Pääsi flunssa kiusaamaan vielä alkuviikosta, maanantaina podin flunssaa kotona, tiistaina tuli käveltyä jo koiran kansa töistä kotiin.
Keskiviikon kiikut olivat vielä aika mitäänsanomattomat, eikä torstain juoksukaan ollut vielä ihan priimaa. Pe treenattiin kaverin kanssa lauantain kisojani varten. Oli aika hulppeaa, kun sain perjantaina testata junnujen finaalireitin reitintekijän katsoessa vierestä.. paineen alla tuntui jännittävältä kiivetä.
Launtain kiipeilyistä on ihan oma tekstinsä :)
Su väänsin itseni väkisin salille. Kotona rötväily olisi tuntunut kauhean houkuttelevalta, mutta onneksi sain itseni salille, sain tehtyä viikon toisen "kunnon" aerobisen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti