Lepopäivän jälkeiselle päivälle oli suunnitelmissa pidemmän reitin kiipeäminen. Vaihtoehtoina olisi ollut Celebrian, Vesterpilaren ja oma ehdotukseni Ypperstepresten. Onnekseni neljän pitchin ehdotukseeni suostuttiin, sillä jotenkin tuo 470m:n nousu tuntui aivan kauhean pitkältä.
Päivälle ei ollut luvattu mitenkään erityisen hyvää säätä, mutta kelin oli ennustettu paranevan päivän mittaan. Kävimme klo 11 tsekkaamassa paikan, todetaksemme että sää on aivan kauhea. Kävimme Henninsväerissä kahvilassa tankkaamassa, ostamassa kiipeilykaupasta pipot ja suuntasimme puolen päivän jälkeen takaisin Prestenille.
Lähestyminen reitille kävi suhteellisen helposti tieltä, matka ei ollut pitkä, mutta tuttuun tapaan lähetyminen tapahtui vuorilta valuneiden/tippuneiden kivien päältä ja välissä. Heti lähestyessä tajusin pukeneeni päälleni liian vähän, olin jo kahvilaan mennessä laittanut takin alle onneksi pitkähihaisen paidan, mutta jalassa oli valitettavan liian ohuet housut, tässä vaiheessa ei vain ollut oikein kääntymistä takaisin.
Pari kertaa selvitettyämme köydet pääsimme vihdoinkin liikkeelle. Jäsen T liidasi jälleen kerran kaikki pitchit. Ensimmäinen kp tuntui jälkikäteen varmasti tiukummalta, sen kiipeämiseen meni eniten aikaa. Olin hermostunut T:n puolesta, reitti näytti kauhealta.. hän kuitenkin liidasi reitin hienosti ylös. Lähtiessäni kakkostelleen olin hetken hermostunut, reitin alku tuntui sen verta hankalalta, että olin ihan pienen ajan varma, etten pääse edes reitille, jotenkin kuitenkin sain itseni kasattua ja nousin reitin puhtaasti.
Samalla tavoin muutkin pitchit nousi puhtaasti. Sää oli aivan kauhea, tuuli niin paljon, että välillä olin varma tuulen vievän kaverin seinältä mukanaan, vettäkin ripsi välillä ja pilvet olivat alimmillaan noin 50 metrin päässä topista.
Kolmannen pitchin alku oli jo märkää ja jalat nousi erittäin hitaasti, liian ohuet vaatteet ja kova tuuli eivät olleet hyvä yhdistelmä. Topista tuli tehdä vielä 60 m traverse storhyllanin päällä. Jäsen T meni tuttuun tapaan edeltä, minä jäin varmistamaan hänet. Köysi loppui, mutta mitään ei kuulunut, yritin tarkkailla köyttä, mutta mitään sovittuja merkkejä ei näkynyt.. odottelin ja odottelin. Kylmissään ja hieman väsyneenä alkoi pieni paniikki iskeä, yritin tavoitella kaveria puhelimella, turhaan.. onneksi hän jossain vaiheessa tajusi itse soittaa minulle. En vain uskaltanut lopettaa varmistamista, saatika sitten lähteä seikkailemaan laskeutumispistettä kohti ilman lupaa.
Kaveri onneksi hiffasi itsekin ottaa puhelimen käteen, ja pääsin turvallisin mielin matkaan. Traverse sujui ongelmitta, kunnes saavuin kymmenen metrin päähän laskeutumisankkurista, släbin alkuun.. josta piti vielä kiivetä alas. Inhoan släbejä.. inhoan traverseja .. ja erityisesti pelkäään kiipeämistä alas. Pienen paniikin ja itkun jälkeen pääsin kohdan yli. Näin vain jokaisella askeleella släbillä sen, kuinka tipun alas.. ja kuinka tipahdan tyhjän päälle (köydessä toki) 200 m:n korkeudella ja vielä sivuheilahduksella. Horroria.
Laskeutuminen ei mennyt ihan oppikirjamaisesti, köyttä jouduttiin pelastamaan, tehokas laskeutuminen vaihtui parin tunnin seikkailuksi. Olimme erittäin iloisia päästessämme alas, ja vielä iloisempia kun aviomieheni haki meidät ja vei kotiin. Lämmin suihku 10,5h:n palelemisen jälkeen tuntui taivaalliselta. Uni tuli vasta puolen yön jälkeen.
Mahtava reitti kyllä, kun sain kakkostella. Mahtavaa kiveä, niin upeaa erilaista.. Ainoastaan, että kun topossa lukee "bad weather", niin se kans on huono se keli :D Kannattaa pukeutua kunnolla, hanskat varmistaessa oli pop. Onneksi (tosin kaverin harmiksi) emme lähteneet kiipeämänä Vesterpilarenia, siinä olisi ollut minulle 300 metriä liikaa, en osaa edes kuvitella sitä ahdistusta mikä olisi tullut kesken matkan, kun tajuaa, että reitti vaan jatkuu ja jatkuu, eikä alas ole muuta reittiä kuin toppi.. josta olisi pitänyt vielä uskaltaa kävellä alas. En vaan pysy kaverin tahdissa mukana.
Tuli bongattua topista muutama merikotkakin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti