paranemaan päin

Se on nyt sitten virallista, mä oon parantunut oikein hyvin masennuksesta. Oi ilo! Juttelin tänään psykiatrin kanssa, ja nyt on sitten päätetty lähteä pikkuhiljaa lopettaa masennuslääkkeiden käyttö. Kokeillaan alkuunsa puolittamalla annos, mä veikkaa sen olevan aika radikaali. Kauhulla odotan vieroitusoireita, ensimmäisellä kerralla ne olivat aika kovat. Olen myös varoittanut perhettäni ja avopuolisoani siitä, jotta he ymmärtävät sitten sen, että saatan olla aikas kakkana alkuunsa.

Viimeksi tosiaan vieroitusoireita tuli jopa kuukausi lopettamisen jälkeen. Se ei todellakaan ollut kivaa.

Nytkin jo jos unohtaa ottaa lääkkeet, niin vieroitusoireet ovat varsin voimakkaat. Kerran kävi jopa niin, että minulla ehti loppua lääkkeet, enkä saanut lisää kuin vasta muutaman päivänä päästä siitä. Olin aivan hysteerinen, itkin ja raivosin.

Olen silti innoissani lopettamisesta. Voi sitten jossain vaiheessa alkaa miettiä niitä lapsiakin, kun on pääässyt parantumaan ja vierottautumaan. Psykiatrini oli kyllä sitä mieltä, ettei nuo lääkkeet estä lapsien hankintaa, mutta toki on hyvä pelata varman päälle.

Tänään kysyin avopuolisolta (taas) siitä, koska olemme hankkimassa lapsia. Hän sanoi haluavansa nauttia elämästä kahdestaan kanssani. Tuskastuin hieman, sanoi odottaneeni hänen edellisten ehtojan täyttyvän, jolla viimeksi perusteltiin sitä, ettei nyt vielä hankitan lapsia.

Kerroin jälleen kerran, että ei ole ihan reilua, että näissä kaikissa mennään hänen aikataulujensa mukaan. Minä kun olisin periaatteessa ollut valmis ja halukas hankkia lapsia jo aikoja sitten, ja menemään naimisiin, aina kun näen lapsia tai olen pienten kanssa, koen voimakasta tunnetta siitä, että äitys on se syy, miksi minut on luotu tänne. Jokainen päivä lisää turhautuneisuutta.

Avokki sanoi, että ei siinä nyt sentään kolmea vuotta mene, eikä edes kahta. Kaipa tuo on hyvä tietää. Ehtii sitten mennä naimisiinkin ennen lastenhankintaa, jos tuo yksi nyt tajuaa kosia :)

Viikonloppunahan avopuolison tädin hautajaisissa avopuolison toinen täti onnittelu minua naimisiinmenon johdosta. Olin hieman pölmistynyt, totesin vain, että eipä sitä kyllä olla vielä naimisiin menty, mutta olimme kyllä kaveripariskunnan häissä parisen viikkoa sitten.

Mulla oli kovat odotuksen meidän Hampurin matkalta siitä, että siellä olisi ollut jokin romanttinen hetki avokin polvistuessa ja kosiessa, melkein joka kerta jos on jotain spesiaalia, odotan kosintaa. Nyt alan olla jo menettänyt toivoni. En odota enää mitään.

Eksän kosinta ei ollut järin romanttinen, uutena vuotena kauheassa kaasussa baarissa. Seuraavana päivänä kyselin siitä, että oliko tuo vain jokin känninen päähänpisto. Kovasti väitti ettei ollut, ehkä ei vain suostunut myöntään sitä. Oli puhetta kihlojenkin ostamisesta Mallorcalta, mutta .. ehdimme erota sitä ennen. Enpä kehdannut kertoa tuolloin asiasta kenellekään, koska mielestäni se vaatii sormukset, ennen kuin voi mennä toitottamaan kaikille.

Aikaisemmin aina visualisoin sen miten avopuoliso voisi yllättää ja kosia, mutta.. ehkä näin pikkuhiljaa alan tajuta, että mitään ällöromanttista ei ole tulossa, se ei olisi vain avokkia.