keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

pimenevä ilta, tie ja basso

Joskus pieni lepo tekee hyvää, ihan päälle, kun ajatukset alkaa pyöriä vain muovisten otteiden ympärillä, mutta varmasti myös kropalle.

Vietin "urheilutonta" päivää (aamuvatsat tein, toki) menemällä töiden jälkeen lunastamaan lahjakorttini käsien parafiinihoitoon ja kävin samalla kampaajalla.

Kävin Blancossa leikkauttamassa otsikisen, mikä minun piti jo häiden jälkeen leikkauttaa.. ei toki, pidin lupaukseni, ja heti seuraavalla kerralla leikkautin tukkani, yep.. edellisen kerran olen käynyt siis juuri ennen hiätä kampaajalla, hiuksistani näkee juurikasvusta sen, kauanko olemme mieheni kanssa olleet naimisissa.

Parafiinikäsihoiti teki ihmeitä kiipeily ja mankan tuhoamalle iholle, voisi ottaa tavaksi. Samalla kun ensikerra käyn tasoittamassa latvat, voisin samalla ottaa parafiinihoidon.

Tukkaan olen erittäin tyytyväinen




Sitten vielä hieman rentoutumista hyvän ruoan ja seuran kera. Ei ihan diettisafkaa, mutta voin sitten huomenna tehdä kurinpalautuksen juoksulenkillä.


Iltaa täydensi vielä extempore visiitti pikkuveljen luona, oli niin kauhea ikävä veljeä, ja tuli jo uudestaan ikävä lähtiessä.

Irtautumisen arjesta (ja oman huolimattomuuden aiheuttamasta pahasta mielestä.. oma juttunsa) kruunasi pimenevässä illassa ajaminen kotiin bassoradion soidessa, ilta, tie ja bassa ... ihanaa..

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0