tiistai 14. tammikuuta 2014

Rahkapizza

Elokuussa sekä fb:ssä että kalorilaskurissa puhuttiin tästä pizzasta, Good Morning -blogissa Kaisa oli tehnyt herkullisen näköisen rahkapizzan. Itse suhtauduin pitkään skeptisesti, sillä mielikuva rahkapohjaisesta pizzasta oli, että se on löllö ja mauton.

Tänään sitten jostain täysin tuntemattomasta syystä halusin tehdä pizzaa.

Rahkapizza, 2:lle

pohja
250g maitorahkaa
1 kananmuna
1 dl gluteenitonta jauhoa / gluteenitonta kaurajauhoa
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä leivinpaperilla vuoratun pellin (itse käytin Kaisan tapaan piirakkavuokaa pizzan teossa).

Valmista tomaattikastike
150g tomaattimurskaa
70g tomaattipyrettä
½ tl suolaa
2 tl pizzamaustetta
1 tl kuivattua valkosipulia

Laita kaikki ainekset rasiaan/pieneen kulhoon ja surauta sauvasekoittimella sekaisin. Levitä tomaattikastike hellästi rahkapohjan päälle.

Lisää täytteet, tässä tapauksessa purkki tonnikalaa öljyssä (öljy valutettu pois) ja 8 kalamaton oliivin lihat.

Juustopäällys
Kaisan blogin ohje oli 100g raejuustoa, 1 valkuainen ja suolaa. 

Itsellä kävi niin, että lähdin kauppaan ostamaan raejuustoa, tuli ostaneeksi ruokaa jne 40€:lla ja palasin kotin ilman raejuustoa. Sain siis hieman säätää. Oma juustopäällykseni on 1 valkuainen, 60 maustamatonta tuorejuustoa (rasvaa 13%), 25g oltermannia raastettuna ja 5g parmesanraastetta.

Juusto-valkuais seos surautetaan sauvasekoittimella tasaiseksi mössöksi ja pirskotellaan pitkin poikin pizzaa.


Pizzaa tulisi ohjeen mukaan paistaa 200 asteessa 45 minuuttia.. itse väittäisin paistaneeni pizzaa vähemmän aikaa, ja silti siitä tuli jo asteen verran turhan tumma.


Pizza oli todella herkullinen, aviomieskin piti maistamastaan, vaikka hän ei yleensä niin välitä minun terveellisistä ruoistani. Pohja ei ole rapea, mutta se on kiinteä, sitä voi syödä jopa käsin. Pizzassa on rutkasti makua. Ensikerralla voisi yrittää muistaa ostaa sitä reajuustoa, niin pääsen kokeilemana kuinka raejuusto-valkuais -juusto toimii pizzassa. Tästä tuli uusi herkku, ihan mahtava ruoka!

On kauhean ihanaa olla ollut innostunut kokkailusta. Nyt tuntuu että uskaltaa syödä, ja voi syödä. Vihdoinkin "tavallinen" ruoka ei tuo pahaa oloa ja turvotusta. Pitkän aikaan fitfarmin ohjeet ovat olleet se ainoa oikea minulla, sitä tarkasti noudattaessa (tiukinta versiota siitä) olo on ollut aina hyvä. Nyt voi syödä normaalia ruokaa, kuhan vain poistaa gluteenin lähteet ruoasta. 

Perjantaina vein aviomieheni syntymäpäivänsä kunniaksi syömään Nepalilaiseeen. Sunnuntaina lähdin tekemään perjantaista inspiroituneena oman versioni kanasta tomaattisessa kookoskermakastikkeessa. Kastikkeen tekemiseen ei kulunut kokonaista purkkia kermaisesta kookosmaidosta, niin tein satsin maissileipää, jossa korvasin tavallisen maiton kookosmaidolla. leivästäkin tuli uskomattoman herkullista.

Ps. Jos joku jäi miettimään pizzan speksejä, niin noin karkeasti arvioiden tuo pizza kokonaisuutena sisältää noin tuhat kaloria, elikä puolikas pizza sitten noin 500kcal, ja annos painaa varmaan jotain 400-500g.

Sadassa grammassa pizzaa vähän päälle 10g proteiinia, 9,6 hiilareita ja 3,6g rasvaa. Jos pizzan tekee kokonaan tonnikalaan vedessä, niin sitten tietty vähemmän rasvaa, ei oliiveja ja juustokastikkeen tekee alkuperäisen ohjeen mukaan raejuustosta.

2 kommenttia:

iinu kirjoitti...

Tätä vois kyllä kokeilla uudelleen! Ja uskon että toi valkuaisjuusto ripauksella ihan "oikeeta" juustoa tekee siitä vielä herkumpaa. Ei se raejusutokaan pahaa ollut mutta ei tuonut yhtään samanlaista rapeutta mitä kunnon juusto :) Eikä pieni määrä juustoa pahasta ole ;)
Taisin tehdä viimeksi kanaversion? Joten tuon tonnikalan vois tehdä.. ehkä jopa huomenna ;)

-didi- kirjoitti...

Itse olen kahden vaiheilla teenkö huomenna tuna- vai kanaversiota. Tällä kertaa on raejuusto hankittuna, pääsen tekemään alkuperäisen reseptin mukaisen pizzan.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0