iso poika

alku kirjoitettu 24.2.2016

Muutto tuntuu itseltä niin isolta muutokselta, että ensimmäisenä yönä uudessa kodissa sängyssä maatessani mietin, etten ainakaan pariin kuukauteen halua siirtää poikaa omaan huoneeseen, koin että siinä olisi liikaa muutoksia minulle.

Toinen asia mistä en ole halunnut luopua, on pojan nukuttaminen iltaisin. Tässä on vain joutunut myöntämään, että öisin isi on parempi nukuttaja. Pitkän aikaan mies ei saanut poikaa nukahtamana iltaisin, mutta nyt asia on muuttunut täysin. Yksi tekijä on varmasti ihan se, että mies ei tuoksu maidolle. Pari selän paijausta, ja poika nukahtaa yöllä.

Hopeakehys toissaöiselle vatsataudilleni oli se, että mies joutui hoitamaan yhtä imetyskertaa kaikki yön heräilyt. Viimeyönä pääsimme siihen, että puolen yön syötön jälkeen poika nukkui melkein neljään asti.

Alunperin ajatus pojan siirtämisestä omaan huoneeseen lähti siitä, että poika on tullut äitiinsä, hän on erittäin kevytuninen. Ei ole voinut olla vain sattumaa, että lähes joka ilta poika on herännyt suurinpiirtein samoihin aikoihin, kun joko minä tai mies olemme tulleet nukkumaan. Toissailtana siirsimme sitten pojan sängyn toiseen huoneeseen.

Poika ei tunnu olevan moksiskaan, ei herää mitenkään erityisen pelokkaana, sama hymyilevä naama sieltä pilkottaa aamuisin kuin aikaisemminkin. Minulle tuntuu olevan vain vaikeaa se, ettei poika

Tuosta on kohta kaksi viikkoa. Poika nukkuu hyvin omassa huoneessaan, iltaisin nukuttaminen tuntuu vievän jatkuvasti vähemmän ja vähemmän aikaa. Olemme päässeet öisin yhteen imetyskertaan, joka ei haittaa minua lainkaan. Yösyöttöhalun taustalla on varmaankin pelko siitä, että jos yösyötöt loppuisivat, tarkoittaisi se myös muutenkin imetyksen loppumista.

En ennen pojan saamista ajatellut mitään tiettyä aikaa, jonka ajan halusin imettää. Nyt mennään sen mukaan mitä lapsi tuntuu haluavan. Ehkä myös imettäminen on minun tapani hyvitellä sitä, että teen töitä ollessani lapsen kanssa kotona. Haluan pystyä tarjota lapselle turvallista olemista äidin sylissä.

Viimeviikon perjantai oli viimeinen päivä vanhempainvapaata, nopeasti se 6kk menikin. Olen niin onnekkaassa asemassa, ettei meidän tarvitse vielä laittaa poikaa hoitoon, vaan voimme odottaa päivähoitoon laittamista syksymmälle, jolloin toivottavasti olisi todennäköisempää saada pysyvä hoitopaikka. Vaikka poika onkin reipas tapaus, en silti halua mahdollisesti hyppyyttää poikaa hoitopaikasta toiseen, vaan sitten kun mennään jonnekin, niin se olisi pysyvämpi hoitopaikka. 

Tänään olimme pojan kanssa töissä, tavoittena oli pystyä tehdä viitisen tuntia töitä, niin että poika on toimistolla mukana. 4h poika nukkui kaikenkaikkiaan, osan ajasta hän touhusti sylissä, möyri lattialla, leikki pinnasängyssä tai söi syöttötuolissa.Täytyy toivoa, että poika viihtyy menossa mukana, mahdollisimman pitkään. Ainakin niin kauan kuin K ei kävele, niin pojan ottaminen töihin sujenee ongelmitta.

buns of steel

Remontti on edennyt siihen pisteeseen, että yläkertaan on voitu alkaa tuoda tavaroita. Yläkerrassa on siis laitettu uudet lattiat, listat, ovet karmeineen, vahvistettu muutama kulma, maalattu seinät ja katot, laitettu uudet listat oven ja ikkunanpieliin sekä avattu kertaallan kulma missä alunperin pelättii olevan hometta (ei ollut). Eilen siirrettiin ystävän kanssa kaksi täyttä pakullista tavaroita, kunnon treeni, kolme tuntia huhkittiin. Aviomies asensi sillä välin keittiötä isäni kanssa. 

Remontti ei tosiaan ole mennyt ongelmitta, aikataulusta ollaan runsaasti jäljessä. Itse kun teemme, niin moni asia tulee opettua kantapäänkautta, sekä mies että minä olemma tehneet asioita tuplasti, jouduttuamme purkamaan, mainittakoon kulmien vahvistukset sekä ovien listat. Ensimmäinen yritys asentaa keittiö oli viikko sitten, kaapit eivät pysyneet seinissä, mies teki viikolla hommia, ratkaistakseen ongelman ja nyt kaapit ovat tukevasti seinissä kiinni. 

Olin alunperin ajatellut delegoivani lattia- ja jalkalistojen laittamisen miehelle ja mahdollisesti appiukolle, mutta keittiöongelmia takia piti vähän laittaa omat suunnitelmat uusiksi. Tiistaina opettelin käyttämään sirkkeliä ja asensi listoja ja taistelin naulaimen ja kompuran kanssa. Tärkeintä oli saada laitettua pojan huone siihen kuntoon, että olisi siisti tila, missä poika voi olla remonti keskellä. Näyttäähän se huone isoilta osin siltä, että sieltä on listoitusurani lähtenyt liikkeelle, mutta.. ainahan sitä voi laittaa osia uusiksi, jos pienet raot listoissa ahdistaa liikaa.

Remonttiaika on ollut erittäin raskasta. Ystäväni sanoi, että se on eroon tai kuolemaan verrattavissa ole kriisi liitolle. Siltä se on välillä tuntunut. 

Joulun jälkeen tuntuu, että olemme olleet koko ajan liikkeellä ja olen roudannut koko elämääni koko ajan mukanani. Olen ottanut pojan työpäivinä mukanani toimistolle, jotta mies vois omina kotipäivinään rempata, minun on helpompi hoitaa poika töissä, kuin miehen remppaympäristössä. Olen myös ollut kotipäivinä töissä, jotten työtunnit viikossa pysyisivät vakiona, sillä syöhän pojan hoitaminen työpäivinä työtunteja. Sitten parina arkipäivänä viikossa olen lähtenyt jo ennen kasia uudelle asunnolle remontoimaan pojan kanssa, päivät asunnolla ovat järjestäen venyneet kuuteen/seitsemään asti. Viikonloputkin ovat luonnollisesti menneet remontoiden. Vanhassa kodissa on tullut lähinnä käytyä vain nukkumassa välillä. 

En valita, itselle tässä tehdään uutta kotia, ja lopputulos palkitsee. Onneksi nyt on sellainen koti hankittuna, josta ei pitäisi ihan hetkessä loppua tila kesken, vaan sinne mahtuu sitten lisääkin lapsia sekä kotitoimisto. 

Pitkälti olen siis ollut yksinäni asunnolla remppaamassa arkisin, siskoni ja isäni ovat käyneet auttamassa muutamaan otteeseen ja yhden ystävättären kanssa asensimme yläkerrassa yhdessä vinyylilattiaa. 

Poika on onneksi nyt vasta viimeisen viikon aikana alkanut nukkua lyhyempiä unia päivällä, muuten remontista ei olisi tullut yhtään mitään. Poika on myös hyvin itsekseen viihtyvä, monta huonetta ja kattoa on maalattu niin, että poika istuu turvakaukalossa ja katsoo kun äiti maalaa kattoa bassoradiota kuunnellen, tanssien tai lastenlauluja laulellen.

Viimeviikolla ystäväni laittoi viesti, että olen ollut hänen mielessään, mietti miten meidän remonttimme etenee ja josko hän tulisi tyttärensä kanssa käymään, voisi katsoa poikani perään ja minä saisin remontoida. Ei olisi voinut parempaan saumaan tuo tarjous osua, sillä poika nukkuu enää 1-1,5h unia sen kolmen tunnin sijasta ( voi olla toki ylähampaiden tulosta johtuva vaihe). Sainpa sitten yläkerran listoitettua (paria kohtaa lukuunomatta) ja tänään / tiistaina voi siirtyä listoittamaan alakerran, sitten asunto onkin minun osaltani enää pieniä fiksauksia ja siivousta vaille.

Mutta tosiaankin, sitä on tosiaan taas ajettu itsensä oman jaksamisen äärirajoille (ei sentään ole elämäni raskain kokemus). Eilen kävin ostamassa peitelistoja Starkista, ihan vain se, ettei kaupassa ollut myynnissä juuri sen pituisia peitelistoja mitä olin kuvitellut ostavani, sai minut suunnillaan.  Vielä jos viikon jaksaa, sen jälkeen ei tarvitse käyttää joka päivää siihen, että roudaa koiraa, lasta, vaunuja, turvakaukaloa, kasseja jne edestakaisin, ja sitten voisimme olla viikonloppuna joskus rauhassa kotona.

Nyt on poikkeuksellinen sunnuntaiaamu, olen kotona hetken aikaa. Puolen päivänn jälkeen ohjelmassa on vauvauinti, jonne menen poikkeuksellisesti äitini kanssa, sitten suunnataan taas asunnolle remontoimaan.

kiire ei ota helpottaakseen

Uusi vuosi vaihtui, itselle uuden vuoden tuomat vapaat tarkoitti vain yhden päivän pidempään putkea remonttia ajatellen. Kolme viikkoa olemme kohta touhunneet asunnolla. Välillä tuntuu, ettei hommat etene lainkaan. Nyt viimein on sellainen fiilis, että tästä selvitään vielä kunnialla. Huomenna toivottavasti saamme aimo harppauksen remonttia eteenpäin. Meillä on käynyt paljon vieraita ihmettelemässä asuntoa, mutta huomenna viimein iso porukka tulee auttamaan maalaamisessa. On tässä vielä onneksi pari viikkoa aikaa ennen kuin keittiö tulee.

Tuntuu niin epätodelliselta, että muuttaisimme jossain vaiheessa tästä kodista pois. Edellistä remonttia tehdessä asuimme evakossa laatikoiden keskellä vanhempieni nurkissa, nyt käytämme kaiken vapaa-ajan remontointiin, mutta kotona mikään ei muistuta tulevasta muutosta.

Jotta ei kiire olisi ainoa stressitekijä, niin meidän perhettä on kiusannut kohta jo kolme viikkoa kurja flunssa, poika poti ensimmäisen kuumeensa, eikä me olla oltu miehenkään kanssa missään parhaassa iskussa viikkoihin. Saisi jo hellittää, remppastressi ja tämä kurja tauti.

Poika onneksi mennä touhuaa, pikkukaveri on istunut jo parisen viikkoa hienosti, istumaan ei vielä nouse ja joulun aikoihin kaveri alkoi kontata JA joulusta on yöunet olleet ihan ihanat yhtenäiset (flunssasta huolimatta).

perjantaifiiliksiä

Termi ruuhkavuosi on sellainen, mikä on silloin tällöin tarttunut silmään. Onko nyt sellainen täälläkin? Ihan kuin muutenkin ei olisi kovasti koko ajan menoa, mutta nyt sitten tähän ympätään ensiviikolla vielä joulujuttujen lisäksi meidän uuden kodin remontti. Tässä täytyy nyt sitten vähän urheilla varastoon. 

Tänään nappasin pojan mukaani salille, poika meni lapsiparkkiin ja itse painelin salin puolelle. Treenissä ei voi kehua liikkeiden määrällä, mutta ne liikkeet mitä tehtiin, niissä sai hyvän tuntuman ja ylitin itseni. Sillä on uskomaton vaikutus jaksamiseen, kun poika herää 1-2h:n sijasta nyt jopa välillä 5h:n välein. Uniperiodien pidentyminen tuntui tänään salilla niin, että uskalsin vihdoinkin ladata penkissä 50kg tankoon, tehtyäni sitä ennen täyden setin 40kg:lla. Tuntui hyvältä, vaikkakin tässä olen viimeaikoina pystynyt luopua siitä ajattelusta, että on päästävä takaisin toistoihin ja painoihin, joilla riuhdottiin ennen raskautta ja vielä vähän sen aikanakin. Vinopenkissäkin sain täydet sarjat tehtyä 16kg:lla. 16kg per käsi ei itse liikkeessä tuntunut edes pahalta, mutta isompaa painoa en varmaan olisi saanut aloitusasentoon rikkomatta itseäni.

Aivan loppuun asti en viitsinyt itseäni treenata, sillä tänään on ohjelmassa vielä kiipeilytreffit. Viimeaikoina köysittelyt ovat sujuneet erinomaisesti ja nyt on vielä löytynyt spontaanisti yksi ihana syli Areenalta, jossa meidän pikkumies viihtyy erinomaisesti. On ollut kiva pystyä liidailla enemmän viimeaikoina. Nyt sitten vielä omasa kiipeilyseurassa on havahduttu siihen, että me kiipeilijät olemme alkaneet lisääntyä, ja nyt tarvitaan vähän yhteistyötä. Nyt on pistetty pystyyn kiipeilyrinki, jossa olisi tarkoitus aina löytyä auttavat kädet / vahtivat silmät siksi aikaa, että äiti ja isi pääsevät kiipeämään. Tänään sitten treffaillaan mamas & papas -ryhmän kanssa ensimmäistä kertaa.

(postaus kirjoitettu pe 11.12, mutta unohtui julkaista)

6kk

6kk sitten olin jo kärrättävänä heräämöstä kohta perhehuonetta Jorvissa. Olin sitä ennen saanut heti sektion jälkeen tuntea pienen hetken poikani posken omaani vasten, sekä kokeillut imettämistä ensimmäisen kerran, kun mies ja kätilöni toivat poikani luokseni heräämöön ensimmäistä imetysyritystä varten. Se oli jännittävää kuinka luonnolliselta kaikki tuntui aivan ensimmäisestä hetkestä lähtien. 

Nyt tuosta on siis jo puoli vuotta. Mikään ei ole mennyt niin kuin odotin, kaikki on ollut helpompaa, elämä ei ole loppunut, öisin saan nukuttua, aviomiehen kanssa yhteistyö kodin ja lapsen suhteen paremmin kuin koskaan. Koirakin on tottunut uuteen perheenjäseneen. Alussa Mimi oli loukkaantuneen oloinen uudesta perheenjäsenestä, mutta nykyään Mimi antaa pojalle pusuja ja olisi usein pesemässä pojan, kun vaipassa on täytettä. 

Jännittävää kuinka tuo pieni avuton rääpäle on nykyään kovasti lattialla pyörivä tehopakkaus, joka on tunkemassa ihan kaikkea suuhun ja tykkää pärisytellä soseita / puuroa syödessä. 

äiti on vähän väsynyt

Se on jännittävää, miten äitinä on niin herkkä kaikelle oman lapsen tekemälle ääntelylle. Toissayönä poika discosi tunnin verran varpaitaan ihmetellen ja jutellen. Aviomies pystyy nukkua hyvinkin vieressä, itse herään jo ennen kuin lapsi edes herää kunnolla.

Aviomieshän on opettanut pojallemme tosi mahtavan rytmin. Poika nukkuu päivisin parit 2-3h:n unet parvekkeella rattaissa. Öisestä rytmistä olen ollut vastuussa.

Pitkän aikaa poikamme rytmi oli, että hän nukkui ensimmäisen rupeaman 4-5h, päästiin jo sitten joskus lähemmäs seitsemä tuntia, sitten saatettini syödä kerran tai kaksi ennen heräämistä puoli kahdeksalta. Nukkumaan mentiin siis yhdeksän pintaan.

Sitten kerrasta kaikki muuttui. Pojan sairastettua ensimmäisen flunssansa ihana unirytmi oli kadonnut, tämä ajoittui myös siihen hetkeen, kun palasin töihin. Ystävättäreni tiesi, että pojan öiset 1-2h:n välein heräämiset johtui siitä, että olin palannut takaisin töihin ja tämä oli nyt pojan tapa viestittää, että kaipaa enemmän läheisyyttä. Nuo sanat olivat kuin pisto sydämessäni, podin huonoa omaatuntoa siitä, että olin "hylännyt" lapsen, töissä oleminen oli kauheaa, tuntui etten pystynyt keskittyä mihinkään, kunnes sain lapseni syliini ja sitten annoin pojalle läheisyyttä oikein kunnolla. En uskaltanut oikein lähteä omiin harrastuksiin ilman poikaa töiden jälkeen enkä viikonloppuisin. Pojan huonot unet vaan jatkuivat.

Seuraavaksi ajattelin, että ehkä unet johtuvat tiheän imun kaudesta, se tuli ja meni, mutta yöunet jatkui edelleen erittäin katkonaisina. Vähän ennen viittä kuukautta ajattelin, että heräämiset voisivat johtua mahdollisesti hampaiden puhkeamisesta ja siitä että poika oppi neljän kuukauden pintaan kääntymään, ehkei hän vaan malta nukkua.

Pikkuhiljaa myös pojan uni alkoi muuttua sellaiseksi, ettei iltaisin enää nukahdettu niin vain, nukkuvan pojan siirtäminen omaan sänkyyn muuttui haasteelliseksi, sillä hän heräsi aina omassa sängyssä, kun joutui viileälle patjalle. En halunnut häätä miestä sohvalle vaan itse nukuin ties missä asennoissa, välillä sellaista koiran unta, etten tiedä nukuinko ollenkaan yöllä, välillä menin öisin nukkumaan sohvalle saatuani pojan nukahtamaan rinnalle minun paikalleni ja toisinaan nukuin sikiöasennossa sänkymme päädyssä.

Yhtenä päivänä syystä X päädyin lukemaan unikouluista, jolloin minulle valkeni se, mikä on tässä taustalla. Poika oli flunssan aikana oppinut tuon rytmin, silloin tukalan olon hoito oli rinnalle oleminen, sitä herättiin tuolloin välillä allekin tunnin välein. Poika ei ollut siis kärsinyt töihinlähdöstä, hän oli vain oppinut ns huonon tavan.

Päätin pitää pojalleni (noin 5kk:n iässä) ns lempeää unikoulua. Tarkoitus siis ei ole nukuttaa poikaa ilman rintaa eikä myöskään päästä täysin eroon yösyömisestä, vaan enemkin järkeistää yösyömisten määrä ja saada poika nukkumaan omassa sängyssään. Pari yötä siinä meni, kertaakaan ei tarvinnut itkettää poikaa. Sen sijaan, että joka kerta tämän herätessä olisin imettänyt, poika sai tutin suuhunsa. Kerran poika nukkui yönsä vahingossa vain yhdellä syötöllä. Ihmettelen myös, että miksen ollut myöskään aikaisemmin tajunnut nukuttaa poikaa äitiyspakkauksen mukana tulleessa makuupussissa, siinä nukkuvan lapsen siirtäminen JA yöllä uudestaan uneen tuudittaminen oli toimiva meidän tapauksessa.

Vähän sain feedbackia tästä, että pitäisi mennä lapsentahtisesti ja että poika olisi liian nuori tuollaiseen, mutta JOS poika pärjää päivisinkin erinomaisesti 3-5h syöttövälillä ja nukkuu 2-4h:n päikkäreitä, niin kaiken järjen mukaan öisinkin pitää saada tuollaiset unet aikaiseksi.

Nyt on valitettavasti taas unikouluaika, sillä reissussa unikoulun työ meni vähän hukkaan olosuhteiden takia, mutta ei se mitään, nyt tiedän miten tilanteen saa korjattua.

Jos tässä alkaisi saada vähän sellaista omaa elämää takaisin siltä osin, ettei iltaisi tarvitse mennä ihan samaan aikaan pojan kanssa nukkumaan, siinä pelossa, että yritetään saada edes se lyhyt ensimmäinen unirupeama nukuttua.. tai että voisi aamuisin jaksaa lähteä salille ennen töitä, kun tietää ettei poika herää koko aamua tunnin välein.

Sen jälkeen kun poika nukkui pitkästä aikaa ensimmäisen yön parilla syötöllä, olin kuin uusi ihminen, uskalsin jopa palata liidin pariin, kun koin levänneeni kunnolla aikoihin. Paluu oli mielestäni erittäin voitokas, onsightasin Kiipeilyareenalla 6a+:n 3D-seinällä.

kuin siivillä

Ei hitsi, mihin tämä aika menee. Aluksi äitiysloma hupeni hetkessä, nyt on vanhempainvapaasta jo noin puolet takana. Huomenna tulee 3kk siitä, kun palasin töihin, osa-aikaisesti, ihan kuin mieheni työt muuttuivat myös osa-aikaiseksi.

Meille tämä ratkaisu tuntuu edelleen olevan aivan kymppijuttu, vaikkakin joka työpäivä tuntuu sydämeni särkyvän joutuessani niin pitkäksi ajaksi eroon pikkuisesta pojastani. Tiedän kuitenkin, että tämä aika on myös miehelleni niin arvokasta, että yritän olla välittämättä omasta ahdistuksestani. Onneksi mies laittaa usein videoita pojasta .. tai kuvan, niin se auttaa sitten jaksamaan työpäivän päättymiseen.

Päivät ja viikot tuntuvat täyttyvän jatkuvasti, oma sosiaalinen elämä ei ole koskaan ollut näin aktiivista ja pikkuisen myötä omat angstini mm matkustamista ja kotoa poistumista kohtaan ovat hälvenneet, tuntuu että minulla on aina bestis mukana. Tämäkin viikko on täyttynyt kuin varkain, on vauvajumppaa, lapsuuden ystävä kävi tyttärensä kanssa meille, on vaunulenkkejä, vieraita käy meillä, käyn pojan kanssa boulderoimassa tavallista enemmän, boulderoidessa pystyy taas olla sosiaalisempi kuin köysitellessä. Tänäänkin meille tulee ystäväpariskunta syömään (on muuten N:n superihanaa lasagnea valmistumassa), huomenna on vauvauintia, pikkuveli tulee kihlattunsa kanssa, sunnuntaina on myös hurjan hauskaa ohjelmaa.. jne jne.

Viimeviikolla uskaltauduttiin myös käymään ulkomailla pojan kanssa, äitini oli myös mukana. Halusin käydä näyttämässä poikaani vaihtariperheelleni Hampurissa, niin kauan kuin poika on vielä pieni ja söpö. Poika hurmasi kaikki, myös "äitini" sisko tyttärensä kanssa tuli katsomaan poikaani, ja olipa vielä vaihtarisiskoni miehensä kanssa tullut Pariisista erityisesti meidän takia käymään. Lentäminen jännitti kovasti, mutta sekin sujui pojan kanssa hienosti.

Vielä kolme kk vanhempainvapaata, mutta onneksi työt ja isyyskuukauden voi sumplia niin, ettei poikaa tarvitse ennen yhtä ikävuotta laittaa hoitoon, vaan voimme odottaa vähän pidempään. Jotenkin haluaisin, että poika pystyisi mm kävellä ennen hoitoon laittamista.

En osaa edes kuvitella, millaisia päivät ovat äidille pojan jäädessä hoitoon. Minä olin kuulema ensimmäisenä hoitopäivänä vain kävellyt hoitopaikassa äitini luota leikkimään jonnekin, enkä sen jälkeen ollut taakseni katsonut. Taisi olla silloinkin rankempaa tuo hoitoon meneminen äidille kuin lapselle.

Tietyllä tavalla toivoisi ajan menevän hitaammin, mutta tässä on niin paljon kaikkea tulevien kuukausien aikana tapahtumassa, ettei aika varmastikaan käy pitkäksi. Edessä on pojan ensimmäinen joulu, uuden kodin remontoiminen ja muuttaminen. Tammikuun loppuun mennessä toivoisimme jo asuvamme uudessa kodissa. Uudessa kodissa asumiseen liittyy myös haikeutta, sitten pikkuhiljaa alkaa olla aika pojan nukkua omassa huoneessa, useana yönä olen pitänyt poikaa tämän kädestä kiinni ja olen vain katsellut nukkuvaa lastani.

kotiutumispäivänä 5kk sitten, elämäni rakkaus

champagne o'clock

Tai siis kuohuviiniähän tuo on, mutta silti. Parin kolmen viikon aikana urheilulta on vienyt aikaa asuntometsästys, pankkisumplimiset ja muut asiaan liittyvä asioiden hoitaminen.

Aviomiehen kanssa katseltiin jo vuosi sitten asuntoja, käytiin parissa näytössäkin. Alunperin haluttiin pysytellä nykyisellä asuinalueella, en voinut kuvitella muuttavani yhtään idempään ja länteen (Espooseen) ei koettu, että meillä on varaa, ainakaan sellaiseen asuntoon mihin oikeasti haluaisimme muuttaa.

Olimme muutamia viikkoja takaperin iskeneet silmämmen alueellamme myytävään rivaripätkään, kävimme siellä, pyysimme välittäjän tulemaan meidän tykönä tekemässä asunnostamme arvion ja painelimme pankkiin. Siinä vaiheessa vaan, kun olimme miettineet tarjoussumman sekä saaneet omalle asunnollemme ostajan, niin haluamastamme asunnosta oli jo tarjousneuvottelut menossa. Tilanne harmitti tottakait, mutta asiat tapahtuvat syystä, meidän ei ollut tarkoitettu saamaan ko asuntoa sitten.

Sunnuntain pettymyksen jälkeen maanantaina kävimme alunperin ihan vitsillä katsomassa Espoossa erästä paritalon puolikasta, ajattelin että sijainnin puolesta ei olla todellakaan muuttamassa, mutta asiaa tarkasteltuani tajusin, ettei työmatka nyt muutu dramaattisesti JA sieltä menee jopa bussi nykyiselle punttikselle.

Ajaessamme kohti myytävää asuntoa, tajusimme että miljöö olisi ihana, että vaikkei lampimaisemaa enää olisikaan, niin ympäristö muuten tarjoaa mahtavat puitteet ulkoilulle, ennenkaikkea paljon mielekkäämmät pyöräilymaastot JA kiipeilyreissujen kannalta myöskin talo sijaitsee paremmin ja lähempänä tiettyjä kallioita.

Mutta se mikä meille myi ko talon oli piha. Olen aina ajatellut, etten tule aikoihin saamaan omaa pihaa. Haavena on aina ollut omakotitalo, miehelle taasen on ajatuksena rivari ollut riittävä. Esittelykuvista en ollut tajunnut oikeasti sitä miten iso piha talossa on, nyt voi ihan hyvin laittaa pihalle leikkimökin, keinut ja/tai hiekkalaatikon sekä omia istutuksia, jos niille aikaa riittää. Uudessa kodissa on tilaa myös toimistolle sekä lapsille, jos vielä toisella lapselle meitä siunataan. Alunperin katselemassamme rivarissa vanhempien makuuhuone olisi joutunut jäämään alakertaan ja takapiha oli vaan laudoitettu terassi, kuten sanottu, kaikki tapahtuu syystä.

Asunto ei ole mikään läävä, mutta se vaatii paljon maalia, yläkertaan uudet lattiat, tasoitetta, hiomista ja meidän mielestämme uuden keittiön. Mikseipä tehtäisi asunnosta nyt mieleinen, kun mahdollisuus siihen on.

Asuntokaupat on tehty, mutta myyjälle on annettu nyt reippaasti aikaa saada omat kamat siirrettyä asunnosta pois, tässä on siis hyvä aika suunnitella mitä kaikkea haluamme budjettimme rajoissa asunnolle tehdä. Muuttamaan pääsemme toivottavasti tammikuun aikana. Hienoa on myös se, että saamme asustella nykyisessä asunnossa, kunnes uusi talomme on muuttovalmis, ei ole mitään kiirettä tai stressiä rempan suhteen, eikä tarvitse asua kaaoksen keskellä. Aivan ihanaa.

8660g

Poika kasvaa kova vauhtia, reilu viikko sitten neuvolassa mitattiin pojalle kertyneen pituutta jo 66cm ja painoa oli hurjat 8660g. Painoa pojalle on siis kertynty yli kilo kuussa, ei huonommin.

Vielä viikko sitten meillä mentiin pelkällä maidolla, tiistaina neuvolan jälkeen päätin alkaa pikkuhiljaa antaa soseita lapselle. Neuvolassa ollaan oltu hyvin kannustavia, kukaan ei ole yrittänyt vähätellä imetystä tai tuputtaa soseita.

Mietin pitkään, että mikä on oikeasti se oikea hetki aloittaa lapselle kiinteiden antamisen. Jos asiaa kysyy imetyksen tuki ry:ltä, niin siellä neuvo on, että 6kk asti täysimetys, siellä sitä perusteltiin mm sillä, että lapsi saa kyllä äidinmaidon kautta maistella eri makuja ja pidempi imettäminen suojaa allergioilta tms. Neuvolasta taas asiaa kysyettäessä sanotaan, että 4-6kk:n välillä aloitetut pieni maistelu päinvastoin voisi vaikuttaa siihen, ettei lapselle tulisi allergioita. Kauhean ristiriitaista, kun molempia asioita perustellaan samoin argumentein.

sose: 90% omenaa - 10 % mustikkaa

Puhetta on ollut myös siitä, että sitten olisi hyvä antaa lapselle ruokaa, kun lapselle on jokin herkkyysvaihe päällä, kun lapsi osoittaa mielenkiintoa ruokaa kohtaan. Välillä tuntuu, että poikaa on alkanut kiinnostaa äidin suuhun menevä ruoka.

Alunperin mietin, että imettäisin siihen 6kk asti, jossain vaiheessa mietin sitä, että se olisi 5kk täysimetystä, mutta nyt kuitenkin olemme aloittaneet jo soseet. Lähdin liikkeelle sen kummemmin asiaan perehtymättä, pitäisi kuulema antaa erittäin pieniä maisteluannoksia ja viikon verran samaa makua, eikä edes välttämättä montaa kertaa päivässä. Hupsista, minähän annoin ensimmäisen päivän mangoa ja sitten omenamustikkaa, määrät taisivat olla myös vähän tavallista isommat. Räjähtikö lapsi? Ei. Tuliko lapsi kipeäksi? Ei. Nyt kuitenkin homma jatkuu maltillisilla annoksilla (tl tai pari kerrallaan) ja muutaman päivän - viikon verran samaa makua maistellen.

Sitä kovasti pelkää kaikkea muutosta. Alussa pelkäsin lapsen lopettavan rinnasta syömisen, jos annetaan pullosta, nyt sitten pelkään soseiden syrjäyttävän minut. Rauhoittelin itseäni, ei tuo pari tl sosetta päivässä korvaa äidinmaitoa ja läheisyyttä. Pelkoa ei myöskään auta se, että tuntuu välillä, että tietyt tahot "hyökkäävät", jos joku toinen ei toimi aivan juuri heidän uskomustensa mukaan. Toimisinko tarkoituksella tavalla, joka olisi vahingollinen lapselleni? En.

HS: Täysimetys puolivuotiaaksi kyseenalaistetaan – kiinteät ruoat pitäisi aloittaa 4–6 kuukauden iässä

Toivoisin aloitettujen kiinteiden vaikuttavan pikkuhiljaa yöuniin. Poika ei ole reiluun kuukauteen nukkunut kuin kerran vahingossa yöllä yli 4h, aikaisemmin poika kuitenkin nukkui 6-7h yhteen putkeen, ja nyt ollaan menossa jo ties kuinka monetta viikkoa herätyksillä 1-2h:n välein. Onneksi minua ei edelleenkään tuo heräily haittaa, kiitos hormonien ja sen, että menen samaan aikaan pojan kanssa nukkumaan. Olisi kiva parisuhteen kannalta vain pystyä mennä nukkumaan vähän myöhemminkin, mutta onneksi tämä vauva-aika on lyhyt ja mieskin ymmärtää sen, että meillä tulee olemaan sitä yhteistä aikaa tulevaisuudessa ihan kyllästymiseen asti.

Imettäminen on ihanaa. Päivän ihanampia hetkiä on lapsen rauhoittuessa rinnalla, sivellen rintaa samalla kun syö, ja sitten kun lapsi palaa takaisin "maanpäälle" saatuaan mahan täyteen maitoa, väläyttää hän ihanan vekkulin hymyn.

#hallussa

HAA! Onpas ihanaa, kun ystävätär haastaa kokeilemaan jotain uutta. Alunperin olimme miettineet eiliselle keikkaa uimahalliin, mutta ystäväni bongasin TFW Vantaan avajaisilmoituksen ja ilmaiset kokeilutreenit, niin tottakait sitä lähdettiin treenaamaan kuin soturit.

Minua jännitti aivan kauheasti, sillä näin silmissäni vain kauhean määrän leuanvetoja ja jotain vatsaliikkeitä, molemmat ovat sellaisia, joita ei ole vielä kauheasti tullut treenattua. Omat treenit ovat muutenkin olleet aika leppoisia synnytyksen jälkeen, paria viimeviikon punttistreeniä lukuunottamatta.

Saavuimme TFW:n salille, siellä oli aikaisempi ryhmä vetämässä treeniä, meno ja melu oli kova. Odoteltiin kasvavan ryhmän kanssa omaa vuoroamme.

Treenit alkoi nimenhuudolla, käytiin läpi TFW:n periaatteita hyvään treeniin. Treenit alkoi kevyesti erilaisilla hypyillä, aina teorian jälkeen huudettiin "hallussa" ja sitten tehtiin sarjat.

Kovasti mieleen oli treeniin leikkisyys ja huikea tsemppaus kaikessa treenaamisessa, sekä valmentajat että muut treenaajat kannustivat. Erilaisia "kävelyjä" (kani- kalkkuja- ja pikkukarhu) tehdessä ei edes tajunnut ajatella, josko näytti vähän hassulta, kaikki treenajat olivat samassa veneessä.

https://instagram.com/p/9TsIejkR2o/

Loppuun oli vielä kuntopiiri vai onko se wod tms se oikea termi. Näiden liikkeiden nimetkin on aika hakusessa.

köysi
tikkaat (tikkausjuoksua)
"twist" tms (vatsaliike)
mc aka mountain climber
joku ihme vatsarutistus

Juju oli se, että jokaista liikettä tehtiin 30/30, 30s itse ja 30s aktiivisella palautuksella, tällöin tsempattiin kaveria. Mun kaveri oli aivan mahtava, mullahan noissa vatsaliikkeissä oli loppua paukut jo ensimmäisellä kierroksella, mutta I:n tsempatessa vieressä sain rutistettua itsestäni kuitenkin vielä enemmän irti.

Tulipa tehtyä kertarysäyksellä enemmän vatsoja kuin synnytyksen jälkeen yhteensä. Ei sentään, on sitä vatsoja tullut treenattua jo vähän, mutta ei tuollaisia vauhdikkaita istumaannousuja lainkaan.

Oli tosi hauska treeni, jos vaan aikaa (ja rahaa) riittäisi, niin tuollainen treenaminen olisi kovasti se mun juttu.

Pitkästä aikaa

Tässä on mennyt hyvä tovi niin, ettei salitreenaaminen oikein tunnu miltään. Jostain syystä raskautta ja synnytystä ennen ollutta kipinää ei ole ollut aikoihin salilla. Eilen lähdin salille, vaikkei tehnyt mieli, olin erittäin huonolla tuulella, eikä täyteen ammutti kuntosali mitenkään auttanut oloa.

Ärsyyntyneenä kaikesta pistin korviin räminää ja aloin treenata. Lopputuloksena oli paras punttitreeni synnytyksen jälkeen, kunnon selkä & käsi -treeni.

On ollut vaikea sopeutua siihen, ettei salilla voimaa ole samalla tavalla kuin aikaisemmin. Eihän sitä tietenkään voi saada hetkessä voimatasoja, joihin pääsi treenaamalla intensiivisesti pidemään ja useampana päivänä viikossa, kun nyt salille pääsee 2 max 3 kertaa viikossa, ja yöunien laatu on vaihteleva.

Fiilis treenin jälkeen, ehkä tästä alkaa parempi treeniputki.

36 - 39 / 2015

Hyvin vierähtää tämä aika, hetkessä onkin useampi viikko bloggailusta.

Liikuntaa mahtuu aika paljon, mutta tarkemmin katsottuna tuolta puuttu kahdelta viikolta kova urheilu kokonaan JA viikon 39 lopulla oli niin kipeä, ettei siinä edes jaksanut tehdä kevyttä urheilua.

Vaikkei tuo kahden viikon kevyt flunssa olisikaan ollut NIIN paha, niin siihen ympättiin mukaan myös tiheän imun kausi, elikä öisin tuli herättyä 1-2h:n välein, joten aamuisin ei viitsinyt esimerkiksi enää lähteä kiertämään pitkää lenkkiä pyörällä, vaan töihin käveleminen koiran kanssa oli niiden aamujen maksimisuoritus.

Nyt toivotaan parempia ja vointeja ja yhtenäisempiä yöunia, niin sitten jaksaa taas päivisin liikkua.

äidin pää pehmenee entisestään

Kaikkea sitä tulee nykyään tehtyä ja tykättyä siitä kans. Tänään kävimme pojan kanssa yhdessä äiti - vauvajumpassa meidän kuntosalilla. Vähän jännitti etukäteen, että miten hommat menee, miten pojan unet ajottuvat, onko poika iloinen vai väsynyt jne. Poika oli eilen nukkunut hieman lyhyitä unia, joten aamulla saatuani pojan pidettyä unessa aamulenkin jälkeen, oli sääli herättää poika syömään ja vaatteiden vaihtoon jumppaa varten.

Kaikki meni kuitenkin hyvin, poika oli pirteä ja iloinen jumpassa, kerran pojalla meinasi alahuuli alkaa väpättää, mutta hetki äidin sylissä korjasi asian.

Jumpan ohjaaja kävi kanssani tunnin alussa läpi asiaa vatsalihaksista. Kerroin yrittäneeni kysellä asiasta neuvolanlääkäriltä, mutta minulle oli sanottu, ettei vatsalihasten palautumista muka voisi testata, ja asia oli sillä sivuutettu. Nyt kuitenkin ohjaaja testasi vatsalihakseni, isojan lihasten välinen rako on poissa, vatsalihakseni ovat palautuneet, nyt uskaltaa jo treenata enemmän ilman pelkoa napatyrästä. JEI!

Tunti alkoi siis kevyellä lämmittelyllä, jolloin lapset olivat itsekseen maassa.

Leikit olivat hauskoja, hyvin yksinkertaisilla liikesarjoilla. Vauvan kanssa pyörittiin, vauvoja nosteltiin ja keinutettin, tehtiin kyykkyä, pompittiin kevyesti, käveltiin reippaasti ja otettii muutamat juoksuaskeleet. Liikkeitä tehtiin pareittain (lasten annettiin ihmetellä toisiaan) ja koko ryhmän kanssa, Kaikista kivoin osuus oli lapsen kanssa tehtävät harjoitteet, vauva "lensi" säärien päälle äidin ollessa selällään, oli treenivastuksena lantion päällä lantionostoja tehdessä ja säärien päälle kun tehtiin selällän keinuvaa liikettä.

Tunnin ehdottomasti paras anti oli oppia se, miten olla erilaisessa kanssakäymisessa lapsen kanssa. Kotona tuli testattua uudestaan liikkeitä ja näytettyä ne isille illalla.

Tunnin alussa huomasin, että sen lisäksi, että poika tarttuu jo asioihin, hän myös alkaa laittaa esineitä suuhun. Pikkuisen tuota on ollut jo kotona, mutta se että tämä toistuu myös muualla, oli hieno juttu.

Poika oli puolen tunnin jumpan jälkeen nälkäinen ja hän nukahti ennätysvauhtia autoon.

Jumppa oli myös ihan kivaa kevyttä liikuntaa äidille. Seuraaville parille viikolla on jo varattuna oma paikka tunnilta. Kivaa, että on yhteinen harrastus pojan kanssa. Parin viikon päästä yhteisiin harrastuksiin voi sitten lisätä vauvauinnin.

didin kokeileva keittiö: mustapapuburgeri

Tiistaina tuli juteltua vähän ruoanlaitosta pojan kummitädin kanssa, tuli esille jännältä kuulostava resepti, mustapapuburgeri. 

Taidan olla aikamoinen hamsteri, sillä ainoa mitä kaapeistani puuttui oli sämpylät.

Mustapapupihvit, 4-5 kpl

1 tlk säilöttyjä mustapapuja
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä paistamiseen
1 dl kaurahiutaleita (gluteeniton)
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta (gluteeniton)
½ tl suolaa
1 tl chilihiutaleita
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl paprikajauhetta
½ tl juustokuminaa
¼ tl jauhettua korianteria


Valuta mustapavuista nesteet (tässä tämä mittai tölkki.. paljon on tölkissä, itse käytin kaksi tetrallista, yhteensä 340g). Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Sekoita kaikki ainekset keskenään esimerkiksi sauvasekoittimella. Muotoile massasta pihvit, öljytyistä käsistä on apua. Paista 200 asteessa 15 min.

Tein myös blogin ohjeen mukaista kastiketta, mihin tuli tahinia jne, mutta se oli omaan makuun aivan liian suolaista, pieninä määrinä kyllä sopi burgeriin.

Yritin myös friteerata bataattiranskalaisia, mutta sillä sain vain aikaiseksi kauhean savun asuntoon. Myöskin tuli testattua, ettei omalle pojalle sovi se, että äiti syö papuja, kaksi yötä meni sitten vatsakipujen kanssa. Ehdottomasti haluan syödä uudelleen tätä ruokaa, oli se sen verta hyvää, mutta ehkä se tehdään sitten kun en enää imetä.

35 2015

Takana taas yksi yllättävän hyvä urheiluviikko, paljo aerobista kärryttelyn ja pyöräilyn muodossa, kolmisen kertaa on tullut kiivettyäkin ja kerran ehdin salille.

Kävelylenkit ovat viimeaikoina lyhentyneet, sillä näillä vammapolvilla näemmä kävelylenkitkin ovat välillä liikaa. Polvien tukeminen ei auta siihen, etteikö polvet ala taas täyttyä nesteillä. Viimeviikolla perjantaina kävin jo ortopedillä, nyt pitää koivet (kyllä, molemmat) kuvata ja katsotaan lähdetäänkö rakentelemaan polvia vähän uusiksi vai miten saisi homman pelittämään. Välillä lapsen hoitaminen kotona on jopa hankalaa polvien takia. Pyöräily on onneksi ollut sellaista, minkä jälkeen ei tunnu siltä, että lumpio lilluisi nesteissä.

Salitreenistä. Lauantaina salilla tein vähän kaikkea, kunnon sekametelitreeni, tarkoituksena oli ärsyttää vähän kaikkia lihaksia ja mielestäni siinä onnistuin aika hyvin. Kovasti tulee treenailtua penkkiä ja yläkroppaa, kaipailisin hieman takaisin muotoja olkapäihin jne, eiköhän ne sieltä ala tulla taas. Mikä oikeastaan estäisi kotonakin vähän pumppailemasta.

takaisin töissä

Eilen itkeä tirautin nukkumaan mennessä sitä, että kuinka kauhean ikävä oli pikkumiestä etukäteen. Etukäteisikävästä huolimatta tiedän, että on meidän perheen järjestely on meille hyvä.

Minulta kysyttiin, että mikäs kiire minulla on töihin. Olen varmasti pariin otteeseen valoittanut syitä miksi meidän perheessä päädyttiin tähän ratkaisuun, eikä oma ura ole lainkaan vähäpätöisin niistä, mutta ei suinkaan ainoa syy. Olemme molemmat siinä onnekkaassa asemassa, että työnantajamme ymmärtävät tätä ratkaisua.

Minulla oli tänään töistä palatessa sellainen erittäin virkistynyt olla. Aviomies taasen vaikutti viettäneen oikein mielyttävän päivän pojan kanssa. Aika ideaali tilanne, ihanaa.

Pariin otteeseen minulta on kyselty, että miten aiomme hoitaa vauvan ruokailut sinä aikana, kun minä olen töissä. Jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää meillä oli hankittuna sähköinen rintapumppu, joten voin hyvin työpäivän aikana pumpata maidot. Meillä on myös jo hyvissä ajoin ennen äitiysloman loppumista testattu, miten pojalle kelpaa sekä pakastettu että tuore äidinmaito pullosta ja erilaiset pullotkin on testattu läpi. Meillä on periaatteena, että pullosta meillä antaa vain isi (tai jos joku hoitaa metelimiestä niin ..) ja äiti ruokkii imettämällä. Nyt olen ymmärtänyt kuinka onnekas olen maidontuotannon suhteen. Ilmeisesti ei ole lainkaan tavatonta, että maitoa ei jostain syystä heru pumpulle asti, tai että lapsi alkaisi hylkiä rintaa tuttipulloruokinna jälkeen jne, mutta ainakin nyt vielä meillä nuo kaikki tuntuvat sujuvan. Ainahan tilanteet voivat muuttua.

Meillä hieman ihmettelemisen aihetta aiheutti se, etten olen pahemmin tullut miettineeksi sitä maitomäärää, minkä poika syö päivittäin rinnasta. Jos poika melkein 10 viikkoisena painaa 7 kg tai yli, niin sanomattakin on selvää, että sieltä rinnasta syödään enemmän kuin mitä monessa paikassa neuvotaan syöttämään pullosta. Hyvin useassa paikassa näkyy neuvo, että 30ml maitoa per tunti, eli jos syötetään 3h:n välein niin silloin lapselle tulisi antaa 90ml maitoa. Joo-o.

Pumppasin tänään työpäivän aikana pojalle 5,5dl maitoa, joten eiköhän siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että normaalin päivän aikana poika myös syö ko määrän? Mies oli hieman kummissaan sekä eilen illalla että tänään aamulla yrittäessä pitää metelimiehen tyytyväisen ohjeistamallani annotuksella. Parista eri lähteesti hain apua dilemmaani. Nyt mennään sillä, että lapsi saa niin paljon ruokaa kuin syö, kun selkeästi tämä on tottunut rinnaltakin saamaan hyvät määrät ruokaa, niin miksi pullolta pitäisi saada vähemmän. Lapsi kuulema kyllä pulauttaa, jos syö liikaa. Meidän pojan pulauttelut ovat kohtuu harvinaista sorttia, silloin saattaa tulla ruokaa ylös, jos liikaa jumppaa heti ruokailun jälkeen, mutta muuten oikeastaan ei.

Tällaista, jännittävä uusi vaihe meillä. Varmasti tuo puoli vuotta vanhempainvapaata menee samanlaisella hurjalla vauhdilla, kuin millä ensimmäiset 10 viikkoa ovat menneet. Tuntuu että lapsessa tapahtuu joka päivä jotain pientä kehittymistä, jutellaan enemmän, kädet menee suuhun, silmät seuraavat tarkemmin jne. Ihana tuo meidän pikkumies, ihanaa että aviomieskin saa päivisin viettää aikaa pojan kanssa ihan omassa rauhassa. Olemme niin onnekkaita.

äitiysloma lähenee loppuaan

En ole varmasti ensimmäinen enkä viimeinen äiti, joka ihmettelee sitä mihin aika kuluu. Vastahan pikkuinen syntyi ja juuri ennen juhannusta saimme hänet kotiin.

Matka tähän asti on pitänyt sisällään monia vaiheita, niistä olimmekin perheen kanssa kertomassa neuvolan perhevalmennusryhmälle. Oli kiva päästä jakamaan omia kokemuksia ryhmälle, toivottavasti osasimme kertoa jotain, mistä oli apua siellä jollekulle.

Tuntuu hullulta, että olin aivan varma vielä vuosi pari sitten, etten haluaisi edes lapsia, vauvakuumeesta ei ollut tietoakaan. Luonto tekee tehtävänsä, ja nyt koen viettäväni elämäni parasta aikaa. Yksi päivieni ehdoton lempihetki tällä hetkellä on illan viimeinen imetys, jonka teen omalla sängyllä. On ihanan tunne nukahtaa pojan kanssa yhdessä.

Olen huomannut myös sanovani asioita, joita en olisi koskaan uskonut suustani kuultavan. Imettäminen on ihanaa ja nyt on kovasti jo vauvakuume (mutta tässä kohtaa laitetaan nyt vähän jäitä hattuun). Aikaisemmin ahdistuin leikkipuistojen ohi kävellessä, "kohta mekin joudumme tuonne". Nyt oikeastaan odotan jo kovasti sitä, että pääsen leikkimään pojan kanssa hiekkalaatikolle ja antamaan pojalle vauhtia keinussa.

Mutta tosiaan, tänään viedään viimeistä äitiyslomapäivää. Huomisesta lähtien palaan töihin, osa-aikaisesti tosin. Meillä jaettu osa-aikainen vanhempainloma tarkoittaa paljon enemmän aikaa perheen kanssa, mikä on ihanaa. Nyt kun mies on 2-3 päivänä viikossa kotona, ja minulla on luvattoman lyhyt työmatka, niin meillä on iltaisin mahdollisuus harrastaa vielä yhdessä, toisin kuin niinä päivinä milloin mies kotiutuu töistä vasta kuuden seitsemän pintaan.

On ollut mitä ihanin päätös äitiyslomalle aviomiehen viettäessä pari viikkoa kesälomiaan meidän kanssa.

Team Metelimies pyöräilee

Pidemmän aikaa olemme miehen kanssa miettineet lapsella peräkärryn ostamista. Kauheasti ei tullut tutkimustyötä tehtyä, sillä hyvinkin pian yksi kärry nousi useammalla palstalla ja foorumilla ehdottomasti yli muiden. Valintamme oli Croozer Kid 2 -urheilukärry.

kuva lainattu: www.lastenturva.fi

Aviomiestä hieman mietitytti kärryn paino, mutta sanoin siihen, että tuleepahan sitten minun treenattua loput raskauskilot pois.

Lauantaina kasasimme kärryn ja sunnuntaina kävimme ensimmäisellä pyörälenkillä kolmistaan. Harmillista on, ettei koiraa uskalla laittaa lapsen kanssa samaan suljettuun tilaan, nyt vielä Mimin joutuu jättämään kotiin perhelenkkien ajaksi.

Koska meidän poikamme on vasta 9 viikkoinen, niin ostimme pojalle erityisen vauvaistuimen, joka asennettiin kärryyn.

Pyörän kasaaminen näytti helpolta ja kasatun vaunun sai osiin helposti alakertaan ja pihalle kuljettamista varten. Pyörääni laitettiin takapyörään liitinosa, johon reissuun lähtiessä vain napsautetaan vastakappale kärryn kera kiinni. Helppoa. Tarkoituksena on laittaa vielä yksi liitinosa tavalliseen pyörääni, sillä jos yksin lähden liikkeelle pyörän kanssa, niin on hyvä, että uskallan jättää pyörän yksinään (jos vaikka poikkean kärryn kera kaupassa tms) ja tällä hetkellä cyclossani ei ole jalkaa, joten yksi kärryn saaminen kiinni pyörään voi olla pienen taiteilun takana.

Vapisevin jaloin ja käsin lähdin liikkeelle. Kestää hieman hahmottaa se, kuinka leveä perässä vedettävä kärry on sekä millaiselle säteellä kärry kääntyy perässä. Erityisesti sen takia jännitti kovasti, sillä minulla oli kärry liitetty cyclocrossin perään, olin kolmatta kertaa ylipäätänsä ajamassa lukkopolkimilla.

Matka meni ihan mukavasti, puoli tuntia pyöräilimme kodin lähellä. Hieman pitää miettiä sitä, mitä reittejä tulee poljettua, ehkä pahimmat ylämäet tulee välttää sekä jos tietää jonkin tien olevan erityisen töyssyinen, niin se ei ole mukavaa ajettavaa. Olisi myös mielyttävää, jos ei olisi kauheasti suojateitä ja tienylityksiä, sillä näissä joutui aina hidastamaan vauhtia merkittävästi, ettei pikkuisen matka olisi kauhean epämielyttävä.

Neitsytmatkalla olimme asentaneet gopron kärryn sisälle, joten pystyimme lenkin jälkeen katsella miten vauva oli matkan kokenut. Pikkuinen oli ollut tyynenä istuimessaan, eikä pienet tärinät näyttäneet häirinneen häntä. Kotipihaan kaartaessa kärrystä löytyi rauhallisesti nukkuva pikkumies.

Eilen kävin metelimiehen kanssa vielä ostamassa aurinkolasit, hatun ja aurinkorasvaa, jotta nyt voimme tehdä pidempiäkin lenkkejä vaikka keli olisi kovinkin aurinkoinen.

Seuraavaa lenkkiä odotellessa.

34 2015

Viimeviikon alkua verotti vielä oleminen mökillä, tavallisestihan mökillä olen urheillut ihan tavalliseen tahtiin, mutta nyt tosiaan piti mennä vauvan tahtiin. Metelimiehen rytmit olivat aika sekaisin mökillä, poika ei nukkunut päikkäreitä normaaliin tapaan ja fiksuna tyttönä jätin pullot ja pumput matkasta, joten mies ei voinut sitten tuurailla äitiä, jos olisin esim lähtenyt yksin pidemmälle kävelylle. Olisihan sitä voinut periaatteessa lähteä kahdelleen vauvan kanssa kävelylle, mutta.. nyt voitti laiskuus.

Kotiuduttua tuli taas palattua normiarkeen. Torstaina illalla kävin kiipeämässä kaverin kanssa kahdelleen pitkästä aikaan kunnolla, edellisellä kerralla oli bebe mukana ja sen mukaan tuli valittua sitten reitit (pakoiltiin reitintekometeliä). Tulihan sitä kavuttua yksi 6a taas ylös JA otettua turpaan urakalla yhdeltä 5c:ltä. Hauskaa oli ja oli tosi kiva varmistaa kunnon liidiä pitkästä aikaa. Nyt vielä kun itsekin uskaltaisi ja ennen kaikkea saisin kiivetä negatiivisia reittejä.

Perjantaina pääsimme miehen kanssa kahdelleen pyörälenkille. Kävimme testaamassa kehä kolmosen vieressä kulkevan pyörätien bränikän asfaltin. Matka sujui ihan kivan kevyesti Leppävaarasta Espoon Ikealle, kehä kolmosen varrella sitten ihan alussa minulta otettiin luulot pois noin 1400m:n jatkuvalla ylämäellä. Mies paineli mun ohi kun itse yritin selvitä kovin korkeilla sykkeillä. 23-24km:n kohdalla teki mieli luovuttaa, mutta ylpeys ei antanut periksi. Ihan hyvä lenkki tuo 26 kilsaa kolmannelle pidemmälle lenkille.

La ja su oli hyvät punttitreenit. Edellisellä kerralla penkatessa rimpuilin 30kg:n tangon alla, lauantaina sain sarjat tehtyä jo 40kg:lla, sarjat olivat tosin lyhyemmät, mutta teinpä silti. Monessa muussakin liikkeessä painot nousi. Ojentajille tein pitkästä aikaa neljän liikkeen superin, ei ollut ratti kääntyä tallista lähtiessä.

Sunnuntaina tuli pyöräiltyä koko perheen voimin kevyt testilenkki.

33 2015

Tässä miehen lomalla on jäänyt bloggailu vähän vähemmälle.

Toissaviikko oli tavallista vähäliikuntaisempi, kolmena päivänä tuli tehtyä vähän pidemmät kärrylenkit ja kolmesti tuli köysiteltyä.

Keskiviikkona ja perjantaina tein oikein kunnon ihokestävyystreenit Kiipeilyareenan yläkerran itsevarmistavilla. Ke nousin kaikki reitit kahdesti ylös + kaksi reittiä tähän päälle, saaden kokonaisnousujenmääräksi 20, perjantaina nousin kaikki reitit kolmesti ylös.

Viikonloppuna ei sitten tullut pahemmin urheiltua, sillä lauantaista lähtien olimme reissussa, jossa ei oikein ehtinyt urheilla. Myöskin pikkuisen kanssa reissaaminen sekoitti vauvan rytmejä niin, että aika meni pikkuisesta huolehtiessa.