla myös isommat muotit.

Mä taidan olla vähän huonolla tuulella vähäisen liikkumisen takia, vaikka eihän tässä olla kuin viikko oltu vähän toipilaana, lääkäri määräsi kaksi viikkoa JA minä ihan itse päätin ylirasittaa koipia viikonloppuna, ettei silleen oo varaa valittaa (mutta ei se silti vie pois harmitusta). Onneksi aviomies ei lue mun blogia, niin ei tulee mitään "i told you so" -lainia tähän kohtaan :P

ROAAAAAR!!! Pitää kokeilla huomenna töissä hakata vähän säkkiä, jos se helpottaisi oloa. Voisihan sitä kokeilla uimista.. se varmasti auttaisi? Pitää miettiä tätä.

maanantai 11. elokuuta 2014

erinomainen flow

 Ensivuonna uudestaan!!

vaatteilla pelleilyä, Marimekkoa vuodelta nakki ja Converset

Magenta Skycode


Skrillex rokkasi ja Bonobosta tuli ihan kiipeilyfiilikset

keskittymällä musiikkiin ja kulinaarisiin nautintoihin, pystyi lauantaina vetämään ihan ok setin salilla

siskokin eksyi Flowhun, joten tsekkasimme Manic Streat Preacherssit, oma suosikki illalle oli Kavinsky

Sunnuntaina mind blown by die Antwoord

Oli ihana viikonloppu. Flow on mahtava festari, lähellä, hyvät artistit, hyvää ruokaa, hyvin hoidetut järjestelyt ja erinomainen harhautus kun ei saa koko viikonloppuna oikein urheilla kunnolla (ei lenkki, ei jalktreeniä, eikä kiipeilyä) hyvää seuraa unohtamatta.

torstai 7. elokuuta 2014

rouva märkäpolvi

Ha, en ollut ollut väärässä oman polven tilasta. Eilen kävelin terveyskeskukseen tuon tukkoisen tuntuisen polven takia. Nestettähän siellä oli. Neula sisään ja nesteet ulos, vähän kortisonia perään, särkylääke kuuri käteen ja töihin.

Niinhän se oli, että Italian reissun jälkeen polvi ei vaan enää palautunut omalla hoidolla, hieronta, lepo eikä buranakuuri tuottanut tulosta. Nyt sit rauhassa niin saan pian taas palata takaisin pumppaanpumppaan.

Olen innoissani suunnitellut mahtavaa jalkatreeniä, Kyykkyjä smithissä, yhden jalan mavea smithissä, superia ojentajakoukistajaa, askelkävely sekä jalkaprässiä leuanvetolaitteessa, toi järjestetys on vielä vähän auki. Miltäs treeni kuulostaa? Materiaalia olis vaikka kuinka paljon lisää, pitää miettiä josko treenaisi kuitenkin jalkoja kahdessa osassa jatkossa.

Olin jo etukäteen päättänyt terveyskeskusreissusta (oli muuten kiva ja tehokas lääkäri, sain hyvää palvelua julkisella), joten tiistaina tuli sitten revittyä salilla didiä säästelemättä. Minulla oli siis ensimmäiset (ja viimeiset) treenit uuden pt:n kanssa..

Treenattiin mun oman pään mukaan pt tsemppasi tosi hyvin

alkulämpö

vinopenkki tangolla 3 x 12 30kg (tämä oli uutena, tavallisesti teen käsipainoilla, liikerata vähän erilainen, painot haussa)
tasapenkki tanko, 12 x 40kg, 6 (vai 8) x 50kg, 12x 40kg ja tanko
superina ranskalainen punnerrus mutkatangolla sekä kapea ojentajapunnerrus tangolla (tanko + 10kg) pt opetti tässä vaiheessa miten saan paremmin tuntumaa liikkeeseen, jatkuvan "pidon" tms
push down tangolla vastaotteella 3 x 12 25kg, tiputussarja loppuun 10 toistoa lähtö 30kg-> 15kg:hen
vatsat voimapyörällä
koirankusetusselkävatsaliike ja lisäyksenä supistus/crunch emt.. voin näyttää jos jotakuta kiinnostaa

loppulämpö
olo treenin jälkee, kaputt
Kädet tärisivät pudostussarjan jälkeen niin, ettei meinannut voimapyörästä tai muistakaan liikkeistä tulla enää mitään. Ojentajat ovat edelleen hellinä, vaikka treenistä on jo pari päivää XD

Vähän harmittaa kun en nyt muutamaan päivään oikein pääse treenaamaan, onneksi osaan pitää itseni kotona kiireisenä, olen mm opiskellut
.. ja hajosin tuohon oppikirjaan, mutta kyllä minusta vielä rautainen ammattilainen tulee.

Tuli myös leivottua. Onneksi GetFitFoodin blogista löytyy tosi kevyitä herkkuja. Tein fit foodin suklaabataattikakkua



Tänään aamulla herkuttelin sitten valmiilla tuotoksella.

Tänäänkin on ollut tuottelias päivä. Pari tunti tuli jo opiskeltua, seuraavaksi voisi tehdä jotain niinkin tärkeää kuin miettiä mitä laittaa huomenna Flowhun päälle. Huomisen esiintyjälista on tsekattua läpi ja on hyvä käsitys siitä mitä artisteja haluan käydä katsomassa, aviomiehellä ei onneksi ole pahemmin mielipidetta asiaan, mutta olen valinnut bändejä, joiden tiedän varmasti miellyttävän häntäkin.

Käydessäni spotifyssa artisteja läpi tykästyin kovasti sunnuntaina esiintyvään Die Antwoordiin.



Aika omituista, mikä sopii minulle hyvin.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

kuin kala kuivalla maalla ja häähulinaa

Perjantaina yritin olla hyvä vaimo, yritin olla kiinnostunut aviomiehen harrastuksista. Tuli käännyttyä Assemblyssä. Ei ehkä ihan mun skene, mutta moni muukin harrastus on alkuunsa tuntunut omasta mielestä kummalliselta. Kuva: Kala kuivalla maalla by Juha Immonen, tuolta löytyy muitakin kuvia Assyilta.

 
Assyilla käyminen oli myös erinomainen syy viettää lepopäivää, su-to oli kuitenkin tullut tehtyä monta raskasta treeniä. Sain hyvän syyn kaivaa American Apparelin mekkonikin kaapista sekä käyttää korkkareita.


Koska käytössäni oleva päivälippu salli oleilun tapahtumassa seitsemään asti, heitti aviomies minut kotiin viettämään enemmän omanlaista iltaa. Ohjelmassa oli  kevyttä herkuttelua, Mimin rapsuttelua ja Hemlock Groven katsomista.


 Lauantaina oli vähän sellainen olo, että ei olisi aivan ihan sellaisessa .. "huippukunnossa", vähän koko viikon on ollut sellainen olo, että kiipeillessäkin on pystynyt vaan ihan ok suorituksiin, tuntuu että jotain puuttuu nyt suorituksista.

Salilla onneksi suoritukset eivät ole niin pitkiä, etteikö pystyisi tehdä juuri niin hyvin sarjat kuin haluaa, mutta seinillä päättyvän viikon kiipeilyt ovat olleet aikamoinen pettymys itselle. Nyt ei ole edes mitään tekemistä pään kanssa.

Belfiestä huolimatta eilen ei ollut jalkapäivä, vaan vuorossa oli yläkropan rääkkäämistä about seuraavanlaisesti

alkulämpö crosserilla

 Leuanvetoja avustettuna laitteella & Ylätaljalaite väärinpäin istuen 4 x 12 (super)
Haiuskääntöjä scott -tangolla 3 x 8 22,5kg
Alatajla rusetilla (45,45,40kg) & takaolkapäät koneella (45,45,40kg) 3 x 12 (super)
Pystysoutu kp ´8kg 3 x 12 
olkapäiden hapotus sivulta ylös eteen takaisin sivulle ja alas -liikesarja, 3 x kunnes ei nouse

loppulämpö kuntopyörällä 

taitaa olla hauikset aika .. pumpissa 
 Tarkoitus oli treenata kädet niin pahaan kuntoon, ettei illan häissä jaksaisi viinilasia nostaa.


Eilisiä häitä on odotettu pitkään. Olen läheltä seurannut sulhasen kautta koko parin seurustelun alkua, olin mukana mm miettimässä kihlasormusta sulhasen kanssa jne. Ihana pariskunta sai eilen toisensa perheidensä ja ystäviensä edessä.
Mummin peruja mekko, olisiko mekko kentie isäänkin vanhempi? Kengät ja laukku kuului omaan hääpäivääni.
Sopivasti minulla oli juhlien teemaan sopiva asukin. Vintage oli teemana, minä laitoin mummini vanhan mekon päälle. Ei uskoisi, ettei tuota ole teetetty minulla, niin hyvin se istui päällä. Istui NIIN hyvin, että pystyin tuossa jopa osallistua häissä käsipallonheittokisaan (sulhanen on handispelaaja). Olivat tuoneet nopeusmittarin/tutkan paikan päällä ja yksi illan ohje oli heittokisa. Menin sitten voittamaan naisten sarjan 66km/h tuloksella, kisan jälkeen paransin vielä tuloksen 70km/h.. aika hauskaa. Kovaa olkapäälle tosin, jos ei täysin keskity siihen, miten heittää, väärä asento aiheuttaa aika kovan vihlasun joka säteilee olkapäästä sormiin.


Kyllähän sitä kädet ehti sitten iltaan vähän palautua, maltillisesti tuli otettua tottakai. Oli ihanat häät, erittäin tunnelmalliset, morsian oli luonut aivan ennennäkemättömän ihanat häät, jokainen yksityiskohta tuntui olleen tarkkaan harkittu, kaikki sopi yhteen.
Tänään tuli sitten toinen lepopäivä tällä viikolla, ei etteikö olo sallisi urheilua, vaan ajattelin olla hyvä vaimo, pistää kotia siistiksi, kokkailla seuraavalle viikolle valmiiksi ruokia meille ja käyttää koiruutta uimassa, vähän pitäisi opiskellakin, huomenna ehtii sitten taas urheilla itsensä iloiseksi.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0