sunnuntai 18. elokuuta 2013

Arjen luksusta on..

.. vesivessa ja astianpesukone, olemme kotiutuneet mökiltä.

Eiliselle osui pienen pieni poutainen hetki, tämä tuli käytettyä hyväksi kitkemällä kasvimaata, sumuttamalla marjapensaa toluvedellä ja keräämällä vielä hieman lisää marjoja. Otin eilen, kuten otin toissapäivänkin, Mimin mukaani, ajattelin, että antaa koiran nauttia luonnosta. Puolisen tuntia olimme olleet metsässä.. tai luulin niin, kun huomasin, ettei koiraa näy missään. Tavallisesti pienen kuikuilun jälkeen valkoset korvat alkaa näkyä jossain, nyt ei mitään.. aloin hätääntyä, yritin tavoittaa miestäni puhelimella.. ei mitään. Yhtäkkiä alan kuulla kaukaisuudesta koiran haukkumista, ämpärit tippuu samantien ja lähden säntäämään tietä pitkin ääntä kohden. Juoksin mökkimme ohi.. ja kuinka ollakaan.. Mimi istuu rappusilla ja ihmettelee, että mihin minä säntäilen. Pikkuinen oli sitten päättänyt, että toissapäivän marjastus riitti hänelle.

Rauhoituttuani lähdin takaisin metsään, puolessatoistatunnissa ehti kerätä vielä ihan mukavasti lisää marjoja. Mukavaa kun ei tarvitse lähteä marjaan tuon kauemmaksi mökistä.


Eilen koin löytäneeni suhteellisen kypsiä puolukoitakin, päätin kokeilla jos niistä jäisi putsaamisen jälkeen jotain syötävääkin.


Pieni epätoivo meinasi iskeä katoessani keräämiäni marjoja, ajattelin putsaavani niitä vielä yömyöhään, kunnes muistin vanhempieni maininneen jotain jostain marjojen putsaajasta. Aviomies asensi ihme vimpaimen kiinni tuvan pöytään, liitti siihen imurin ja woosch.. marjat kaadettiin roskineen suppiloon ja ulos tuli suhteellisen puhtaita marjoja, erinomaista.



Minä putsasin mustikat, mies puolukat. Mustikoita roskien jälkeen kertyi 6,4kg ja puolukoita 1,4kg.


Marjasirkus saatiin juuri sopivaan aikaan valmiiksi, aluksi jännitimme naisten aitajuoksua ja sen jälkeen miesten keihään finalit. 



Oli kerrassaan ihana lomaviikko, yksi ihanimmista viikoista aviomieheni kanssa (veikkei säät suosineet ulkotouhuja ja kiipeilyjä sen enempää). Harmi kun se päättyi, mutta nyt voi tulla uusia ihania viikkoja hänen kanssaan, ensivuonna pitää ehdottomasti tulla parempaan vadelma-aikaan.. ja pitää tajuta lähteä mustikkaankin jo mökkireissun ekojen päivien aikana. Koko viikon sain nukuttuakin niin hyvin. Ihanan onnellinen viikko.

Paluu mökiltä sai vielä upean jatkumon, tänään kävin salilla vetämässä uuden superparipunttitreenin, ihan uskomaton tuntuma tehdä liikkeet pareina, tavallista lyhyemmillä toistoilla, mutta usemmassa sarjassa. Viimeiset liikkeet tuntui kovasti, puuskutin ja hengittelin ja sain tehtyä liikkeet puhtaalla tekniikalla. En muista koska olisin viimeksi ollut NÄIN innoissani lähtiessäni salilta takaisin kotiin.

Kaksi yötä ja sitten neljäksi yöksi - viideksi päiväksi Hampuriin.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0