tiistai 9. syyskuuta 2014

Lisää vastustuskykyä

En kauhean aktiivisesti jatkuvasti mieti sitä miten voisin syödä tervellisemmin, omasta mielestä ruokavalio on monipuolinen ja parit pillerit aamuisin tukee terveellistä elämää. Yksi asia, mikä on joskus jäänyt mietityttämään ,on probiootit,

Tänään nappasin ruokakaupasta kotiin kokeiltavaksi hapankaalia. Äitini yleensä tarjoaa ruoan kanssa hapankaalia, olen kieltäytynyt hajun tuoman ennakkoluulon takia. Joko Pirkan hapankaali on parempaa tai sitten makuaistinut on kehittynyt, mutta minusta tuo oli jopa hyvää.


Niinhän se on monien asioiden suhteen. Maku/mieltymykset muuttuu iän myötä, asiat joista ei ole aikaisemmin pitänyt lainkaan, alkavat maistua hyvältä. Pienenä suostuin syödä vain Oltermannia, oliivit olivat pahaa, jossain vaiheessa viinin piti olla makeaa ja valkoista, viski oli pahaa enkä olisi ikinä voinut kuvitella pitäväni mistään kasviskeitoista. Niin sitä muuttuu. Jostain muistan joskus lukeneeni myös siitä, että makuaisteja voi harjoittaa pitämään uusista mauista.

Jos vaikka elimistön vastustuskyky paranisi, tulisi harvemmin flunssaa jne.

Kuten eilen kirjoittelin, olin tänään salilla vuorossa jalkatreeni kaverin kanssa.

Kohtuu perusliikkeitä, gigasettiä, supersettiä, smithissä äheltämistä, pohkeita jne, hyvä tuntuma tuli. Pääsin vihdoinkin kokeilemaan hack-laitetta ja tekemään siinä kyykkyä joku aas/hevolaite tuli myös tutuksi pohkeita tehdessä. Tosi hyvä setti, jalat on aika mössöä. Lepopäivä urheilusta tulee sopivaan saumaan. Huominen ilta on töiden jälkeen pyhitetty 100% opiskelulle (joka jatkuu tänäänkin vielä tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen).

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0