tosi fiksua

Viimeaikoina päivänasukuvat olisivat olleet about tällaisia

Luulin saaneeni tänään erinomaiset idean, tai no alkuperäinen idea oli hyvä, kävellen koiran kanssa kotiin. Idean muokkaus "kävellen koiran kanssa lumisen metsän läpi hämärtyvässä illassa" ei ollut järin järkevä.

Alku oli lupaava, metsän laidalta vei söpö tallautunut polku kohti kauniin lumisia puita. Polkua lukuunottamatta metsä oli koskematon. Kauaa valmiiksi tassuteltu polku ei jatkunut, vaan matka jatkui kahlaten lumessa. Vielä tässä vaiheessa oli ihanan harmooninen ja seesteinen olo. Pikkuinen pomppi iloisesti perässä.

Jossain vaiheessa tajusin sitten, ettei tuo pikkuinen välttämättä jaksakaan pomppia koko matkaa. Yhtäkkiä alkoi metsäkin tuntua pimeältä. Siellä sitä sitten mentiin suhteellisen pimeässä, puuskuttaen, koira sylissä, kädet hapottaen, alaselkä pms-kivuista krampissa ilman mitään hajua, että missä mennään, kun lumi oli peittänyt kaikki maamerkit. Jotta reissu olisi tuntuntu muutenkin hankalalta, niin sitä sai vuorotellen varoa liukastuvansa ja välillä taas yritti varoa, ettei humpsahtanut lumen alla oleviin ojiin :D Pisteenä iin päälle onnistuin vielä nokkeluuksissani kertaalleen "eksyä", kuvittelin löytäneeni polun haamun kohti erästä autotietä, jotenkin sitten siellä kääntyiltiin.. eksyttiin, sotkin Mimin hihnaan, ja kun taas päätin kantaa pikkuista sylissäni, niin olimme suurin piirtein siinä kohtaa, mistä kuvittelin pääseväni oikaisemaan.

Metsässä ei ihan hirveästi naurattanut, mutta heti kunnon kävelytielle päästessä alkoi oma touhustaminen huvittaa.

Kaikenkaikkiaan oli ihan väsyneen onnellinen olo, kotipihan kohdalla huomasin olevani jopa erittäin tyytyväinen olooni ja elämääni, sekä huomasin, ettei elämästäni tunnu puuttuvan mitään. Hassua.

Mimi sitten taas kidutettiin kotona, vaikka lämmin suihku on varmasti kaikista inhimillisin tapa putsata pikkuinen lumipalloista

Illalla salitreeni vähän myrtsisti mieltä, metsärämpimisen takia kädet ja jalat olivat jo sen verran rasittuneet, etten saanut vietyä treeniä niin hyvin läpi, kuin olisin halunnut. Vallan turhauduin salilla. Huomasin myös, ettei  maastavetosuorinjaloin tangolla oikein luonnistu, oli jokaisella vedolla sellainen olo, että tanko lipeäisi käsistäni.

Treenin jälkeen päätin riehua vielä lisää, putsasin oman parkkiruudun.. sekä naapurin. Kaiken kruunasin vielä reilun 3h:n maraton puhelu ystävän kanssa.