tiistai 22. heinäkuuta 2014

sairastuvalta terveisiä ja gluteenitonta tuorepastaa

Auton ilmastoinnista voi olla harmiakin, onnistuin vilustuttaa itseni perjantaina matkalla mökille. Onneksi tosin vasta sunnuntaina olo alkoi olla tukala kotimatkalla, siihen asti olimme saaneet nauttia mahtavasta viikonlopusta täysin siemauksin. Instaan laittelin kuviakin.


Olin varsin maani myynyt viimeviikolla unohtaessani poimurin kotiin Kaulahan reissulta, vanhempani olivat nimittäin sanoneet, ettei meidän mökin ympäristöstä oikein löytyi mustikkaa. Lauantaina oli onni onnettomuudessa, että koira lähti lyhyesti omille teilleen. Koira perässä kirmatessani löysin mahtavat mustikka-apajat, josta keräsin itselleni aimo kasan marjoja, kuhan olin vain vienyt karkulaisen takaisin mökkiin. Mimi oli aivan rauhassa metsässä, kunnes saavuimme kohtaan, jossa pikkuinen taisi tuulen mukana haistaa veden.. sinne hän siis oli suuntaamassa.

Mutta niin, sairastupa. Sunnuntain ja maanantain välinen yö meni varsin sekavissa tunnelmissa, olo oli aamulla varsin tukala, huippasi ja nenä vuosi niin hurjasti.

Eilen sitten aina kun tuli sellainen hetki, että olisi vähän voimia, touhustin kotona. Pikkuhiljaa jaksoin pidemmän ja pidemmän tovin ja sain lopulta siivottua monta asiaa kuntoon, joita en ole muka saanut aikaisemmin vaan siivottua. Sorttiasemalle vietäväksi kertyikin aikamoinen kasa tavaraa, olihan se vähän harmi heittää mm toimiva imuri pois, mutta.. kukaan ei sitä ollut halunnut, eikä meillä ole tässä asunnossa tilaa sitä säilyttää.

Sain siivottua niin tehokkaasti, että jos nyt vihdoin aviomieskin saisi laitettua omat kamat kotona paikoilleen (olen valitettava hamsteri, kerään tavaroita).

Tänäänkin oli sairaspäivä, mutta joskus on tilanteita, ettei voi jäädä kotiin lepäämään, vaikka se fiksuinta olisikin. Piti käydä tekemässä vain puolikas päivä, mutta jotenkin sitten en osannut pomonkaan luvalla lähteä kotiin lepäämään (nyt ehkä on sellainen olo, että olisi voinut sittenkin olla fiksuinta tehdä vain se puolikas päivä).

Tänään sain päähäni toteuttaa alun perin viimeviikkoisen kokeilun, päätin tehdä itse tuorepastaa. Tuorepastahan ei muuten varmasti olisi haasteellinen, mutta sen tekeminen gluteenittomista jauhoista toi ennakkoluuloja. Niiden käsitteleminen tuntuu olevan jotenkin hankalaa/vaikeaa.

Gluteeniton tuorepasta, 4:lle

4,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl ksantaania
½ tl suolaa
loraus oliiviöljyä (jokainen voi sit miettä mikä ihmeen mitta toi loraus on.. )
4 kananmunaa

Tein taikinan helpoimman kautta, sekoitin kaikki aineet yleiskoneella tasaiseksi. Äidiltä saatu vanha Kenwood on aika super tässäkin tapauksessa.


Jätin taikinan kulhoon puoleksi tunniksi, peittelin kulhon pyyhkeellä.

Bongasin netistä jonkin Jamie Oliverin kokkikouluvideon mistä näin miten tuo pasta tehdään ilman laitetta, hyvä niin.. yritin saada tuon gluteenittoman taikinan laitteen läpi. Onkohan joku onnistunut tekemään gluteenitonta tuorepastaa koneella? Pitää varmaan googlettaa. Joka tapauksessa itse sain lopulta tehtyä erittäin herkkiä tuorepastasuikaleita.

Pastaa keitettiin noin kolme minuuttia, suikaleet tiputetaan reippaasti suolattuun kiehuvaan veteen ja kun vesi alkaa kuohua, niin sitten pasta on kypsää.

Vaikka pasta ei ulkonäöllisesti vastannutkaan kaupan pastoja, niin sen maku oli erittäin hyvä, aivan varmasti tulee tehtyä uudelleen ja varmasti useastikin.


Pastan kaveriksi tein harvinaisen yksinkertaisen mutta erittä herkullisen kanakastikkeen. Tänään ei syöty sitä tavallista superterveellistä pelkästään tomaattipohjaista kastiketta, vaikka varmsti tämä olisi erittäin hyvä ihan vain sillä muutoksella, että kastikeesta jättää kerma pois ja korvaa sen lisälorauksella tomaattimurskaa.

Didin kermainen kanakastike, 4:lle (tai kolmelle supernälkäiselle)

2 paahdettua kokonaista valkosipulia 250 asteessa 20-25 min ("hattu" leikataan pois)

3 broilerin rintafilettä tai noin 400-500g broilerin fileesuikaleita
oliiviöljyä
1 tl timjamia
suolaa maun mukaan
2 dl ruokakermaa
2 dl tomaattimurskaa
2 rkl aurinkokuivutttua tomaattia silppuna

Ruskista broilerin rintafileet oliiviöljyllä. Puserra paahdettu valkosipuli, lisää timjami, suola ja kerma. Hienonna esimerkiksi sauvasekoittimella tomaattimurska ja aurinkokuivatut tomaatit keskenään ja lisää se vielä kastikkeeseen. Anna hauta miedolla lämmöllä, kunnes liha on tarpeeksi kypsää omaan makuun.

Jälkkäriksi tein mansikkabanaanisorbettia lorauksella (1,5 korkillista .. ihan liian vähän) limoncelloa. Elikäs 1 pieni banaani ja 8 jäistä mansikkaa sorbetiksi, siitä riittä pienet maistiaiset meille molemmille.

Huomenna voisi kokeilla.. tonnikalasalaattia, tavallista salaattia ja nachoja keskenään, urheilemaan en varmasti vieläkään pääse, joten illan voisin etsiä netistä inpiksiä, kun aviomies vie minut Flow -festivaaleille elokuussa!!! Olen ymmärtänyt, että ihmiset panostavat vaatetukseen mennessään ko festivaaleilla, jos kerrankin minäkin olisin hip ja viilee ;)

lisäys: bongasin netistä ohjeen gluteenittomasta tuorepastasta, jota pystyy käyttämään pastakoneen läpi, nyt pitää vain ostaa tapiokatärkkelystä

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0