maanantai 14. tammikuuta 2013

Aviomiehelleni

Haa, viikkojen suunnittelu taas takana.. ja kaikki kulminoitui yhteen iltaan. Aviomieheni täytti viimeviikolla 30v. En taaskaan osannut antaa asian olla, aluksi ajattelin että pienet bibbalot miehen lapsuudenkaverin kera..  jotenkin sitten juhlat vähän kasvoi .. vaikka edelleen oli vain ne lähimmät kutsuttuna.


Itse syntymäpäivänä annoin miehelle kortin missä oli ensimmäinen lahja, lauataina kiikut yhdessä, ruokailu ja leffa. Mies sai itse valita millaista ruokaa menimme syömään, minä päätin ruokapaikan, menimme Stone´siin. Illan elokuvaksi oli tullut olosuhteiden ts aikataulun sanelemana Juoppohullun päiväkirja. 

Juoppista ei voi suositella kenellekään, ellei halua tietentahtoen itselleen pahan olon. Ihan paska. 

Sillä aikaa kun olimme miehen kanssa voimassa pahoin leffateatterissa siskoni oli miehensä kanssa .. ja isäni avustuksella tuonut ruoat ja koristeet meille, ja juhlakansa oli myös saapunut paikalle. 

Aviomiehellä oli aavistus, että jotain muutakin olisi ollut luvassa kuin pelkkä saunailta kahdestaan, mutta ei ollut osannut aavistaa reilua tusinaa ystävää meillä viettämässä iltaa.

Olin jo torstaina ja perjantaina tehnyt vanhempieni luona lauantain tarjoiluja, pari feta-pinaattipiirakkaa ja pari  chorizo-piirakkaa. Muuta tarjoilua oli nakit, tekemäni lihapullat, pastasalaatti, sipsit ja karkit


Chorizo-piirakka

1 valmis piirakkapohja 

Täyte: 

1 punainen paprika
1 sipuli  
150g chorizo-makkarasiivuja (haluteessaan voisi käyttää mm kalkkunameetvurstia tai tavallista meetvurstia)
100 g mustapekka makea chili -tuorejuustoa
1 dl aurinkokuivattua tomaattia kuutioina
2,5 dl ruokakermaa
2 munaa
½ dl salaattisiemensekoitusta

Kuutioi paprika ja sipuli, ja kypsennä näitä pannulla tovi. Leikkaa chorizo ja 2/3 tuorejuustosta paloiksi. Laito kaikki ainekset 1/3 tuorejuustoa ja siemensekoitusta lukuunottamatta kulhoon ja sekoita. Kaada piirakkapohjan päälle, ja koristelu nyt siemenillä ja lopulla tuorejuustolla. 

Paista n. 35 min 200 asteessa.

Jälkiruoka oli mestariteokseni, kolmen suklaan täytekakku.. ja sen kanssa siskoni tekemät herkulliset suklaahippukeksit.


Suklaakakkupohja, ensimmäiseen väliin mousse tummasta suklaasta, toiseen väliin valkosuklaamousse, koristelu floravispillä johon oli sulatettu suklaata.. ja kakku oli kosteuttu tuorepuristetulla appelsiinimehulla.

Ilta oli mukava, aviomies sai mieleisiä lahjoja, minulta Looping Louie -pelin, minulta, siskoni perheeltä ja vanhemmiltani Lapponian solmioneulan ja kalvosinnapit ja ystäviltä yhdessä pullon hyvää viskiä ja jonkin NHL-pelin pleikkarille.

Ilta jatkui vielä Villissä Wäinössä. Oli hauskaa, tuli itsekin nautittua alkoholia.. nyt voi sitten taas vetää selvää linjaa pitkän tovin (ei krapulasta, vaan periaatteesta).

0 kommenttia:

 
Template by suckmylolly.com - background image by elmer.0