Saako edullisesti hyvää tai edes siedettävää? Tähän tulemme saamaan pian vastauksen. Tuli jostain hetken mielijohteesta ostettua Gazozin pinkit popot. Katselin kyllä jotain paini-/nyrkkeilykenkiä, mutta lähdetään nyt jostain liikkeelle.
Huomenna on jalkapäivä, kengät pääsevät tosi toimiin. Jalkatreeniin olenkin kaivannut uusia tukevampia kenkiä.
Tietää jo etukäteen olevansa huomisen jälkeen hellänä. Olemme onnistuneet hyvin kaverin kanssa tsemppaamaan toisiamme ylittämään itsemme. Eilenkin tuli tehtyä kerrassaan mielipuolinen monsteritreeni penkkitreeni, rintaa- rintaa rintaa, olkapäitä niin paljon että oli tulla itku kun pumppi oli niin paha (se suloinen tunne mikä tulee pienellä viiveellä setin jälkeen painojen irrottua käsistä) ja kun muutaman kilon käsipainot alkaa olla turhan painavat.
Tuli eilen sählättyäkin. Onnistuin vinopenkkiä tehdessä tiputtamaan 20kg käsipainon lantioluuhun. Eilen ei tuntunut paljoa, mutta tänään töihin oli lähdettävä collegepöksyissä, tiukat farkut tuohon kohtaa ei olisi tullut kyseeseen. Hyvä minä :P
edit: kengät testattu, hyvä niillä oli treenata. Ainakin ensimmäisen treenin jälkeen tuntui hinta/laatu -suhde olevan kunnossa. Ihan varmasti yli puolentoistasadan kengillä olisi paljon pehmeämpi mutta jämäkämpi treenata, mutta kyllä noi minulle kelpaa.
2 kommenttia:
Mistä ostit noi kengät? :)
Gazozin nettikaupasta tilasin. Nopeasti toimivat ja toimittivat.
Lähetä kommentti