lauantai 29. joulukuuta 2012

Jääkausi avattu

Tällä päivälle oli luvattu aurinkoista keliä ja mukavat pakkaset, olosuhteet ulkokiipeilyllä olivat siis erinomaiset. Pienen seikkailun (lainakamojen saaminen ja bensatankin korkin lukon jäätyminen) jälkeen pääsimme kaverin kanssa suuntaamaan kohti Nuuksiota. Nuuksiossa aurinkoinen keli vaihtui mystiseksi usvaksi... kaunista sekin.


Kallioille pääsyyn oli kaksi reittiä, joko auto parkkiin urheiluopistolla ja jään halki kävellen.. tai sitten auton vähän syrjempään ja jäällä kävelyä rantaa pitkin. Valitsimme jälkimmäisen. Aikamoista tarpomista, hyvää aerobista.




Teetä mukana, ensikerralla voisi termarista löytyä esim kuumaa keittoa. 99% suklaa ei oikein toiminut .. eikä 86% suklaakaan, onneksi jouluna tuli kartutettua rasvakerrosta, niin ei ihan heti tullut tappava nälkä.


Lainakamat, kengät, raudat ja säärisuojat. On varmasti ihan erilaista alkavalla viikolla käydä kiipeämässä, kun voi heti paikalle saapuessa olla kamat valmiina päällä.. eikä tarvitse esim Pirulla odotella, että joku tulee luovuttamaan kamat.. ja sitten sormet palellen vaihdetaan pakkasessa kamoja.. ei kiva.


Uudet lelut, hakut ja jääruuvi. Oma jääruuvi ei päässyt vielä tositoimiin, harjoittelin vain sen ruuvaamista jäähän. Hakut tuli korkattua.


Eka nousuni.. pojat vetivät saman reiti ylhäältä.. mutta aivan oikeanpuolimmaisen kourun... Mä en tuohon kouruun lähtenyt, kun siinä ei ollut mielestäni tarpeeksi jäätä. Oma reittivaihtoehtona ei ollut sittten yhtään parempi, päin vastoin. Alku oli kainaloihin asti olevaa lunta, sitten laybackasin puunrunkoa (kaatunut kuollut puu) pitkin.. kunnes saavuin ohuen ohuelle jäällä, jossa pysyin vain tuurilla.. 1/4 matkasta sain sitten mäiskiä. Hulppeeta :D Olin aivan liekeissä laybackista, vaikka jääkiipeilyähän tuolla oli tarkoitus harrastaa.






Toinen nousu, yliksessä.. järkevää jäätä. Ei mitenkään turhan vaikeaa.


Ensikerralla varmasti jäätä on enemmänkin. Kävimme toisellakin sektorilla, mutta .. tuossa vaiheessa alkoi ilta jo pimetä. Kaverini sai tehtyä melkein kolme nousua. Jääliidin varmistaminen on hurjasti kuumottavampaa kuin trädin varmistaminen.

Hurjan hyvä pössiä jäi tästä päivästä, aamulla 8.45 reissuun ja kotiuduin kuuden jälkeen illalla. Jännätti aluksi lähteä noin pitkäksi aikaa ulos, ihan vain, koska helmikuussa jääkiipeillessä oli niin kauhean kylmä, tuntui ettei mikään määrä vaatteita riittänyt.

Tänään varustuksena oli:
- merinovillainen kerrasta
- mikrofleesekerrasto
- softshelltakki ja -housut.

Hyvin tarkeni.. ja kun vielä kaverin untsikan sai lainaan, niin välillä oli jopa kuuma. Ensikertaan, ehkä ensiviikolla pääsisin antamaan näyttökokeen Pirunkalliolla, joten saisi sitten ostettua kausarin jääseinälle. Pirunkallio on vaan niin kätevä paikka kaikinpuolin, sinne on jopa lyhyempi matka kuin Salmisaareen sisäseinille.

2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Näyttää niin huipulta!
Pitää kyllä päästä taas jäälle. Nyt ei kelit vaan ole parhaat. Mutta eihän se lavi vielä tähän loppunut, eihän? :)

ps. sulla on hieno kypärä... ;)

-didi- kirjoitti...

Toi oli aivan super reissu.. ihan pelkkä lähestyminen oli aerobinen suorituksensa.

Talvi ei tod oo loppu... ja loppuviikosta pitäisi olla taas pakkasia, joten.. JÄÄTÄ!!!!

hih, kiitos kiitos .. se on hienoa :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0