sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pääsiäinen Hampurissa

Puistoilua monissa eri puistoissa, oleilua Saksan perheeni kanssa, jalkapalloa ja riippumatossa chillailua omalla pihalla. Kiireetöntä olemista, kavereita, herkkuaamiaisia, legokauppashoppailua , pääsisäitulia munajahteineen sekä eläintarharetki.









Kuulostaa ja näyttää seesteiseltä. Olisihan varmasti aika seesteistä ollutkin, mutta tällä kertaa reissua siivitti mm esikoisen flunssa/allergia, joka teki pojasta varsin huonotuulisin ja väsyneen ja nuoremmalla puhkesi yläkulmiin hampaat, pari päivää hän huusi kuin hyeena ja tottahan toki juuri silloin kun olisi ollut pääsiäisateria saksanperheen sekä heidän lähisukulaistensa kanssa.

Muuten oli ihanaa, rentoa .. kohtalaisen kiireetöntä. Muutenkin tuli oltua tämä viikko lomamodella, vaikka tulimme jo tiistaiyönä kotiin. On ollut ihanaa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

DKK: lime-kookospallo

Tässä on oikein oiva herkku kahvin kera tai tarjottavaksi jos tulee vieraita. Alkuperäinen resepti oli Ketopariskunnan instagramissa, mutta tottahan toki taas pistin omat twistit reseptiin vaihtaen kookosöljyn kookosmannaksi, sitruunan limeksi ja makeutus oman vatsan mukaseksi.

Lime-kookospallot, 15 kpl

40g kookosmannaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
2 limen kuoriraaste
1 limen mehu
1½-2 rkl canderelia
1 dl kookoshiutaleita

koristeluun ½ dl kookoshiutaleita


1.Notkista kookosmanna mikrossa/vesihauteessa, lisää kaikki ainekset ja sekoita huolellisesti. Pistä jääkaappiin jähmettymään. 
2. Pyöritä massasta pallot ja pyörittele pallot kookoshiutaleissa.
3. Laita pallot takaisin jääkaappiin ja säilytä siellä tarjoiluun asti


Ovat kyllä ihania, erittäin raikkaita.

Tämä satsi tulee varmasti tuhottua tänään. Ommom!

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Croozerikausi käynnistetty

Polkupyörä ja pyöräily ovat the juttu tässä elämänvaiheessa. Muuten en varmaan saisi samanlaista määrää liikuntaa mahdutettua (tai saisi ylipäätänsä aikaiseksi) viikkoon, aerobista siis. Pyöräily on niin ihana, eikä työmatkapyöräilyyn käytettävä aika ole edes niin paljoa autoilua pidempi. 

Pyöräkausi on ollut itsellä käynnissä talven läpi, mutta sitten myös sain lapset croozeriin ja miehenkin mukaan menoon. Perjantaina pistettiin Croozeri kuntoon ja lähdettiin testamaan miten pojat pärjäävät ja viihtyvät takana. Croozerihan on ollut meillä kovasti käytössä koko ajan. Se on ollut mitä parhain hankinta (jos vaan olisi ollut vähän fiksumpi, olisimme voineet ostaa sen 2015 mallin, joka taisi olla jousitettu malli). Molemmat pojat ovat pienestä pitäen kulkeneet kärryssä, tätä varten ostimme infant slingin.



Nuoremman kanssa tein myös vanhempainvapaan jälkeen ennen pojan hoidon alkamista (pojan kanssa käytiin yhdessä töissä) työmatkat pyörällä, tai niin kauan poljin matka miniK takana, kun hän helteillä tuolla kärryssä pystyi olla kesällä. Hoidosta esikoista hakiessa oli kätevä jättää nuorempi kärryihin nukkumaan ja saada hakea rauhassa isompi poika, usein vielä sain esikoisen kuskattua kotiin Croozerilla ja pidettyä nuoremman vielä unessa kotiutumisen jälkeen. Nuorempi on varmaan pitkän aikaa nukkunut suurimman osan päikkäreistään Croozerissa. 

Viimeviikolla pistimme croozerin kevätkuntoon ja kokeilimme miten pojat viihtyvät kyydissä ja miten itse jaksan heitä vetää. Molemmat menivät hyvin, onhan toi 25kg vaunu ja melkein 30kg poikia .. no .. paljon, mutta treenii treeniin, voin sit kesällä kekkuloilla häpeilmättä pihalla biksuissa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

fyi, rouheisesta sämpyläst on leiväksi

Viimeaikoina olen innostunut tekemään leipiä vuoassa, ja päätin kokeilla rouheisen sämpylän siirtämistä vuokamuotoon, ja sehän onnistui julmetun hyvin. 160 asteessa tuli paistettua noin 45minuuttia leipää. Leipä on hyvä, helposti leikattava eikä murene.


Tämä on ehkä uusi lemppari. Seuraavaksi voisin testata tämän säilyvyyden pakastimessa. On hyvä olla pakkasessa leipää pahaa hetkeä/kiirettä varten. Kivikauden leipä ainakin oli erinomaisen mehevä myös pakkasesta ottamisen jälkeen.

Pääsiäinen aloitettu

Olen sellaistan vähän kaikesta NIIN innoissani oleva tyyppiä, rakastan perinteitä, kaikkia teemajuttuja. Luonnollisesti olin myös innoissani siitä, että tänä vuonna esikoinen tuntui vidoinkin alkavan ymmärtää vähän pääsiäisen ja virpomisen perään. Viimevuonna kävimme virpomassa vain vanhempieni luona, tänä vuonna oli jo tarkoitus käydä vähän muuallakin.



Mielessäni oli käynyt visio siitä, että yhdessä koristelisimme vitsoja, mutta tämä viikko on ollut esikoisen kanssa poikkeuksellisen haastava, tuntuu ettei mikään yhteistyö oikein onnistu. Korvat ovat tukossa, mitään kieltoja ei totella, kaikkea pitää tehdä vaikka tiedetään että jotain ei saisi tehdä. Esikoinen loukkaantuu NIIN herkästi nyt ja saa hänen mittakaavallaan aika isoja raivokohtauksia. Summa summarum, vitsojen tekeminen ei olle NIIN seesteistä, mitä se oli esim vuosi sitten.

No kuitenkin, innoissaan hän oli siitä, että sai pukeutus spiermaniksi. Nuorempi olisi halunnut olla pupu, mutta sitten lennossa isovanhempien luona vaihdettiin noitahattu ja kotona sitten laitettiin batmanlippis.


Turhan herkkujen perään esikoinen oli, että vaikka hänta oikein kutsuttiin parillekin naapurille virpomaan, niin hän ei sinne sitten mennyt.  Parissa paikassa käyminen riitti.

Koska olen innoissani kaikesta ja elän voimakkaasti mukana, niin tottakait minun piti myös meikata itseni pupuksi ja hankkia vähän rekvisiittaa päivää varten. Taitaa olla sitten minulla valmiina naamiaisasu vappua varten.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

DKK: oma versio kivikauden levästä

Olen jo alkanut suunnitelle poikien syntymäpäiviä (niihin 2 ja 3 kk :D ). Meillä on suvussa ja tuttavien keskuudessa kaikenlaisia ruokarajoituksia. Yksi sukulainen syö jonkin sortin luolamies/paleo -ruokaa ja bongatessani reseptin "Kivikauden leipä", halusin välittömästi päästä kokeilemaan sitä. Omassa kaapissa ei ollut vain täysin ko reseptin mukaisia aineksia, joten sain hieman soveltaa.

Didin luolamieslimppu, 20 ohutta viipaletta

80g mantelijauho
70g kookosjauho
100g chiasiemeniä
100g hampunsiemeniä
70g seesaminsiemeniä
30g auringonkukansiemeniä
7 kananmunaa
100g rypsilöljyä
2 tl suolaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Vatkaa kananmuna, lisää öljy ja sekoita kuivat ja märät ainekset keskenään. Paistaminen 160 asteessa 70min ajan silikonisessa vuoassa. Annan leivän jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.


Tällä leivällä on tarkoitus kokeilla, miten nämä selviävät pakkasessa.

torstai 11. huhtikuuta 2019

salitreeni + ketoruokavalio

Noni, eilen pääsin vihdoinkin tekemään ensimmäisen kunnon salitreenin aloitettuani ketoruokavalion. Ruokailu alkoi 7.3. Testata piti jo aikaisemmin, mutta kun iski vatsatauti, yskä, ylähengitysinfektio, miehen reissu ja vielä jotain jälkiköhiä ko infektiosta, niin ei tämä ollut mahdollista.

Seuraan instagramissa Satu Kalmea (ja muutakin fitfarmin porukkaa). Sadulla on nyt kolmen viikon ketokokeilu meneillään, ja on ollut mielenkiintoista seurata hänen kokeilua sekä ruokailun vaikutusta treeniin.

Työmatkapyöräilyyn ketoruokavalion vaikutusta en ole vielä havainnut, yksi ylämäki tuntuu ehkä vähän tavallista rankemmalta, mutta muuten pyöräily sujuu yhtä hyvin kuin ennen lumia.

Salilla treeni oli aika, hmm.. voisin sanoa, että terävin kärki ja vähän jään kaipaamaan parempia voimatasoja. Mikä sitten on lähes 4 viikon tauon osuus salitreenistä ja mikä ruokavaliosta. Huomasin, että ehkä muutamassa liikkeessä sarjat lyheni ja penkissaä en saanut sarjaa tehtyä täytenä normipainolla, vaan siinä piti tiputtaa jopa painoja. Tuntuma lihaksissa on kuitenkin hyvä ja liikkeet tuntuvat treenatessa siellä missä pitää ja kipeinä lihaksina nyt seuraavana päivänä.

Salitreeni :

  • penkki 
  • 3:n combo, pystypunnerrus smithissä, etuvipari kp:lla ja pystysoutu levypainolla
  • viparit
  • superina ojentajat ylätaljalla köydellä sekä takaolkapäät köydellä ylätaljasta
  • rintaliike laitteella


Aikaisemmin ehkä en edes harkitsisi pidepää treenaamista ketolla, koska entisessä elämässä treenissä fokus oli itseni ylittämisessä ja entisten omien ennätysteni rikkomisessa. Nyt olen kuitenkin huomannut painopisteen olevan muualla. Nautin urheilusta ihan urheilemisen vuoksi. Suorittaminen tuntuu ainakin hetkellisesti olevan poissa. Elämäntilanteeni on myös eri kuin mitä se oli ennen lapsia tai edes vain yhden lapsen kanssa. Enää en vain elä urheilulle vaan saan lapsistani uskomattoman kiksit.

Joka tapauksessa, minähän jossain vaiheessa sanoin ketoilun olevan vain hetkellinen kokeilu. Sitä se saattaa tosissaan olla, mutta hyväkarppaus olisi varmaan oma juttu. Minulle on kerrottu pidemmän päälle ketoruokavalion syövän lihasta, ja sitähän en halua, joten pitää miettiä sitten millaisilla makroilla on parasta jatkaa keväämmällä.

Se mitä ketoilu tuo elämääni on .. kivojen vaihtoehtoisten reseptien kokeilemisen, herkulliset ruoat, tulen toimeen vähemmillä ruokailukerroilla, makeanhimot jne ovat ainakin tällä hetkellä poissa. Himoitsen mahdollisesti fasvapommeja ja suolaisia pähkinöitä, mutta karkkia ei ainakaan vielä ole ikävä. On myös ihana tuntea kropan hyväksi ja sutjakaksi.

Flamingossa taaperon kanssa

Esikoiselle oli eilen ensimmäiset leikkitreffit ihan itsekseen kaverin luona, joten minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä kahdelleen nuoremman kanssa kylpylään. Flamingosta lähtiessä voi kassalta ostaa etukäteen jo lipun seuraavaa kertaa varten normaalia edullisempaan hintaan, ja minä olin joskus ollut etukäteen viisas sellaisen ostaessani. 

Käymme kyllä perheen kera uimassa kerran viikossa perheuinnissa ja sen lisäksi käyn säännöllisen epäsäännöllisesti arkenakin altaissa poikien kanssa. Perheuinnissa harvemmin tulee fiilisteltyä ja vain lilluttua lasten kanssa ja uimiseen käytettävä aika on "vain" puoli tuntia. Nuoremman lämmettyä touhulla usein uinti on jo ohi ja esikoinenkin haluaisi vielä jäädä hyppimään altaisiin, mutta perheuinnin jälkeen muihin altaisiin meneminen ei kuulu hintaan. Kolmistaan poikien kanssa uidessa huomio taas jakautuu sen mukaan kummalla on isompi hulivili tai mahdollinen kiukku/nälkä/väsy.

Miehen kotiuduttua töistä jätin esikoisen leikkitreffikuskauksen miehen hoidettavaksi ja pakkasin nuoremman pojan autoon.


MiniK viihtyi hurjan hyvin altaissa. Meillä oli omat lelut ja kellukkeet mukana, enhän minä muistanut Flamingon tarjoavan vesileluja vauvojen altaalla. Tovin poika leikki lapioilla ja ämpäreillä. Pian poika huomasi kahluualtaan vesisuihkun, jonka alla hän touhusi pitkän tovin myös tyytyväisenä, nautti lämpimän veden syleilystä. Liukumäkiin hän ei vielä tällä kertaa uskaltanut mennä.

Ollessani rehellinen, niin en ole oikein ymmärtänyt sitä, miksi roudata pieniä lapsia vesipuistoihin, mutta eilen mielipiteeni muuttui täysin. Poika touhusi iloisena ja äiti sai nauttia ja renoutua ihanan lämpimässä vedessä.

Eräässä vaiheessa puin pojalleni kellukkeet ja uimarenkaan ja lähdimme kokeilemaan miten isommassa altaassa viihdytään. Iltasella keskellä viikkoa altaat olivat ihanan autiot, niin saimme lillua kaikessa rauhassa ja olla ison altaan virtausten vietävinä. Poika tuntui nauttivan jokaisesta hetkestä, hän oli yhtä hymyä ja naurua.


Uinti oli niin onnistunut, että ostin kassalta jo lipun seuraavaa kertaa varten. Mielessäni kehittelen jo kunnon lastenkaappausta:  hoidosta suoraan hotellille, voisi käydä keilaamassa, syömässä, vähän rauhottumassa hotellihuoneessa, illaksi altaaseen ja saunoihin, pojille varmasti maistuisi lillumisen jälkeen ruoka, yöksi puhtaisiin valkoisiin lakanoihin.. lasten herättyä turkasen aikaisin pääsisi hotelliaamiaiselle (viime lauantaina testattu ja hyväksi havaittu) ja sitten vielä uudestaan kylpylään TAI naurusaari leikkipaikkaan ja sitten lapset voisikin taas ruokkia ja nukuttaa kotimatkalla autoon. Eikös kuulostaisikin täydelliseltä minilomalta? Nyt pitää vain mies saada ylipuhuttua ja ymmärtämään tällaisen reissun järkevyyden (meiltä kun ajaa vartissa Flamingoon).

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

normipäivän safkat ja liikunnat

Ajattelin pistää tänne esimerkin yhden päivän ketoruoista. Kyseessä on päivä, jolloin on ihan kivasti kulutusta, eikä ole tarkoitus ole vetää miinuskaloreita.

Aamiaisena on vettä, pillerit ja muutama mpv-suklaa -fatbomb.


Tyytyväisenä työpaikan pihassa. Pyöräily tuntuu niin uskomattoman hyvältä sulilla teillä, kesänakit alla. Pieni sade on AIVAN eri asia kuin sohjoiset tiet ja/tai räntäsade silmissä.


Aamiaisena on juustonpäälle paistettuna pari kananmunaa, pekonia, kurkkua ja avokadoa. Kahvin nautin töissä useimmiten mustana. Kotona saattaisin lorauttaa kuohukermaa sekaan.


Lounaaksi kurkku-salaatti -salaatti, avokadon, avokadoöljyn ja parsakaaligratiinin kera.


Päivälliseksi on kurkku-rucola-jäävuorisalaatti-salaattia, tuna-avokado-kananmuna-salaattia. Ketoleipänä on muunnelma ketoleivästäni, vaihdoin puolet mantelijauhosta kookosjauhoksi. Leivällä on ihana chilicheddaria. Tuli syötyä vielä pari leipää lisää kera juuston.


Iltapalaksi tuli nautittua vielä muutama mpv-suklaa-fatbomb. 

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevätmessuilla inspiroitumassa

Viime viikko on ollut ilmojen puolesta niin herkkua lapsiperheelle. Joka päivä olen voinut hakea lapset hoidosta kävellen. Ei ole tarvinnut tapella haalarien kanssa, vaan ulos lähteminen on ollut pääpiirteittäin helppoa. Lunta ei ole enää missää, niin nuorempikin pääsee tepsuttelemaan ongelmitta kotiin. Kotimatkat ovat olleet 2-2,5h:n seikkailuja puistojen kautta. Pyörät on myös jo kaivettu esiin. 

Lauantainen lämmin iltapäivä aiheutti sen, että piha tuli laitettua kerrasta siihen kuntoon, että siellä on kiva alkaa touhustaa uudestaan. Ennen talvea jäi vähän lehtiä ja risuja pihalle, kuorikatteet olivat levahtaneet, yksi kantokaivuuprojekti jäi kesken juuri ennen lumia (lapio katkesi kesken kaiken) jne jne.. Nyt piha on siinä kunnossa, että ideoita voi alkaa toteuttamaan. 

Mikäs sen parempi paikka inspiroitua juuri kevään puhjetessa kuin Kevatmessuilla (liput saatu blogin kautta). 

Ohessa vähän elementtejä, mitä olisi kiva saada omalle pihalle. Eurolavoista saisi varmasti hauska elementin pihalle, siihen voisi laittaa vaikka mansikoita kasvamaan.


Olen haaveillut ruusupensaasta pihalle.


Jotain tällaista ..




Kotoa löytyy paljon ylijäämäpuuta, josta voisi askarrella jotain lapsille.





Pojat näyttävät viihtyvä niin hyvin keskenään pihaleikeissä, että olisi varmaan mahdollista toteuttaa projekteja pikkuhiljaa lasten kanssa pihalla ollessa.


Hieman kyllä heräsi viikonlopun messuilla halu ottaa pihasuunnittelija miettimään kanssani suunnitelma pihan varalle, mutta katsotaan aluksi miten pitkälle pääsen ihan itsekseni-

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

DKK: ketoleipää

Seuraava resepti osui silmiini joltain keto-tilitä instagramissa. 

Ketoleipä

7 kananmunaa
100g voita
30g kookosöljyä
200g mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl xantaania


1. Vatkaa kananmunia pari minuutti, lisää sulatettu voi ja kookosöljy, vatkaa rauhallisesti sekaisin, lisää kuivat ainekset ja kääntele rauhassa ne sekaisin. 
2. Kaada taikina vuokaan, joka on vuorattu öljytyllä leinpaperilla. 
3. Paista 160 asteessa 30 minuuttia.


Leipä oli erinomaisen positiivinen kokemus, se on mehevää, kosteaa, helppo leikata ja erittäin ihanan ruokaisaa. Jatkoon! Tämä on erinomainen vaihtoehto ja helppoa tehdä, myös ihan ketoruokavalion ulkopuolellakin, gluteenittomat leivät yleensä tuppaavat kuivua hyvinkin nopeasti.

torstai 4. huhtikuuta 2019

Kakkaa lumella

Ah kevät!

Talvipyöräily on taas takana. Hyvin tuossa muutaman viikon pyöräilytauon aikana työmatkapyöräilyn speksit muuttuivat merkittävästi. Itsellä meni vähän hermo huonoon kuntoon, kun sain pyöräillä sohjossa, pyörä tärisi ja kämmenet puutuivat tärinästä. Sohjon määrästä riippuen välillä työmatkoihin kului jotain 45-50min välillä, autossa hommassa olisi mennyt alle vartti.

Talvipyöräily OLI kivaa, pääasiassa kuitenkin lunta oli maltillisesti ja teitä aurattiin talvella mukavasti. Välillä vaan saatoin aamuisin olla ennen aura-autoa liikkeellä, niin tiet olivat hyvinkin pehmoiset. Toisaalta onhan se huisa fiilis rikkoa aamuisin neitseellinen lumi, olla yksin ensimmäisenä pyörällä liikkeellä. Siinä on jotain hyvin palkitsevaa.

Vaatetus ei ole missään vaiheessa talvea ollut ongelma, ei ole huonoa säätä on vain huonot varusteet, ja itsellä on hyvinkin paljon vaihtoehtoja siinä, miten lähteä kerroksittain vuoraamaan itseään. Renkaatkaan eivät varsinaisesti ole olleet ongelma, Schwalben winter marathonit ovat olleet hyvin stabiilit liukkailla keleillä.

Ainoa miinus on ollut se, että talvisin tuohon matkaan tosiaan on kulunut merkittävästä enemmän aikaa. Pukeminen, kerrokset .. ja tosiaan sitten se, että työmatka on tosiaankin voinut viedä sen 50min. Ei voi lähteä enää 30min ennen työpäivä alkua, pystyen luottaa siihen, että on jopa ennen työpäivän alkamista toimistolla. Tänään sotkin kotiin 20 minuutissa, se että on 20-30 min enemmän aikaa sekä aamulla että iltapäillä tarkoittaa hyvin aikataulutetussa lapsiperhearjessa mahdollisesti nopeaa ruoanlaittoa ennen lasten hakemista hoidosta, nopeaa yleissiivousta jne jne.

Nyt aikaisempaan pyöräilyyn on se muutos, että nyt minulla on menossa ketokokeilu. Piti jo aikaisemmin pistää testiin ketoosin vaikutus omaan arkiliikuntaan, mutta tämä kokeilu siirtyi ihan siitä syystä, että meillä perheessä oltiin kipeinä yms syitä.

Tänään aamulla olo oli kerrassan mainio, työmatkalla ei tuntunut minkäänlaista väsymystä. Kotimatka sitten oli asteen tahmainen lopussa, TOSIN siinä voi myös olla ihan se myös taustalla, että vaatetta saattoi olla liikaa JA olo ehkä alkoi iltapäivää kohden muuttua kuitenkin sellaiseksi, etten välttämättä ole vielä ihan täysissä voimissani.



Testailut jatkukoon, mutta sitä ennen voisin vaihdatuttaa miehellä talvirenkaat tavallisiin. Olihan tuo matka aika rapisevaa sorttia.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

DKK: avokadokananmuna-salaatti

Le mumbs! 2:lle

8 kananmunaa
2 isoa avokadoa / 4 pientä
2 rkl majoneesia
1 rkl dijon sinappia
½ limen mehu
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria



Sekoita avokadot, majoneesi, sinappi, mehu ja mausteet, lisää joukkoon kuutioidut keitetyt kananmunat. Nauti.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Sisustusprojekti: eteinen

Jostain kumman syystä olen aina aikaansaavimmillani aviomiehen ollessa reissussa. Milloin maalaan keittiön, vessan tai portaat, tai pistän vaikka jonkin huoneen järjestyksen / tekstiilit uusiksi. Viimeviikolla mies oli 3 yötä päivää poissa ja sain inspiraation laittaa meidän eteisemme uusiksi.

Ei ole vain yksi asia mikä on häirinnyt tuossa eteisessä pidemmän aikaa. Liian vähän vaatteita, liian vähän tilaa, vääränväriset korit ylhäällä, se ettei vaatteet ikinä ole päivää pidempään järjestyksessä, vaikka kuinka olen yrittänyt konmarittaa tuota tilaa. Henkarit jäävät ties mihinkä asentoon, pilkottaen sotkuisen näköisesti.


Matto on kerrassaan oudon kokoinen eteiseen. Mieluiten haluaisin uuden lattian tuonne, mutta nyt vaan ei ole aika/hetki laittaa koko alakerran lattiaa uusiksi. Mutta asiaan, tuo vaatekaappi. Tarkoituksena oli siis löytää kohtuullisen helppo ja edullinen ratkaisu tilaan.


Oli katsellut Ikean sivuilta sopivan tangon kaappiimme, mutta mentyäni kauppaan paikan päälle, ei netin perusteella tekemäni päätös tuntunut enää hyvältä. Vain yksi tangoista tuntui olevan aidosti sopiva kaappiimme, minua hieman hirvitti se, miten paljon ko tanko tulisi ulos kaapista, mutta paikan päällä kotona tuo oli oikeastaan hyvä, nyt verho ei vahingossakaan lepää vaatteiden päällä ja jää pullottamaan epäsiistin näköisesti.

tanko: Tidpunkt
verhot: Annalouisa

Tanko verhoineen olivat helppo asentaa, verhot olivat valmiina aivan liian pitkät, niistä piti saada pituutta pois 55cm.


Olin hankkinut eteiseen jo ennen miehen reissua uuden maton ja verhotangon. Askossa oli -50% aamupäivä viikko sitten takaperin, joten hankin kaksi 80*150 kokoista mattoa sekä tuon kauan kaipaamani KAISA-naulakon. Verhon takana pysyvät omat vaatteet siinä epärjestyksessä ja jos vieraat tulevat, verho pitää sotku piilossa eikä vieraiden tarvitse "penkoa" meidän vaatekaappia kun voivat jättää vaatteensa naulakkoon. Tuo sotku ja avoin naulakko on häirinnyt minua kolme vuotta. 


Nyt tila on ihanan siisti ja seesteine. Se ei ole vielä 100% valmis, sillä eteisen tuoli on keittiöstämme, olen jo katsellut sopivaa penkkia /pallia siihen, jonka alle laitetaan kori, mihin pojat voivat opetella laittamaan hanskansa ja piponsa sisälle tultuaan. Samoin, kun nyt opetellaan laittamaan omat takit naulakkoon ja kengät kaappiin verhon taakse. Nyt vihdoinkin pojat ylettävät itse laittaa vaatteitaan paikoilleen.

Tila vaatii selkeästi vielä vähän vihreää. Nyt pitää laittaa pari koukkua kattoon saadakseni ampelit roikkumaan.

Muita tulevia projekteja on varmaan kodinhoitohuoneen katon maalaaminen ja kaikista vauvakamoista eroon hankkiutuminen. Jos kolmas tulisi, niin sitten varmaan voisi hankkia uudet vaatteet, alkaa olla aikamoinen reservi lastenvaatteita, imetystyynyjä, harsoja ja leluja. Konmaritettuani lasten- ja omat kaappini, meiltä on hurjat määrät tavaraa odottamassa uudelleensijoittamista.

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0