tiistai 18. syyskuuta 2012

kiipeilyvideoita 17.9.2012

Ystävä oli eilen kauhean ihana ja tallensi parit minun kiikut, aloitetaan ensimmäiseksi ei niin menestyksekkäällä yrkällä kisaseinällä. Kaksi kertaa yrkkäsin, ekalla kerralla kahdesti köydessä, toisella kerralla kerran köydessä, molemmilla kerroilla ihme spennausta "sydämen" kohdalla klipatessa ja jalat ihan hukassa. Toisella kerralla jäin roikkumaan vielä käsien varaan, turhaa energian JA ihon hukkausta. Mutta tuossa kuitenkin nyt vähän alkua mun projektista.


Joo, tarkoituksena oli kiivetä tuo vielä kolmannenkin kerran, mutta sitten joku hyväkäs halusi myös päästä samalla reitille. Sen sijaan liidasin sitten 3D-seinällä 5c:n.


Paremmin, olihan se greidikin huomattavasti alempi. Mulla alkaa olla päästä kiinni se, etten pääsen tuota 6b:tä .. tai sitten se on vaan ollut vähän kökköä tuuria. 5c:n olen kiivennyt muutaman kerran, ja kahdella kolmesta olen pannuttanut juuri ennen toppausta, eilenkin oli aika lähellä, mutta sitten sain kuin sainkin pidettyä tuolla kiinni. Puhaltelin kuin synnytysvalmennuksessa oleva, kun klippailin köyden ankkuuriin, käsi meinas lipsua, onneksi pysyi.

Eilen tuli ensimmäisenä nousuna liidattua rocktopialla reitti, joka pelottaa minua paljon kakkostellenkin. Ei antanut luonne periksi olla ainoa kolmesta, joka ei olisi ko reittiä liidannut. Menin jännittämisesta ihan hiljaiseksi ja naama vakavana nousin reitin. Ei se sitten ollutkaan niin paha, jotenkin nyt kun liidasin menivät liikkeet paljon paremmin ja rauhallisemmin, hosumiseen ei ollut varaa. Vihreässä 5b ( ? ):ssä on se pelottava seikka, että siinä mennään nurkan taakse, ja joka kerta aikaisemmin olen unohtanut sen jotenkin, ja hädissäni luullut olevani jumissa reitillä, kunnes olen tajunnut katsoa nurkan taaksen.

Tänään kävimme boulderoimasssa, ei mennyt mitään uusia, pinkkiä ähelsin, ja lähdin yrkkäämään uutta 6a:ta. Ei mitään mullistavaa, enemmän alkaa vain ihoaan sattua kuin alkaa lihaksissa tuntua. Pari päivää jotain muuta urheilua, ehtii iho palautua :)

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0