sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Käärmekallio ja Haukkakallio korkattu

Hidenvimpulat mikä viikonloppu, pe tyttöjen ilta ala- ja yläastetyttöjen kanssa, eilen porukalla kiipeilemässä Käärmekalliolla. Eilen illalla paleltuani pitkän tovin ulkona, mies odotti kotona ruoan ja leffan kera. Ihanainen oli tehnyt muchos nachoseja. Tänään olin kaverin kanssa Haukkakalliolla.

Perjantaina oli ihana nähdä tyttöjä, jännittävää, että vaikka tässä kaikkille on tapahtuntu vaikka mitä, naimisiin menoja, eroja, lapsia.. jne.. niin jotenkin se on vaan silti se sama porukka kuin yläasteella. Tytöt ole muuttuneet mihinkään, tietenkin viisastuneet, mutta samoja ihania hupsuja ovat. Tuolla kokoonpanolla ei olekaan tullut hengattua vuosiin, kerrankin kaikki pääsivät samaan aikaan samaan paikkaan.

Eilen tosiaan kävin ensimmäistä kertaa Käärmekalliolla. Olin odottanut vain ja ainoastaan helppoja nelosten nousuja, sporttia ja trädiä, ensimmäinen nousu (python) meni mukavasti ylös, hieman pelotti mutta puhtaasti, toinen nousu (kyy ) olisi ollut pultattu, mutta me vedimme pultatun reitin vierestä trädillä. Muuten mitkään nousuista ei nousseet paria jatkoa pidemmälle, ehkei kaikkien greidit ollut ihan nelosia.. tietty kauden eka kerta.. ja pienehkö horkka vaikeutti nousuja. Yliksellä ei yritetty yhtään reittiä.

Kotiutuessa mies odotti lämpimän ruoan, elokuvan ja namien kera. Minut on niin helppo tehdä onnelliseksi, kotona lämmin ruoka ja syli odottamassa.

Sain illalla vihdoinkin tehtyä kaverin joululahjatossut, ja sain ne annettua tänään vihdoinkin. Tänä vuonna pitää aloittaa itsetehtyjen lahjojen teko ENNEN joulua :P

ennen huovutusta
valmis tohveli huovutuksen ja muotoilun jälkeen
Tänään oli vuorossa ensimmäinen kertani Haukkakalliolle ja siellä kivikausi-sektorille. Haukkakallio oli mahtava, reittine määrä, halkeamien määrä.. fiksunoloisesti pultatut reitit.

Tänään kaveri sai trädittää, mä kakkostelin reitit ylös. Neljä viidestä meni puhtaasti ylös, yhdellä reitillä tipahdin viimeisillä mooveilla, eipä se haitannut. Eniten odotin Would you love a monster jam? -reittiä, jolla pääsin sitten vuodattamaan jokaisen osaamani kirosanan.. kaikki jäsenet muljui, paukkui.. aivan mahtava nousu... jäätävää menoa. Ihan hyvä, etten lähtenyt trädittämään ko reittiä. Kyllä sieltä yksi löytyi, jonka voisin kuvitella meneväni yksin ensikerralla .. Kuva alla.

wuhuu, ei käsi ja vaan yhdellä jalalla
Nää uudet tc prot tuntuu NIIn hyvältä...
auringonottoa kesken nousun
viimeisen nousun toppaus, voittajafiilis.. katkipoikki
Tc prot osottautui erinomaisiksi kengiksi, olin tyytyväinen valitsemaani kokoon, tavallisesti kiipeän 36/36,5 koon kengillä, mutta jammailukengissä otin koon 38,5 (normikenkä 39). Varpaat osuvat juuri päätyyn, varpaat saavat olla suorassa, kenkä on jämäkkä ja pehmusteet suojaa nilkan.

Kovasti haluan uudestaan tuonne kalliolle, mutta turhan usein noin kauas ei viitsi ihan joka viikko ajaa. Ensikerralla kuitenkin sellaiseen aikaa, ettei miehelle osu päivyvstysviikkoa.

2 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Uuhlalaa, jo kaksi paikkaa korkattu. Mä olen vieläkin pysytellyt sisätiloissa, ehkä vappuna... ;)

Haukkakalliolla on paljon helppoja trädireittejä, pitää ehkä itsekkin mennä sinne treenaamaan. Esim. The Constant Gardener ja The End of the World.

-didi- kirjoitti...

Ei mitään ehkä, eikös ihan hyvää säätä oo luvattu.. :)

Noi molemmat taisi kakkostella, molemmat pitää sit yrittää uskaltaa itse.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0