perjantai 23. heinäkuuta 2010

LOMALOMALOMA!

OK,toinen puolisko kesälomasta alkaa näillä sekunneilla, oi ilo! Vaikkakin tässä on ollut lomaolo jo viitisen viikkoa :D

Tänään on ollut monien tunteiden päivä. Olen käsittämättömän kiitollinen ja iloinen siitä, että olen saanut ihania ystäviä, jotka auttavat hädässä, lohduttavat ja osaavat olla tukena jos mulla on hätä, oli syy oikea tai sitten päänsisällä. Tänään eräs kaveripoika auttoi kuskaamaan sohvan verhoitavaksi. Tavallisestihan olisimme hoitaneet asian isän kanssa kahdestaan ilman mitään ongelmia, mutta nyt selän takia en saa (avopuoliso kielsi) nostamasta mitään. Varmaan ihan fiksua niin.

Sohvamme saa tosiaan uuden kuosin siitä samasta kankaasta, millä nojatuolimme on päällystetty.

Olen kokenut tänään myöskin valtavaa turhautumista käsittämättömän lapsellisten suoraan sanottuna idioottien taholta. Tämä tarina alkoi jo oikeastaan tiistaina. Mitenkäs tämän sanoisi, nooooh, minua on pyydetty tulemaan tekemään töitä yritykseen, johon meillä ei ole enää voimassaolevaa sopimusta, olen pyytänyt tj:tä useampaan otteeseen ottamaan yhteyttä työnantajaani, sillä minä en ole siinä asemassa, että saisi sopia asiakkaiden kanssa yhtään mitään. Nooh, tämä kyseinen asiakas kuitenkin kiusaa ja kiusaa minua tulemaan tekemään työt "ei tartvitse kertoa äidille, teet sitten joku kerta kun tulet tänne vähemmän tunteja". Yritän jälleen vedota siihen, että en halua toimia, ellei ko henkilö ota yhteyttä työnantajaani. Tässä vaiheessa aletaan kyseenalaistamaan sitä, ettenkö luota heihin, että toki saan tehdä vähemmän tunteja sitten jos/kun tulen seuraavan kerran. Totean ettei kyse ole luottamisesta.
Useaan otteeseen kehotan ko henkilö ottamaan yhteyttä, viimeisellä kerralla sanon, että voin tulla, mutta .. "ok, ota sitten yhteyttä henkilöön X".. klik tuut tuut tuut..

Juuri näin. Laitan yritykseen viestiä, jossa vetoan siihen, mitä kirjeenvaihtoa on yritykseen käyty, ja sanon, että haluamme auttaa, mutta vain jos asiat sovitaan äitini kautta.

Tämähän on erinomainen syy asiakkaan suuttua.

Tämä henkilö oli soittanut minun äidilleni, haukkunut minua pikkumaiseksi, ja ihmetellyt mitä minä kitisen parin tunnin takia!! WTF! Jos joka vaiheessa no sanottu, että voin auttaa, kuhan vain asiasta sovitaan äitini kanssa.

Ja jotta tämä ei riitä, niin .. tämä kyseinen henkilö mainitsee minun jostain tekemästä pilkkuvirheestä (alustava kesälomaluettelo tms, ei edes mennyt minun pyödältä ko lappu minnekään, plus minä olen ainoa joka laskee palkkoja, joten olisin 150 % varmasti tajunnut virheen palkkoja tehdessä) äidilleni. Ei muuten mitään, mutta tämä henkilö tietää 100 % kuinka kovasti äitini tästä tulee minua läksyttämään. Sain tänään siis toiselta firman työntekijältä, että tämä oli täysin harkittu teko. Ja juu ko henkilö onnistui tässä, sain kuulla kunniani tämän pienenpienen virheen takia.

Oli kiva käydä tänään sitten ko firmassa töissä, onneksi tuo kyseinen henkilö ei ollut töissä siellä. MUR!

Mutta nyt loma. Kotiin pakkaamaan kaupan kautta. Saan lainata huomisiin häihin äitini ihanaa Karen Millenin mekkoa ja tähän sopivaa valkoista Guessin laukkua.. vain kengät puuttu.. nyt niitä etsimään.

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0