sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Yhteenvetoa vuodesta 2011

Vuoden vaihduttua tulee luotua katsaus menneeseen vuoteen. Vuosi 2011 piti sisällään vastaoinkäymisiä, henkilökohtaisia saavutuksia, matkustalua, iloa ja uusia ystäviä.


Vastoinkäymisiä ei ollut paljoa, mutta harmittavana oli putkiremontin sivussa pakollinen kylppäriremontti. Positiivisena oli se, että nyt ei tarvitse enää tuota tehdä ja tiedämme kylpyhuoneen ja wc:n olevan kunnossa, mutta harmillista oli se, että emme päässeet asumaan pariin kuukauteen omassa kodissamme ja kaikenkaikkiaan projekti oli erittäin raskas. Toisena vastoinkäymisenä on ollut avopuolison vammautuminen, mutta siinä olemme jo voiton puolella.

Suurin asia menneenä vuonna oli kihlautuminen heinäkuun 21 päivä, ja siitä seurannut häiden suunnittelu. Tätä oli odotettukin jo tovin. Häiden suunnitelu varmasti jatkuu tehokkaasti, häihin ei ole aikaa kuin vähän alle 5 kk. Kaikki isot hommat on mietittynä, nyt pitää paneutua yksityiskohtiin, somistuksiin, askarteluihin, istumajärjestyksiin jne.

Yksi ilon asia menneenä vuonna oli välilevytyrän parantuminen, joka mahdollisti mm kahden puolikkaan maratonin juokseminen, minitriathloniin osallistumisen, juoksuun hurahtamisen ylipäätänsä. Urheilulla on ollut päättyneenä vuonna iso rooli elämässäni, vaikka olenkin pienestä pitäen urheillut , niin nyt vasta on se aito urheilun riemu löytynyt. Kiipeilystä on tullut iso osa tämänhetkistä elämääni.

Heiaheiasta voi hyvin saada yhteenvedon edellisen vuoden liikunnoistani.


372 tuntia liikuntaa on aika överi, kiipeilyssä saa helposti menemään tunteja, kuten myös juostessa ja salilla treenatessa. Ihmettelen silti noita tuntimääriä, sillä välilevytyrä mahdollisti urheilun kunnolla muistaakseni vasta maaliskuusta lähtien... ja millaisia tunteja olisinkaan viettänty urheillen, jos olisin kiipeillyt koko vuoden? Se nähdään vuoden päästä :) Kiipeilyn kautta olen onnistunut saada uusia ihmisiä elämääni, joista olen erittäin kiitollinen.


Ainoat mitä pitäisi tuosta liikuntamäärästä lisätä ovat uinti ja pyöräily. tullut pyöräiltyä kauhean vähän, vaikka se mielestäni kivaa onkin. Nythän periaatteessa olisi vieläkin aika sopivat pyöräilykelit, maassa ei ole oikein lunta eikä tietä ole luikkaat. Uintiakin voisin lisätä.

Urheilukunnon kehittämisen lisäksi päätin alkaa kehittää ammatillista osaamistani menemällä kouluun, tai paremmin sanottuna suorittamalla tutkinnon työni ohella. Ensivuoden syksyllä on sitten tarkoitus päättää se päätökseen.. ja miettiä miten jatkaa oman osaamisen kehittämistä.

Omasta henkilökohtaisesta kehittymisestä, koen saaneeni terapiasta hurjasti hyötyä, ja olen onnistunut saavuttamaan enemmän ja enemmän rauhallisen mielen ja oppinut olemaan stressaamatta muiden mielipiteistä. Kaikista ihmisistä ei voi pitää, mutta heidän kanssaan voi silti tulla toimeen. Vielä kun oppisin olemaan tuntematta syyllisyyttä asioista, jotka eivät ole minun vikaani :)

vrt 2010 yhteenveto

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Sulla on tapahtunut kaikkea ihanaa vuodella 2011. Ainakin kirjoituksiesi mukaan vuosi on ollut todella hyvä ja antoisa.

Minulla on ollut ilo tutustua sinuun!!

-didi- kirjoitti...

Vuosi tosiaan oli antoisa, tottakait surujakin mahtui, mutta .. ne ovat suhteessa iloja paljon pienempiä :)

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0