tiistai 26. heinäkuuta 2011

Superpäivä!

Oi vitsi, että on ollut ihana päivä. Hääasiat ovat painuneet mielessä taka-alalle, ja olen pystynyt miettiä ihan järkeviäkin asioita ja keskittyä mm työntekoon.

Töiden jälkeen kiisin boulderoimaan, vähän taas palauteltiin boulderointia mieleen ystävättären kanssa. Käsiä säästelläkseni (huomenna köysittelemään) touhusimme otteissa tunnin. Ei ollut kädet myöskään täysin parantunut perjantain kiikkumisista, pitää joko huomenna a) teipata kädet tai b) purra hammasta ja kiivetä.



Selvisi tuonne boulderkeskukseen mentäessä, vaikka sivuilla aukioloajoissa on, että on avoinna kuuteen, niin ei ne sieltä kuitenkaan ole kuudelta potkimassa ulos. Sen takia on usein tullut peruttua aikeet mennä boulderoimaan, kun on kuvittellut, ettei normaalipituisen työpäivän jälkeen enää ehdi rauhassa kiipeillä.

Boulderoinnin jälkeen treffasin toista ystävätärtä. Tuli juostua minulle superhyvä aika hyvään matkaan, 7, 25km aikaan 45 minuuttia. Olen oikein tyytyväinen, vaikka mä olin käsittänyt alunperin juostavan treenin tehon ihan väärin. Ystävätär sanoi, että 6,2min/km.. mä ajattelin että toi oli 6 km tunnissa, en tiedä miten meni noin nurinkurin päässä. Yllätys oli aikamoinen, kun tajusin, että kevyt juoksulenkki olikin ihan kunnon haaste mulle :D Olin vielä ajatellut, että hyvä, ompahan voimia sitten torstain tunnin juoksulenkille, kun on vain tällainen kevyt rupeama.

Oli superrentoa viettää iltaa ko hyvässä seurassa, meillä on harvoin vieraita, ja vielä harvemmin mun ystävät käyvät täällä. Tuli avattua sydäntä kunnolla sekä juostessa että aterioidessa. Tekee hyvää. En olisi ilman seuraa lähtenyt tänään enää edes boulderoinnin jälkeen juoksemaan, että siltäkin kannalta oli mahtava saada vieras käymään.

btw.. päivänasusta.. paita :D



Tosi fiksu kuva. Kovasti pidän tästä topista, Zarasta aikoinaan ostettu. Monta vuotta palvellut, supersöpö ja herkkis kesätoppi. Meni erinomaisesti kirpparilta ostamani farkkuhameen kanssa.

Nyt vielä voi väijyä tuoreimman true bloodin maitorahka-marja -kulho sylissä.. ja odotella avopuolisoa kotiin.

1 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Oli tosi tosi mukavaa!!
Hyvässä seurassa aina uber ihanaa.
Oli oikeasti ihana nähdä millainen olet kotosalla ja millainen koti teillä on. :D

Tosi hienosti olit juossut..pysyit mahtavasti mukana. Kyllä se tuolla vauhdilla 1/2 maraton menee 2h 10min.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0